IRC-Galleria

ZIPPONIUM

ZIPPONIUM

If you are shocked by what i say, then you obviously haven't paid attention to who i am.

Purely Nothing...Perjantai 29.02.2008 05:57

Se on mielenkiintoista valaistua ja huomata olevansa... Ei mitään... Täysin olematon... Mutta silti samalla vaikuttaa niin monen ihmisen elämään... Pääpiirteittäin positiivisesti... Mutta tosipaikantullen kun pitäisi oikeasti toimia niin saamattomuus iskee, lamaannun, jään paikalleni ihmettelemään, tyhjyys täyttää mielen...

Niin voimakkaasti olen opetellut taistelemaan pienintäkin stressiä vastaan että hetken koittaessa lyön itseni mieleni syövereihin, uppoudun tyhjyyteen, vaeltamaan pois, vaeltamaan kohti tuntematonta...

Se mitä edessäni on, en kykene muotoilemaan sanoiksi, näky on sekava, periaatteessa se ei ole mitään mutta samalla se on kaikki...

Häivähdyksiä menneestä, onnellisia hetkiä, Déjà vu ilmiöitä, täysin järjenvastaisia tapahtumahorisontteja, meren mutaa, sanoin kuvaamaton yksinäisyyden tunne visioina vailla vertaa, tuskaa taivaallista...

Joskus tuntuu siltä että etsin vain sitä jotain mikä saa minut aidosti oikeasti rentoutumaan, laskemaan suojansa, riisumaan aseensa, hymyilemään vilpittömästi...

Tiedän olevani jotain mitä nyt en ole... Mutta en kykene sitä nyt ilman puuttuvaa tekiää vapauttamaan...

Menneisyys on taakkani, tekoni minut muovanneena, mitään häpeämättä, mutta jonkin minua estäen...

Saamattomuus, täydellinen saamattomuus...

Se mitä nyt haluan on vain luulojen ja maallisten halujen sokaisema todellisuus jolla ei ole mitään tekemistä sisimpäni kanssa...

Kaikki mitä teen tuntuu teennäiseltä ja merkityksettömältä... Välähdyksiä koen jotka oloani helpottavat mutta en kykene niitä tulkitsemaan, ne eivät kestä niin kauaa että kykenisin niitä tulkitsemaan, mutta tiedän kokeneeni oloni henkisesti parannuttua...

Eniten minua tällähetkellä pelottaa se negatiivinen energia jota olen liki kahden vuosikymmenen ajan sisälleni sulkenut sitä minnekkään purkamatta, nyt sen noustessa pintaan on todettava että se pelottaa... Tiedostan että omaan hyvin järkkymättömän itsehillinnän, tai siis omasin...

Olo on että kun joku tai jokin minut saa vapauttamaan tämän energian on minulla suuri ongelma hetkellisesti, kenet olen tappanut, minkä tuhonnut vaiko olenko siitä hetkestä lähtien vain vaeltava aikapommi lopullista räjähtämistä vailla... Vaiko kykenenkö hallitsemaan tilanteen ja vapauttamaan tämän energian hyödyllisesti...

Totuus on se että en tiedä...

Se mikä on mielenkiintoisinta, sulkeudun kämppääni helposti päiviksi ilman mitään kosketusta ulkomailmaan, välillä en muuta tee kuin kommunikoin tavalla tai toisella... Mutta yksi asia jonka olen tässä pidemmällä ajalla huomannut, en hymyile laisinkaan ollessani yksin... En yksinkertaisesti kykene...

Moni tietää että minulla ei mene juurikaan mikään putkeen ja tyylikkäästi epäonni seuraa minua uskomattoman voimakkaasti... Mikään ei suju ja jos niin meinaa niin sitten tippuu tavalla tai toisella nurkan takaa pommi joka lakaisee sen mahdollisuuden onnistumiseen...

Mutta useasti syy on ollut yksin minun itseni kun en ole tajunnut tehdä jotain tai ajatellut loppuun saakka... Tosin olo on että negatiivinen energia jota säteilen hyvinkin voimakkaasti ympäristööni kyynisellä asenteellani, olemuksellani ja ihan noin muuten vaan tiedostamattani saa myls mailman minua siitä rankaisemaan...

Ehkä siksi erakoidun erakoitumistani...

Vajoan alaspäin vajoamistani pohjattomaan pimeyteen...

Kulissi on aina kulissi ja nyky yhteiskunnassa se on pakollinen asia, menipä kuinka vituilleen vain...

Suuri tabu mennä väläyttämään että aidosti ja oikeasti homma kusee... Kansa katsoo silmät ristissä taikka ei ota tosissaan...

Niin tai näin, huvituttaa että kuinka niin suurella osalla tuttavistani ei koskaan ole oikeasti todellasuuria ongelmia missään muodossa, vain pieniä ongelmia joista asenteella, positiivisella suhtautumisella, jne selviytyy tyylillä... Toki on niitä joilla menee niin huonosti että on jo luovutettu ja kaivetaan jo omaa hautaa...

Toisaalta minua on neuvottu elämään kuin eläisin viimeistä päivääni, jos näin tekisin... Minua ei olisi enää... Ei ainakaan täällä teidän seurassanne, vain muistoina hämärinä...

NINE INCH NAILS - "The Line Begins To Blur"

There are things that I said I would never do
There are fears that I cannot believe have come true
For my soul is too sick and too little and too late
And my self I have grown to weary to hate

The more I stay in here
The more it's not so clear
The more I stay in here
The more I disappear
As far as I have gone
I knew what side I'm on
But now I'm not so sure
The line begins to blur

Is there somebody on top of me?
I don't know I don't know
Isn't anybody stopping me?
I don't know I don't know
Well I'm trying to hold my breath
I don't know I don't know
Just how far down can I go?
I don't know I don't know I don't know

As I lie here and stare
The fabric starts to tear
It's far beyond repair
And I don't really care
As far as I have gone
I knew what side I'm on
But now I'm not so sure
The line begins to blur

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.