IRC-Galleria

kemutettiin eilen Hämeenlinnassa lakkien kunniaksi.
otettiin vähän rennosti linnapuistossa.
iltaan kuului hieman kuperkeikkojen tekemistä.
jalkapalloilua teinipoikien kanssa.
jokin epämääräinen valssin kaltainen.
paljon hyttysiä.
ja paperittomia bajamajoja.
voi niitä onkin ollut jo kova ikävä<3
ja juomatkin tuppasivat päätymään kovin usein
A. viitalle
B. Marin laukulle
C. Marin takille
löysimme myös Aleksin, jonka pelottavat fanitytöt olivat piirittäneet.
Aleksi oli mukava mies ja tuli tyttöjen kanssa viralliseen ylioppilaskuvaan lainaten jopa ruusuaan.
myös Alarik osui onnekkaana miehenä silmiimme.
hänkin mukavana miehenä tuli kanssamme viralliseen ylioppilaskuvaan lainaten Sannan lakkia.
sekä signeeraten kyseisen hiostamansa lakin sekä oman lakkini.
illan aikana sateli monet onnittelut erinäisiltä tahoilta.
suuret kiitokset niistä.
löysimme myös itsemme jossain vaiheessa Sirkuksesta.
ja kotimatkan taitoimme taksilla.
oli kovin hupaisaa jälleen huomata, että lähtiessämme Hämeenlinnasta oli vielä kovin pimeää, mutta saavuttuamme rakkaaseen kotikaupunkiimme oli aurinko jo nousemassa hyvää vauhtia.

mutta näin se K E S Ä sai virallisen avauksensa.
oli kovin makoisa ja hupaisa yö.

n ä l k ä .Lauantai 30.05.2009 00:07

kamalaa kun äiti on tehny juhlaruokia koko päivän.
ja mää oon juossu koko ajan paikasta toiseen.
kotoota töihin.
töistä kotiin.
kotoota juhlaharjotuksiin.
harjotuksista kauppaan.
kaupasta kotiin.
ja kotona ympyrää niin kuin päätön kana.
enkä oo ehtinny syödä kun kaks leipää koko päivänä.
ja sit täällä tuoksuu kokoajan tosi hyvälle.
ja mulla on kamala NÄLKÄ.
yyh.
mut ehkä mä jaksan odottaa huomiseen kaikki niitä herkkuja.
<3

löytötavaraa?Torstai 28.05.2009 19:53

kuolin.
siivoilin tossa huonettani, kun viimeks jäi vähän vaiheeseen.
tongin sitten vaatteita lipaston alta.
ja käteen osui jotain isoa ja kovaa.
sängyn jalka.
irtonainen...
mulla ei ole mitään hajua kuinka kauan oon nukkunnu vaan kolmella jalalla.

voi ny jumalaare.Tiistai 26.05.2009 14:08

vaikka mä olenkin kovin kärsivällinen ihminen niin kyllä mullakin tämmösseestä palaa pinna.
soitin töihin jälleen kerran kysyäkseni onko tälle päivälle mitään töitä. sain soittaa 6 kertaa ennen kun kukaan edes vastas. sitten kun yksi pomoista suvaitsi painaa vihreää luuria ja rupatteli hetken kanssani, hän totesi että soittaa kohta takaisin kun he toisen pomon kanssa vähän funtsailevat ensin.
MIKÄ PERKELE TÄSSÄ MAAILMASSA ON "KOHTA"??!
oon nyt odottannu kyseistä puhelua yli tunnin. oma-aloitteisena ja tunnollisena (hah lol) työntekijänä ajattelin äsken sitten soittaa itse takaisin ja kysäistä ovatko he mahdollisesti jo funtsailleet tarpeeksi. arvatkaa kerran vastaako kukaan puhelimeen.
kyllä pientä lasta vähitellen alkaa moikkaamaan.




PS. nyt VIHDOIN (neljännen puhelun jälkeen) sain toisen pomoista kiinni. ja arvatkaas mitä. tällekään päivälle ei oo töitä. helvetin hienoa.

K E S Ä .Tiistai 26.05.2009 13:55

1. Koska kesälomasi alkaa?
ei koskaan.

2. Menetkö kesällä ulkomaille?
mökille jos sinnekään.

3. Jos menet niin kenen kanssa, minne ja milloin?
porukoiden kanssa, viroon, ei voi tietää.

4.Onko sinulla kesätöitä? Jos on, miten sait työsi, missä työskentelet ja kuinka kauan?
ikäväkyllä on. soitin, iss:illä. ja vitusti liian kauan vielä jatkuu. alkaa kasvaa vähitellen kyrpä otsaan. voisin ottaa loparit ja elää ensvuoden rahattomana katuojassa.

5. Aiotko käydä jollakin festareilla? Jos aiot niin millä ja kenen kanssa?
no vähän siellä sun täällä. kansalaisten kanssa. ilman moisia ei tästä kesästä tulis hevon kukkua.

6. Onko teillä oma mökki? Aiotko mökkeillä siellä? Kenen kanssa?
on. ehkä, ehkä en. porukoiden.

7.Aiotko käydä jonkun kaverin/tutun/sukulaisen mökillä ?
sannan mökillä käydään varmaan vähän kuvaa vesileikkikuvia x'''D

8. Mikä on kivointa puuhaa mökillä?
koomaus.

9. Käytkö paljon rannalla kesällä? Mitä yleensä teet siellä ja kenen kanssa olet?
no siis mökiltähän on se puol tuntia meren rannalle että kyllähän siellä tulee käytyä jos mökkeilemässä on. makaan kuin rantautunut valas, grillaan nahkaani ja uin.

10. Käytkö piknikeillä? Missä?
aina sillon tällön on mukava poiketa vaikka sorsikseen.

11. Mikä on kesän paras herkku?
j ä ä t e l ö .

12. Tykkäätkö grillata? Jos niin mitä?
kaikkea muuta paitti makkaraa. tulee moiset korvista ulos jo ensimmäisen jälkeen.

13. Mitä urheilulajeja harrastat kesällä?
hah lol. en mitään?

14. Vietätkö kesällä enemmän aikaa ulkona kuin muina vuodenaikoina?
kyl maar.

15. Tykkäätkö istua iltaa terassilla?
onhan se mukava yksillä aina käydä. koska "yhden voi aina ottaa...ja sitten vielä yhden..."

16. Luetko kesällä enemmän kuin normaalisti? Millaisia kirjoja luet?
en.

17. Aiotko käydä jossain huvipuistossa? Missä ja kenen kanssa?
kaippa sitä vois jossain käydä. kattoo nyt.

18. Mikä on lempilaitteesi missä tahansa Suomen huvipuistossa?
jaa...emmää kyllä osaa sanoa.

19. Aiotko käydä Korkeasaaressa?
tuskimpa tänä kesänä. vaikka mistäs sitä tietää.

20. Oletko jo suunnitellut jotain keikkoja joille haluat päästä kesällä? Mitä?
kyllähän sitä pitäs mennä vaikka mitä taikabändejä ja kitarasankareita kattomaan.

21. Oletko jo ostellut kesävaatteita? Mitä?
ei mulla erikseen oo kesä- ja talvivaatteita :''D

22. Mitä sinun pitäisi vielä hankkia kesäksi?
lippuja lippuja lippuja.

23. Millaisia aurikolaseja ja kenkiä käytät?
no siis...riippuupi vähän fiiliksestä. kun mulla noita aurinkolasejakin on vissiin 13 vai 14.

24. Onko sinulla tai jollain tutuillasi synttäreitä kesällä?
öäääh. äiskällä. onks muilla? oon kamalan huono muistaan tämmösiä.

25. Juhlitko kesällä enemmän kuin normaalisti kun ei ole koulua?
mää juhlin vaikka olis kouluakin. ja toi koulu nyt ei enää vähään aikaan oo ollu häirittemässä elämää. nyt on työt hoitamassa sen homman. vittustna.

26. Mikä on ehdoton kesän hittibiisi mielestäsi?
voi kun niitä on niin kovin monta aina. mut eilen juur taisin sannal todeta että tehareista tulee kovin mukava kesäfiilis.

27. Kuinka paljon odotat kesää arvosanalla 4-10?
arkipäiviä -237590. viikonloppuja 10-.

28. Aiotko saada kesällä uusia kavereita?
no mikä ettei mut tuskin tulee tapahtumaan :''D oon niin huono uusien ystävien hankkimisessa.

29. Kenen kanssa aiot viettää kesäsi?
työkavereiden, itseni ja kansalaisten.

30. Luuletko että tästä kesästä tulee elämäsi paras kesä?
tiedän ettei tule.

ajan tappoa.Maanantai 25.05.2009 13:35

Laita iTunes päälle.
Seuraavassa on joitakin melko yleisesti biisien nimissä esiintyviä sanoja. Kirjoita sana aina ylös hakukenttään ja sitten valitse hakutuloksista suosikkisi ja kirjoita se vastaukseksi.

Huom! Kun haet biisejä, voi sana löytyä myös artistin tai albumin nimestä, mutta laske vain ne, joissa se sana esiintyy oikeasti BIISIN nimessä.

love: Pet Shop Boys - Love etc.
life: Matthau Mikojan - Mania for life
heart: Head Automatica - Beating hearts baby
music: Lost Alone - Music and warm bodies
time: The Flaming Lips - It's summertime
laugh: -
cry: Tuomo - Cry to the moon
home: Placebo - Follow the cops back home
world: -
call: -
feeling: Razorlight - I can't stop this feeling I've
black: Disco Ensemble - Black Euro
blue: Placebo - Post blue
red: Placebo - Infra-Red
song: The Sounds - Song with a mission
tonight: The All-American Rejects - It ends tonight
nobody: -
everybody: -
star: Private Line - Superstar IQ
eye: -
moon: Mando Diao - Mr Moon
dream: -


huomasin tässä, että pitäis näemmä muutama levy vielä polttaa koneelle tuolta hyllystä.

on se reilua.Maanantai 25.05.2009 12:31

kerrankin kun jaksan soittaa toimistolle ja kysyä oliskos tälle päivälle mitään töitä (kun ne eivät ole ystävällisesti viitsineet soitella ja ilmoitella) niin sieltä sanotaan ettei tälle päivälle ole mitään, kun kaikkialla on täydet miehitykset. ne ei sitten yhtään arvosta sitä että mää olen valmis tulemaan töihin, vaikka oon ollu edellisen yön viihteellä ja nukkunu yön erittäin levottomasti. noh, vois sitten tänään vaikka vähän ommella ja löhöillä pihalla. ainiin, sanna mukavasti tähän kommentoi rautian taukohuoneesta:

"Haha. Voidaan dokaa tänäänki ku pääsen jo 3. xD"

i'm on the floor for most of my time.Perjantai 22.05.2009 16:42

vapaapäivät voi toisinaan olla kovin mielenkiintoisia.
siivoan kämppää kädessäni cocktail lasi, jossa on mojito giniä.
mitäköhän munkin elämästä tulee, jos jatkan samaa rataa...
:DD
ainakin helvetin nestepitoista.

! Perjantai 22.05.2009 15:45

wiuu!
sain haettua kirjotusten tulokset!
oon ihan happy.
vaan psyka jäi muutaman pisteen päähän roikkuun eestä.
mutta eipä tuokaan moikkaa ^^
pääasia että sen hemmetin lakin saa päähänsä.
ja voi siirtyä toisaalle kuluttamaan koulunpenkkiä.
koska en ole jaksanut itseäni tunkea fordelle, kirjoitan tämän tänne.

"äiti mä en tienny, että on olemassa nättejäkin siivoojia."

<3