IRC-Galleria

_Iltsu_

_Iltsu_

Saa laittaa vapaasti viestiä,tutustua, laittaa herttaa ja kommentoida kuviani ❤️❤️😘😘

Selaa blogimerkintöjä

Tänään on minun neljäs ja viimeinen pääsiäisvapaa ja huomenna palaan taas sorvin ääreen eli töihin 9-15 ja tämä viikko on töiden osalta lyhyt eli ti-pe minulla on töitä nyt tulevalla viikolla ja ensi viikolla minulla on ihan normaali työviikko eli ma-pe. Olen kirjoittanut kuntoutuspäiväkirjaa edelliseltä viikolta ja kirjoittaminen jatkuu edelleen ja tänään olin tänään aamupäivän kotona, söin aamupalaa, leivoin mämmikakun täytettä ja huomenna jatkan kiilteen tekemistä, kävin vanhempia moikkaamassa, kävin äidin kanssa pyörälenkillä mehtimäellä, kaupungilla, katselin telkkaria, join kahvia ja söin vanhemmilla ja kävin yksin toisen kerran pyörälenkillä rannassa ja sirkkalansillalla ja ylisoutajansillan toisella puolella ja kuuntelin SANNIN musiikkia deezeristä ja radiosta kuuntelin myös musiikkia muilta artisteilta ja SANNIN musiikki tuo minulle hyvän mielen päivääni ja SANNIN musiikista kuuntelin vahinko, 2080-luvulla, trampoliini, prinsessoja ja astronautteja, kakara ku cara, ku kanye kanyee, tyttöystävä, koti-ikävä, sotke mut, supernova, LELU ja SANNI ja hän on minun lempilaulaja ja minun lempiartisti koko elämäni ajan ja juttelin tyttöystäväni kanssa facebookissa ja hän on minun tuleva kihlattuni ja vaimoni ja nyt minun tyttöystävä ja seurustelemme edelleen ja seurustelusuhteemme on ihanaa ja aitoa rakkautta ja en halua lopettaa meidän suhdetta hänen kanssaan ja hänen äitinsä sanoi että minä olen tyttöystävälleni parempi poikaystävä kuin joku muu poika ja minulla on tunteita tyttöystävääni kohtaan edelleen ja tuleva kihlattuni haluaa kanssani kihloihin vuonna 2018 ja meidän seurustelu on ihanaa ja aitoa rakkautta ja suhteemme menee nopeasti ja hyvin ja kohta lähden nukkumaan ja ennen sitä käyn suihkussa ja ajan parran jos jaksan ja huomenna minulla on työpäivä ja menen äidin kanssa parturiin ei sen kummempaa suunnitelmaa huomiselle ja juttelin koulukaverini kanssa lauantaina facebookissa ja hän on minun kaveri Peltolan kouluajoilta ja me olemme edelleen kavereita ja hän ei vihaa minua koskaan ja meidän kaveruus kestää pitkään ja hyvä että olemme edelleen hyviä kavereita ja hän sanoi että voidaan olla kavereita ja hänelle sanoin että minäkin lisäsin instagramiin kaksi hissiteinipeilikuvaa ja olisi kiva jos seuraisit minua instagramissa ja tykkäisit niistä kuvista ja kyllä hän vielä joku päivä hyväksyy kaveripyyntöni facebookissa ja seuraa minua instagramissa ja hyvä että olen saanut hyvän ystävän ja kaverin joka ei vihaa minua koskaan ja meidän kaveruus on aitoa ja ihanaa kaveruutta ja pysymme aina kavereina ja olemme aina, edelleen ja ikuisesti kavereita ja kaveruutemme säilyy pitkään ja ikuisesti ja kaveruutemme on taivaallisen ihanaa, hyvää, ihmeellistä ja jopa suurenmoista.
Tänään on sukkasunnuntai ja minun kolmas vapaapäiväni ja huomenna on minun neljäs ja viimeinen pääsiäisvapaa koska tiistai on minun eka työpäivä tulevalla viikolla heti pääsiäisen jälkeen ja pääsiäisenä on kiva käydä urheilemassa, leipoa, ulkoilla ja vaan lepäillä kunnolla ja aion levätä ihan rauhassa ja tehdä kaikenlaista: ulkoilla, leipoa, katsoa telkkaria ja urheilla ja leivoin tänään mämmikakun pohjan ja teen huomenna täytteen ja päällystän sen kanssa huomenna. Olin tänään aamupäivän kotona, söin aamupalaa, imuroin, siivosin kodin pääsiäiskuntoon, kävin ulkona kävelyllä ja juoksin samalla kun kävin vehkalahden lenkillä, katsoin telkkaria illalla, kävin äskettäin suihkussa ja kävin moikkaamassa vanhempia siivouksen jälkeen ja kuuntelin SANNIN musiikkia deezeristä ja radiosta kuuntelin myös musiikkia muilta artisteilta ja SANNIN musiikki tuo minulle hyvän mielen päivääni ja SANNIN musiikista kuuntelin vahinko, 2080-luvulla, trampoliini, prinsessoja ja astronautteja, kakara ku cara, ku kanye kanyee, tyttöystävä, koti-ikävä, sotke mut, supernova, LELU ja SANNI ja hän on minun lempilaulaja ja minun lempiartisti koko elämäni ajan ja juttelin tyttöystäväni kanssa facebookissa ja whatsAppissa ja hän on minun tuleva kihlattuni ja vaimoni ja nyt minun tyttöystävä ja seurustelemme edelleen ja seurustelusuhteemme on ihanaa ja aitoa rakkautta ja en halua lopettaa meidän suhdetta hänen kanssaan ja hänen äitinsä sanoi että minä olen tyttöystävälleni parempi poikaystävä kuin joku muu poika ja minulla on tunteita tyttöystävääni kohtaan edelleen ja tuleva kihlattuni haluaa kanssani kihloihin vuonna 2018 ja meidän seurustelu on ihanaa ja aitoa rakkautta ja suhteemme menee nopeasti ja hyvin ja kohta lähden nukkumaan ja sitä ennen laitan kuvia instagramiin ja koulukaverini lupasi katsoa sitä seuraamista siellä myöhemmin ja vaihdan lakanat tänään ennen nukkumaanmenoa ja huomenna aion olla kotona, käydä ulkona, urheilla ja nauttia viimeisestä vapaapäivästä ja juttelin koulukaverini kanssa eilen facebookissa ja hän on minun kaveri Peltolan kouluajoilta ja me olemme edelleen kavereita ja hän ei vihaa minua koskaan ja meidän kaveruus kestää pitkään ja hyvä että olemme edelleen hyviä kavereita ja hän sanoi että voidaan olla kavereita ja hänelle sanoin että minäkin lisäsin instagramiin kaksi hissiteinipeilikuvaa ja olisi kiva jos seuraisit minua instagramissa ja tykkäisit niistä kuvista ja kyllä hän vielä joku päivä hyväksyy kaveripyyntöni facebookissa ja seuraa minua instagramissa ja hyvä että olen saanut hyvän ystävän ja kaverin joka ei vihaa minua koskaan ja meidän kaveruus säilyy pitkään ja on aitoa ja ihanaa kaveruutta ja pysymme edelleen kavereina ja olemme ikuisesti, aina, edelleen ja iankaikkisesti kavereita ja kaveruutemme on taivaallisen ihanaa, ihmeellistä, hyvää ja tavanomaista ja kaiken lisäksi sopivaa, ihailtavaa ja suurenmoista.
Tänään vietettiin lankalauantaita ja kiva päivä oli tänään ja kuvaa ja ihanaa kun minulla on nämä pääsiäisvapaat kun saa nauttia näistä vapaapäivistä ja nyt kirjoitan blogia joka päivä myös pääsiäisenä ja tämän kirjoittaminen on minun harrastus ja tykkään myös valokuvata ja olin tänään vanhempien luona käymässä, ruokakaupassa äidin kanssa ostamassa ruokaa, käytyötavaroita esimerkiksi hiuslakkaa, jouksukengät jne, olin leipomassa äidin kanssa pääaiäiskakkua, kävelimme vehkalahdella äitini kanssa lenkin ja katsoin telkkaria ja kuuntelin SANNIN musiikkia deezeristä ja radiosta kuuntelin myös musiikkia muilta artisteilta ja SANNIN musiikki tuo minulle hyvän mielen päivääni ja SANNIN musiikista kuuntelin vahinko, 2080-luvulla, trampoliini, prinsessoja ja astronautteja, kakaraku cara, ku kanye kanyee, tyttöystävä, koti-ikävä, sotke mut, supernova, LELU ja SANNI ja hän on minun lempilaulaja ja minun lempiartisti koko elämäni ajan ja juttelin tyttöystäväni kanssa facebookissa ja hän on minun tuleva kihlattuni ja vaimoni ja nyt minun tyttöystävä ja seurustelemme edelleen ja seurustelusuhteemme on ihanaa ja aitoa rakkautta ja en halua lopettaa meidän suhdetta hänen kanssaan ja hänen äitinsä sanoi että minä olen tyttöystävälleni parempi poikaystävä kuin joku muu poika ja minulla on tunteita tyttöystävääni kohtaan edelleen ja tuleva kihlattuni haluaa kanssani kihloihin vuonna 2018 ja meidän seurustelu on ihanaa ja aitoa rakkautta ja suhteemme menee nopeasti ja hyvin ja kohta lähden nukkumaan ja sitä ennen käyn suihkussa ja vaihdan lakanat jos minulla on aikaa ja tämä päivä on ihana ja mukava kun olen viettämässä vapaapäivääni ja juttelin koulukaverini kanssa tänään facebookissa ja hän on minun kaveri Peltolan kouluajoilta ja me olemme edelleen kavereita ja hän ei vihaa minua koskaan ja meidän kaveruus kestää pitkään ja hyvä että olemme edelleen hyviä kavereita ja hän sanoi että voidaan olla kavereita ja hänelle sanoin että minäkin lisäsin instagramiin kaksi hissiteinipeilikuvaa ja olisi kiva jos seuraisit minua instagramissa ja tykkäisit niistä kuvista ja kyllä hän joku päivä hyväksyy kaveripyyntöni facebookissa ja seuraa minua instagramissa ja hyvä että olen saanut hyvän ystävän ja kaverin joka ei vihaa minua koskaan ja meidän kaveruus on aitoa ja ihanaa kaveruutta ja pysymme aina kavereina ja olemme aina, edelleen ja ikuisesti kavereita ja meidän kaveruus säilyy iankaikkisesti ja hän on aina kaverini ja kaveruutemme on taivaallisen hyvää, ihanaa, kestävää ja ihmeellistä ja jopa suurenmoista.
Tänään vietettiin pitkäperjantaita ja oli ihanaa nukkua pitkään näinä pyhäpäivinä kun arkipäivinä ja leivoin tänään vanhempien oman kakun pohjan tänään ja huomenna täytän sen ja teen myös oman kakkuni huomenna ja kirjoitin tänään facebookin kaikille hyvää pääsiäistä tasapuolisesti myös minun facebook-kamuilleni ja teen tänään instagramiin johonkin kuvaan haamukarkoituksen esimerkiksi tykkää minun kaikista kuvista ja kommentoikaa ainakin 10-20 kuvaan "done tai kiva kun kommentoit kuviani ja pyydän kaikkia tekemään sitä ja myös pyydän koulukaverini kommentoimaan ja tykkäämään kuvistani, vaikka hän ei seuraa minua instagramissa ja olin tänään aamupäivän kotona, kävin kaupassa ostamassa hedelmiä, leivontatarvikkeita ja maitoa ja välipalakeksejä, kävin kävelyllä tänään kaksi kertaa, menin syömään kotiin, menin moikkaamaan vanhempia, kävin kävelyllä vehkalahdella ja ensimmäisen lenkin kävelin linnunlahden kautta heinäpurontielle ja sitä kautta jokiasemalle ja sitten koirapuistoon kautta rantalenkille ja leivoin kakkua pääsiäiseksi ja huomenna jatkan sitä projektia ja katsoin myös telkkaria ja kuuntelin SANNIN musiikkia deezeristä ja radiosta kuuntelin myös musiikkia muilta artisteilta ja SANNIN musiikki tuo minulle hyvän mielen päivääni ja SANNIN musiikista kuu kuuntelin vahinko, 2080-luvulla, trampoliini, prinsessoja ja astronautteja, kakara ku cara, ku kanye kanyee, tyttöystävä, koti-ikävä, sotke mut, supernova, LELU ja SANNI ja hän on minun lempilaulaja ja minun lempiartisti koko elämäni ajan ja juttelin tyttöystäväni kanssa facebookissa ja hän on minun tuleva kihlattuni ja vaimoni ja nyt minun tyttöystävä ja seurustelemme edelleen ja seurustelusuhteemme on ihanaa ja aitoa rakkautta ja en halua lopettaa meidän suhdetta hänen kanssaan ja hänen äitinsä sanoi että minä olen tyttöystävälleni parempi poikaystävä kuin joku muu poika ja minulla on tunteita tyttöystävääni kohtaan ja tuleva kihlattuni haluaa kanssani kihloihin vuonna 2018 ja meidän seurustelu on ihanaa ja aitoa rakkautta ja suhteemme menee nopeasti ja hyvin ja kohta lähden nukkumaan ja sitä ennen käyn suihkussa ja laitan kuvia instagramiin ja ihanaa kun minulla on nyt vapaapäivät ja juttelin koulukaverini kanssa tiistaina facebookissa ja hän on minun kaveri Peltolan kouluajoilta ja olemme edelleen kavereita ja hän ei vihaa minua koskaan ja meidän kaveruus kestää pitkään ja hyvä että olemme edelleen hyviä kavereita ja hän sanoi että voidaan olla kavereita ja hänelle sanoin että minäkin lisäsin instagramiin kaksi hissiteinipeilikuvaa ja olisi kiva jos seuraisit minua instagramissa ja tykkäisit niistä kuvista ja kyllä hän vielä joku päivä hyväksyy kaveripyyntöni facebookissa ja seuraa minua instagramissa ja hyvä että olen saanut hyvän ystävän ja kaverin joka ei vihaa minua koskaan ja pysymme edelleen kavereina ja olemme ikuisesti, aina ja edelleen kavereita ja kaveruutemme säilyy pitkään ja meidän kaveruus on taivaallisen hyvää ja ihanaa ja ihmeellistä ja suurenmoista.
Nyt minulla alkoi pääsiäisvapaat ja tänään oli minun viimeinen päivä tällä viikolla töitä ja huomenna leivon oman kakkuni ja vanhempien oman kakun ja nyt on kivaa viettää pääsiäistä ja olin tänään kotikäynnillä toimistolla ja sen jälkeen menin töihin 9-15 ja töiden jälkeen menin äijäryhmän kanssa kaupunkivalokuvailemaan ja sen jälkeen menin syömään välipalaa ja sen jälkeen menin päiväunille ja sitten lähdin äidin kanssa kävelylle ja katson telkkaria ja samalla kävin moikkaamassa vanhempia ja kuuntelin SANNIN musiikkia deezeristä ja radiosta kuuntelin myös musiikkia muilta artisteilta ja SANNIN musiikki tuo minulle hyvän mielen päivääni ja SANNIN musiikista kuuntelin vahinko, 2080-luvulla, trampoliini, prinsessoja ja astronautteja, kakara ku cara, ku kanye kanyee, tyttöystävä, koti-ikävä, sotke mut, supernova, LELU ja SANNI ja hän on minun lempilaulaja ja minun lempiartisti koko elämäni ajan ja juttelin tyttöystäväni kanssa facebookissa ja hän on minun tuleva kihlattuni ja vaimoni ja nyt minun tyttöystävä ja seurustelemme edelleen ja seurustelusuhteemme on ihanaa ja aitoa rakkautta ja en halua lopettaa meidän suhdetta hänen kanssaan ja hänen äitinsä sanoi että minä olen tyttöystävälleni parempi poikaystävä kuin joku muu poika ja minulla on tunteita tyttöystävääni kohtaan edelleen ja tuleva kihlattuni haluaa kanssani kihloihin vuonna 2018 ja meidän seurustelu on ihanaa ja aitoa rakkautta ja suhteemme menee nopeasti ja hyvin ja kohta lähden nukkumaan ja ennen sitä käyn suihkussa ja ihanaa kun saan nukkua huomenna pitkään ja kun alkoi pääsiäisvapaat ja pääsiäinen on nyt alkanut ja tykkään leipoa pääsiäisenä kaikkea esim.kakkuja ja leivonnaisia ja juttelin koulukaverini kanssa tiistaina facebookissa ja hän on minun kaveri Peltolan kouluajoilta ja me olemme edelleen kavereita ja hän ei vihaa minua koskaan ja meidän kaveruus kestää pitkään ja hyvä että olemme edelleen hyviä kavereita ja hän sanoi että voidaan olla kavereita ja hänelle sanoin että minäkin lisäsin instagramiin kaksi hissiteinipeilikuvaa ja olisi kiva jos seuraisit minua instagramissa ja tykkäisit niistä kuvista ja kyllä hän joku päivä hyväksyy kaveripyyntöni facebookissa ja seuraa minua instagramissa ja hyvä että olen saanut hyvän ystävän ja kaverin joka ei vihaa minua koskaan ja meidän kaveruus on aitoa ja ihanaa kaveruutta ja pysymme ikuisesti kavereina ja olemme aina, edelleen ja ikuisesti kavereita ja kaveruutemme on taivaallisen hyvää ja ihanaa ja suurenmoista.
Tämä viikko on kohta hoidettu töiden osalta ja pääsen nauttimaan pääsiäisvapaista jotka odottavat huomisen takana ja minulla on kaksi vapaapäivää eli pitkäperjantai ja 2.pääsiäispäivä ja ajattelin olla pääsiäisen ihan kotona ja rentoutua huoletta ja tänään olin töissä 9-15 ja aamulla oli liukasta ja töiden jälkeen menin kotiin syömään välipalaa ja sitten menin päiväunille ja kävin kaupassa päiväunien jälkeen ja kauppareissun jälkeen lähdin kävelylle ja kävelyreissulla keräsin muutaman pajunkissan ja katsoin telkkaria ja lähdin vanhempia moikkaamaan ja kuuntelin SANNIN musiikkia deezeristä ja radiosta kuuntelin myös musiikkia muilta artisteilta ja SANNIN musiikki tuo minulle hyvän mielen päivääni ja SANNIN musiikista kuuntelin vahinko, 2080-luvulla, trampoliini, prinsessoja ja astronautteja, kakara ku cara, ku kanye kanyee, tyttöystävä, koti-ikävä, sotke mut, supernova, LELU ja SANNI ja hän on minun lempilaulaja ja minun lempiartisti koko elämäni ajan ja juttelin tyttöystäväni kanssa facebookissa ja hän on minun tuleva kihlattuni ja vaimoni ja nyt minun tyttöystävä ja seurustelemme edelleen ja seurustelusuhteemme on ihanaa ja aitoa rakkautta ja en halua lopettaa meidän suhdetta hänen kanssaan ja hänen äitinsä sanoi että minä olen tyttöystävälleni parempi poikaystävä kuin joku muu poika ja minulla on tunteita tyttöystävääni kohtaan edelleen ja tuleva kihlattuni haluaa kanssani kihloihin ja meidän seurustelu on ihanaa ja aitoa rakkautta ja suhteemme menee nopeasti ja hyvin ja kohta lähden nukkumaan ja ennen sitä käyn suihkussa ja laitan kuvia instagramiin ja kuvien laitto ja ottaminen on kivaa ja se on minun lempijuttuni ja ostin muutaman tipun kaupasta koska minulla oli vain yksi tipu jäljellä ja huomenna menen toimistolle ja sen jälkeen töihin 9-15 ja sen jälkeen menen äijäryhmän kanssa kaupunkivalokuvaamaan ja sitten kotiin päiväunille ja ehkä leipomaan jossain välissä pääsiäisleivonnaisia ja kakkua pääsiäiseksi ja juttelin koulukaverini kanssa tiistaina facebookissa ja hän on minun kaveri Peltolan kouluajoilta ja hyvä että olemme kavereita ja hän ei vihaa minua koskaan ja meidän kaveruus kestää ja hyvä että edelleen olemme hyviä kavereita ja hän sanoi että voidaan olla kavereita ja hänelle sanoin että minäkin lisäsin instagramiin kaksi hissiteinipeilikuvaa ja olisi kiva jos seuraisit minua instagramissa ja tykkäisit niistä kuvista ja kyllä hän vielä joku päivä hyväksyy kaveripyyntöni facebookissa ja seuraa minua instagramissa ja hyvä että olen saanut hyvän ystävän ja kaverin joka ei vihaa minua koskaan ja pysymme ikuisesti kavereina ja kaveruutemme säilyy iänkaikkisesti ja olemme ikuisesti, edelleen ja aina kavereita ja kaveruutemme on taivaallisen ihanaa ja hyvää ja suurenmoista ja ihmeellistä.
Tämä viikko on lyhyt koska kahden päivän päästä alkaa pitkäperjantai ja tämä päivä ja 2.pääsiäispäivä on minun vapaapäivät töistä ja tänään olin töissä 9-15 ja huomenna menen jälleen töihin 9-15 ja töiden jälkeen menin kotiin syömään välipalaa ja menin sen jälkeen päiväunille ja päiväunien jälkeen menin äidin kanssa kävelylle linnunlahdelle ja jokiademan halki kävelimme ja sen jälkeen menin vanhempia moikkaamaan ja kuuntelin SANNIN musiikkia deezeristä ja radiosta kuuntelin myös musiikkia muilta artisteilta ja SANNIN musiikki tuo minulle hyvän mielen päivääni ja SANNIN musiikista kuuntelin vahinko, 2080-luvulla, trampoliini, prinsessoja ja astronautteja, kakara ku cara, ku kanye kanyee, tyttöystävä, koti-ikävä, sotke mut, supernova, LELU ja SANNI ja hän on minun lempilaulaja ja minun lempiartisti koko elämäni ajan ja juttelin tyttöystäväni kanssa facebookissa ja hän on minun tuleva kihlattuni ja vaimoni ja nyt minun tyttöystävä ja seurustelemme edelleen ja seurustelusuhteemme on ihanaa ja aitoa rakkautta ja en halua lopettaa meidän suhdetta hänen kanssaan ja hänen äitinsä sanoi että minä olen tyttöystävälleni parempi poikaystävä kuin joku muu poika ja minulla on tunteita tyttöystävääni kohtaan edelleen ja tuleva kihlattuni haluaa kanssani kihloihin vuonna 2018 ja meidän seurustelu on ihanaa ja aitoa rakkautta ja suhteemme menee nopeasti ja hyvin ja kohta lähden nukkumaan ja ennen sitä käyn suihkussa ja työpäiviä on tällä viikolla enää 2 päivää koska pitkäperjantai on vapaa ja 2.pääsiäispäivä on myös vapaa ja huomenna minulla on ainoastaan työt 9-15 ja vietän pääsiäistä ihan kotona ja juttelin koulukaverini kanssa tiistaina facebookissa ja hän on minun kaveri Peltolan kouluajoilta ja olemme edelleen kavereita ja hän ei vihaa minua koskaan ja hyvä että kaveruutemme kestää pitkään ja hän sanoi että voidaan olla kavereita ja hänelle sanoin että minäkin lisäsin kaksi hissiteinipeilikuvaa ja olisi kiva jos seuraisit minua instagramissa ja tykkäisit niistä kuvista ja kyllä hän vielä joku päivä hyväksyy kaveripyyntöni facebookissa ja seuraa minua instagramissa ja hyvä että olen saanut hänet kaveriksi ja hän on minun hyvä kaveri ja meidän kaveruus on aitoa ja ihanaa kaveruutta ja pysymme aina kavereina ja olemme ikuisesti, edelleen ja aina kavereita ja kaveruutemme on taivaallisen hyvää ja suurenmoista.
Tällä viikolla vietetään pääsiäisviikkoa ja tänään on mukava päin töissä ja ryhmässä ja töissä olin 9-15 ja sen jälkeen menin pelaamaan laiva on lastattu-peliä+muita pelejä vapaan oleskelun ryhmään ja sen jälkeen menin päiväunille ja söin päivälliseksi kanakeiton lopun ja kävin kävelyllä ja kävin moikkaamassa vanhempia ja kuuntelin SANNIN musiikkia deezeristä ja radiosta kuuntelin myös musiikkia muilta artisteilta ja SANNIN musiikki tuo minulle hyvän mielen päivääni ja SANNIN musiikista kuuntelin vahinko, 2080-luvulla, trampoliini, prinsessoja ja astronautteja, kakara ku cara, ku kanye kanyee, tyttöystävä, koti-ikävä, sotke mut, supernova, LELU ja SANNI ja hän on minun lempilaulaja ja minun lempiartisti koko elämäni ajan ja juttelin tyttöystäväni kanssa facebookissa ja hän on minun tuleva kihlattuni ja vaimoni ja nyt minun tyttöystävä ja seurustelemme edelleen ja seurustelusuhteemme on ihanaa ja aitoa rakkautta ja en halua lopettaa meidän suhdetta hänen kanssaan ja hänen äitinsä sanoi että minä olen tyttöystävälleni parempi poikaystävä kuin joku muu poika ja minulla on tunteita tyttöystävääni kohtaan edelleen ja tuleva kihlattuni haluaa kanssani kihloihin ja meidän seurustelu on ihanaa ja aitoa rakkautta ja suhteemme menee nopeasti ja hyvin ja kohta lähden nukkumaan ja käyn vielä suihkussa ennen nukkumaanmenoa ja huomenna menen aamulla töihin ja sitten menen kotiin päiväunille ja koristelin eilen pikkuisen kotia pääsiäistä varten ja minulla on pitkäperjantaina ja 2.pääsiäispäivänä töistä vapaapäivät ja ajattelin viettää pääsiäistä ihan kotona ja juttelin koulukaverini kanssa tiistaina facebookissa ja hän on minun kaveri Peltolan kouluajoilta ja hyvä että olemme kavereita ja hän ei vihaa minua koskaan ja meidän kaveruus kestää pitkään ja edelleen olemme hyviä kavereita ja hän sanoi että voidaan olla kavereita ja hänelle sanoin että minäkin lisäsin instagramiin kaksi hissiteinipeilikuvaa ja olisi kiva jos seuraisit minua instagramissa ja tykkäisit niistä kuvista ja kyllä hän joku päivä hyväksyy kaveripyyntöni facebookissa ja seuraa minua instagramissa ja hyvä että olen saanut hyvän ystävän ja kaverin joka ei vihaa minua koskaan ja meidän kaveruus on aitoa ja ihanaa kaveruutta ja pysymme ikuisesti kavereina ja olemme aina ja ikuisesti ja edelleen kavereita ja kaveruutemme on taivaallisen hyvää ja suurenmoista.
Tänään olin ulkona kävelyllä raikkaassa ulkoilmassa ja kävelin äidin kanssa äänestämään ja sieltä salille ja sitten menin sirkkalanpuistoon ja sieltä kaupungin läpi keräsin kolme pajunkissaa sirkkalanpuistosta ja kävin kaupassa kävelylenkin jälkeen ja kävin tänään myös vanhemmilla ja huomenna menen taas töihin 9-15 ja sen jälkeen menen vapaan oleskelun ryhmään jossa on luvassa muita pelejä+laiva on lastattu ja tämä oli minun ehdotus ryhmänohjaajalle ja kuuntelin SANNIN musiikkia deezeristä ja radiosta kuuntelin musiikkia myös muilta artisteilta ja SANNIN musiikki tuo minulle hyvän mielen päivääni ja SANNIN musiikista kuuntelin vahinko, 2080-luvulla, trampoliini, prinsessoja ja astronautteja, kakara ku cara, ku kanye kanyee, tyttöystävä, koti-ikävä, sotke mut, supernova, LELU ja SANNI ja hän on minun lempilaulaja ja minun lempiartisti koko elämäni ajan ja juttelin tyttöystäväni kanssa whatsAppissa ja hän on minun tuleva kihlattuni ja vaimoni ja nyt minun tyttöystävä ja seurustelemme edelleen ja seurustelusuhteemme on ihanaa ja aitoa rakkautta en halua lopettaa meidän suhdetta hänen kanssaan ja hänen äitinsä sanoi että minä olen tyttöystävälleni parempi poikaystävä kuin joku muu poika ja minulla on tunteita tyttöystävääni kohtaan edelleen ja tuleva kihlattuni haluaa kanssani kihloihin ja meidän seurustelu on ihanaa ja aitoa rakkautta ja suhteemme menee nopeasti ja hyvin ja kohta lähden nukkumaan koska minua väsyttää ja huomenna minulla on menoja eli työt ja sitten minulla on ryhmä kello 15-16:30 ja sitten olen illan vapaalla ja ensi viikolla on pääsiäinen ja tykkään pääsiäisestä koska silloin on aikaa käydä ulkona ja syödä pääsiäisherkkuja ja juttelin koulukaverini kanssa tiistaina facebookissa ja hän on minun kaveri Peltolan kouluajoilta ja hyvä että olemme kavereita ja hän ei vihaa minua ja meidän kaveruus kestää pitkään ja hyvä että olemme edelleen hyviä kavereita ja hän sanoi että voidaan olla kavereita ja hänelle sanoin että minäkin lisäsin instagramiin kaksi hissiteinipeilikuvaa ja olisi kivaa jos seuraisit minua instagramissa ja tykkäisit niistä kuvista ja hyvä että olen saanut hyvän ystävän ja kaverin joka ei vihaa minua ja pysymme aina kavereina ja olemme ikuisesti ja edelleen ja aina kavereita ja kaveruutemme on taivaallisen hyvää ja suurenmoista ja kaveruus on parasta.
Tänään on lauantai 8.huhtikuuta ja olin tänään kävelyllä äitini kanssa raikkaassa ulkoilmassa linnunlahdella ja keräsimme matkalla muutaman pajunkissan ja ulkoilusta tuli minulle virkistävä olo ja kävin myös vanhempia moikkaamassa ja ajattelin askarrella pääsiäiseksi jotain ja kuuntelin SANNIN musiikkia deezeristä ja kuuntelin radiosta musiikkia myös muilta artisteilta ja SANNIN musiikki tuo minulle hyvän mielen päivääni ja SANNIN musiikista kuuntelin vahinko, 2080-luvulla, trampoliini, prinsessoja ja astronautteja, kakara ku cara, ku kanye kanyee, tyttöystävä, koti-ikävä, sotke mut, supernova, LELU ja SANNI ja hän on minun lempilaulaja ja minun lempiartisti koko elämäni ajan ja juttelin tyttöystäväni kanssa whatsAppissa ja hän on minun tuleva kihlattuni ja vaimoni ja nyt minun tyttöystävä ja seurustelemme edelleen ja seurustelusuhteemme on ihanaa ja aitoa rakkautta ja en halua lopettaa meidän suhdetta hänen kanssaan ja hänen äitinsä sanoi että minä olen tyttöystävälleni parempi poikaystävä kuin joku muu poika ja minulla on tunteita tyttöystävääni kohtaan edelleen ja tuleva kihlattuni haluaa kanssani kihloihin vuonna 2018 huhtikuussa ja meidän seurustelu on ihanaa ja aitoa rakkautta ja suhteemme menee nopeasti ja hyvin ja kohta lähden nukkumaan ja käyn sitä ennen suihkussa ja laitan kuvia instagramiin ennenkuin menen nukkumaan ja ihanaa kun saan nukkua pitkään viikonloppuisin ja minua väsyttää nyt ihan hulluna ja juttelin koulukaverini kanssa tiistaina facebookissa ja hän on minun kaveri Peltolan kouluajoilta ja me olemme edelleen kavereita ja hän ei vihaa minua koskaan ja meidän kaveruus kestää pitkään ja hyvä että olemme edelleen hyviä kavereita ja hän sanoi että voidaan olla kavereita ja hänelle sanoin että minäkin lisäsin instagramiin kaksi hissiteinipeilikuvaa ja olisi kiva jos seuraisit minua instagramissa ja tykkäisit niistä kuvista ja kyllä hän joku päivä hyväksyy kaveripyyntöni facebookissa ja seuraa minua instagramissa ja hyvä että olen saanut hyvän ystävän ja kaverin joka ei vihaa minua koskaan ja meidän kaveruus on aitoa ja ihanaa kaveruutta ja pysymme ikuisesti kavereina ja olemme ikuisesti ja aina ja edelleen kavereita ja kaveruutemme on taivaallisen hyvää ja suurenmoista.