IRC-Galleria

_Iltsu_

_Iltsu_

Saa laittaa vapaasti viestiä,tutustua, laittaa herttaa ja kommentoida kuviani ❤️❤️😘😘

Selaa blogimerkintöjä

Tänään oli mukava päivä töissä ja kotona ja musiikin kuuntelu auttaa minua rentoutumaan ja saamaan ajatukseni muualle ja samoin myös ristikon ratkominen ja neulominen ja omien hommien tekeminen ja olin aamulla kotona ja söin aamupalaa ja lähdin töihin aamuvuoroon ja tein siellä muun muassa salaatteja, leipomista, salaattien täyttöä ja tilausten esivalmistelua ja töiden jälkeen menin kotiin etsimään tavaroita mökille mukaan ja lähdin vanhempien kanssa mökille tänään päiväselti ja tein siellä kompostivessan tyhjennystä ja tyhjensin myös vessan kanisteria ja kastelin sillä nurmikkoa ja joitakin koristekasveja ja poimin myös metsämansikoita liiterin takaa ja lapioin myös vessan lannoitetta kompostiin ja vein puita ja tuohia tupaan sytykkeeksi jotta sisällä olisi lämmin ja uin kahdesti saunasta suoraan ja join kahvit mökillä ja söin iltapalaksi haukiburgereita ja sen jälkeen söin jälkiruoaksi mansikkatartaletteja ja sen jälkeen menin kotiin mökiltä ja kävin vielä pikaisesti vanhemmilla ja söin vielä iltapalaa vanhemmilla ja sitten menin valmistelemaan nukkumaanmenoa ja kuuntelin SANNIN musiikkia deezeristä ja radiosta kuuntelin myös musiikkia muilta artisteilta ja SANNIN musiikki tuo minulle hyvän mielen päivääni ja SANNIN musiikista kuuntelin vahinko, 2080-luvulla, trampoliini, prinsessoja ja astronautteja, kakara ku cara, ku kanye kanyee, sotke mut, supernova, LELU ja SANNI ja hän on minun lempilaulaja ja minun lempiartisti koko elämäni ajan ja juttelin tyttöystäväni kanssa facebookissa ja whatsAppissa ja hän on minun tuleva kihlattuni ja vaimoni ja nyt minun tyttöystävä ja seurustelemme edelleen ja seurustelusuhteemme on ihanaa ja aitoa rakkautta ja en halua lopettaa meidän suhdetta hänen kanssaan ja hänen äitinsä sanoi että minä olen tyttöystävälleni parempi poikaystävä kuin joku muu poika ja minulla on tunteita tyttöystävääni kohtaan edelleen ja kihlattuni haluaa kanssani kihloihin vuonna 2018 huhtikuussa ja meidän seurustelu on hyvää ja taivaallista ja suhteemme menee nopeasti ja hyvin ja kohta lähden nukkumaan koska minua väsyttää ja huomenna minulla on aamuvuoro ja aikainen herätys ja töiden jälkeen lähden mökille jos on lämmin ilma ja koulukaverini kanssa olen edelleen hyvä ja kiva kaveri ja hän ei vihaa minua koskaan ja meidän kaveruus kestää pitkään ja hyvä että olemme edelleen hyviä kavereita ja hän sanoi että voidaan olla kavereita ja hänelle sanoin ettäminäkin lisäsin instagramiin kaksi hissiteinipeilikuvaa ja olisi kiva jos seuraisit minua instagramissa ja tykkäisit niistä kuvista ja hän hyväksyi kaveripyyntöni facebookista lauantaina ja hän on minun kaveri Peltolan kouluajoilta ja hänelle olen ikuinen ja paras kaveri ikuisesti ja pysyvästi ja hän on minun trampoliini ihan vaan kaverina.
Tänään oli mukava päivä kotona ja töissä ja musiikin kuuntelu auttaa minua rentoutumaan ja saamaan ajatukseni muualle ja samoin myös ristikon ratkominen ja tänä aamuna olin kotona ja söin aamupalaa ja lähdin töihin aamuvuoroon ja tein siellä muun muassa salaatteja, leipomista, salaattien täyttöä ja tilausten esivalmistelua ja töiden jälkeen menin kotiin katsomaan postini ja menin asioille eli kauppaan ostamaan ruokaa ja minulle ostamaan työtakkia ja kävimme tulomatkalla hautausmaalla muistelemassa minun veljeä joka kuoli 2-vuotiaana ja en ehtinyt nähdä häntä ja sen jälkeen menin syömään välipalaa ja samalla katsoin Areenasta syrhämä-ohjelman ja menin sitten päiväunille ja sitten menin vanhemmille syömään päivällistä ja menin sitten lenkille äitini kanssa mehtimäen pitkälle lenkille ja jatkoin vielä vehkalahden lenkille ja sitten menin vielä pikaisesti vanhemmille ja sitten menin kotiin valmistelemaan nukkumaanmenoa ja kuuntelin SANNIN musiikkia deezeristä ja radiosta kuuntelin myös musiikkia muilta artisteilta ja SANNIN musiikki tuo minulle hyvän mielen päivääni ja SANNIN musiikista kuuntelin vahinko, 2080-luvulla, trampoliini, prinsessoja ja astronautteja, sotke mut, supernova, LELU ja SANNI ja hän on minun lempilaulaja ja minun lempiartisti koko elämäni ajan ja juttelin tyttöystäväni kanssa whatsAppissa ja hän on minun tuleva kihlattuni ja vaimoni ja nyt minun tyttöystävä ja seurustelemme edelleen ja seurustelusuhteemme on ihanaa ja aitoa rakkautta ja en halua lopettaa meidän suhdetta hänen kanssaan ja hänen äitinsä sanoi että minä olen tyttöystävälleni parempi poikaystävä kuin joku muu poika ja minulla on tunteita tyttöystävääni kohtaan edelleen ja kihlattuni haluaa kanssani kihloihin vuonna 2018 huhtikuussa ja meidän seurustelu on hyvää ja taivaallista ja suhteemme menee nopeasti ja hyvin ja nyt menen nukkumaan koska minua väsyttää ja ennen sitä käyn suihkussa ja laitan kuvia instagramiin ja koulukaverini kanssa olen edelleen ikuinen ja paras kaveri ja hän ei vihaa minua koskaan ja meidän kaveruus kestää pitkään ja hyvä että olemme edelleen hyviä kavereita ja hän sanoi että voidaan olla kavereita ja hänelle sanoin että minäkin lisäsin instagramiin kaksi hissiteinipeilikuvaa ja olisi kiva jos seuraisit minua instagramissa ja tykkäisit niistä kuvista ja hän hyväksyi kaveripyyntöni facebookissa lauantaina ja hän on minun kaveri Peltolan kouluajoilta ja hänelle olen hyvä ja kiva kaveri ikuisesti ja pysyvästi ja hän on minun trampoliini ihan vaan kaverina.
Tänään oli mukava päivä töissä ja kotona vaikka olin vähällä itkeä kun yksi työntekijä jankutti ettei käsiä sinne minne veitsen hamara puoli menee ja opin kyllä sen nopeasti ja vaikka yritin tehdä kaikkeni oikein ja kyllä kestän tollaisen neuvon ja olin aamulla kotona ja söin aamupalaa ja lähdin töihin aamuvuoroon ja tein siellä muun muassa salaatteja, leipomista, salaattien täyttöä ja pakkausta ja töiden jälkeen menin kotiin tiskaamaan astioita ja sitten minulla oli kotikäynti kello 14:00 aikaan ja me juttelimme ja pelailimme muistipeliä ja skipboa ja sen jälkeen söin välipalaa ja menin päiväunille ja sitten lähdin siivoamaan vanhemman siskoni luokse pesuhuoneen ja siivosin siellä seinät, nurkat, alaseinän osat ja pesukoneen pesuainelokeron ja sen jälkeen menin vanhemmille syömään iltapalaa ja samalla kävin tietokoneella katsomassa sähköpostini ja kuuntelin SANNIN musiikkia deezeristä ja radiosta kuuntelin myös musiikkia muilta artisteilta ja SANNIN musiikki tuo minulle hyvän mielen päivääni ja SANNIN musiikista kuuntelin vahinko, 2080-luvulla, trampoliini, prinsessoja ja astronautteja, kakara ku cara, ku kanye kanyee, sotke mut, supernova, LELU ja SANNI ja hän on minun lempilaulaja ja minun lempiartisti koko elämäni ajan ja juttelin tyttöystäväni kanssa facebookissa ja whatsAppissa ja hän on minun tuleva kihlattuni ja vaimoni ja nyt minun tyttöystävä ja seurustelemme edelleen ja seurustelusuhteemme on ihanaa ja aitoa rakkautta ja en halua lopettaa meidän suhdetta hänen kanssaan ja hänen äitinsä sanoi että minä olen tyttöystävälleni parempi poikaystävä kuin joku muu poika ja minulla on tunteita tyttöystävääni kohtaan edelleen ja kihlattuni haluaa kanssani kihloihin vuonna 2018 huhtikuussa ja meidän seurustelu on hyvää ja taivaallista ja suhteemme menee nopeasti ja hyvin ja kohta lähden nukkumaan koska minua väsyttää ja huomenna minulla on aamuvuoro ja aikainen herätys ja koulukaverini kanssa olen edelleen hyvä ja kiva kaveri ja hän ei vihaa minua koskaan ja meidän kaveruus kestää pitkään ja hyvä että olemme edelleen hyviä kavereita ja hän sanoi että voidaan olla kavereita ja hänelle sanoin että minäkin lisäsin instagramiin kaksi hissiteinipeilikuvaa ja olisi kiva jos seuraisit minua instagramissa ja tykkäisit niistä kuvista ja hän hyväksyi kaveripyyntöni facebookissa lauantaina ja hän on minun kaveri Peltolan kouluajoilta ja hänelle olen edelleen ikuinen ja paras kaveri ikuisesti ja pysyvästi ja hän on minun trampoliini ihan vaan kaverina.
Nyt vaihdoin äsken profiilikuvan facebookiin ja kohta lähden nukkumaan ja suihkuun ja huomenna minulla on aamuvuoro ja aikainen herätys. Olin tänä aamuna kotona ja söin aamupalaa ja lähdin töihin aamuvuoroon ja tein siellä muun muassa salaatteja, leipomista, salaattien täyttöä ja pakkausta ja töiden jälkeen menin kotiin syömään välipalaa ja tein samalla omia hommia ja sitten menin päiväunille ja katsoin telkkaria ja samalla imuroin omaa kotia ihan muuten vain ja join kahvit ennen lenkillelähtöä ja menin pyörälenkille rantakylään ja kävin katsomassa rantakylää uusin silmin ja rantakylän koulu on evakossa sirkkalassa ja lenkin jälkeen menin kotiin katsomaan telkkaria ja omien hommien teko jatkui ja menin niiden jälkeen vielä pikaisesti vanhemmille syömään iltapalaa ja samalla luin päivän lehden ja kuuntelin SANNIN musiikkia deezeristä ja radiosta kuuntelin myös musiikkia muilta artisteilta ja SANNIN musiikki tuo minulle hyvän mielen päivääni ja SANNIN musiikista kuuntelin vahinko, 2080-luvulla, trampoliini, prinsessoja ja astronautteja, kakara ku cara, ku kanye kanyee, sotke mut, supernova, LELU ja SANNI ja hän on minun lempilaulaja ja minun lempiartisti koko elämäni ajan ja juttelin tyttöystäväni kanssa facebookissa ja whatsAppissa ja hän on minun tuleva kihlattuni ja vaimoni ja nyt minun tyttöystävä ja seurustelemme edelleen ja seurustelusuhteemme on ihanaa ja aitoa rakkautta ja en halua lopettaa meidän suhdetta hänen kanssaan ja hänen äitinsä sanoi että minä olen tyttöystävälleni parempi poikaystävä kuin joku muu poika ja minulla on tunteita tyttöystävääni kohtaan edelleen ja kihlattuni haluaa kanssani kihloihin vuonna 2018 huhtikuussa ja meidän seurustelu on hyvää ja taivaallista ja suhteemme menee nopeasti ja hyvin ja kohta lähden nukkumaan koska minua väsyttää ja ennen sitä käyn suihkussa ja lisäilen kuvia instagramiin ja koulukaverini kanssa olen edelleen hyvä ja kiva kaveri ja hän ei vihaa minua koskaan ja meidän kaveruus kestää pitkään ja hyvä että olemme edelleen hyviä kavereita ja hän sanoi että voidaan olla kavereita ja hänelle sanoin ettäminäkin lisäsin instagramiin kaksi hissiteinipeilikuvaa ja olisi kiva jos seuraisit minua instagramissa ja tykkäisit niistä kuvista ja hän hyväksyi kaveripyyntöni facebookissa lauantaina ja hän on minun kaveri Peltolan kouluajoilta ja hänelle olen ikuinen ja paras kaveri ikuisesti ja pysyvästi ja hän on minun trampoliini ihan vaan kaverina.
Nyt kirjoitan toisen blogin ja minulla on ollut kiireitä niin en ole ehtinyt kirjoittaa blogia ja minulla on ollut touhukas päivä ja rokkiaikaan oli paljon tekemistä ja olin perjantain ja sunnuntain yksin rokissa ja lauantain oloon siskoni kanssa rokissa ja olin tänä aamuna kotona ja söin aamupalaa ja aamupalan jälkeen menin vanhemmille syömään lounasta ja menin sitten vanhemman siskon luokse viemään syntymäpäivälahjaa ja kävin ensin kaupassa ja join kahvit vanhemmilla ja katsoin vähän aikaa Kalevan kisoja telkkarista ja menin sitten lenkille vehkalahteen ja sitten menin kotiin suihkuun ja suihkun jälkeen menin vanhemmille syömään välipalaa ja tein pullataikinan kohoamaan ja sitten silitin tyynyliinoja ja pyyhkeitä ja silityksen jälkeen tein korvapuusteja ja olin jonkin aikaa vanhemmilla ennen kun menin kotiin ja kävin vielä pyörälenkillä jokiasemalla ja länsikatua pitkin louhelankadulle ja sitten kotiin valmistelemaan nukkumaanmenoa ja kuuntelin SANNIN musiikkia deezeristä ja radiosta kuuntelin myös musiikkia muilta artisteilta ja SANNIN musiikki tuo minulle hyvän mielen päivääni ja SANNIN musiikista kuuntelin vahinko, 2080-luvulla, trampoliini, prinsessoja ja astronautteja, kakara ku cara, ku kanye kanyee, sotke mut, supernova, LELU ja SANNI ja hän on minun lempilaulaja ja minun lempiartisti koko elämäni ajan ja juttelin tyttöystäväni kanssa facebookissa ja whatsAppissa ja hän on minun tuleva kihlattuni ja vaimoni ja nyt minun tyttöystävä ja seurustelemme edelleen ja seurustelusuhteemme on ihanaa ja aitoa rakkautta ja en halua lopettaa meidän suhdetta hänen kanssaan ja hänen äitinsä sanoi että minä olen tyttöystävälleni parempi poikaystävä kuin joku muu poika ja minulla on tunteita tyttöystävääni kohtaan edelleen ja kihlattuni haluaa kanssani kihloihin vuonna 2018 huhtikuussa ja meidän seurustelu on hyvää ja taivaallista ja suhteemme menee nopeasti ja hyvin ja kohta lähden nukkumaan koska minua väsyttää ja huomenna minulla on aamuvuoro ja koulukaverini kanssa olen edelleen hyvä ja kiva kaveri ja hän ei vihaa minua koskaan ja meidän kaveruus kestää pitkään ja hän sanoi että voidaan olla kavereita ja hänelle sanoin että minäkin lisäsin instagramiin kaksi hissiteinipeilikuvaa ja olisi kiva jos seuraisit minua instagramissa ja tykkäisit niistä kuvista ja hän hyväksyi kaveripyyntöni facebookissa ja hän on minun kaveri Peltolan kouluajoilta ja hänelle olen ikuinen ja paras kaveri ikuisesti ja pysyvästi ja hän on minun trampoliini ihan vaan kaverina.
Eilen minulla oli tekemistä ja eilen oli mukava päivä kotona ja blogin kirjoitan joka päivä ja kotona kirjoitan toisen blogin jos ehdin ja eilen olin aamupäivän kotona ja söin aamupalaa ja katsoin samalla telkkaria ja kuuntelin radiota ja sitten menin vanhemmille syömään lounasta ja lähdin sitten vanhemman siskon luokse siivoamaan ja siivosin olohuoneen ja pesin ikkunat, vein matot ulos, imuroin ja moppasin lattian ja toimme matot takaisin ja imuroin säkkituolien pohjat ja siivoamisen jälkeen menin vanhemmille syömään iltapalaa ja sitten menin pyörälenkille nepenmäelle ja kuvasin siellä vähän maisemaa ja vähän itseäni ja menin sitten kotiin valmistelemaan nukkumaanmenoa ja kuuntelin SANNIN musiikkia deezeristä ja radiosta kuuntelin myös musiikkia muilta artisteilta ja SANNIN musiikki tuo minulle hyvän mielen päivääni ja SANNIN musiikista kuuntelin vahinko, 2080-luvulla, trampoliini, prinsessoja ja astronautteja, kakara ku cara, ku kanye kanyee, sotke mut, supernova, LELU ja SANNI ja hän on minun lempilaulaja ja minun lempiartisti koko elämäni ajan ja juttelin tyttöystäväni kanssa facebookissa ja whatsAppissa ja hän on minun tuleva kihlattuni ja vaimoni ja nyt minun tyttöystävä ja seurustelemme edelleen ja seurustelusuhteemme on ihanaa ja aitoa rakkautta ja en halua lopettaa meidän suhdetta hänen kanssaan ja hänen äitinsä sanoi että minä olen tyttöystävälleni parempi poikaystävä kuin joku muu poika ja minulla on tunteita tyttöystävääni kohtaan edelleen ja kihlattuni haluaa kanssani kihloihin vuonna 2018 huhtikuussa ja meidän seurustelu on hyvääja taivaallista ja suhteemme menee nopeasti ja hyvin ja kohta menen nukkumaan koska minua väsyttää ja ennen sitä käyn instagramissa lisäilemässä kuvia ja koulukaverini kanssa olen edelleen hyvä ja kiva kaveri ja hän ei vihaa minua koskaan ja meidän kaveruus kestää pitkään ja hän sanoi että voidaan olla kavereita ja hänelle sanoin että minäkin lisäsin instagramiin kaksi hissiteinipeilikuvaa ja olisi kiva jos seuraisit minua instagramissa ja tykkäisit niistä kuvista ja hän hyväksyi kaveripyyntöni facebookissa lauantaina ja hän on minun kaveri Peltolan kouluajoilta ja hänelle olen ikuinen ja paras kaveri ikuisesti ja pysyvästi ja hän on minun trampoliini ihan vaan kaverina.
Minulla oli mukava päivä töissä ja kotona ja ihanaa kun alkaa viikonloppu jolloin olen aina vapaalla ja viikonloppu on parasta koska silloin saa nukkua pitkään ja en mieti työasioita viikonloppuna ja maanantai ei ole yleensä lempipäiväni ja perjantai ja lauantai ovat parhaat päiväni ja olin aamun kotona ja söin aamupalaa ja lähdin töihin aamuvuoroon ja tein siellä muun muassa salaatteja, leipomista, salaattien täyttöä ja pakkausta ja töiden jälkeen menin kotiin syömään välipalaa ja menin sen jälkeen aspa-ohjaajani kanssa pyöräilemään noljakkaan sinkkolaan ja kaislsrannantietä poispäin ja pyöräilin kotiin sieltä yksin ja sen jälkeen menin päiväunille ja katsoin telkkaria ja lähdin kauppaan palauttamaan pullot ja ostin vähän evästä ja sen jälkeen menin honkaniemeen uimaan ja sieltä menin vanhemmille kahville ja söin siellä iltapalaa ja kuuntelin SANNIN musiikkia deezeristä ja radiosta kuuntelin myös musiikkia muilta artisteilta ja SANNIN musiikki tuo minulle hyvän mielen päivääni ja SANNIN musiikista kuuntelin vahinko, 2080-luvulla, trampoliini, prinsessoja ja astronautteja, kakara ku cara, ku kanye kanyee, sotke mut, supernova, LELU ja SANNI ja hän on minun lempilaulaja ja minun lempiartisti koko elämäni ajan ja juttelin tyttöystäväni kanssa facebookissa ja whatsAppissa ja hän on minun tuleva kihlattuni ja vaimoni ja nyt minun tyttöystävä ja seurustelemme edelleen ja seurustelusuhteemme on ihanaa ja aitoa rakkautta ja en halua lopettaa meidän suhdetta hänen kanssaan ja hänen äitinsä sanoi että minä olen tyttöystävälleni parempi poikaystävä kuin joku muu poika ja minulla on tunteita tyttöystävääni kohtaan edelleen ja kihlattuni haluaa kanssani kihloihin vuonna 2018 huhtikuussa ja meidän seurustelu on hyvää ja taivaallista ja suhteemme menee nopeasti ja hyvin ja kohta lähden nukkumaan koska minua väsyttää ja huomenna minulla ei ole aikaista herätystä ja koulukaverini kanssa olen edelleen hyvä ja kiva kaveri ja hän ei vihaa minua koskaan ja meidän kaveruus kestää pitkään ja hyvä että olemme edelleen hyviä kavereita ja hän sanoi että voidaan olla kavereita ja hänelle sanoin että minäkin lisäsin instagramiin kaksi hissiteinipeilikuvaa ja olisi kiva jos seuraisit minua instagramissa ja tykkäisit niistä kuvista ja hän hyväksyi kaveripyyntöni facebookissa lauantaina ja hän on minun kaveri Peltolan kouluajoilta ja hänelle olen ikuinen ja paras kaveri ikuisesti ja pysyvästi ja hän on minun trampoliini ihan vaan kaverina.
Tänään oli mukava päivä töissä ja kotona ja musiikin kuuntelu auttaa minua rentoutumaan ja saamaan ajatukseni muualle ja joka päivä kuuntelen musiikkia ja tänään olin aamun kotona ja söin aamupalaa ja lähdin sitten töihin aamuvuoroon ja tein siellä muun muassa salaatteja, leipomista, salaattien täyttöä ja pakkausta ja töiden jälkeen menin sylmään välipalaa ja menin päiväunille ja sitten lähdin vanhemman siskoni luokse jatkamaan siivousta ja siivosin keittiön loppuun ja uunin pesin loppuun, pesin myös roskiskaapin ja kaappien ovet ja pesin ja imuroin lattian ja vein matot ulos ja lähdimme kahdeksan aikaan illalla pois ja menin sen jälkeen kauppaan ostamaan ruokaa iltapalaksi ja kuuntelin SANNIN musiikkia deezeristä ja radiosta kuuntelin myös musiikkia muilta artisteilta ja SANNIN musiikki tuo minulle hyvän mielen päivääni ja SANNIN musiikista kuuntelin vahinko, 2080-luvulla, trampoliini, prinsessoja ja astronautteja, sotke mut, supernova, LELU ja SANNI ja hän on minun lempilaulaja ja minun lempiartisti koko elämäni ajan ja juttelin tyttöystäväni kanssa facebookissa ja whatsAppissa ja hän on minun tuleva kihlattuni ja vaimoni ja nyt minun tyttöystävä ja seurustelemme edelleen ja seurustelusuhteemme on ihanaa ja aitoa rakkautta ja en halua lopettaa meidän suhdetta hänen kanssaan ja hänen äitinsä sanoi että minä olen tyttöystävälleni parempi poikaystävä kuin joku muu poika ja minulla on tunteita tyttöystävääni kohtaan edelleen ja kihlattuni haluaa kanssani kihloihin vuonna 2018 huhtikuussa ja meidän seurustelu on hyvää ja taivaallista ja suhteemme menee nopeasti ja hyvin ja kohta lähden nukkumaan koska minua väsyttää ja ennen sitä laitan kuvia instagramiin ja koulukaverini kanssa olen edelleen ikuinen ja paras kaveri ikuisesti ja pysyvästi.
Minulla on ollut paljon hommia niin siksi en jaksanut kirjoittaa blogia ja minulla on aikainen herätys ja huomenna menen aamuvuoroon ja olin aamulla kotona ja söin aamupalaa ja aamupalan jälkeen lähdin töihin aamuvuoroon ja tein siellä muun muassa salaatteja, leipomista, salaattien täyttöä ja pakkausta ja töiden jälkeen menin kotiin syömään välipalaa ja päiväunille ja sitten menin siivoamaan vanhemman siskoni luokse tulevien syntymäpäivien vuoksi ja siivosin siellä uunin ja jääkaapin ja jääkaapin ja pakastimen pääliliset ja ovet ja osat pesin ja siivouksen jälkeen menin kauppaan ostamaan ruokaa iltapalaksi ha söin vanhemmilla iltapalaa ja kuuntelin SANNIN musiikkia deezeristä ja radiosta kuuntelin myös musiikkia muilta artisteilta ja SANNIN musiikki tuo minulle hyvän mielen päivääni ja SANNIN musiikista kuuntelin vahinko, 2080-luvulla, trampoliini, prinsessoja ja astronautteja, kakara ku cara, ku kanye kanyee, sotke mut, supernova, LELU ja SANNI ja hän on minun lempilaulaja ja minun lempiartisti koko elämäni ajan ja juttelin tyttöystäväni kanssa facebookissa ja whatsAppissa ja hän on minun tuleva kihlattuni ja vaimoni ja nyt minun tyttöystävä ja seurustelemme edelleen ja seurustelusuhteemme on ihanaa ja aitoa rakkautta ja en halua lopettaa meidän suhdetta hänen kanssaan ja hänen äitinsä sanoi että minä olen tyttöystävälleni parempi poikaystävä kuin joku muu poika ja minulla on tunteita tyttöystävääni kohtaan edelleen ja kihlattuni haluaa kanssani kihloihin vuonna 2018 huhtikuussa ja meidän seurustelu on hyvää ja taivaallista ja suhteemme menee nopeasti ja hyvin ja kohta lähden nukkumaan koska minua väsyttääja koulukaverini kanssa olen edelleen ikuinen ja paras kaveri ja hän ei vihaa minua koskaan ja meidän kaveruus kestää pitkään ja hyvä että olemme edelleen hyviä kavereita ja hän sanoi että voidaan olla kavereita ja hänelle sanoin että minäkin lisäsin instagramiin kaksi hissiteinipeilikuvaa ja olisi kiva jos seuraisit minua instagramissa ja tykkäisit niistä kuvista ja hän hyväksyi kaveripyyntöni facebookissa lauantaina ja hän on minun trampoliini ihan kaverina ja minun kaveri Peltolan kouluajoilta ja hänelle olen ikuinen ja paras kaveri ikuisesti ja pysyvästi.
Minulla on ollut paljon hommia niin siksi en jaksanut kirjoittaa blogia ja minulla on aikainen herätys joka arkipäivä kello 06:00 aikaan aamulla paitsi viikonloput olen vapaalla ja eilen aamulla olin kotona ja söin aamupalaa ja lähdin töihin aamuvuoroon ja tein siellä muun muassa salaatteja, leipomista, salaattien täyttöä ja pakkausta ja töiden jälkeen menin kotiin syömään välipalaa ja katselin telkkaria ja menin päiväunille ja sitten join teetä ja hedelmiä ja samalla katsoin telkkaria ja sitten menin juoksulenkille laululavalle, jokiasemalle ja vehkalahteen ja sitten kotiin suihkuun ja suihkun jälkeen menin pikaisesti vanhemmille ja kuuntelin SANNIN musiikkia deezeristä ja radiosta kuuntelin myös musiikkia muilta artisteilta ja SANNIN musiikki tuo minulle hyvän mielen päivääni ja SANNIN musiikista kuuntelin vahinko, 2080-luvulla, trampoliini, prinsessoja ja astronautteja, kakara ku cara, ku kanye kanyee, sotke mut, supernova, LELU ja SANNI ja hän on minun lempilaulaja ja minun lempiartisti koko elämäni ajan ja juttelin tyttöystäväni kanssa facebookissa ja whatsAppissa ja hän on minun tuleva kihlattuni ja vaimoni ja nyt minun tyttöystävä ja seurustelemme edelleen ja seurustelusuhteemme on ihanaa ja aitoa rakkautta ja en halua lopettaa meidän suhdetta hänen kanssaan ja hänen äitinsä sanoi että minä olen tyttöystävälleni parempi poikaystävä kuin joku muu poikaystävä kuin joku muu poika ja minulla on tunteita tyttöystävääni kohtaan ja kihlattuni haluaa kanssani kihloihin vuonna 2018 huhtikuussa ja meidän seurustelu on hyvää ja taivaallista ja suhteemme menee nopeasti ja hyvin ja kohta lähden nukkumaan koska minua väsyttää ja ennen nukkumaanmenoa lisäsin kuvia instagramiin ja koulukaverini kanssa olen edelleen ikuinen ja paras kaveri ja hän ei vihaa minua koskaan ja meidän kaveruus kestää pitkään ja hyvä että olemme edelleen hyviä kavereita ja hän sanoi että voidaan olla kavereita ja hänelle sanoin että minäkin lisäsin instagramiin kaksi hissiteinipeilikuvaa ja olisi kiva jos seuraisit minua instagramissa ja tykkäisit niistä kuvista ja hän hyväksyi kaveripyyntöni facebookissa lauantaina ja hän on minun kaveri Peltolan kouluajoilta ja hänelle olen hyvä ja paras kaveri ikuisesti ja pysyvästi.