IRC-Galleria

[Ei aihetta]Lauantai 25.02.2012 16:27

Tummenna kohdat jotka pitävät sinun kohdalla paikkansa.

Olen alle 165cm

Minulla on monia arpia

Rusketun helposti

Toivon että hiukseni olisivat eri väriset

Minulla on kavereita jotka eivät ole koskaan nähneet luonnollista hiusväriäni

Minulla on tatuointi

Olen epävarma ulkonäöstäni

Tuntematon ihminen on kehunut ulkonäköäni

Minulla on yli kaksi lävistystä

Minulla on lävistyksiä muualla kuin korvissa

Minulla on pisamia kesällä

PERHE:

Olen karannut kotoa
Minut on potkittu ulos kotoa

Biologiset vanhempani ovat vielä naimisissa

Haluan isona lapsia

Minulla on lapsia

Olen menettänyt lapsen

KOULU / TYÖ:

Olen koulussa

Olen töissä

Olen nukahtanut koulussa/töissä

Teen lähes aina läksyt

Olen ollut poissa koulusta yli viikon
Olen reputtanut ainakin kaksi ainetta yhden vuoden aikana

Olen saanut potkut

TERVEYS:

Olen saanut tikkejä

Kitarisani on leikattu

Olen istunut lääkärin vastaanottohuoneessa kaverini kanssa

Viisaudenhampaani on poistettu

Olen joutunut vakavaan leikkaukseen

Minulla on ollut vesirokko

MATKUSTUS:

Olen ajanut yli 100km päivän aikana

Olen ollut lentokoneessa

Olen ollut Kanadassa

Olen ollut Mexicossa

Olen ollut Turkissa

Olen ollut Englannissa

Olen ollut Espanjassa

Olen ollut Australiassa

Olen ollut Ruotsissa

Olen ollut Italiassa

Olen ollut Kreikassa

Olen ollut Amerikassa

Olen ollut Afrikassa

KOKEMUKSET:

Olen eksynyt omassa kaupungissani

Olen ollut kasinossa

Olen ollut laskuvarjohyppäämässä

Olen pelannut pullonpyöritystä

Olen juonut yhden tölkin maitoa tunnin sisällä

Olen ajanut kolarin autolla

Olen ollut hiihtämässä

Olen ollut näytelmässä

Olen ottanut lumihiutaleita kiinni suullani

Olen nähnyt revontulet

Olen istunut talon katolla

Olen huijannut jotakuta

Olen ollut taksissa

Olen syönyt sushia

Olen ollut laskettelemassa

RIKOLLISUUS / REHELLISYYS:

Olen tehnyt jotain mitä olen luvannut jollekin toiselle olla tekemättä

Olen tehnyt jotain mitä olen luvannut itselleni olla tekemättä

Olen livahtanut kotoa ilman lupaa

Olen valehdellut vanhemmilleni olinpaikastani

Minulla on salaisuus mitä en ole kertonut kellekkään

Olen huijannut pelissä

Olen huijannut kokeessa

Olen kävellyt punaisia päin

Minut on erotettu koulusta

Olen ollut nyrkkitappelussa

Minut on pidätetty

HUUMEET / ALKOHOLI:

Olen sammunut

Olen sammunut viimeisen kuuden kuukauden aikana

Olen käyttänyt huumeita

Olen ottanut särkylääkkettä vaikka en tarvitsisi sitä

Olen ottanut yskänlääkettä vaikken olisi tarvinnut

En pysty nielaisemaan pillereitä

Pystyn nielaisemaan noin viisi pilleriä kerralla ilman ongelmia

Minulla on paniikkihäiriöitä

Olen nukkunut koko päivän

Olen satuttanut itseäni tahallisesti

Olen herännyt omaan itkuuni

KUOLEMA / ITSEMURHA:

Pelkään kuolemaa

Inhoan hautajaisia

Olen nähnyt jonkun kuolevan

Joku läheiseni on yrittänyt itsemurhaa

Joku läheiseni onnistui itsemurhassa

Olen kirjoittanut itselleni muistopuheen

RANDOM:

Laulan hyvin

Olen varastanut tarjottimen pikaravintolasta

Avaudun helposti muille

Katson uutiset säännöllisesti

En tapa ötököitä

Laulan suihkussa

Olen aamuhenkilö

Maksoin kännykkäni soittoäänestä

Käyt kampaajalla säännöllisesti

Rakastan urheilua

Kiharran hiuksiani joskus

Käyttäjätunnuksessani on "x"

Rakastan roskapostia

Olen kopioinut yli 30 levyä yhdessä päivässä

Kokkaan hyvin

Lempivärini on joko valkoinen, punainen tai sininen

Olen ollut yökkäreissä koulussa

Osaan ampua aseella

KiRjOiTaN tÄlLä TaVaLlA

Nauran omille vitseilleni

Syön pikaruokaa joka viikko

Olen koneella 24/7

Uskon yliluonnollisuuteen

En ole tehnyt jonkin kouluaineen eteen melkein mitään ja silti minulla on siinä aineessa 8 tai parempi

En pysty nukkumaan jos huoneessa on hämähäkki

Kutian erittäin helposti

Rakastan valkosuklaata

Pureskelen kynsiäni

Pelaan joskus konsolipelejä

Minulla on hyvä kasvomuisti

Minulla on hyvä nimimuisti

Olen hyvä muistamaan päivämääriä

Minulla ei ole mitään ideaa mitä haluan tehdä nyt

En ole syönyt tänään mitään

[Ei aihetta]Perjantai 24.02.2012 00:16

tummenna oikea kohta !

sukupuolesi:
tyttö / poika

hiustesi oikea väri:
ruskea / musta / punainen / blondi / muu, mikä:

silmiesi oikea väri:
vihreä / sininen / ruskea / harmaa / muu, mikä:

pituutesi:
130-140cm / 141-150cm / 151-159cm / 160-165cm / 166-175cm / 176-190cm / enemmän

kuinka usein harrastat liikuntaa viikossa:
kerran / kaksi / 3-4krt / joka päivä / en ollenkaan

perheesi:
äiti / isä / veli (veljet) / sisko ( siskot ) / vain minä / tyttöystävä / poikaystävä / muita, ketä: isäpuoli, äitipuoli

lemmikkejä:
ei ole / 1-4 / 5-15 / enemmän

keskiarvosi viime todistuksessa:
4 / 5 / 6 / 7 / 8 / 9 / 10

opiskelut:
ala-aste / ylä-aste / ammattikoulu / lukio / korkeampi

ikäsi:
7-9 / 10-13 / 14-16 / 17-22 / 23

siviilisääty:
suhteessa / sinkku / kihloissa / naimisissa / pientä säätöä / muu, mikä?:

vaatekokosi:
lastenkoot / 32-34 / 36-38 / 40-42 / 44-46 / suurempi / riippuu vaatteesta


lempimusiikkityyli:
iskelmä / suomipop / pop / indie pop / suomirock / rock / punk / hevi / dance / rap / muu, mikä?:

kiinnostuksen kohteet:
ihmiset / liikunta / retkeily / matkustus / musiikki / kauneus ja muoti / eläimet / ei mikään / joku muu

pelot:
kuolema / pimeä / hyönteiset / ahtaat paikat / korkeat paikat / muu / ei mikään

kuinka paljon vietät tietokoneella aikaa päivässä:
alle tunti / noin tunti - 2 / riippuu pväst / 3-6 tuntia / enemmän

kuinka usein peseydyt:
joka päivä / muutaman kerran viikossa / kerran tai kaksi viikossa / en ollenkaan

onko huoneesi juuri nyt:
siisti / sotkuinen / väliltä

millainen olet itsesi mielestä:
iloinen / surullinen / ilkeä / kiltti / avulias / hullu / hauska / tunteeton / murjottava / pirteä / aurinkoinen / kuuntelija / selittäjä / pälättäjä / naurava / vitsikäs / hassu / pahis / rauhallinen / villi / hiljainen / äänekäs / vauhdikas / toimeentuleva / ystävällinen / kohtelias / välittävä

kuinka usein vietät aikaa kavereidesi kanssa:
en ollenkaan / kerran viikossa / pari kertaa viikossa / muutaman kerran viikossa / joka päivä / useammin / harvemmin

jalan koko:
36-37 / 38-39 / 40-41 / 42-43 / 44-45 / suurempi / pienempi

minkä kyvyn näistä ottaisit:
lentäminen / ajatustenluku / teleporttaus / näkymättömyys..

[Ei aihetta]Torstai 09.02.2012 16:12

Jos et haluaisi olla sinkku ystävänpäivänä lisää tämä Blogiisi :D
http://www.youtube.com/watch?feature=fvwp&NR=1&v=VT1-sitWRtY

rakas,kiltti haluisin vaa sanoo sulle nii paljo,mutku et anna mahdollisuutta,kaikki muistot vaa herää niinku kuolleet haudoistaa,tänää elämää ja juhlimaa..oot aina mun sydämmes niinku sillo ennenki,aina,nyt,ikusest.

[Ei aihetta]Perjantai 27.01.2012 23:53

Harvoilla meillä, on "parhaita ystäviä" , jotka todella olevat ylitse muiden.
Mutta kun sellaisen omistaa, tuntuu kuin käsissäsi olisi kultaa.
Hän vittuilee kanssasi, hän syö ruokasi, hän itkee kanssasi, hän vihaa kanssasi
ihmisiä, hän saa hymysi korvasta korvaan ja valvoo kanssasi, vaikka
välissäne olisi monia kilometrejä tai olisitte samassa huoneessa.

vera,sina,oona,lauri,kata,nakki,jauho,hönö,JUTTAVITUNLESKINEN +muut ihanat <sydän> te kaikki ootte mulle kaikki kaikes,ilma teit rakkaat en pärjäis <sydän><sydän><sydän><sydän><sydän> kiitti ku ootte kaikki olemas <sydän><sydän><sydän>

[Ei aihetta]Torstai 19.01.2012 20:22

Kuka poika
Halasi sinua viimeksi? - jauho xd
Saa sinut ainakin lähes aina nauramaan? - moni ihmine :3
Saa pelkällä naamansa näkemisellä sinut hymyilemään? - sina :D
On lohduttanut sinua kun olet ollut todella surullinen? - monii xd
Sai sinut viimeksi itkemään? - meri :<<
Puhui kanssasi viimeksi kauan puhelimessa? - kaisa
Tietää sinusta eniten? - emt :D
Näki sinun viimeksi itkevän? - en muist ><
Merkitsee sinulle paljon, mutta ei tiedä sitä?- en kerro xd
Viimeksi näki sinut todella vihaisena? - en muista :D mut moni sitte ens viiko perjantai/lauantai xd TUIJA VARO VAIN!!
Ymmärtää sinua? - moni
Puhui kanssasi facebookissa? - nakki xd
Joi kanssasi alkoholia? - riku,masa,vera + muit :D
Poltti kanssasi tupakkaa kahden? - en muista xd

Kuka tyttö
Viimeksi sai sinut hymyilemään? - krisu
On kaunein? - moni xd
Omistaa hauskimmat jutut? - JUTTA VITUN LESKINEN :D
Viimeksi halasi sinua? - hönö : <<< pikkusel tuli suru puseroo
Viimeksi suunnitteli jotain kanssasi? - en muist :D
Viimeksi puhui kanssasi syvällisiä? - krisun kans aika syvälliset :D
Tietää sinusta eniten? - aika moni :d
Hymyilee kauniisti? - kaikki :D
Saa sinut kadehtimaan hänen hiuksiaan? - nojaa :d ei kauheest kukaa
Säteilee kuin aurinko? - krapula-kata >:DDD
On äkkipikainen? - njaa sina :D
Viimeksi ärsytti sinua? - emt :D

Kenelle
Kerroit viimeksi rakastavasi häntä, tarkoititko sitä? - ööääöää enpäs muista. sina? joo ja joo tarkotin
Puhuit viimeksi facessa? - jannni
Viimeksi soitit? - vera xd
Haluaisit juuri nyt mennä kylään? - aika monel xd
Tahtoisit kertoa, kuinka paljon hän sinulle merkitsee ? - enpä kerro
Tahtoisit omistaa kappaleen, jota kuuntelet nyt? - emt :D monille spessuille W.A.S.P - Easy Livin'
Ärsyynnyit viimeksi? - 9B:n ihanille ihmisille &lt;sydän&gt; kuolkaa paskaan huorat &lt;sydän&gt; &lt;sydän&gt;

Kenen
Vieressä nukuit viimeksi? - enpä muista :D
Vuoksi uhraisit jopa oman henkesi? - monien xd
Teennäisyys ärsyttää? - ei tuu nyt mielee
Kanssa olit viimeksi shoppailemassa? - jaa'a :D vera,oona+ pari muut vera kiitos hajuvedestä mun silmälle,se tykkäs &lt;sydän&gt;
Kanssa puhuit viimeksi "henkeviä"? - krisu edelleen
Muun vaatteita sinulla on huoneessasi? - meri ><''
Kanssa tahtoisit nyt jutella pitkästä aikaa kunnolla? - meri xd
Vuoksi olit viimeksi mustasukkainen? - enpä muista
Ansiosta olit viimeksi iloinen? - 9:n jätkät :D 'VILLELLÄ ON KYLLÄ TIUKIN ANAALI'

[Ei aihetta]Sunnuntai 15.01.2012 12:45

204 maata 809 saarta 7 merta 7 miljardia ihmistä ja MINÄ PERKELE OLEN SINKKU ♥ lisää tämä blogiisi jos kukaan ei tykkää sinusta....

[Ei aihetta]Lauantai 14.01.2012 11:03

OSIO 1 - REHELLISYYS:
Uskotko itseesi? - joo
Kadutko mitään? - en
Onko ketään, johon voit todella luottaa? - ju :3
Onko ollut aikoja, jolloin olet ajatellut, ettei sinulla ole merkitystä? - ju
Onko sinusta koskaan tuntunut siltä, että koko maailma kaatuisi päällesi? - ju
Mikä auttaa sinua selviytymään mahdollisista suruista? - läheiset,musa,alkoholi ><

OSIO 2 - ONNELLISUUS:
Luotatko vaistoihisi? - njoo
Minkä sanoisit olevan paras ominaisuutesi? - ehk musikaalisuus?
Yleisesti ottaen, pidätkö itseäsi onnellisena ihmisenä? - njoo
Jos saisit vaihtaa paikkaa kenen kanssa vaan, vaihtaisitko? - ju
Nimeä muutama asia, jotka tekevät sinut todella onnelliseksi? - frendit,musa ymsyms
Toivoisitko, että elämäsi olisi erilaista kuin nyt? - kyl
Kuvittele tämä: Olet eksyksissä jossain ja sinulla on kännykkä, jolla voit soittaa jonkun hakemaan sinut, kello on 03:00 kenelle soittaisit ilman epäröintiä? - varmaa eka katal,kysyn ketää,tulee kieltävä vastaus,sit soittaisin veralle,puhuttas paskaa siinä 2h ja sit soittaisin ehk örneille,puhuisin hetke,soittaisin jollekulle onks sil röökii ja sit ehk tädil et tulee hakee mut helvetii :D

OSIO 3 - VIHA:
Oletko mustasukkainen? - jooooskus :d
Oletko ikinä lyönyt ketään? - jep
Oletko ikinä toivonut kenenkään kuolemaa? - jep
Mitä tai ketä vihaat? - askolaa/pukkilaa,vittumaisii ihmisii
Mikä saa sinut raivostumaan? - idiootit ihmiset
Keneltä haluaisit pyytää anteeksi ja miksi? - en kait keneltkää täl hetkel

OSIO 4 - HUOMINEN & TULEVAISUUS:
Mitä ovat tämän illan suunnitelmat? - lanit
Mitä aiot tehdä huomenna? - nukkuu
Tuleeko tästä viikonlopusta hyvä? - nojaa :D
Aiotko aikuisenakin asua samalla paikkakunnalla kuin nyt? - EN
Menisitkö mielummin telttaretkeilemään vai viiden tähden hotelliin? - hotelli
Oletko matkustanut laivalla/minne? - sverige &lt;sydän&gt;

OSIO 5 - RAKKAUS JA YSTÄVÄT:
Seurusteletko? - en
Oletko riippuvainen ihmisistä? - jep
Onko sinulla paljon ystäviä/kavereita? - iha helvetisti : D
Onko joku ystävistäsi pettänyt sinut joskus? - ju
Riiteletkö usein kavereidesi kanssa? - ei
Tuletko toimeen vanhempiesi kanssa? - 50/50

OSIO 6 - SYVÄLLISET:
Oletko tyytyväinen elämäntilanteesi? - njooo
Onko sinulla salaisuuksia joita kukaan muu ei tiedä? - ju
Oletko herkkä? - oon
Oletko pitkävihainen? - en
Kadutko mitään? - en
Onko sinulla ketään ikävä? - jep :<
Miksi olit viimeksi surullinen? - muistelin menneit
Onko sinulla joku sydämessäsi, ketä et saa millään pois? - jep
Oletko kaivannut tänään jotakin? - jep

[Ei aihetta]Torstai 05.01.2012 01:17

TEE TÄMÄ TAI VIIKONLOPUSTASI TULEE HELVETTIÄ
@ Tietoja minusta
1. Nimesi - laura
2. Pituus – jtn 160
3. Silmiesi väri - sinivihreet/siniset
4. Sisarukset - apina
5. Kengän koko - 42
6. Paras ystävä - ihQD44 perus posse &lt;sydän&gt;
7. Kotikaupunki - kervo perkele
@ Montako
1. Yhteystietoa msn ? - 35
2. Tyynyä sängyssä ? - no tos on ainaki 6
3. Biisiä koneella ? - oli 4Gt yli
4. Sähköpostiosoitetta ? - ainaki 3
5. Henkilöä luokallasi ? - jtn 20?
6. Puhelinta olet omistanut ? - jtn 4
7. Musiikinkuunteluohjelmaa koneellasi ? - pari
8. Ikkunaa tällä hetkellä auki koneellasi ? - 2
@ Koska viimeksi
1. Olit humalassa ? - en oo ol vähää aikaa
2. Nukuit jonkun vieressä ? - en muist
3. Kuuntelit musiikkia radiosta ? - tnä
4. Kävit elokuvissa ? - joskus viime viikol >.ö
5. Ostit karkkia ? - enpä muist : D
6. Olit ystäväsi luona ? - toissapäivän kai?
8. Hiihdit ? - ala asteel
@ Kumpi / kampi
1. Kalja / Siideri – kalja
2. Musta / Valkoinen - musta
3. Irc - Galleria / Facebook - face
4. Tietokone / TV - molemmat
5. Coca Cola / Fanta - kokis
6. Msn / Skype - mese
7. Pokemon / Muumit - pokemon
8. Tekstiviesti / Puhelu - molemmat
9. Juna / Linja-auto - juna
@ Oletko koskaan
1. Polttanut tupakkaa ? - ju
2. Hajoittanut vahingossa kaupassa jotakin ? - en
3. Halunnut osata lentää ? - ju
4. Uinut järven / joen toiselle puolelle ? - en
5. Lyönyt toista ihmistä ? - ju
6. Laulanut singstaria ? - ju
7. Hypännyt 5 metristä uima-altaaseen ? - ju
8. Laulanut siivotessasi ? - ju
9. Pudottanut avaimia ? - ju

[Ei aihetta]Torstai 05.01.2012 00:33

Oikea horoskooppisi: vaaka
Tämän testin mukaan olet: oinas,rapu,vaaka,vesimies

OINAS
[x] Olen äkkipikainen
[x] Sanon mitä ajattelen, en ajattele mitä sanon
[x] Suojelen läheisiäni kaikin keinoin
[x] Olen itsepäinen
[ ] Unohdan välillä ajatella muita ihmisiä
[x] Minua ei saa määräillä
[x] Vaadin vapautta ja tilaa ympärilleni
[x] Hätiköin usein
[x] Olen itsenäinen
= 8

HÄRKÄ
[x] Olen maanläheinen
[ ] En kiirehdi päätöksissäni
[ ] Olen pihi
[x] Rakastan syömistä
[x] Tulen helposti mustasukkaiseksi
[ ] Pidän pääni joka asiassa
[x :D] Olen hidas
[xxxx] Pelkään petetyksi tulemista yli kaiken
= 5

KAKSONEN
[ ] En ole kauaa paikallani
[ ] Olen piikittelevä
[ ] Vaihdan mielipiteitäni usein
[x] Olen sosiaalinen
[ ] Keksin aina jotain negatiivista sanomista
[/] Flirttailen paljon
[/] Olen älykäs
[x] En osaa aina ottaa vastuuta asioista
[/] Olen pinnallinen
= 3½

RAPU
[ ] Turvallisuus on tärkeää
[x] Olen hyvin tunteellinen
[x] Mielialani ailahtelee usein
[x] Loukkaannun helposti
[x] Olen kiltti
[x] Suhtaudun kaikkeen varauksella
[x] En halua kenellekään pahaa
[x] Vaivun helposti itsesääliin
[x] Olen luotettava ystävä
= 8

LEIJONA
[ ] Katselen muita ilkeällä ilmeellä
[ ] Vaikutan usein omahyväiseltä
[x] Mutta oikeasti olen mukava
[x] Olen kunnianhimoinen
[x] Minulla on selvät päämäärät
[ ] Olen taipuvainen narsismiin
[x] Tuskastun, jos minulla ei ole mitään tehtävää
[x] Haluan kuuluisaksi
[x] Saan helposti uusia kavereita
= 6

NEITSYT
[x] Huolehdin välillä liikaa asioista
[ ] Olen perfektionisti
[ ] Pidän itseni hyvässä kunnossa
[x] Tykkään auttamisesta
[x] Olen herkkä
[x] Arvostan älykkyyttä
[/] Pidän siisteydestä
[ ] Teen tehtäväni tunnollisesti
= 4½

VAAKA
[x] Sopeudun helposti eri tilanteisiin
[x] Olen huono tekemään päätöksiä
[/ njaa :D] Minuun on helppo ihastua
[x] Innostun välillä määräilemään
[x] Olen sovittelija
[x] Huolehdin joskus muista niin, että unohdan omat tarpeeni
[/] En ole oma-aloitteinen
[x] Olen huomaavainen ystävä
[x] Osaan olla myös vittumainen
= 8

SKORPIONI
[ ] Mietin paljon elämää suurempia asioita
[x] Teen usein kärpäsestä härkäsen
[ ] Inhoan pinnallisuutta
[x] Olen epäileväinen
[x] Haluan uudistaa asioita
[x] Olen kostonhimoinen
[x] Päätäni ei hevin käännetä
[xxx] Osaan olla hyvin ilkeä
[xx] Tahdon kokea paljon
= 7

JOUSIMIES
[x] Rakastan matkustelua
[/] Olen valmis tekemään paljon töitä tulevaisuuteni eteen
[x] Haluan seikkailla
[x] Olen suora ja rehellinen
[x] Innostun joskus liikaa
[ ] Olen fanaattinen
[x] Välillä olen vähän itsekäs
[x] Luotan itseeni
[ ] Olen spontaani
= 6½

KAURIS
[ ] Olen ahkera
[ ] Inhoan laiskottelua
[ ] Olen vastuuntuntoinen
[x] Kärsin välillä stressistä
[ ] Teen joskus töitä yli rajojeni
[ ] Tahdon tehdä kaiken mahdollisimman hyvin
[ ] Minulla on paljon rutiineja
[ ] Olen parhaimmillani aamuisin
[ ] Olen hyvä organisoimaan asioita
= 1

VESIMIES
[x] Olen muiden mielestä aika outo
[x] Tykkään mietiskellä
[x] Leijun omissa maailmoissani
[x] Olen ennakkoluuloton
[x] Tahdon uudistaa asioita
[ ] Olen vähän yksinäinen
[x] Saan paljon hyviä ideoita
[x] Vaadin vapautta
[x] Kaipaan turvaa ja kannustusta
= 8

KALAT
[x] Olen herkkä
[x] Rakastan muiden auttamista
[x] Olen romantikko
[x] Ajattelen enemmän muita kuin itseäni
[x] En osaa tehdä päätöksiä
[x] Olen sympaattinen
[ ] Vaivun joskus itsesääliin
[x] Tahdon pelastaa maailman
[ ] Minulla on hyvä muisti
= 7