IRC-Galleria

ZIPPONIUM

ZIPPONIUM

If you are shocked by what i say, then you obviously haven't paid attention to who i am.

Itsensä etsimistä pimeässä...Tiistai 03.02.2009 04:01

Aina välillä sitä alkaa miettimään että miksi ihminen tekee niinkuin tekee... Ja kun jälkikäteen alkaa tutkimaan ja pohtimaan tekojaan ja ajatuksiaan havahtuu siihen tosiasiaan että senkin vähän mitä on olettanut tekevänsä pyyteettömästi ja pahaa tarkoittamatta onkin tosiasiassa vain luonut syvällisiä traumoja ja syviä haavoja kaikinpuolin...

Tässäkohtaa astuu kuvaan allekirjoittaneen halu olla ystävällinen, huomaavainen ja erityisesti halu luoda hymyä mailmaan on saanut ruman käänteen vain siksi että itse ei tajua olevansa painostava ja jopa häiritsevän päällekäyvä...

Mikä saa tosissaan ihmisen ihastuksissaan sekoamaan niin totaalisesti että millään ei ole väliä kuin sillä että saa edes pikkiriikkisen toisen huomiota osakseen joka sittemmin on vain totaalisen mahdotonta koska vastapuolta ei nappaa millään tasolla...

Sitten kun tämän huomaa niin mieli on maassa, miettii asioita joista avoimesti puhuessaan monia on laitettu valkotakkisten henkilöiden toimesta pakettiin ja kruunattu koko show tarjoamalla taika nappeja jotka saavat paketoidun henkilön olemaan porkkanan ja kaalin kanssa samalla tasolla mailman menon kanssa, tosin ilman että ketään hänestä oikeasti hyötyisi, toisin kuin porkkanan ja kaalin suhteen...

Allekirjoittaneen olo on juurikin nyt sellainen että hyödyllisyysarvo nyky yhteiskunnassa mitataan ylimielisen katseen ja kuolleen hylkeen välillä... Tosin sillä erotuksella että ketään ei oikeasti kiinnosta...

Ja ne joita kiinnostaa eivät noteeraa, mutta ne jotka noteeraavat eivät osaa sanoa juuta tai jaata...

Iloinen mieleni jaksaa ja kestää kuitenkin vielä, vaikka aika-ajoin on olo että huumori meinaa loppua kesken ja kärsivällisyys siinä ohella... Joten raakasti sitten vain isketään idlaus vaihde päälle ja vain ollaa, uidaan itsesäälissä ja moralisoidaan itseämme kunnes alkaa hymyilyttää...

Tässä nyt tosiaan vuosikymmenen kohta pieniä ilonhetkiä huomioimatta on tarvottu vailla valoa tunnelinpäässä... Vain voidakseni todistaa että ei minulle tunnu täältä paikkaa löytyvän... Ikuisen turpaanoton kohteena oleminen on loppupeleissä kivaa jos sen oikeasti pää kestäisi...

Toki omat tekoni myös vauhdittavat tätä paskassa tarpomista, mutta ei se nyt jumalauta oikeasti näin vaikeaa voi olla... Mutta näköjään on... Sinänsä sääli...

Täällä kuitenkin valon tavoittamattomissa tarpomistani hymyssä suin jatkaen kunnes selkäranka, joka kieroksi on luotu, ei enää jaksa taakkaa kantaa...

Täältä jälleen tähä...

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.