IRC-Galleria

Nyt on pakko kirjottaa hieman vuodatusta umpisurkeasta leffasta. Sarjan parhaimpiin se kyllä kuuluu, ihan hauska, vaikkei sillä kyllä ole mitään tekemistä kirjan kanssa joka sen pohjalta pitäisi löytyä. Kirjaa en valitettavasti ole lukenut pitkään aikaan, joten en muista juurikaan sen yksityiskohtia, mutta pistetään nyt näitä elokuvan räikeimpiä silmiinpistäviä juttuja...

Aloitetaan.
1. mitä ihmettä tapahtui joululomalla, burrowissa? pointlessia heinikossa juoksentelua with harry & ginny ja koko burrowin tuhoaminen. Tuollainen yhteenotto ei pitäisi olla mahdollinen, ja eikö seiskaleffoissa muka ole aikaa yhden onnettoman rakennuksen tuhoamiselle niin että sekin piti tökeröllä tavalla ennakoida. Meni ihan yli.

2. jos tuossa oli huispauksen määrä ni ois sen saman tien voinu jättää kokonaan pois. harry joukkueineen voitti mestaruuden jne, ja nyt näemme yhden matsin pienen pätkän ilman ollenkaan harrya ja loppuratkaisua. miksi?

3. miksi harryn silmiä pitää korostaa kun ne kaiken lisäksi ovat väärän väriset.

4. lavender: oltaisiin me vähemmästäkin ronin piirittämisestä tajuttu, come on. ja eikö kukaan btw yhtään ihmetellyt, että juuri tässä kutosessa, missä harry ja ginny alkavat seurustella, ginny pyörii kuvissa koko ajan, aiemmissa leffoissa koko hahmoa ei ole näkynyt juuri ollenkaan. ps: kumma juttu että oppilaista lähes kaikki leffan päähahmot osuivat alussa samaan aikaan pilailupuotiin.

5. niin ja no eiväthän h&g edes ala seurustelemaan, mihin se sitten jäi? ja missä vaiheessa ginny edes erosi deanista, jäi vähän epäselväksi?

6. malfoyta, hänen väijymistään ja dramaattista lakanan heilutusta kaapin päältä näytetään joka välissä, ihan vain jos vähäjärkisemmät eivät meinaa tajuta dracon suunnittelevan jotain.

7. kalkaros oli se joka lähetti voldemortin harryn kimppuun tämän ollessa yksivuotias. sekin selvisi tässä osassa. ai eikö selvinnyt? eipä tosiaan joo.

8. onhan se ihan hauskaa spoilata koko sarjan "suurin yllätys" jo etukäteen, mutta kyllä kuvat dumbledoresta sanomassa velmulla äänellä "severus, please" ja samalla suurin piirtein vinkkaamassa silmää eivät oikein tunnu fiksulta idealta. kalkaroskin vain hyssytteli harrya jossain ihme tornin alakerrassa, a) miksi? ja b) siihen ei olisi pitänyt olla tarvetta. snape oli muutenkin pliisu lopussa.

9. missä ovat dumbledoren hautajaiset, ainakin tämän osan vaikuttavin kohtaus se olisi ollut. ylväät seremoniat, harry jättämässä ginnyn (ai niin eiväthän he olleet yhdessä), jne saivat harryn tajuamaan tehtävänsä vakavuuden ja siitä sai journey alkunsa. mihin tämä jäi?

10. dumbledoren homoviittaukset oli jätetty tällä kertaa pois =( [EDIT! ei ollutkaan! knitting patternsit lähti alussa mukaan! tosiaan. luulin vain että käsikirjoittaja oli tajunnut niihin liittyvän vitsin väärin... ja ehkä olikin, homoviittaus siihen oli kuitenkin tungettu.] mutta niin, kuitenkin paikalle tuli dd joka yritti parittaa harrya joka tytön kanssa, niin että mitäköhän ihmettä?

11. harryn ja ddn suhteen kannalta tärkeä lausahdus, "i'm not afraid, i'm with you" oli näemmä kuvaamisen jälkeen leikattu pois itse elokuvasta, mikä on jokseenkin sääli.

12. missäköhän vaiheessa harry meinaa oppia ilmiintymään? ja siis koskakohan hänestä tuli/tulee täysi-ikäinen, taikominen koulun ulkopuolella kun näyttää onnistuvan hienosti.

13. missäköhän vaiheessa taikaministeri vaihtuu, ja missäköhän vaiheessa horcruxiriipus varastetaan grimmauld placelta?

Jotain tärkeää oli vielä, mutta ehdin jo unohtaa. Nämä siis olivat vain tämän nimenomaisen elokuvan "virheitä", näiden lisäksi löytyy joka elokuvasta, myös tästä, lukuisia surkeita suorituksia, pois jäämisiä ja ihmekohtauksia mutta niitä en rupea luettelemaan. Joistakin ihmissuhteista, mitkä näyttelivät vähän turhan tärkeää roolia elokuvassa, oli tehty aika mielenkiintoisia tulkintoja, mutta menkööt nyt läpi kun en kirjaakaan ole aikoihin lukenut joten en muista siitä paljon mitään.

Kiitän ajasta niitä jotka jaksoivat lukea. Valituksiakin otetaan vastaan.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.