IRC-Galleria

WTEF

WTEF

Virallinen Profiili/Official Profile

Uusimmat blogimerkinnät

Selaa blogimerkintöjä

Blogi

« Uudemmat - Vanhemmat »

WTEF-uutisia!Tiistai 28.10.2008 22:03

hello kaikille pitkästä aikaa!

eipä ole viime aikoina hirveästi päivitelty irc-gallerian sivuja, mutta nythän asia korjautuu.
viimeiset kuukaudet olemme säveltäneet kakkoslevylle tulevaa materiaalia. valmiina on noin 12 biisiä ja lisää valmistuu tasaiseen tahtiin. keikkoja on tehty myös tasaisen varmasti ja palaute on ollut loistavaa. muuten hyvin, mutta...

uuden levyn äänitykset aloitetaan vasta ensi vuoden keväällä. tarkempi aikataulu varmistuu vuodenvaihteessa. syynä viivästykseen on pokon/emin säästölinja ja koko levyteollisuutta koskevat ongelmat. CD-myyntihän on kaiken kaikkiaan romahtanut, mutta levyntekemisen kustannukset eivät.
kyllähän meidänkin debyyttiä ladattiin laittomilta sivuilta jo ennen virallista julkaisua noin 50 000 kertaa!!!!! huikeita lukemia verrattuna fyysiseen levymyyntiin. no tämähän tietysti kossahtaa lopulta bändin ja myös kuulijoiden nilkkaan. levyntekemiset viivästyvät, levytyssopimuksia on vaikeampia saada, levyjen taso laskee, koska käytettävissä oleva studioaika minimoidaan jne.

mutta ei maailma tähän lopu. ensi vuonna täräytetään timantinkova kakkosalbumi. uusi materiaali lupailee hyvää ja raskasta, melodista ja raakaa tulevaisuutta. sitä odotellessa käykää keikoilla, kun kohdalle sattuu tulemaan!!!! voikaa heavyn!!!!!!

ps. galleriassa uusia kuvia viime keikalta!

tuoreimmat kuulumiset!Torstai 13.03.2008 11:58

moi vaan kaikille irkkaajille!

toivottavasti mahdollisimman moni on jo ehtinyt levykauppaankin. biisejähän voi käydä tsekkaamassa vaikka myspacessa. nyt on keikkarintamakin auennut mukavasti. tässä jo innolla oottaa vastaanottoa. muutenkaan ei ole aikaa ollut levätä laakereilla. kakkoslevyn sävellystyö on täydessä vauhdissa ja tod.näk. kakkoslevyn äänitykset aloitetaan tämän vuoden loppupuolella.

ei muuta kuin puuta pökköön, niinkuin vanha sanonta kuuluu ja toivottavasti nähdään keikoilla!

rami & WTEF

[Ei aihetta]Keskiviikko 05.03.2008 13:57

Vahvan musiikkitaustan omaavista miehistä koostuva tamperelainen metallijyrä julkaisee debyyttialbuminsa 20.2. Jo kaksi sinkkua, ”The Blood In Your Hands” ja ”When The Empire Falls”, julkaissut bändi on todistanut yleisölle olevansa live-keikkojen ohella myös levyllä tiukkaakin tiukempi paketti. Singlebiisien lisäksi levyllä on yhdeksän huolella tehtyä ja hiottua kappaletta, mättömenosta balladien kautta instrumentaaliseen raitaan.

Biisilista:
1. The blood in your hands
2. When the empire falls
3. Wasted times
4. Dark places
5. Judgement awaits
6. Ghosts
7. Sinner
8. Paint your sky
9. World in flames
10. Child of the dark
11. Hollow

-Poko Rekords

[Ei aihetta]Tiistai 04.03.2008 12:02

Tamperelainen When The Empire Falls on Pokon Gaga Goodies -levymerkin tuorein artistikiinnitys. Alun perin jo vuonna 2004 perustettu melodista metallia soittava yhtye koostuu viidestä raavaasta miehestä, joilla jokaisella on pitkä muusikkotausta eri yhtyeiden riveissä.

When The Empire Falls aktivoitui toden teolla kesällä 2005, kun biisejä alkoi olla yli terapiatarpeen, ja niinpä bändi teki vuoden 2006 puolella kiinnostusta herättäneen promo-cd:n. Varsinainen työvoitto oli osallistuminen kevään 2007 Alku. -bändikilpailuun Seinäjoella ja sen ylivoimainen voittaminen.

Bändi vietti kesän 2007 Fantom-studiossa äänittäjä Henri Virsellin ja tuottaja Samu Oittisen isällisessä ohjauksessa. Huolellisten studiosessioiden jälkeen When The Empire Falls julkaisu debyyttisinglensä ”The Blood In Your Hands” (24.10.2007). Ääritarttuva biisi esittelee osaavan ja kunnianhimoisen yhtyeen, jonka tunnistettavasta soundista tarkkakorvainen voi kuulla vaikutteita 80-luvun hevisuuruuksilta. Sinkun toista biisiä ”Machines” ei löydy alkuvuodesta 2008 julkaistavalta debyyttialbumilta.

-Poko Rekords
« Uudemmat - Vanhemmat »