IRC-Galleria

_Iltsu_

_Iltsu_

Saa laittaa vapaasti viestiä,tutustua, laittaa herttaa ja kommentoida kuviani ❤️❤️😘😘

Selaa blogimerkintöjä

Tänä aamuna oli hyvä keli. Työkaverini tuli käymään töissä tänään kahdentoista jälkeen ja hän sanoi että tänään sataa vettä. Juuri valmistelen nukkumaanmenoa koska minua väsyttää. Aamulla heräsin kuudelta ja söin aamupalaa ja aamupalan jälkeen lähdin töihin aamuvuoroon. Töissä tein kananmunien rikkomista kuuteen kuppiin, salaatteja, leipomista ja tiskiä ja töiden jälkeen menin kotiin syömään välipalaa ja päiväunille. Päiväunien jälkeen katsoin telkkaria ja menin sokokselle. Sitten menin toreroon moikkaamaan entisiä työkavereita. Sen jälkeen menin kotiin käymään ja menin kauppaan ostamaan leipomistarvikkeita. Kauppareissun jälkeen menin kotiin katsomaan salkkareita ja uutta päivää. Sitten uuden päivän jälkeen menin vehkalahden lenkille juosten. Lenkin jälkeen menin vanhemmille käymään ja syömään iltapalaa. Täytin saksan kurssin lomakkeen. Kuuntelin SANNIN musiikkia deezeristä ja radiosta kuuntelin myös musiikkia muilta artisteilta. SANNIN musiikki auttaa monia rentoutumaan ja tuo minulle hyvän mielen päivääni ja SANNIN musiikista kuuntelin vahinko, 2080-luvulla, trampoliini, prinsessoja ja astronautteja, sotke mut, supernova, LELU ja SANNI. Hän on minun lempilaulaja ja juttelin tyttöystäväni kanssa whatsAppissa ja hän on minun tuleva kihlattuni ja vaimoni ja nyt minun tyttöystävä ja seurustelemme edelleen ja seurustelusuhteemme on ihanaa ja aitoa rakkautta. En halua lopettaa meidän suhdetta hänen kanssaan ja hänen äitinsä sanoi että minä olen tyttöystävälleni poikaystävä kuin joku muu poika. Minulla on tunteita tyttöystävääni kohtaan edelleen ja kihlattuni haluaa kanssani kihloihin vuonna 2018 huhtikuussa ja meidän seurustelu on hyvää ja taivaallista ja suhteemme menee nopeasti ja hyvin. Käyn nyt nukkumaan koska minua väsyttää ja käyn vielä instagramissa lisäilemässä kuvia. Koulukaverini kanssa olen edelleen kiva ja hyvä kaveri ja hyvä että olemme edelleen hyviä kavereita. Hän ei vihaa minua koskaan ja meidän kaveruus kestää pitkään. Hän sanoi että voidaan olla kavereita. Hän on minun kaveri Peltolan kouluajoilta ja hän on minun trampoliini ihan vaan kaverina.
Tänään kirjauduin irc-galleriaan 137/180 päivää ja minulla ei ole montaa päivää siihen kun saan natsan 180 päivän kirjautumisesta. Minulla oli mukava päivä kotona ja töissä ihan mukava ja hyvä päivä. Työt raatekankaan sulossa minulla loppuu 1.9.2017 ja sitten jatkuu työt jossain muualla. Tänään heräsin kuudelta ja söin aamupalaa. Aamupalan jälkeen lähdin töihin aamuvuoroon ja tein töissä tänään muun muassa salaatteja, leipomista, tilausten esivalmisteluja ja tiskiä. Töiden jälkeen menin kotiin käymään ja menin vanhemmille käymään. Sieltä menin tänään kello 14:30 alkavaan palaveriin joka pidettiin Salpakadulla ja palaverissa puhuttiin tänään että minun kuntoutus loppuu 27.9 ja jatko on sen jälkeen on auki. Käsittelimme myös sitä että 1.9 jälkeen minulla on uusi työpaikka koska Raatekankaan Sulolla ei voida työllistää minua. Ei minua haitta että en ole pitänyt yhtään lomapäivä koko kuntoutuksen aikana. Palaverin jälkeen menin äitini kanssa kirjakauppaan katsomaan minulle Saksan kurssikirjaa koska opiskelen saksaa kansalaisopiston järjestämällä kurssilla. Kirjakauppareissun jälkeen menin kotiin syömään välipalaa ja menin päiväunille ja sitten katsoin telkkaria. Telkkarista katsoin tänään emmerdalen, mitä tänään syötäisiin, seitsemän uutiset, sään, uudet salkkarit, uuden päivän ja ex-onneliset. Kävin lenkillä ennen uusia salkkareita jokiasemalla ja ylisoutajansillan toisella puolella ja pajamäellä. Lenkkeily on mielestäni hyvää liikuntaa ja auttaa minua pitämään huolta kunnostani ja linjoistani. Lenkin jälkeen katsoin telkkaria ja söin vähän huikopalaa. Join kahvit ennen vanhemmille menoa ja ennen kahvia kävin suihkussa pikaisesti. Sitten menin vanhemmille käymään pikaisesti ja söin iltapalaa. Iltapalan aikana luin samalla kansalaisopiston lehteä. Kuuntelin SANNIN musiikkia deezeristä ja radiosta kuuntelin myös musiikkia muilta artisteilta. SANNIN musiikki auttaa minua rentoutumaan ja tuo minulle hyvän mielen päivääni ja SANNIN musiikista kuuntelin vahinko, 2080-luvulla, trampoliini, prinsessoja ja astronautteja, sotke mut, supernova, LELU ja SANNI ja hän on minun lempilaulaja. Juttelin tyttöystäväni kanssa whatsAppissa ja hän on minun tuleva kihlattuni ja vaimoni ja nyt minun tyttöystävä ja seurustelemme edelleen ja seurustelusuhteemme on ihanaa ja aitoa rakkautta. En halua lopettaa meidän suhdetta hänen kanssaan ja hänen äitinsä sanoi että minä olen tyttöystävälleni parempi poikaystävä kuin joku muu poika. Minulla on tunteita tyttöystävääni kohtaan edelleen ja kihlattuni haluaa kanssani kihloihin vuonna 2018 huhtikuussa ja meidän seurustelu on hyvää ja taivaallista ja suhteemme menee nopeasti. Nyt valmistelen nukkumaanmenoa koska minua väsyttää ja huomenna minulla on jälleen aikainen herätys. Koulukaverini kanssa olen edelleen kiva ja hyvä kaveri ja hän ei vihaa minua koskaan. Meidän kaveruus kestää pitkään ja hyvä että olemme edelleen hyviä kavereita ja hän sanoi että voidaan olla kavereita. Hänelle sanoin että minäkin lisäsin instagramiin kaksi hissiteinipeilikuvaa ja olisi kiva jos seuraisit minua instagramissa ja tykkäisit niistä kuvista ja hän hyväksyi kaveripyyntöni facebookissa. Hänelle olen ikuinen ja paras kaveri ikuisesti ja hän on minun kaveri Peltolan kouluajoilta ja hän on minun trampoliini ihan vaan kaverina. Hän on hyvä kaveri minulle aina ja pysyvästi.
Tänään oli mukava päivä mökillä ja kävin äitini kanssa marjankeruussa. Käyn kohta nukkumaan koska minua väsyttää ja huomenna minulla on aamuvuoro. Lisäksi minulla on huomenna aikainen herätys. Olin tänä aamuna mökillä ja nukuin pitkään. Nukun pitkään viikonloppuisin ja söin aamupalaa mökillä ja sen jälkeen menin vadelmaan äitini kanssa. Vadelmankeruun jälkeen menin mökille takaisin ja vaihdoin normaalit vaatteet päälle. Putsasin vadelmia ja söin lounasta samalla kun tein vadelmien puhdistusta. Join kahvit ennen mökiltä lähtöä kotiin ja lähdimme varttia yli seitsemän ajamaan kohti Joensuuta. Laitoimme äidin kanssa osan marjoista vanhemman siskoni pakastimeen ja ne marjat mitkä ovat minun niin laitoimme ne minun pakastimeen. Sitten menin vanhemmille käymään ja syömään iltapalaa. Katsoin tänään telkkaria ja join vielä iltakahvit. Nyt valmistelen nukkumaanmenoa ja kävin vielä iltakävelyllä kuvailemassa maisemia. Kuuntelin SANNIN musiikkia deezeristä ja radiosta kuuntelin myös musiikkia muilta artisteilta. SANNIN musiikki auttaa minua rentoutumaan ja tuo minulle hyvän mielen päivääni ja SANNIN musiikista kuuntelin vahinko, 2080-luvulla, trampoliini, prinsessoja ja astronautteja, sotke mut, supernova, LELU ja SANNI. Hän on minun lempilaulaja ja juttelin tyttöystäväni kanssa facebookissa ja whatsAppissa ja hän on minun tuleva kihlattuni ja vaimoni ja nyt minun tyttöystävä ja seurustelemme edelleen ja seurustelusuhteemme on ihanaa ja aitoa rakkautta. En halua lopettaa meidän suhdetta hänen kanssaan ja hänen äitinsä sanoi että minä olen tyttöystävälleni parempi poikaystävä kuin joku muu poika. Minulla on tunteita tyttöystävääni kohtaan edelleen ja kihlattuni haluaa kanssani kihloihin vuonna 2018 huhtikuussa. Meidän seurustelu on hyvää ja taivaallista ja suhteemme menee nopeasti ja hyvin. Käyn instagramissa lisäilemässä kuvia ja käyn vielä suihkussa pikaisesti. Koulukaverini kanssa olen edelleen kiva ja hyvä kaveri ja hän ei vihaa minua koskaan. Meidän kaveruus kestää pitkään ja hyvä että olemme hyviä kavereita. Hän sanoi että voidaan olla kavereita ja hänelle sanoin että minäkin lisäsin instagramiin kaksi hissiteinipeilikuvaa ja olisi kiva jos seuraisit minua instagramissa ja tykkäisit niistä kuvista. Hän on minun kaveri Peltolan kouluajoilta ja hänelle olen ikuinen ja paras kaveri. Haluan olla hänen kaveri ikuisesti ja pysyvästi ja hän on minun trampoliini ihan vaan kaverina.
Tänään meni päivä tosi hyvin ja olin marjankeruussa äitini kanssa lammen toisella puolella. Nyt on todella pimeää ulkona ja nyt on syksyn tuntua ilmassa. Tänä aamuna nukuin pitkään ja heräsin kymmenen aikaan. Söin aamupalaa ja sen jälkeen lähdin äitini kanssa mustikkaan ja sieneen lammen toiselle puolelle. Marjojen kerääminen on hyvää ja mukavaa puuhaa ja aion myös ensi vikolla jatkaa Joensuussa marjojen keräämistä. Marjojen keruun jälkeen söin lounasta ja sitten menin päiväunille. Päiväunien jälkeen voin kahvit ja samalla katsoin telkkaria. Katsoin tänään uutisia liittyen Turun puukotusjuttuun ja puukotus on kammottavaa ja hirveää. Puhdistin myös ja mustikoita ja lähdin lenkille kun sain kolmannen rasian täyteen. Lenkin jälkeen menin saunaan ja kävin uimassa. Sitten ajoin partani ja sitten söin iltapalaa. Jatkoin mustikoiden puhdistelua iltapalan jälkeen ja nyt valmistelen nukkumaanmenoa koska minua väsyttää ja kuuntelin SANNIN musiikkia deezeristä ja radiosta kuuntelin myös musiikkia muilta artisteilta. SANNIN musiikista kuuntelin vahinko, 2080-luvulla,trampoliini, prinsessoja ja astronautteja, sotke mut,supernova, LELU ja SANNI ja hän on minun lempilaulaja. Koulukaverini on kiva kaveri ja hän on minun trampoliini ihan vaan kaverina.
Nyt alkaa viikonloppu ja ajattelin tehdä viikonloppuna kaikenlaista. Tänään menin äitini kanssa vadelmaan mökillä ja viikonloppu on ihanaa ja hyvää aikaa ajatella muuta kuin työjuttuja. Olin tänään aamulla kotona ja heräsin kuudelta ja söin aamupalaa. Aamupalan jälkeen lähdin aamuvuoroon töihin ja töissä tein tänään muassa kanojen puhdistamista, salaatteja, leipomista ja tiskiä. Töiden jälkeen menin kotiin syömään välipalaa ja pakkasin mökkitavarat mukaan, koska tänään ajattelin lähteä mökille. Join kahvit ennen mökillelähtöä ja lähdin hakemaan vielä likapyykit kotoa pesuun. Mökillä keräsin vattuja ja nyt oli hyvin vadelmia vaikka ei kaikki vadelmat ollutkaan vielä kypsiä ja putsasin omat vadelmat. Söin iltapalaa ennen marjojen puhdistamista. Osat marjat meni hilloksi ja panin ne pakastimeen. Marjojen keräily on hauskaa ja mukavaa hommaa ja tykkään kerätä kesällä marjoja. Nyt valmistelen nukkumaanmenoa koska minua väsyttää ja myös siksi koska en nukkunut päiväunia tänään. Kuuntelin SANNIN musiikkia deezeristä ja radiosta kuuntelin myös musiikkia muilta artisteilta. SANNIN musiikki auttaa minua rentoutumaan ja tuo minulle hyvän mielen päivääni ja SANNIN musiikista kuuntelin vahinko, 2080-luvulla, trampoliini, prinsessoja ja astronautteja, sotke mut, supernova, LELU ja SANNI ja hän on minun lempilaulaja. Juttelin tyttöystäväni kanssa facebookissa ja whatsAppissa ja hän on minun tuleva kihlattuni ja vaimoni ja nyt minun tyttöystävä ja seurustelemme edelleen ja seurustelusuhteemme on ihanaa ja aitoa rakkautta. En halua lopettaa meidän suhdetta hänen kanssaan ja hänen äitinsä sanoi että minä olen tyttöystävälleni parempi poikaystävä kuin joku muu poika. Minulla on tunteita tyttöystävääni kohtaan edelleen ja kihlattuni haluaa kanssani kihloihin vuonna 2018 huhtikuussa ja meidän seurustelu on hyvää ja taivaallista ja suhteemme menee nopeasti ja hyvin. Lisään vielä kuvia instagramiin ennen nukkumaanmenoa ja koulukaverini kanssa olen edelleen kiva ja hyvä kaveri. Hän on minun kaveri Peltolan kouluajoilta ja hän on minun trampoliini ihan vaan kaverina.
Äsken putsasin omat marjat. Tämän blogin jälkeen tiskaan ja laitan keittiön maton paikoilleen ennen nukkumaanmenoa. Tänään olin myös keräämässä vadelmia ja mustikoita vehkalahden lenkillä käydessäni. Tämä päivä oli mukava ja hyvä töissä ja kotona ja aamulla heräsin kuudelta. Söin aamupalaa ja lähdin töihin aamuvuoroon ja tein töissä tänään muun muassa tilausten esivalmistelua, salaatteja, leipomista ja tiskiä loppupäivän. Töiden jälkeen menin vanhemmille käymään ja sieltä menin parturiin vähän siistimään tukkaa. Parturiin jälkeen menin äitini kanssa kauppaan ostamaan vähän evästä. Sen jälkeen menin vanhemmille kahville ja sieltä kotiin päiväunille ja söin välipalaa ennen päiväunia. Päiväunien jälkeen katsoin telkkaria ja katsoin telkkarista vanhat salkkarit, mitä tänään syötäisiin, uutiset ja sään ja sitten lähdin ulos lenkille vehkalahteen. Lenkin jälkeen menin kotiin suihkuun ja suihkun jälkeen menin vanhemmille vielä pikaisesti käymään ja söin iltapalaa. Sitten menin kotiin valmistelemaan nukkumaanmenoa ja kuuntelin SANNIN musiikkia deezeristä ja radiosta kuuntelin myös musiikkia muilta artisteilta. SANNIN musiikki auttaa minua rentoutumaan ja tuo minulle hyvän mielen päivääni ja SANNIN musiikista kuuntelin vahinko, 2080-luvulla, trampoliini, prinsessoja ja astronautteja, sotke mut, supernova, LELU ja SANNI. Hän on minun lempilaulaja ja juttelin tyttöystäväni kanssa facebookissa ja whatsAppissa ja hän on minun tuleva kihlattuni ja vaimoni ja nyt minun tyttöystävä ja seurustelemme edelleen ja seurustelusuhteemme on ihanaa ja aitoa rakkautta. En halua lopettaa meidän suhdetta hänen kanssaan ja hänen äitinsä sanoi että minä olen tyttöystävälleni parempi poikaystävä kuin joku muu poika. Minulla on tunteita tyttöystävääni kohtaan edelleen ja kihlattuni haluaa kanssani kihloihin vuonna 2018 huhtikuussa. Kohta lähden nukkumaan koska minua väsyttää ja huomenna minulla on jälleen aikainen herätys. Koulukaverini kanssa olen edelleen kiva ja hyvä kaveri ja hän ei vihaa minua koskaan. Hän on minun kaveri Peltolan kouluajoilta ja hän on minun trampoliini ihan vaan kaverina.
Tänään oli mukava päivä töissä ja kotona. Huomenna menen parturiin siistimään vähän tukkaa ja minusta on kiva olla välillä ananaspää. Instagram-kuvien jälkeen menen nukkumaan koska minua väsyttää ja huomenna minulla on jälleen aikainen herätys. Heräsin tänään kuudelta ja söin aamupalaa. Aamupalan jälkeen menin töihin aamuvuoroon ja tein siellä muun muassa salaatteja, leipomista, lihapullien tekoa ja tiskiä. Töiden jälkeen menin kotiin ja minulla oli kotikäynti kahden aikaan. Kotikäynnin jälkeen söin välipalaa ja sitten menin päiväunille. Päiväunien jälkeen katsoin telkkaria ja telkkarista katsoin vanhat salkkarit, uutiset, sään, mitä tänään syötäisiin, kesäterassin ja uuden päivän. Niiden ohjelmien aikana noin kahvit ja kahvin jälkeen menin lenkille kanervalaan kerämään vadelmia ja mustikoita. Marjojen keruun jälkeen menin mehtimäen ulkokuntosalille ja sitten menin kotiin suihkuun. Suihkun jälkeen menin vanhemmille käymään ja syömään iltapalaa. Sen jälkeen menin kotiin valmistelemaan nukkumaanmenoa ja kuuntelin SANNIN musiikkia deezeristä ja radiosta kuuntelin myös musiikkia muilta artisteilta. SANNIN musiikki auttaa minua rentoutumaan ja tuo minulle hyvän mielen päivääni ja SANNIN musiikista kuuntelin vahinko, 2080-luvulla, trampoliini, prinsessoja ja astronautteja, sotke mut, supernova, LELU ja SANNI. Hän on minun lempilaulaja ja juttelin tyttöystäväni kanssa facebookissa ja whatsAppissa ja hän on minun tuleva kihlattuni ja vaimoni ja nyt minun tyttöystävä ja seurustelemme edelleen ja seurustelusuhteemme on ihanaa ja aitoa rakkautta. En halua lopettaa meidän suhdetta hänen kanssaan ja hänen äitinsä sanoi että minä olen tyttöystävälleni parempi poikaystävä kuin joku muu poika. Minullaon tunteita tyttöystävääni kohtaan edelleen ja kihlattuni haluaa kanssani kihloihin vuonna 2018 huhtikuussa. Koulukaverini kanssa olen edelleen kiva ja hyvä kaveri ja hän on minun trampoliini ihan vaan kaverina.
Laitoin tänään koulukaverilleni syntymäpäiväonnittelut ja hän täytti tänään 20 vuotta. Tämän blogin jälkeen menen nukkumaan koska minua väsyttää ja huomenna menen aamuvuoroon töihin. Tänä aamuna heräsin kuudelta ja söin aamupalaa. Aamupalan jälkeen menin töihin ja töissä tein tänään muun muassa salaatteja, leipomista, tilausten esivalmistelua ja tiskiä. Töiden jälkeen menin kotiin syömään välipalaa ja menin päiväunille ja päiväunien jälkeen menin vanhemmille maksamaan vuokraani omasta asunnosta. Samalla hain keittiöni maton vanhemmilta kotiin ja sitten katsoin telkkarista vanhat salkkarit, uutiset ja mitä tänään syötäisiin ja päivän sään. Niiden aikana join kahvit ja samalla katsoin Areenasta ohjelmia. Uuden päivän jälkeen menin pyörälenkille vehkalahteen keräämään mustikoita pajamäen läheltä ja keräsin myös vadelmia ennen koivuniemen uimarantaa olevista pensaista. Sain jonkun verran marjoja kerättyä ja lenkin jälkeen viemään astiani kotiin. Sitten menin vanhemmille syömään iltapalaa ja samalla menin kauppaan ostoksille äitini kanssa ostamaan evästä. Sitten menin kotiin hoitamaan tiskit ja valmistelemaan nukkumaanmenoa. Kävin myös suihkussa ennen nukkumaanmenoa ja kuuntelin SANNIN musiikkia deezeristä ja radiosta kuuntelin myös musiikkia muilta artisteilta. SANNIN musiikki auttaa minua rentoutumaan ja tuo minulle hyvän mielen päivääni ja SANNIN musiikista kuuntelin vahinko, 2080-luvulla, trampoliini, prinsessoja ja astronautteja, sotke mut, supernova, LELU ja SANNI. Hän on minun lempilaulaja ja juttelin tyttöystäväni kanssa facebookissa ja whatsAppissa. Hän on minun tuleva kihlattuni ja vaimoni ja nyt minun tyttöystävä ja seurustelemme edelleen ja seurustelusuhteemme on ihanaa ja aitoa rakkautta. En halua lopettaa meidän suhdetta hänen kanssaan ja hänen äitinsä sanoi että minä olen tyttöystävälleni parempi poikaystävä kuin joku muu poika. Koulukaverini kanssa olen edelleen hyvä ja kiva kaveri ja hän on minun trampoliini ihan vaan kaverina.
Tänään oli mukava päivä töissä ja kotona ja blogin jälkeen katson vähän syrhämä-ohjelmaa Areenasta. Laitan kuvia instagramiin ohjelman jälkeen ja sitten menen nukkumaan koska minua väsyttää ja huomenna minulla on aikainen herätys. Tänä aamuna heräsin kuudelta ja söin aamupalaa ja lähdin töihin aamuvuoroon. Töissä tein tänään salaatteja, leipomista, pakkausta ja tiskiä ja töiden jälkeen menin kotiin juomaan vettä ja sitten menin päiväunille. Päiväunien jälkeen katsoin telkkaria ja kävin salkkareiden mainostauolla kaupassa ostamassa isälleni kevytmaitoa ihan muuten vaan. Sitten menin vanhemmille syömään päivällistä ja kävin samalla vein maidon vanhemmille. Päivällisen jälkeen menin kotiin katsomaan kesäterassia ja uutta päivää ja sitten menin lenkille vehkalahteen. Lenkin aikana kävin mustikassa ja vadelmassa ja sen jälkeen jatkoin vielä vähän matkaa lenkkiä. Lenkin jälkeen kävin suihkussa ja suihkun jälkeen menin vanhemmille syömään iltapalaa ja samalla putsasin mustikoita omaan pakastimeen ja samalla katsoin telkkarista uutiset, sään ja urheilu-uutiset. Sitten menin kotiin valmistelemaan nukkumaanmenoa ja huomenna aion laittaa koulukaverilleni syntymäpäiväonnittelut. Kuuntelin SANNIN musiikkia deezeristä ja radiosta kuuntelin myös musiikkia muilta artisteilta. SANNIN musiikki auttaa minua rentoutumaan ja tuo minulle hyvän mielen päivääni ja SANNIN musiikista kuuntelin vahinko, 2080-luvulla, trampoliini, prinsessoja ja astronautteja, kakara ku cara, ku kanye kanyee, sotke mut, supernova, LELU ja SANNI ja hän on minun lempilaulaja ja minun lempiartisti koko elämäni ajan. Juttelin tyttöystäväni kanssa facebookissa ja whatsAppissa ja hän on minun tuleva kihlattuni ja vaimoni ja nyt minun tyttöystävä. Seurustelemme edelleen ja seurustelusuhteemme on ihanaa ja aitoa rakkautta. En halua lopettaa meidän suhdetta hänen kanssaan ja hänen äitinsä sanoi että minä olen tyttöystävälleni parempi poikaystävä kuin joku muu poika. Minulla on tunteita tyttöystävääni kohtaan edelleen ja kihlattuni haluaa kanssani kihloihin vuonna 2018 huhtikuussa. Meidän seurustelu on hyvää ja taivaallista ja suhteemme menee nopeasti ja hyvin ja kohta lähden nukkumaan koska minua väsyttää. Huomenna herään todella aikaisin ja koulukaverini kanssa olen edelleen hyvä ja kiva kaveri. Hän ei vihaa minua koskaan ja meidän kaveruus kestää pitkään. Hyvä että olemme edelleen hyviä kavereita ja hän sanoi että voidaan olla kavereita ja hänelle sanoin että minäkin lisäsin instagramiin kaksi hissiteinipeilikuvaa. Olisi kiva jos seuraisit minua instagramissa ja tykkäisit niistä kuvista ja hän hyväksyi kaveripyyntöni facebookissa kesäkuun lauantaina. Hän on minun kaveri Peltolan kouluajoilta ja hänelle olen ikuinen ja paras kaveri ikuisesti ja pysyvästi. Hän on minun trampoliini ihan vaan kaverina.
Tänään oli mukava päivä ja minulla oli tänään aika paljon hommia. Tämän blogin jälkeen menen nukkumaan. Olin tänään aamulla kotona ja söin aamupalaa. Aamupalan jälkeen menin markkinoille ostamaan orkidean ja mansikoita ja sitteen menin kotiin syömään lounasta. Lounaan jälkeen menin vanhemmille käymään ja sitten menin isäni kanssa uudestaan kiertelemään markkinoille. Markkinoiden jälkeen menin kauppaan isäni kanssa ostamaan ruokaa ja sitten menin päiväunille. Päiväunien jälkeen join kahvit ja sitten katsoin telkkaria. Sitten lähdin isäni kanssa ulkokuntoilusalille ja sitten jatkoin omaa lenkkiä vehkalahteen ja söin välillä vadelmia ja mustikoita. Lenkkeilin yli pari tuntia tänään ja lenkin jälkeen menin suihkuun. su
Suihkun jälkeen menin vanhemmille käymään ja syömään iltapalaa ja samalla katsoin telkkaria. Kuuntelin SANNIN musiikkia deezeristä ja radiosta kuuntelin myös musiikkia muilta artisteilta. SANNIN musiikki auttaa minua rentoutumaan ja tuo minulle hyvän mielen päivääni. SANNIN musiikista kuuntelin vahinko, 2080-luvulla, trampoliini, prinsessoja ja astronautteja, sotke mut, supernova, LELU ja SANNI ja hän on minun lempilaulaja. Juttelin tyttöystäväni kanssa facebookissa ja whatsAppissa ja hän on minun tuleva kihlattuni ja vaimoni ja nyt minun tyttöystävä ja seurustelemme edelleen ja seurustelusuhteemme on ihanaa ja aitoa rakkautta. En halua lopettaa meidän suhdetta hänen kanssaan ja koulukaverini kanssa olen kiva ja hyvä kaveri.