IRC-Galleria

Blogi

« Uudemmat - Vanhemmat »

Tylsä yö...Tiistai 30.12.2008 03:58

[x] Olen piilotellut alkoholijuomia talossani, vanhemmiltani salassa
[ ] Olen huutanut joskus: "Mä oon niin leija!"
[x] Olen motannut kaveria turpaan niin, että häneltä alkoi vuotaa verta
[ ] Olen valehdellut äidille nukkumapaikkani
[x] Olen lähtenyt sekunnin mielihalusta paikkaan, jonne lähtöä olen myöhemmin katunut
[ ] Olen kiusannut koulussani
[x] Olen nimitellyt opettajaa hänen kuullensa
[ ] Olen miettinyt tuskallista tapaa kuolla jollekulle läheiselle henkilölle
[ ] Olen liftannut
[ ] Olen tehnyt graffitteja seiniin, alikulkutunneleihin tms
x] Olen noussut väärään linja-autoon, junaan, metroon tms.
[x] Olen tilannut taksin ja maksanut sen kaatokännissä
[ ] Olen miettinyt, miltä tuntuisi kun tehdään genitaalilävistys
[] Olen huudellut kaupungilla epäsoveliaita sanoja vain osoittaakseni oman typeryyteni
[x] Olen mennyt ja pyytänyt täysin tuntemattomalta henkilöltä savuketta
[ ] Olen kampannut vastaan tulevan tuntemattoman henkilön


Viimeisen vuoden aikana olen: (2008)
[ ] Pitänyt päässäni kaljapacin kuoria
[x] Kuvannut kännisiä ihmisiä
[ ] Satuttanut itseäni tahallani fyysisesti
[ ] Pitänyt stetson-hattua päässä ja leikkinyt cowboyta
[ ] Kokeillut nahkahousuja
[ ] Näpytellyt salaa toisen kännykällä päättömiä tekstareita ja lähetellyt niitä
[x] Soittanut 112:seen, ja kuullut siellä vastattavan
[ ] Opetellut ajaamaan autoa
[ ] Ajanut autokolarin
[x] Tehnyt uudenvuodenlupauksen, joka ei pitänyt
[ ] Tehnyt uudenvuodenlupauksen, joka piti
[x] Luvannut pitää jotain lakkoa, mutta onnistumatta siinä
[x] Flirttaillut varattua
[ ] Juossut rintsikat ja farkut päällä siideripullo kädessä ja kiljunut: "Mä oon niin kännissä!"
[ ] Kietonut vappuserpentiiniä kaulani ympärille
[ ] Ikävöinyt niin että ihan itketti
[x] Inhonnut jotakuta
[x] Sanonut suoraan jollekulle: "En ole kiinnostunut sinusta."
[x] Ostanut äidille tai isälle syntymäpäivälahjan
[ ] Kutonut sukat, lapaset tai kaulahuivin
[ ] Hävinnyt pelikoneesta yli 20 e saman pelin aikana
[x] Haistattanut vitut kaupan myyjälle


Näitä asioita kaipaan:
[ ] Ex-tyttö-tai poikaystävää
[x] Viime kesää
[ ] Rippijuhliani
[x] Kuollutta sukulaistani
[ ] Jotain vaatekappaletta joka ei enää mahdu päälleni
[ ] Jotain vaatekappaletta joka meni rikki
[ ] Aikoja, jolloin kaikki oli vielä hyvin
[ ] Sitä tunnetta, että joku välittää ja pitää kiinni
[x] Sitä tunnetta, että saan olla yksin ja omassa rauhassa


Seuraavalla lomalla aion:
[x] Ryypätä perseet olalle
[ ] Iskeä uuden poika- tai tyttökaverin
[ ] Lähteä lomamatkalle
[x] Nukkua yli yhteen päivällä
[ ] Lukea kokeisiin, tenttiin jne.
[ ] Lähteä jonnekin, missä en ole ikinä ennen käynytkään.


Minulla on / Minä olen:
[ ] Yli 100 e käteisenä lompakossa
[ ] Vain alle 10 e käteisenä lompakossa
[x] Mesekeskusteluja auki
[ ] Meikatut kasvot juuri nyt
[ ] Ja paljastava tissitoppi päälläni
[ ] Ei, vaan aikansa elänyt äitini lahjoittama villapaita
[ ] Ihana harrastus, jonka kanssa vietän joka päivä aikaa
[x] Niin päättömiä ideoita, että joskus itsekin ihmettelen mistä keksin ne
[x] Yksi todella hyvä tyyppi mesessä, jonka jutuille nauran aina
[x] Sipsiä tai karkkia nyt lähettyvilläni
[ ] Dieetti kesken
[ ] Luokanvalvoja/ryhmänohjaaja, joka saa pinnani kiristymään päivä päivältä enemmän
[x] Kammottavia muistoja ryyppyreissuilta
[x] Noloja muistoja lapsuudesta
[x] Huimannut niin, että on pitänyt pistää makuulle
[x] Pyörtynyt
[ ] Itkettänyt jonkun tytön vuoksi
[ ] Ainakin kaksi lävistystä
[ ] Poreallas kotona
[x] Suunnitelmia ensi viikonlopulle
[ ] Haluaisin tutustua joihinkin tyyppeihin, ja alkaa hengailemaan heidän kanssaan


Olen
[x] Sammunut
[x] Itkenyt ja nauranut samaan aikaan
[ ] Sairastanut angiinaa
[ ] Ollut merisairas
[ ] Leikkinyt barbeilla yli 12-vuotiaana
[ ] Omistanut monta laatikollista leluja
[ ] Laulanut suihkussa kovaa
[x] Tehnyt runoja
[x] Tehnyt novelleja
[ ] Voittanut juoksukilpailun
[ ] Ollut helikopterissa
[ ] Käynyt Espanjassa
[x] Ollut pommisuojassa
[x] Lyönyt jotain
[ ] Ollut kiusaaja
[x] Poistettu luokasta
[x] Saanut kokeesta 5-
[x] Haukkunut opettajaa
[x] Omistanut yli 1000 euroa
[ ] Omistanut vain yhdet käyttökelpoiset sukat
[x] Haaveillut salaa
[x] Omistanut 2 kännykkää samaan aikaan
[ ] Nolannut itsesi ihastuksesi edessä
[ ] Paennut lemmikkiä
[ ] Joutunut sairaalaan
[x] Ollut poliisiautossa
[x] Ollut ulkona yli neljään yöllä
[x] Valvonut yli 30 tuntia putkeen
[ ] Juonut viikon putkeen
[ ] Repinyt rahaa
[ ] Heittänyt kännykän veteen
[ ] Ollut rakastunut
[x] Penkonut roskiksia
[x] Ollut suossa
[ ] Ajanut autoa
[x] Ajanut ryteikköön pyörällä
[x] Hyppinyt trampoliinilla
[ ] Tuhonnut äidin meikkejä
[x] Heittänyt hyvää ruokaa roskiin
[x] Ollut häissä yli neljä kertaa
[x] Omistanut nokkahuilun
[ ] Soittanut pianoa
[ ] Ollut musikaalissa
[ ] Nähnyt ufon
[x] Haukkunut äitiä huoraksi
[ ] Haukkunut isää pervoksi
[ ] Pelännyt sukulaista
[x] Ollut koneella yli 10 tuntia putkeen
[ ] Pitänyt lintua sormella
[ ] Tanssinut salsaa
[x] Nähnyt vanhempien tappelevan
[x] Kuullut harhoja
[x] Piirtänyt ruumiita
[ ] Säveltänyt laulun
[ ] Jäänyt luokalle
[ ] Käynyt nollaluokan
[ ] Käynyt kymppiluokan
[x] Eksynyt tutussa paikassa
[ ] Kutsunut esim. opettajaa äidiksi
[x] Haukkunut jotain, ja tämä on kuullut sen vahingossa
[x] Ollut töissä
[x] Ollut kympinoppilas
[x] Ollut nelosenoppilas
[ ] Sairastan astmaa
[] Allergien yli kuudelle asialle
[x] Inhoan kutittelua
[ ] Rakastan kipua
[ ] Jos minua pelottaa, niin alan hyräillä
[x] Perhe on minulle tärkeä

EN IKINÄ...
[x] Menisi alasti julkiselle paikalle
[x] Laulaisi suurelle yleisölle
[ ] Puhuisi radiossa
[ ] Poseeraisi lehdessä
[x] Soittaisi ihastukseni äidille
[x] Tappaisi ketään
[ ] Haukkuisi ketään
[ ] Pyytäisi anteeksi keneltäkään
[x] Olisi Antti Tuiskun keikalla
[x] Soittaisi televisiopeleihin
[ ] Ostaisi yli 100 euron vaatetta

Omistan...
[ ] Auton
[x] Kännykän
[x] Kameran
[x] Tietokoneen
[ ] Napakorun
[x] Lemmikin
[x] Internetin
[x] Kodin
[x] Huoneen
[x] Pehmoleluja
[x] Cd-soittimen
[ ] Kuntopyörän
[x] Tauluja
[ ] Meikkejä
[x] Koulurepun
[ ] Silmälasit
[ ] Penaalin
[x] Kannettavan tietokoneen

Haluaisin...
[x] Jäätelöä
[x] Karkkia
[x] Rahaa
[x] Mehua
[x] Vettä
[x] Limsaa
[x] Suklaata
[x] Kalaa
[ ] Lihaa
[x] Ruokaa
[x] Päästä uimaan
[ ] Käydä diskossa
[ ] Meikkejä
[ ] Uuden kaverin
[x] Vaatteita
[x] Kameran
[ ] Pankkitilin

Oletko koskaan...
[x] Joutunut sosiaaliviranomaisten tai poliisien kanssa tekemisiin
[ ] saanut turpiin kaverilta
[x] Pettänyt
[x] Tullut petetyksi
[x] Heittänyt kännykkäsi seinään
[ ] Ollut Children of bodomin keikalla
[x] Katsonut summerlandia
[x] Suudellut tyttöä
[x] Saanut kympin kokeesta
[x] Saanut nelosen kokeesta
[x] Ollut jälki-istunnossa
[x] Sanonut kenellekään ettet tarvitse häntä elämässäsi
[x] Satuttanut jotain ihmistä todella pahasti
[x] ..etkä edes katunut sitä
[ ] Jäänyt luokalle?
[ ] Laihduttanut kauan ja onnistunut siinä mielestäsi
[ ] Koittanut matkustaa pummilla mutta epäonnistuit
[x] ..onnistuit
[x] Lyönyt/puristanut jotain perseestä
[x] uinut avannossa
[ ] Astunut lehmänläjään paljaalla jalalla
[ ] vahingossa
[ ] ...tahallaan?
[x] Tapellut opettajan kanssa
[ ] Ollut monta päivää syömättä
[ ] syönyt sushia
[ ] Fanittanut Spice Girlsiä
[x] Karannut kotoa
[x] "Karannut" koulusta
[x] Nukahtanut tunnille
[ ] Ottanut lävistyksen muualle kuin korviin
[ ] Tehnyt itse lävistyksen
[ ] Pessyt hampaat vahingossa väärällä harjalla
[ ] ..tahallaan?
[ ] Äänestänyt Idolsin/Popstarsin kilpailijaa
[ ] Syönyt samaa purkkaa kuin viisi muuta ihmistä
[ ] Leikannut itse itsellesi uuden hiustyylin
[x] Ollut jossain festareilla
[ ] sanonut jollekkin "rakastan sinua" ja tarkoittanut sitä
[ ] juossut ulkona pelkissä alusvaatteissa
[x] Saanut valituksia naapureilta
[ ] Rikkonut ikkunan tahallaan
[ ] Saanut jätkää itkemään
[x] Katsonut telkkaria putkeen yli seitsemän tuntia
[ ] Tehnyt spagaatin
[x] yrittänyt baariin alaikäisenä?
[x] ...onnistunut siinä

JOS SAISIT

Valita silmiesi värin, mikä se olisi? - Limen vihreet :P
Valita yhden kyvyn, mikä se olisi? - Lentäminen ois kiva.
Olla joku eläin päivän ajan, niin mikä olisit? - Kani.
Olla joku julkkis päivän ajan, niin kuka olisit? - Kui tarvis haluta?
Valita oman etunimesi, mikä se olisi? - Joku fiksumma kuulone :P.

7 USKOTKO

Jumalaan/jumaliin? - Ehkä, en kyl oikeestaa.
Itseesi? - Todellaki.
Yliluonnolliseen? - Pakko kai se on...
UFOihin? - Kyl tuol varmaa jotai o...
Kummituksiin? - Pakko kai se on...
Horoskooppeihin? - Hauska niit on ainaki lukee :D
Rakkauteen? - Ja paskat.

6 SUOSIKKIASI

Lempileipäsi? - Rieska.
Lempilaatikkosi? - Immelletettyperunalaatikko
Lempijäätelömakusi? - Päärynä
Lempiherkkusi? - Etanat valkosipulikastikkeessa
Lempijuhlasi? - Juhannus
Lempijouluruokasi? - Mäti :P

5 INHOKKIASI

Inhottavin ruoka? - Kypsennetty porkkana
Inhottavin väri? - Pinkki
Inhottavin tunne? - Epätoivo
Inhottavin sana? - NiiQ
Inhottavin jäätelömaku? - Nougat

4 KYSYMYSTÄ TAVOISTASI

Pureskeletko kynsiäsi? - Joskus
Kumman puolen voitelet näkkileivästä? - Sen pienempireikäsen
Monellako tyynyllä nukut? - Kahdella/Kolmella
Missä asennossa nukut mieluiten? - Puoliks selällää...

3 VALINTAASI

Hammastikku vai hammaslanka? - Tikku.
Palasokeri vai taloussokeri? - Talous.


2 OSAATKO

Katsoa kieroon? -kyl.
Heiluttaa korviasi (ilman käsiä, tietenkin...)? - Noups

KOTI

Minkä väriset ovat huoneesi verhot? - Vihreet
Kuinka monta taulua seinilläsi on? - 7
Onko teillä parveke? - Ei.
Minkä värinen matto teillä on keittiössä? - Vihree

YSTÄVÄT

Onko sinulla parasta ystävää? - on pari
Onko sinulla paljon ystäviä muualla päin Suomea kuin kotipaikkakunnallasi? - On...
Onko sinulla ketään ulkomaalaista kaveria? - Kai...
Oletko koskaan lyönyt ystävääsi? - Olen...

ULKONÄKÖ

Haluaisitko mieluummin olla 165 cm vai 175 cm pitkä? - 175
Oletko oikeasti brunette vai blondi? - blondi
Pidätkö enemmän soikeasta vai pyöreästä pään muodosta? - Soikee, pallopäät on pallopäit :P
Käytätkö nahkavöitä? - Noups

VAATTEET

Omistatko henkselit? - En.
Entä poolopaidan? - En.
Onko vaatekaappisi sekaisin? - On.
Löytyykö sinulta pinkkejä vaatteita? - Ei tod.

KENGÄT

Omistatko AllStarsin kengät? - Mitkä ne o?
Omistatko saappaat? - En
Millaiset talvikengät sinulla oli viime talvena? - Ei ole...
Kuinka monet kengät omistat? - Muutamat

NYT

Onko isäsi nyt kotona? - Kai, en tiiä...
Kuunteletko nyt musiikkia? - Aina
Paistaako ulkona nyt aurinko? - Ei.
Onko sinulla hiuksissa mitään aineita nyt? - vähä

SITÄ JA TÄTÄ

Oletko väsynyt? - Ehkä vähä
Mitä luulet että tarkoittaa sana 'mañana'? - Manta :P
Koska leikkasit viimeksi kyntesi? - Toissapäivän
Saatko jalan niskan taakse? - En, enkä edes kyl yritä

Elä pelkää...Tiistai 03.04.2007 19:20

Älä pelkää emmä tänne päiväkirjaa enää mitää uut kirjot...
1. minkä värisellä tuolilla istut nyt?
Harmaalla

2. minkä värinen paita sinulla on päällä?
sininen

3. millainen logo/tausta sinulla on nyt kännykässä?
Inarin rannalta otettu kuva

4. mikä on kännykässäsi soittoäänenä?
Tärinä ;) (äänettömäl nykyää ain)

5. ketä mietit juuri nyt (mainitse henkilö nimeltä)?
Itseäni, elä kysy...

6. montako tuntia nukuit viime yönä/viimeksi kun nukuit?
5h

7. tuorekurkku vai suolakurkku?
suolaa, suolaa ja lisää, joten suolakurkku

8. joululoma vai kesäloma
Kesä, koska pääsee mettää

9. mikä on toinen nimesi?
Miikael

10. mikä on viimeisin sana jonka sanoit?
*itun sytkäri.

11. kenelle sen sanoit?
sytkärille...

12. mitä odotat tällä hetkellä eniten?
glögin lämpenemistä

13. millä kulkuneuvolla viimeksi liikuit? (auto, linja-auto, pyörä jne.)
jalan, no oke autolla joskus neljäpäivää sit...

14. mitä pelkäät tällä hetkellä eniten?
koneen hajoamista

15. mikä on toiveammattisi?
Luonto-opas

16. voisitko kuvitella olevasi opettaja?
Tietty

17. minkälaista liikuntaa harrastat?
jääkaapilla käyntiä

18. paljonko olet pitkä?
jotain 170-190 kai =P

19. mitä kuuntelet juuri nyt?
koneen pörinää

20. montako lävistystä sinulla on?
1.

21. missä lävistykset ovat? (nenässä, huulessa, korvissa jne.)
Korvas

22. mitä sinulle tulee mieleen sanasta vaahto?
koskessa oleva vaahto

23. minkä nimistä lehteä luit viimeksi?
Iltasanomat

24. minkä merkkistä huulirasvaa käytät?
Lobello x)

25. onko tylsää juuri nyt?
on...

26. keneltä sait viimeksi viestin kännykkääsi?
Mutsilta

27. minkä väriset hiukset sinulla on?
harmahtavat...

28. mitä kappaletta inhoat? (laita myös esittäjä)
"Anna mulle tähtitaivas..." Kiitos entiset luokkalaiset, elä kysy...

29. kampaatko hiuksesi joka päivä?
e

30. kuinka usein käyt saunassa?
joskus ja jouluna

31. minkä merkkinen polkupyörä sinulla on (jos on)?
ei oo

32. minkä merkkistä ja tuoksuista suihkusaippuaa käytät?
Axe, Touch

33. minkä värinen hiusharjasi on?
-

34. Ilkka, Pete vai Katri?
Katri, koska kavereit on ollu senkans samal luokal joskus x)

35. Kuka ihminen on tällä hetkellä lähimpänä sinua?
fyysisesti vai henkisesti? :P

36. Minkä numeron sait viimeisimmästä kokeestasi?
Oisko ollu joku 4

37. Minkä laulun sanat menee näin: "sä olit perhonen, jonka siivet eivät kauas kantaneet. sä väsyit kylpyhuoneeseen..."?
Vitustako sellasta voi tietää?

38. seurusteletko jonkun kanssa?
En

39. mikä on tavoitteesi?
vetää perjantain kännit

40. mitä katsoit viimeksi telkkarista?
O.C =D

41. mitä kanavaa katsot eniten?
maikkarii

42. mihin maahan haluaisit matkustaa?
Norjaa (pohjoseen)

43. mitä söit viimeksi?
Pipari taikinaa ja joulutorttuja
« Uudemmat - Vanhemmat »