IRC-Galleria

Lasten pihaleikit katoamassa?Tiistai 14.04.2009 03:20

Lasten perinteiset pihaleikit ovat häivämässä koulujen ja taloyhtiöiden pihoilta. Vielä kolme vuosikymmentä sitten lapset leikkivät polttista, vuorenvalloitusta, hyppynarua, koulukiusaamista, hylkimistä ja ruutuhyppelyä.

Edellisen kerran lasten pihaleikit kokivat muutoksia 90-luvun laman aikaan. Suosikiksi nousi monella pihalla "Työtön" ja "Kelan ämmä". Leikissä yksi lapsista koetti saada haltuunsa pissikiviä tai katajanmarjoja. Muut lapset yrittivät keksiä tekosyitä marjojen epäämiseen.

Nykyään perinteisten leikkien tilalle on tullut nykyaikaiseen popkulttuuriin liittyvät puuhat.

Kakkosluokkalainen Brooke-Liisa seisoo Parantolan ala-asteen oven pielessä, “polttaen” oksanpätkästä väsättyä tupakkaa. Toinen lapsi, lippispäinen Timo tulee paikalle, ja alkaa retuuttaa Brooke-Liisaa rajun näköisesti pitkin pihaa. Lapset huutelevat toisilleen painokelvotonta tekstiä englanniksi.

- Me leikitään GTA Vice Cityä, kertoo yhdeksänvuotias Unto-Kaaleppi. Unto-Kaaleppi ajaa paikalle polkupyörällään, vinkuen kuin poliisin sireeni.

- Let the fuckin’ whore go, karjaisee Unto-Kaaleppi kuuluvalla äänellä. Timo säntää pihakeinujen taakse käpälämäkeen.

Leikki jatkuu Timon mennessä perimään velkojaan “huumeita” (nallekarkkeja) myyviltä luokkatovereiltaan.

-Tällaista se nykyään on. Leikitään sutenööriä ja huoraa, taikka sitten mennään bioterroristia ja DHS:n agenttia. Toisin se oli ennen, kun huvina oli pienimpien töniminen ja lumipesut. Nykyään se pikkunörtti saattaa olla niin hyvä pelaamaan Haloa, että isommat pojat eivät uskalla ryppyillä, huokaa luokanopettaja Tellervo Mäkikyrö.

Lastensuojeluliiton tekemän koulukyselyn mukaan suosituimmat ulkoleikit tällä hetkellä ovat digiboksin ohjelmoiminen, GTA Chinatown Wars sekä Killzone 2.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.