IRC-Galleria

_Bounce_

_Bounce_

Forever together M & I

Selaa blogimerkintöjä

[Ei aihetta]Perjantai 04.01.2008 20:02

HEDELMÄKAKKU

2 dl sokeria

4 munaa

2 dl kuivattuja hedelmiä

1 tl suolaa

1 dl fariinisokeria

4 rkl sitruunamehua

pähkinöitä

2 pll viskiä



Ota esiin suurehko kulho. Tarkista maistamalla viskin laatu. Kaada mittaan

1 dl viskiä ja juo se. Toista. Laita sähkövatkain päälle. Maista viskiä

uudelleen varmistaaksesi, että se on korkealaatuista. Sekoita 1 dl voita

laajassa sameahkossa kulhossa, lisää 1 rkl sokeria ja vatkaa taas.

Varmista, että viski on vielä hyvää. Kuo uusi jupillinen. Käännä vatkaaja

poish päältä. Riko kaksi kanaa ja lishäå kulhoon, shamoin kuihvatut hedelmät.

Vatkaa kääntäjä taash päälle.



Jos heivatut kudelmat jäävät kiinni kulhoon, väännä irti muuvireisselillä.

Maishta shitten onko viski vielä herkeälaatuista. Shitten shiivilöi 2 dl

suolaa -tai jotain. EI 00 NNII NÖPÖNUKKAA. Tshekkaa viski. Shiivi1öi

shitruunamehu, lishää yksi ruoka. Lusikka. Shokeria tai jotain. Aivan

shama, perkele. Voitele uuni. Kkäännä kakkuvuokaa 220 asteeseen. Älä unoha

käännyttää vatkainta poish. heitä kulho ikkunasta, tshe tshekaaahh taas

vishki.



Mee nukkumaa. kuka ylipäätään viittii väshätä jotain pershkeleen

hhetelmäkakkua?

[Ei aihetta]Torstai 03.01.2008 18:27

100 kysymystä itsestäni:

1. Etunimi: iida
2. Lempinimi: monta
3. syntymävuosi: 88
4. syntymäpaikka: hyvinkää
5. horoskooppi: leijona
6. mies vai nainen: nainen
7. Tämänhetkinen koulu: -
8. Aiemmat koulut: myllymäki,ehnroos
9. Siviilisääty: seurustelen
10. Asuinpaikka: lahti
11. Nettinimet: _Bounce_
12. Hiusten väri: tummanruskea
13. hiusten pituus:keskipitkät
14. Silmien väri: sininen
15. parasta ulkonäössä: kaikki
16. pituus: liian vähän
17. Näkyviä arpia: pari
18. Silmälasit: ei
19. lävistyksiä: on
20. Tatuointeja: ei
21. oikea vai vasuri: oikea
22. Ensimmäinen paras ystävä: tomi
23. Ensimmäinen palkinto/voitto: joku arvonta
24. Ensimmäinen ihastus: joku pihoilta pienenä
25. Ensimmäinen lemmikki: hamsteri pipana
26. Ensimmäinen lomamatka (kotimaassa tai ulkomailla): hmm olin ihan pieni silloin varmaa 4kk mut jossainpäin espanjaa käytiin
27. Ensimmäinen konsertti: en muista
28. Ensimmäinen harrastuksesi: ratsastus
29. Paras elokuva: titanic
30. Paras TV-ohjelma:Pako
31. Lempiväri: musta ja ruskee
32. Paras laulaja: Ismail Yk
33. Paras bändi: Sunrise Avenue
34. Lempibiisi juuri nyt: Heal Me
35. Paras ystävä: beku
36. Paras karkki: Dracula
37. Paras urheilu:ridaus
38. Paras ravintola: eii oo mitään
39. Lempivaatteesi: onlyn farkut
40. Lempikauppa: monta
41. Lempiaine koulussa: musiikki
42. Lempieläin: kissa/koira
43. Paras kirja: en tiijä
44. Paras lehti: 7 päivää
45. Lempikengät: lenkkarit

JUURI NYT:
46. Olosi: väsynyt
47. Sinkku vai varattu: varattu
49. Syöt: enmt
50. Juot: mehua
51. Fonttisi mesessä: perus
52. Online: juujuuu
53. Kuuntelet: töllötintä
54. Ajattelet: turkkia
55. Haluat: suklaata
56. Katsot: tietokoneen ruutua
57. Olet pukeutunut: kotoisasti

TULEVAISUUDESSA
58. Haluatko lapsia?: juu
59. Haluatko naimisiin: kyllä
60. Mille uralle menet: hyvälle sellaiselle
61. Missä haluaisit asua: poissa kotoa
62. Auto: ei ole.

PARAS VASTAKKAISESSA SUKUPUOLESSA
63. Hiusten väri: ruskeasta mustaan
64. Hiusten pituus: lyhyt
65. Silmien väri: ruskeat
66. Tumma vai vaalea: siltä väliltä
67. Söpö vai seksikäs: sekäettä
68. Silmät vai huulet: sekäettä
69. Suukkoja vai haleja: sekäettä
70. Lyhyt vai pitkä: siltä väliltä
71. Humoristinen vai vakava: humoristinen
72. Romanttinen vai neutraali: romanttinen
74. Herkkä vai äänekäs: sekäettä
75. Yhden illan juttu vai suhde: suhde
77. Häirikkö vai kiltti: kiltti, voi olla vähän häirikköäkin

OLETKO IKINÄ
78. Suudellut tuntematonta: olen
79. Juonut alkoholia: olen
80. Polttanut: olen
81. Karannut kotoa: vähäsen
82. Murtanut luita: en
83. Särkenyt jonkun sydämen: olen
84. Lyönyt jotakuta: olen
85. Puhunut jostakin paska selän takana: kyllä
86. Eronnut jostakusta: kyllä
87. Itkenyt jonkun kuoltua: kyllä
88. Itkenyt koulussa: kyllä

USKOTKO
89. Jumalaan: en
90. Ihmeisiin: kyllä
91. Rakkauteen ensisilmäyksellä: uskon
93. Ufoihin: en
94. Sielunkumppaneihin: uskon
95. Taivaaseen: ehkä
96. Helvettiin: ehkä
98. Ensitreffeillä suuteluun: joo
99. Horoskooppeihin: uskon

VIIMESET SANAT
100. jeeeeeeeeeeeeeeee

[Ei aihetta]Keskiviikko 02.01.2008 15:57

Oli muute mulla ihan vitun tylsä uusivuosi, ei oo kyl koskaan ikinä ollu niin tylsää uutta vuotta :/
Äijä karkasi väkisin töihin yhteen pizzeriaan, vaik meijän piti olla koko perhe yhdessä uutena vuotena :( Yksin sit tääl kotona istuin ja puhuin puhelimessa varmaa yli tunnin mutsin kans, kun sillä on ongelmia miehensä kanssa... et tosi kivaa oli joo

[Ei aihetta]Tiistai 01.01.2008 19:35

VIIMEKSI.
1. Mitä teit 6 tuntia sitten? - nukuin :D
2. Mitä joit viimeksi? - lonkeroa
3. Koska nauroit viimeksi kunnolla? - tänään bekun kanssa
4. Mitä ostit viimeksi? - siideriä
5. Missä olit, ennen kuin viimeksi tulit kotiin? - mäkkäris
6. Minkä numeron sait viime kokeestasi? - Paha sanoo, ei tuu kyl ny mieleen
7. Mikä oli viime todistuksesi keskiarvo? -emt
8. Mistä näit viimeksi unta? - Jotain et sain kolme lasta samaa aikaa :DD
9. Kenelle puhuit viimeksi? - Äidille puhelimessa

NYKYHETKI.
1. Mitä sinulla on juuri päällä? - farkut ja t -paita
2. Mitä syöt/juot juuri? - en mitää
3. Paljonko rahaa sinulla on tällä hetkellä? - en oo kattonu
4. Millä tuulella olet juuri? - vihasella...
5. Millainen sää ulkona? - aika pimeet on
6. Oletko tyytyväinen elämääsi tällä hetkellä? - kyllähän se siin menee, ain vois mennä paremminki mut myös paljon huonommin
7. Mikä musiikki soi? - sunrise avenue-heal me <3
8. Mitä sinun pitäisi olla juuri tekemässä? -ruokaa
9. Mitä sinun tekisi juuri mieli syödä? - suklaata
10. Miten hiuksesi ovat juuri? - auki

TULEVAISUUS.
1. Mitä aiot tänään vielä tehdä? - katon telkkarii sit ku dataamast pääsen ;D
2. Mitä kokeita/muita koulujuttuja sinulla on tulossa? - ei mitään
3. Mitä aiot ostaa seuraavaksi? - ei mitään tietoo
4. Mitä aiot tehdä viikon kuluttua? - en tiedä...
5. Entä huomenna? - oon kotona
6. Mitä toivoisit tulevaisuudeltasi? - sen näkee sit
7. Mikä sinusta tulee isona? - ei mitään tietoo, pummi? :D
8. Mitä uskot tekeväsi tunnin kuluttua? - dataan viel
9. Kenet ihmisen luulet nyt seuraavaksi näkevän? - bekirin

KETÄ.
1. Halasit viimeksi? -bekua
2. Pussasit poskelle viimeksi? -bekua
3. Rakastit viimeksi? - ...

MINKÄ.
1. Värinen puhelin sulla on? - musta
2. Värinen näppis sulla on tietokoneessa? - musta

OLETKO KOSKAAN.
1. Tappanut ötökkää ja saanut siitä omantunnontuskia? - en
2. Itkenyt katsoessasi Titanicia? - en muistaakseni
3. Uinut vaatteet päällä? - en kai
4. Laulanut vesisateessa? - siitä en oo niin varma
5. Ostanu alaikäsenä alkoholia tai tupakkaa? - on tullut muutama kerta ostettua
6. Valvonut koko yötä? - kyl muutaman kerran

OLETKO TÄLLÄ HETKELLÄ.
1. Väsynyt vai pirteä? - väsynyt
2. Enemmän blondi vai brunette? - brunette
3. Vihainen? - oon
4. Ihastunut? - ainahan sitä vähän
5. Ihan pihalla? - AINA :D
6. Tyytyväinen vai epätyytyväinen elämääsi? - siltä väliltä...
7. Iloinen vai surullinen? - surullinen

MILLOIN VIIMEKSI:
1. Ostit karkkia? - eilen
2. Söit kakkua? - varmaa kuukausi sitte suklaakakkua söin

MUUTA.
Komedia vai romanttinen komedia? -riippii fiiliksest, vaik romattinen komedia
Horoskooppisi? - leijona
Syntymäpäiväsi?- 12.08.1988
Mitä mieltä olet musikaaleista? - yleensä aika surkeit, mut on niit hyviiki
Pahimmat pelkosi? - ei mitään
Meikkaatko? - joo
Mitä sarjoja seuraat tällä hetkellä? - ei jask kertoo kaikkii mm. salkkareit, pakoo...
Biisi joka soi tällä hetkellä? - Mustafa sandal - indir
Aurinkoinen ilma vai sateinen ilma? - pimeet on, mut sadetta pessimistinä veikkaisin
Nukuitko hyvin viime yönä? - ihan hyvin sen ajan ku nukuin
Saatko helposti unta? - en todellakaan

[Ei aihetta]Maanantai 31.12.2007 21:49

Jos ihannemiehesi olisi eläin, hän olisi
( ) Kissapeto
(x) Koira
( ) Lammas
( ) Karhu
( ) Kukko
( ) Aasi
( ) Sika
( ) Hirvi
( ) Apina
( ) Rotta
( ) Vaaksahainen
( ) Joku muu, mikä:

Jos ihannemiehesi olisi vuodenaika, hän olisi:
( ) Talvi
( ) Kevät
(x) Kesä
( ) Syksy

Jos ihannemiehesi olisi hirviö, hän olisi:
( ) Lordi
( ) Kita
( ) Amen
( ) Ox
( ) Dracula
( ) Zombie
( ) Godzilla
(x) Ihmissusi
( ) King Kong
( ) Tiamat
( ) Kerberos
( ) Joku muu, mikä:


Jos ihannemiehesi olisi säätila, hän olisi:
( ) Auringonpaiste
( ) Läkähdyttävä helle
( ) Pakkanen
(x) Ukkonen
( ) Tuuli
( ) Sade
( ) Lumisade
( ) Pilvinen sää
( ) Räntäkeli
( ) Sumu

Jos ihannemiehesi olisi ääni, hän olisi:
( ) Vihellys
(x) Karjaisu
( ) Kissan kehräys
( ) Koiran haukku
( ) Kukon kieunta
( ) Puron solina
( ) Suden ulvonta
( ) Hyräily
( ) Kuiskaus
( ) Joku muu, mikä

Jos ihannemiehesi olisi maisema, hän olisi:
( ) Korkea vuori
( ) Saharan erämaa
( ) Grönlannin jäätikkö
( ) Vihreä laakso
( ) Havumetsä
( x) Sademetsä
( ) Meren aava
( ) Vesiputous
( ) Rotko
( ) Järvimaisema

Jos sinun pitäisi tatuoida ihannemiehesi kuva itseesi, hän olisi:
( ) Tribaali
(x) Kelttiläinen kuvio
( ) Ruusu ja käärme
( ) Karvainen menninkäinen istumassa sienen päällä
( ) Symboli, mikä:
( ) Joku muu, mikä:

Jos ihannemiehesi olisi LOTR –hahmo, hän olisi:
( ) Aragorn
( ) Legolas
( ) Frodo
(x) Klonkku xD
( ) Gandalf
( ) Joku muu, kuka:

Jos ihannemiehesi olisi vitsi, hän olisi:
( ) Tuhma vitsi
( ) Älykäs vitsi
( ) Huono vitsi
(x) Kuoliaaksinaurattava vitsi
( ) Kuiva vitsi
( ) Kerro mikä vitsi:

Jos ihannemiehesi olisi jalokivi, hän olisi:
( ) Rubiini
( ) Safiiri
( ) Timantti
(x) Smaragdi
( ) Topaasi
( ) Zirkoni
( ) Tiikerinsilmä
( ) Joku muu, mikä

Jos ihannemiehesi olisi juoma, hän olisi:
( ) Siideri
( ) Olut
(x) Vodka
( ) Punaviini
( ) Likööri
( ) Salmiakkikossu
( ) Joku muu, mikä:

Jos ihannemiehesi olisi musiikkia, hän olisi:
( ) Klassinen sinfonia
( ) Poppia
( ) Rokkia
(x) Diskoa
( ) Teknoa
( ) Heviä
( ) Metallia
( ) Jotain muuta, mitä:

Jos ihannemiehesi olisi soitin, hän olisi:
( ) Kitara
(x) Rummut
( ) Basso
( ) Huilu
( ) Tamburiini
( ) Kongi
( ) Xylofoni
( ) Haitari

Jos ihannemiehesi olisi symboli, hän olisi
( ) Yin&yang
( ) Kysymysmerkki
( ) Huutomerkki
( ) Piste
( ) @
( ) Vaatelapun ”älä silitä”
(x) Vaatelapun ”saa silittää” kolmella tähdellä
( ) XXX000
( ) Pääkallo
( ) Risti
( ) Nurinpäin risti
( ) Sydän
( ) Biohazard
( ) Radioactive
( ) Joku muu, mikä:

Jos ihannemiehesi olisi nainen, hän olisi:
( ) Perusblondi
( ) Xena
( ) Peppi Pitkätossu
( ) Ronja Ryövärintytär
( x) Arwen
( ) P!nk
( ) Britney Spears
( ) Buffy vampyyrintappaja
( ) Marie Curie
( ) Hermione
( ) Tarja Halonen
( ) Joku muu, kuka:

Jos ihannemiehesi olisi makeinen, hän olisi:
(x) Suklaa
( ) Salmiakki
( ) Hedelmäkarkki
( ) Toffee
( ) Konvehti
( ) Turkinpippuri
( ) Marmeladi
( ) Joku muu, mikä:

Jos ihannemiehesi olisi väri, hän olisi:
( ) Musta
( ) Valkoinen
( ) Punainen
( ) Keltainen
(x) Sininen
( ) Vihreä
( ) Joku muu, mikä:

Jos ihannemiehesi olisi kirja, hän olisi
( ) Fantasiakirja, mikä:
( ) Dekkari, mikä:
( ) Klassikko, mikä:
( ) Tietokirja, mikä:
( ) Oppikirja, mikä:
(x) Kama Sutra
( ) Juoppohullun päiväkirja
( ) Keittokirja
( ) Joku muu, mikä:

Ihannemiehesi rumin kohta
( ) Vartalo
( ) Kasvot
( ) Hiukset
( ) Jalat
( ) Takamus
( ) Kädet
(x) Selkä
( ) Niska


Ihannemiehesi vatsa on:
( ) Treenattu sikspäkki
( ) Vähän pullamasu
(x) Tavallinen
( ) Kuopallaan
( ) Seksikäs

Ihannemiehesi iho on
( ) Vaalea
( ) Tumma
(x) Ruskettunut
(x) Sileä
( ) Karhea
( ) Arpinen
( ) Tatuoitu
( ) Karvaton
( ) Karvainen

Ihannemiehesi tuoksuu
( ) Hieltä
(x) Dödöltä
( ) Elukalta
( ) Myskiltä
( ) Savulta
( ) Salmiakilta
(x) Metsältä
( ) Äijältä
( ) Heiniltä
(x) Kiehtovalta
( ) Ei miltään

Ihannemiehesi ääni on
( ) Kirkas
( ) Kova
( ) Seksikäs
( ) Pelottava
(x) Rauhoittava
( ) Matala
( ) Käheä
( ) Karhea

Ihannemiehesi huonoja puolia ovat
( ) Petostelu
( ) Retostelu
( ) Uhoilu
( ) Tuhoilu
( ) Valehtelu
( ) Juopottelu
( ) Sauhuttelu
( ) Naipottelu
( ) Liian kova kysyntä markkinoilla
( ) Huumeilu
( ) Tappelu
( ) Kiroilu
( ) Laiskuus
( ) Epäsiisteys
( ) Ylimielisyys
( ) Ilkeys
( ) Välinpitämättömyys
( ) Vittuilu
( ) Murjottaminen
( ) Kuuntelemattomuus
(x) Ei huonoja puolia


Ihannemiehesi on:
(x) Eläinrakas
( ) Vihaa elukoita
(x) Omistaa elukoita
(x) Itse elukka
( ) Allerginen
( ) Omistaa mielikuvituseläimen

[Ei aihetta]Maanantai 31.12.2007 21:40

Tänää käytiin aksun kanssa eläinlääkärillä. Poitsulla on korvatulehdus taas :/ tai no viimeksi se oli toukokuussa, voi johtua ruoka-aine allergiasta, kiva juttu. Jos vieläkin uusii puolen vuoden siään pitää alkaa tutkia tarkemmin. Sitten saatiin myös rokotukset, poika oli kiltisti <3
Kun eläinlääkäri kuunteli sydäntä, kysyi ollaanko me käyty näyttelyissä kun aksu osaa seistä niin nätisti paikallaan :D vastasin, että ei olla vielä ehditty käymään kun poitsu on vähän arka vielä. Tähän lääkäri vastasi ei tää nyt niina aralta vaikuta :) eli voitas vaikka mennä täs tammikuussa mäntsälässä olevaan mätsäriin,viime kerrasta onkin jo aikaa...

:DSunnuntai 30.12.2007 20:58

Esteistä:
[ ] olen hypännyt yli 60 cm esteen
[ ] olen hypännyt erikoisesteitä
[ ] olen hypännyt jumppista
[ ] olen osallistunut estekisoihin
[ ] olen hypännyt rataa
[ ] olen pudonnut esteillä

Maastosta:
[x] olen ratsastanut maastossa
[x] olen laukannut maastossa
[x] olen ollut ns. "laukkiksella"
[x] olen hypännyt maastoesteitä

Hoito:
[x] olen pessyt koko hevosen
[ ] olen laittanut hevoselle linimenttiä
[x] olen harjannut yksityisiä hevosia/yksityistä hevosta
[x] olen taluttanut hevosta ulkona
[ ] olen lääkinnyt hevosta/laittanut hauteita yms.
[x] olen juoksuttanut hevosta
[x] olen irtojuoksuttanut hevosta

Koulu:
[ ] Olen osallistunut koulukisoihin
[ ] Olen tehnyt laukanvaihtoja
[ ] Olen tippunut kouluratsastuksessa
[ ] Ollut kouluvalmennuksessa


[x]osaan käynnin
[x]osaan kevyen ravin
[x]osaan laukan
[x]olen hypännyt alle 60cm esteen
[ ]olen hypännyt alle 80cm esteen
[ ]olen hypännyt alle metrin esteen
[ ]olen hypännyt metrin korkuisen esteen
[ ]olen hypännyt korkeampia kuin metri.

[ ]olen hypännyt okserin
[ ]olen hypännyt trippelin
[ ]olen hypännyt pystyn
[ ]olen hypännyt muurin
[x]olen hypännyt vesiesteen
[ ]olen hypännyt portin
[x]olen hypännyt sarjan
[x]osaan pohkeenväistön
[x]osaan ravilisäyksen
[x]osaan suoristaa hevosen
[x]osaan asettaa hevosen
[ ]osaan vastalaukan
[x]osaan laukanvaihdon
[x]osaan avo- ja sulkutaivutuksen
[ ]osaan vaativan tason liikkeitä
[x]olen käynyt maastossa
[x]olen käynyt maastossa kahdestaan kaverin kanssa
[ ]olen käynyt yksin maastossa
[x]olen taluttanut hevosta maastossa
[x]olen hypännyt ojan tai puunrungon yli
[x]olen hypännyt maastoesteitä
[x]olen mennyt täyttä kiitolaukkaa maastossa
[ ]olen laukannut kilpaa kaverin kanssa

[ ]olen suorittanut ratsastusmerkkejä
[ ]olen kilpaillut esteissä
[ ]olen kilpaillut kouluratsastusta
[ ]olen kilpaillut kenttäratsastuksessa

Hoitotaidot

[x]osaan harjata hevosen
[x]osaan putsata kaviot
[x]osaan pestä hevosen
[/]osaan letittää hevosen hännä ja harjan hienosti
[x]osaan taluttaa hevosta
[x]osaan satuloida
[x]osaan suitsia
[x]osaan laittaa pintelit
[x]osaan kääriä pintelit
[x]osaan laittaa suojat
[x]osaan laittaa apuohjat
[x]osaan laittaa loimen
[x]osaan laittaa hevoselle kuljetusvarusteet
[x]osaan siivota karsinan
[x]osaan siivota pihaton
[x]osaan siivota tarhan/laitumen
[x]osaan ruokkia hevoset
[x]osaan tehdä aamu/iltatallin
[x]osaan pestä satulan
[x]osaan pestä suitset
[/]osaan sitoa hevosen haavat
[/]osaan hevosten perussairaudet
[ ]osaan antaa ensiapua,esim. ähkyyn.

Muuta

[ ]olen vikeltänyt
[ ]osaan ajaa käynnillä
[ ]osaan ajaa ravilla
[ ]olen ajanut reellä
[ ]olen ollut ravikisoissa kisaamassa
[ ]olen ollut ratsastusleirillä
[ ]olen ollut kolmella tai useammalla leirillä
[x]olen ollut viidellä tai useammalla leirillä, kuinka monella?
[ ]olen kokeillut valjakkoajoa
[x]olen ollut talutusratsastustapahtumassa taluttamassa
[ ]olen hiihtoratsastanut
[ ]olen hiihtoratsastanut lujaa
[ ]olen pitänyt ratsastustuntia alottelijoille
[ ]olen pitänyt ratsastustuntia kokeneemmille (osaavat jo laukata)
[ ]olen vetänyt maastoa
[x]osaan juoksuttaa liinassa
[x]osaan juoksuttaa irtona
[ ]osaan irtohypyttää
[ ]minulla on hoitohevonen
[ ]minulla on oma hevonen
[ ]minulla on useampi oma hevonen
[x]olen puntannut jonkun selkään
[ ]olen pyydystänyt karanneita hevosia
[x]hevonen on pukittanut kun olen ollut selässä
[x]hevonen on noussut pystyyn kun olen ollut selässä
[ ]hevonen on ryöstänyt kun olen ollut selässä
[ ]hevonen on mennyt piehtaroimaan kun olen ollut selässä
[x]hevonen on pukittanut taluttaessani sitä
[ ]hevonen on hypännyt pystyyn taluttaessani sitä
[ ]hevonen on karannut taluttaessani sitä
[ ]hevonen on piehtaroinut taluttaessani sitä
[ ]olen uittanut hevosta
[ ]olen ravannut vedessä
[ ]olen laukannut vedessä
[ ]olen laittanut hevoselle linimenttiä
[x]olen ratsastanut yksin kentällä ilman ohjausta
[x]olen ratsastanut ilman satulaa
[x ]olen ratsastanut ilman satulaa ja suitsia
[ ]olen laukannut ilman satulaa
[ ]olen laukannut ilman satulaa ja suitsia
[x]olen hypännyt ilman satulaa
[ ]olen hypännyt ilman satulaa ja suitsia
[x]olen hakenut yksin hevosen laitumelta
[x]olen ratsastanut kaatosateessa
[ ]olen ratsastanut ukkosella
[ ]olen ratsastanut kun on salamoinut

[x]olen ratsastanut lumipyryssä
[ ]olen ratsastanut kovassa pakkasessa (väh. -25 astetta)

[x]olen harjannut varsaa.
[ ]olen nähnyt varsomisen
[x]olen taluttanut varsaa
[x]olen nähnyt alle päivän ikäisen varsan
[ ]olen silittänyt alle päivän ikäistä varsaa
[ ]Olen nähnyt varsan ensimmäiset tunnit
[x]olen tippunut hevosen selästä
[x]olen satuttanut itseni jollain lailla hevosten kanssa
[ ]olen ollut mukana kisojen järjestämisessä
[ ]olen ratsastanut shettiksellä
[ ]olen nähnyt shiren
[ ]olen ratsastanut tinkerillä
[ ]olen ratsastanut friisiläisellä
[x]olen hypännyt suomenhevosella
[ ]olen hypännyt risteytysponilla
[x]olen ratsastanut "pilkullisella" ponilla

Kumpi?

suokki vai puoliverinen?
pv

lämminverinen vai puoliverinen?
pv

shettis vai russi?
shettis

tinker vai friisiläinen?
friisiläinen

arabi vai lusitano?
arabi

PRE vai camarguenhevonen?
PRE

issikka vai friisiläinen?
friisiläinen

issikka vai connemara?
connemara

ratsastuskoulu vai yksityinen?
yksityinen

harrastetalli vai yksityinen?
yksityinen

normi turvaliivi vai palaturvaliivi?
palaturvaliivi

esteet vai koulu?
esteet

maasto vai esteet?
maasto

maasto vai koulu?
maasto

vikellys vai ajo?
kumpikin käy

lännenratsastus vai valjakkoajo?
valjakkoajo

reipas vai laiska hevonen?
reipas

kuuma vai laiska?
kuuma

voikko vai kimo?
voikko

musta vai ruunikko?
musta

kirjava vai "pilkullinen"?
pilkullinen

rautias vai tummanruunikko?
tummanruunikko

minichapsit+jodphurit vai saappaat?
riippuu vähän

Ja vielä lopuksi:


Ja mikä on lempirotusi?
arabialainen täysiverinen

Ja mikä on lempivärisi hevosella?
musta

[Ei aihetta]Perjantai 28.12.2007 20:30

Mitä olet tehnyt vuonna 2007?

Datannut
[ ] putkeen yli 5 tuntia
[ ] ..yli 10 tuntia
[x ] ..yöllä
[ ] ..aamulla
[x] ..päivällä
[ x] ..kotona
[x] ..jossakin muualla

[x] Mesettänyt
[x] Laittanut galleriaan uusia kuvia
[x] Laittanut jollekin muulle sivustolle kuvia
[x] Rekisteröitynyt jollekin nettisivulle

Matkustanut
[x] bussilla
[x ] ..lentokoneella
[x] ..autolla
[x] ..junalla
[ ] ..laivalla

[x ] Ollut ulkomailla
[ ] Ollut risteilyllä
[ ] Käyttänyt huumeita
[x] Ollut kännissä
[ ] Soittanut pilapuheluita
[x] Tilannut netistä jotakin
[x] Kuunnellut musiikkia
[ ] Käynyt leffassa
[x] Katsonut leffoja
[x ] Seurannut jotakin TV-sarjaa
[ ] Ottanut lävistyksen
[ ] ..tatuoinnin
[x] Käynyt kampaajalla
[x] Värjännyt hiukseni
[ ] Muuttanut hiustyyliäni
[ ] ..pukeutumistyyliäni
[ ] ..Laajentanut musamakuani
[x] Syönyt kakkua
[ ] Ollut riparilla

Käynyt
[x] Hesessä
[x ] ..Mäkissä
[ ] ..muussa pikaruokalassa
[x] ..ruokakaupassa
[x] ..vaatekaupassa
[x] ..jossain muussa kaupassa

Ostanut
[ ] Saanut lahjaksi jotain kallista
[ ] kameran
[ ] ..TV:n
[ ] ..tietokoneen
[x ] ..kännykän

[x ] Puhunut tuntemattomille
[ ] Joutunut vakavaan onnettomuuteen
[ ] Nähnyt onnettomuuden
[ ] Pyörtynyt
[x] Kompastunut
[x] Liukastunut
[x] Oksentanut
[x] Ollut kipeä
[ ] Sairastunut vakavasti
[ ] Murtanut jotain ruumiistani
[ ] Käynyt lääkärissä
[ ] ..hammaslääkärissä
[ ] Joutunut sairaalaan
[ ] Ollut leikkauksessa
[x] Oppinut jotakin uutta
[ ] Nolannut itseni
[ ] ..monta kertaa
[ ] Ollut raskaana
[ ] Synnyttänyt
[ ] Tehnyt abortin
[x] Halannut
[x] ..poikaa
[x] ..tyttöä
[x] Tylsistynyt
[x] Nauranut
[ ] ..itsekseen
[x] ..huonolle jutulle
[x] Itkenyt
[x] ..muiden nähden
[ ] Vihannut
[ ] Yrittänyt tappaa jonkun
[ ] Lyönyt jotakuta
[ ] Kuristanut
[ ] Puukottanut
[ ] Raiskannut
[ ] Muuttanut kotoa pois
[x] Viettänyt synttäreitäni
[ ] ..nimppareitani
[ ] Ollut häissä(mennyt naimisiin)
[ ] ..ristiäisissä
[ ] Nukahtanut tunnille koulussa
[x ] Saanut uusia kavereita
[ ] ..ystäviä
[ ] Riidellyt kaveri(e)ni kanssa
[ ] Huutanut kaver(e)illeni
[ ] Pilannut jotakin
[x] Rikkonut jotakin
[ ] Sytyttänyt tulipalon
[ ] Soittanut hätänumeroon
[ ] ..vahingossa
[x] Odottanut joulua
[x] Odottanut uutta vuotta
[x ] Toivonut, että tämä vuosi olisi jo ohi

[Ei aihetta]Perjantai 28.12.2007 19:04

Mitkä asiat naurattaa sinua?
- kaikki

Onko jääkaapissasi Coca-Colaa?
- ei tällä hetkellä

Mikä on lempileipäsi?
- patonki

Onko kotonasi soittimia?
- cd- soitin

Oletko väkivaltainen?
-joskus jos mut raivostuttaa kunnolla

Käytkö jäätelöautolla?
- en

Mikä on työpöytäsi taustakuvana?
- bekir huivi päässä

Minkälainen ääni bassosta kuuluu?
- ???

Keneltä on tullut 3. tekstari kännykässäsi?
- en tiä, varmaan mutsilta

Onko teillä kynnysmattoa ulko-oven edessä?
- ei

Oletko käynyt Ikeassa?
- juu

Lempi kirjasi?
- en tiä

Oletko käynyt Mikkelissä?
- en kai :D

Millä nettisivulla olet eniten?
- galleriassa

Kuunteletko nyt musiikkia?
- no en

Onko mummosi kuollut?
- joo kaikki

Asutko kerrostalossa, rivitalossa, omakotitalossa vai paritalossa?
- kerrostalossa

Paras purukumi maku?
- metsämarja ja vanilija

Paras vuodenaika?
- kesä tietty

Onko Mötley Crue hyvä bändi?
- en tiä ees mikä se on mut varmaan siis aika paska

Harrastatko joogaa?
- enpä hirveemmin

Oletko nähnyt koskaan lehmää livenä?
-juu monta kertaa

Entä lammasta?
- oon

Asutko maalla vai kaupungissa?
- kaupungissa

Aiotko mennä joskus kielikurssille/matkalle?
- enpäs tiiä

Mitä teit vappuna?
- hmm... en muista :D

Osaatko tehdä jauhelihakastiketta?
- juu osaan.

Oletko kysynyt oraakkelilta mitään?
- olen

Onko pakasteessanne jäätelöä?
- ei

Jos on, niin minkä makuista?
-

Onko lävistykset hienoja?
- riippuu mitkä lävistykset ja kelle ne sopii

Entä tatuoinnit?
-sama

Nauratko paljon?
- joo

Onko teillä dvd-soitin?
- ei

Oletko hyvä piirtämään?
- en

Minkälaista musiikkia kuuntelet?
- vähän laidasta laitaan

Tykkäätkö viiksistä?
- ennn

Mitä hyönteistä vihaat eniten?
-hämähäkkejä ja hyttyisä

Missä huoneessa olet nyt?
- olkkarissani

Mitä löydät näyttösi päältä?
- webbarin

Montako kertaa olet tänään aivastanut?
- 2

Milloin viimeksi satutit itsesi pahasti ja miten?
- siitä on jo aikaa...

Käytätkö tällä hetkellä kynsilakkaa? Minkäväristä?
- juu läpinäkyvää

Mikä soittoääni kännykässäsi on?
- kännykän oma soittoääni

Mitä cd:tä kuuntelit viimeksi?
- en muista

Minkä julkkiksen näköiseksi sinua on kutsuttu?
- jaa-a

Mistä näit unta viimeksi?
- en muista just nyt

Onko sinulla sisaruksia?
- kaks isosiskoa

Käytätkö nukkuessasi sukkia?
- en

Minkävärinen päiväpeittosi on?
- vaalensininen

Milloin sait viimeksi lahjan ja keneltä?
- jouluna äitiltä


Mikä on sinun lempiruokasi?
- kana

Omistatko web-kameraa?
- juu

Minkä elokuvan katsoit viimeksi?
- eilein katoin jonkun

Oliko hyvä?
- ihan ok

Mitä deodoranttia käytät?
-nivea

Paras juoma?
- maito

Minkälaiset kuoret kännykässäsi on?
- ihan perus mustat

Asutko miten? (yksin, perheen kanssa, omakotitalossa, rivitalossa)
- kerrostalossa oman perheen kanssa

Mitä ajattelet juuri nyt?
-suklaata

Kenen kanssa viimeksi puhuit?
- maisan

Mihin meni viimeksi hermot?
- bekiriin

Mitä löytyy sänkysi alta?
- pölyä

Milloin viimeksi imuroit?
-tänään

Kuka sai sut viimeksi nauramaan?
- bekir

TV-kanava jota katsot eniten?
- mtv3, nelonen

Tavallinen vai valkosuklaa?
-tavallinen

Tykkäätkö juustoista?
- joo

Mitä sulle ekana mieleen sanasta auto?
- auto

Mikä on kaukaisin paikka missä olet käynyt?
- turkki

Onnenlukusi?
- 10

Minkä kännykkäliittymän omistat?
- dna

Kulta vai hopea?
- kulta

Juotko paljon vettä?
- joo

Monelta heräsit tänään?
-11

Kesän paras grilliherkku?
- lihavartaat

Omistatko mp3-soittimen, millaisen?
- omistin mut se haosi joku creative merkkinen

Jos käyt koulua mitä ainetta sulla on maanantain ekalla tunnilla?
-

Jos saisit ihan minkä tahansa eläimen lemmikiksi, niin minkä ottaisit?
- hevosen tai kissan

Oletko ollut suihkussa vaatteet päällä?
-en

Katsotko tosi-tv ohjelmia?
- joskus

[Ei aihetta]Torstai 27.12.2007 21:06

S I N Ä
Nimikirjaimesi? -IKM
Minä viikonpäivänä synnyit? - en muista
Opiskeletko jotain? - en tällä hetkellä
Oletko joutunut vakavaan onnettomuuteen? - en.

M I E L I P I T E E T
Pidätkö enemmän lumisateesta vai vesisateesta? - lumi.
Mistä musiikista pidät? - kaikesta mikä kuulostaa hyvältä.
Mikä on lempi vuodenaikasi ja miksi? - kesä. ku on lämmintä
Pidätkö jonkun maan kulttuurista erityisen paljon? - en erityisemmin.
Minkälaisista elokuvista pidät? - kauhu :D

S U H T E E T
Keitä kuuluu perheeseesi?- mustafa ja meijän poika <3<3
Kuka on sinulle tärkein ihminen maailmassa? - Bekir <3
Minkälaisessa seurassa viihdyt? - semmosessa missä on rentoo.
Tunnetko paljon ihmisiä? - joo, mut enemmänki vois tietty aina.

R U O K A
Eksoottisin ruoka jota olet maistanut/syönyt? - emt.
Onko sinulla erikoisruokavalio? - ei.
Mistä juomista pidät? - alkoholipitoisista.
Mitä ajattelit syödä tänään? - söin jo :)
Pidätkö ruuanlaitosta? - joskus.

F R E E T I M E
Pidätkö piirtämisestä? - joo.
Pyöräiletkö paljon? - harvemmi.
Mitä musiikki merkitsee sinulle? - aika paljo.
Harrastatko mitään vakituisesti? - en
Haluaisitko aloittaa jonkun harrastuksen? - voisin mä ehkä.

K O T I
Asutko vanhempiesi luona? - en :D
Vietätkö paljon aikaa huoneessasi? - joo.
Onko kotisi kodikas? - on tää ihan.
Mitä muuttaisit kodissasi? - vois olla vaikka vähä isompi.
Millaisessa talossa asut? - kerrostalo kaksiossa.

H A A V E E T
Odotatko aina huomista vai elätkö tätä päivää? - elän tätä päivää.
Mihin suurin haaveesi liittyy? - jaa'a.
Kerro jokin pieni mukava toiveesi? - tilille vois napsahtaa vaikka tonni rahaa.

H A L U A I S I N
Olla: nyt muualla ku tässä.
Syödä: sulaata
Juoda: kossubatterya :p
Saada: uuden telkan

K Y S Y M Y K S I Ä
Keneltä haluaisit pyytää anteeksi nyt: ei tuu mielee ketää.
Oletko tällä hetkellä riidoissa jonkun kanssa: en tietääkseni.
Häpeätkö itkeä kavereidesi nähden: en.
Oletko löytänyt netistä kavereita: no tavallaan.
Mitä kappaletta kuuntelen nyt?: en mitään

O L E T K O
Itsepäinen: no välillä.
Ilkeä: joo.
Viisas: tietty.
Hyvä koulussa: iha ok
Hyvä soutamaan: aika hyvä
Hyvä ihminen: yritys on ainaki kova.
Huutanut jollekkin frendillesi: joo.
Satuttanut ystävääsi: joo.

O N K O
Vika aina sinussa: niin kai.
Sinulla lainkaan tapoja: on.
Sinua kohdeltu huonosti: on.
Sinulla pelkoja: pieniä.

K Y S Y M Y K S I Ä
Rakastatko ystäviäsi: kyllä.
Kelle puhuit viimeksi messengerissä: alille :D
Lause/sana jonka sanoit viimeksi: en oo ihan varma.
Oletko ihastunut: oon mä ehkä. :)
Oletko rakastunut: joo
Katsotko sinkkuelämää: en
Paras sarja ikinä: brison break.
Jaksatko elää elämääsi: jaksan.
Hesburger vai Mc'Donalds: mäkki.