IRC-Galleria

Ennen loppua täytyy olla alku. Eihän yhdenkään taiteilijan joutsenlaulu ole ollut ensimmäinen teos, vai onko ?


Sateessa seisomisessa ei itsessään ole mitään pahaa, sehän jopa virkistää mieltä ja ehkäpä kehoakin jolllain tasolla, mutta kun huomaat seisovasi sateessa yksin, ymmärrät syksyn tulleen. Se pirullinen syksy. Se saapuu joka vuosi. Jo useamman vuoden elämästäni syksy on kuitenkin tuonut mukanaan uusia haasteita; koulun alkaminen, erosta toipuminen, armeijassa viihtyminen.. Haasteiden selättäminen on joka vuosi kyennyt nostattamaan tunnelman ensilumen saavuttua. "Selvisin" voin huokaista helpotuksesta.

Taas yksi näitä iltoja kun pohdin; Mikä meni pieleen. Miksi minä? Miksi me? Mitä se onni sitten edes on? Olinko onnellinen? Voisinko olla onnellinen? ja ymmärrän tekemieni virheiden vakavuuden. Jokainen meistä saa selätettyä omat haasteensa, ja minäkin toisinaan, mutta silloin kun haasteet tuntuvat ylitsepääsemättömän vaikeilta on hyvä tarttua johonkin josta voi pitää kiinni maailman polkiessa sinut suohon. "Sieltä suosta noustaan vielä" kuulet äänen kuiskaavan.

Askellan kohti juna-asemaa haparoivin askelin, kuitenkin ripeästi, sillä olen melkein myöhässä. Seuranani minulla on pieni ja veikeä tyttölapsi. Tyttölapsen poskipäistä huomaan että syksy on taittumassa talveksi ja tiedän, että tämä jokin mistä pitää kiinni on lähettyvillä, ehkäpä hän on siinä. Annan ajatusteni juosta pois pahasta ja keskityn vain olennaiseen.

Junan sisällä lapsen leikki herättää viehätystä kanssamatkustajissakin. Tytön kauniit silmät rakentavat maailmankuvaa tämän ajatusmaailman kietoutuessa vielä lapsen kehtoon. Jos olisin lapsi, minkä väristä taivasta katselisin? - vapaus johtaa kansaa

Saavumme perille ja tyttäreni selvästi olisi halunnut jäädä vielä luokseni, sillä hän osoittaa nyt mieltä meille, hänen vanhemmilleen. Kapinan jatkuessa saan hetken ajatella myös meitä. Vanhempia. Mitä me olemme? Kuinka suurta vastuuta kannammekaan? Olemmeko me ne ihmiset jotka kasvattavat näistä lapsista aikuisia, sillä olemmehan itsekin vielä lapsia?

Katson kauniin naisen hymyä. Kuinka materialistinen tämä maailma sitten onkaan. Tämä nainen ei kuitenkaan ole enää minun, sillä hän on mennyt pois elämästäni tekemieni virheiden vuoksi. Virheiden vakavuus onkin sitten omassa luokassaan. Onko mitään enää tehtävissä? Voimmeko me olla enää ehjä perhe? Ei ehkä enää koskaan. Olenhan itsekin niin rikki, etten ehkä saisi ehjää itsestänikään enää.

Lämmön tunne. Se on ollut kateissa jo monta kuukautta. Missä se on? Mitä se on? Keneltä voin saada läheisyyttä, kosketusta ja lämpöä? Kukaan ei kuitenkaan osaa vastata kysymykseeni. Kuitenkin saan lämpöä. Mistä hyvästä? Mitä hyvää tein? Illan viedessä ajatukset pois kaikesta pahasta keskityn epäolennaiseen.

Rakkauden tunne on vallannut sydämeni. Pelkään. Voisinko koskaan rakastaa enää, sillä enhän rakasta itseänikään? Voiko hän vielä rakastaa minua? Onko tämä totta? Oletuksenahan on, ettei meistä saada ehjää paria. Tai niin hänen läheisensä sanovat. Sydän haikaa takaisin menneeseen, kuitenkin järjen varjostamana sydämeni tiedostaa, että tarvitaan uusi alku.

Kaipuu jää vaivaamaan ajatuksiani kylmien ja nopeiden hyvästien jälkeen. Miksi minut taas pyydettiin tänne? Olenko tarpeeksi tyhmä satuttamaan itseäni? Tyhmyydestä sen verran, että määriteltäessä "ihminen on tyhmä, mikäli hän aiheuttaa toiselle ihmiselle tai ihmisryhmälle vahinkoa saamatta siitä itse voittoa. Tai vielä pahempi: aiheuttaa toiminnallaan myös itselleen vahinkoa tai tappiota." Olen niin heikossa mielentilassa, että pyrin piristämään itseäni kaikin mahdollisin keinoin.

Tekstiviesti tuo varmuuden asiasta. Minä olen tyhmä. Kuvittelin, että saisin synninpäästöni; Anteeksi. En sitä kuitenkaan saanut. En koskaan tule saamaankaan. Hän ei koskaan tule luottamaan siihen, että olisin oppinut virheistäni enkä niitä enää toistaisi. Tämän asian toteuttaminen on helpompaa kuin sen viestittäminen toiselle ihmiselle, ettei hätää enää olisi.

Luottamuksen puuttuessa ihminen turvaa vain itseensä ajaen vain omaa etuaan ja jättäen kaiken sen varaan, ettei suojautuminen olisi väärä valinta. Minä olen valintani tehnyt ja ne ovat olleet aina vääriä. Luokituksena sanalle väärä kelvannee; Menetät kaiken.

Tyhjyys jää painamaan mieltä ja sitä ei sitten tajuakaan, että mitä kaikkea ympäriltänsä saattaa menettää silmien sulkeutuessa. Kokemukset ovat olleet tyhjiä kevään jälkeen. Mitä minulle jäi käteen? Sainko mitään aikaiseksi koko kesänä? Huomaan taas olevani lähtöpisteessä: syksy on saapunut. Jos vain millään voisin, nukkuisin.

Väsymys on varmaankin sitä, ettei ole nukkunut. Mutta entäpä jos väsymys sisältäisi myös sen, että et vain yksinkertaisesti jaksa puhua, ajatella taikka tehdä mitään. "Eikä ihme oo et kertyy univelkaa, kun sillä kaiken kuittaan pois." - Happoradio - nukahdistus

Auttakaa toisianne. Autan, minä lupaan, mutta pyydän. Nosta minut täältä kaivosta jonne minä itseni pudotin, jonne itseni olen kadottamassa. Pyydän vielä viimeisen kerran. Kuuntele joutsenlauluni sanat. Ymmärrä ja sisäistä ne. Luota minuun.

<3A

Vihaan karavaanareita. Vihaan laahtasen camping aluetta. Vihaan paikkoja joissa kalastuslupa maksaa 8€ etkä saa perkele edes pohjakalaa.