IRC-Galleria

tämä on todella syvältä. En tiedä mitä tehdä enää. Kaikki vanhat asiat täytyy kaivaa taas esille, ja sit kun mua syytetään jostai, alan samantien syyttämään itteeni. Vaikka kyseinen hesalainen henkilö ei edes tiennyt asiasta mitään. Eikä tuntenut ihmistä.
Oon todella pahoillani, jos oisin tienny et mitä sillon tuli tapahtumaan, olisin estäny sen, koska mä välitin todella. Alan taas masentumaan, kun ajattelen noita asioita. Turhahan sitä on nyt jälkikäteen surra, mutta en ole sen asian yli päässy. Kuolema on pahinta mitä voi sattua. Varsinkin jos se on itsemurha. 2 vuotta sitten asiat olisi voineet mennä erilailla. Sitä ei oilis tarvinnu tapahtua.
Ja väkisinkin herää kysymys, että ''miksi''. Miksi kaiken pitikin mennä näin, kuka siitä päätti, häh? Minkä takia asiat ei menny toisin.
Tää varmaa tuntuu kaikista naurettavalta, et mä mietin ja piran tämmöstä, mutta pakko on. Ja ne kommentit narettavuudesta voitte tunkea samantein perseisiinne.
Ja sitten toi teennäisyys. Kun kaikki on silleen, et nyt sitä surraan, vaikka sillon paskat välitettiin ja vaan pahennettiin asioita vittuilulla ja muutenkin. Miksi ees teeskentelette? Olisitte aitoja ton asian suhteen. Jos teitä ei kiinnostanu sillonkaa, niin miksi sen jälkeen? Mikä on kun pitää olla tollalailla? Haluutte joko vaan tekosyyn masentua tai jotain.
Sen sanon, että mä välitin, vaikka pidinkin ne asiat sisälläni, ja kun kysyttiin et ''onks kaikki ok?'' niin vastasin myöntävästi. En halunnu näyttää sitä, että olin pois tolaltani. '
Nyt kun aikaa on tosiaan kulunu, ja alkoi tuo ''pään aukomine'' alan mä vasta todellakin yrittää päästä asioiden yli, ja miettiä niitä todella. Hirveää menettää joku, joka oli aina iloinen ja hymyili, vaikkakin oli mielessä kaikkea tuskaa ja muuta paskaa. Kaipaan eräällä tavalla niitä hetkiä kun tulit kertomaan kaikkia juttuja ja olit omaitsesi, iloinen ylpeä ja voittamaton. Mutta niitä kukaan meistä ei saa takaisin. Ne pysyy silti kaikki mein mielissä ja muistoissa.
Lepää rauhassa, Teemu.

<3