IRC-Galleria

_Iltsu_

_Iltsu_

Saa laittaa vapaasti viestiä,tutustua, laittaa herttaa ja kommentoida kuviani ❤️❤️😘😘

Selaa blogimerkintöjä

Huomenna on isänpäivä ja tänään tein siihen liittyen isänpäiväkakun. Tänään olin aamupäivän kotona ja söin aamupalaa ja katsoin samalla telkkaria ja aamupalan jälkeen tein kotona ruokaa. Lounaaksi tein lohikiusausta ja lounaan kanssa söin salaattia ja sittem join kahvit lounaan yhteydessä ja kävin lenkillä sillä aikaa kun ruoka kypsyi uunissa. Ennen vanhemmille tuloa kävin suihkussa ja kävin hakemassa pyykit pesuun. Vanhemmilla tein omia hommia ja tein kakkua ja katselin telkkaria ja söin iltapalaa. Sitten menin kotiin valmistelemaan nukkumaanmenoa ja huomenna aion nukkua pitkään ja kunnolla ja kuuntelin SANNIN musiikkia deezeristä ja radiosta kuuntelin myös musiikkia muilta artisteilta. SANNIN musiikki auttaa minua rentoutumaan ja tuo minulle hyvän mielen päivääni ja SANNIN musiikista kuuntelin vahinko, 2080-luvulla, trampoliini, prinsessoja ja astronautteja, sotke mut, supernova, LELU ja SANNI ja hän on minun lempilaulaja ja minun lempiartisti koko elämäni ajan ja juttelin tyttöystäväni kanssa facebookissa ja hän on minun tuleva kihlattuni ja vaimoni ja nyt minun tyttöystävä ja seurustelemme edelleen ja seurustelusuhteemme on ihanaa ja aitoa rakkautta. En halua lopettaa meidän suhdetta ja riidellä hänen kanssaan ja hänen äitinsä sanoi että minä olen tyttöystävälleni parempi poikaystävä kuin joku muu poika. Minulla on tunteita tyttöystävääni kohtaan edelleen ja kihlattuni haluaa kanssani kihloihin vuonna 2018 huhtikuussa. Koulukaverini kanssa olen edelleen hyvä ja mukava kaveri ja hän ei vihaa minua koskaan.
Tänään alkoi viikonloppu ja huomenna menen ulkoilemaan jonnekin ulos. Tänään olin aamupäivän kotona ja söin aamupalaa ja katsoin samalla telkkaria ja lähdin sitten kirjastoon kotikäynnille. Kirjastosta lainasin 4 kirjaa ja sitten menin kotiin syömään lounasta ja lounaan yhteydessä join kahvit ja kahvin jälkeen menin nopeasti kirjastoon lainaamaan Saksan sanakirjan. Sitten menin kotiin viemään kirjan ja menin pikku lenkille kirkolle ja sitä kautta menin vanhemmille käymään ja sitä kautta menimme äitini kanssa elokuviin katsomaan tuntematonta sotilasta ja elokuva kesti 3 tuntia ja oli hyvä leffa. Elokuvan jälkeen menin vanhemmille syömään iltapalaa ja samalla tein omia hommia ja katsoin telkkaria ja sitten menin kotiin valmistelemaan nukkumaanmenoa ja huomenna aion nukkua pitkään ja kunnolla. Kuuntelin SANNIN musiikkia deezeristä ja radiosta kuuntelin myös musiikkia muilta artisteilta. SANNIN musiikki auttaa minua rentoutumaan ja tuo minulle hyvän mielen päivääni ja SANNIN musiikista kuuntelin vahinko, 2080-luvulla, trampoliini, prinsessoja ja astronautteja, sotke mut, supernova, LELU ja SANNI ja hän on minun lempilaulaja ja minun lempiartisti koko elämäni ajan ja juttelin tyttöystäväni kanssa facebookissa ja hän on minun tuleva kihlattuni ja vaimoni ja nyt minun tyttöystävä ja seurustelemme edelleen ja seurustelusuhteemme on ihanaa ja aitoa rakkautta. En halua lopettaa meidän suhdetta ja riidellä hänen kanssaan ja hänen äitinsä sanoi että minä olen tyttöystävälleni parempi poikaystävä kuin joku muu poika. Minulla on tunteita tyttöystävääni kohtaan edelleen ja kihlattuni haluaa kanssani kihloihin vuonna 2018 huhtikuussa ja meidän seurustelu on hyvää ja taivaallista ja suhteemme menee nopeasti ja hyvin. Käyn instagramissa lisäämässä kuvia ennen nukkumaanmenoa ja käyn suihkussa. Koulukaverini kanssa olen edelleen hyvä ja mukava kaveri ja hän ei vihaa minua koskaan ja meidän kaveruus kestää pitkään. Hyvä että olemme edelleen hyviä kavereita ja hän sanoi että voidaan olla kavereita ja hänelle sanoin että minäkin lisäsin instagramiin kaksi hissiteinipeilikuvaa ja olisi kiva jos seuraisit minua instagramissa ja tykkäisit niistä kuvista ja hän hyväksyi kaveripyyntöni facebookissa kesäkuun lauantaina. Hänelle olen ikuinen ja paras kaveri ja hän on minun kaveri Peltolan kouluajoilta. Hän on minun trampoliini ihan vaan kaverina ja haluan olla hänen kaveri ikuisesti ja pitkään.
Nyt teen keskipitkän blogin, koska kello lyö kohta kaksitoista keskiyöllä. Tänään minulla oli jokikadulla tapaaminen ja puoli seitsemän aikaan olin Saksan tunnilla. Heräsin tänään kymmenen aikaan ja söin aamupalaa ja sitten menin jokikadulle pyörällä. Jokikadun jälkeen menin kotiin syömään lounasta ja sen jälkeen menin kävelylenkille isäni kanssa ja lenkin jälkeen join kahvit vanhemmilla ja sitten menin kotiin katsomaan salkkarit ja uuden päivän ja sitten menin kauppaan ostamaan eväitä. Kauppareissun jälkeen mittasin aineet puolukka-valkosuklaa-porkkanakakun pohjan aineet ja sitten menin Saksan tunnille ja tunnin jälkeen menin pikku lenkille vehkalahteen ja lenkin jälkeen menin kotiin ja sitten menin vanhemmille syömään iltapalaa vanhemmilla ja samalla tein omia hommia ja katsoin telkkaria. Kuuntelin SANNIN musiikkia deezeristä ja koulukaverini kanssa olen hyvä ja mukava kaveri.
Tänään olin taas viiri-projektissa ja oli mahtava kokemus. Ennen projektia söin aamupalaa ja projektin jälkeen menin pyörälenkille rantakylään ja näin vanhan kamun. Pyörälenkin jälkeen menin kotiin syömään välipalaa ja samalla katsoin telkkaria ja menin päiväunille ja sitten katsoin telkkarista emmerdalea ja mitä tänään syötäisiin. Sitten menin lenkille juoksemaan hautausmaalle päin ja sitten katsoin salkkarit, uuden päivän, koko Suomi leipoo ja pitääkö olla huolissaan-ohjelmat ja leivontaohjelman loputtua kävin suihkussa ja söin iltapalaa vanhemmilla ja kotona ja samalla tein omia hommia ja katsoin telkkaria ja sitten menin kotiin valmistelemaan nukkumaanmenoa ja huomenna aion nukkua pitkään ja kunnolla. Kuuntelin SANNIN musiikkia deezeristä ja radiosta kuuntelin myös musiikkia muilta artisteilta. SANNIN musiikki auttaa minua rentoutumaan ja tuo minulle hyvän mielen päivääni ja SANNIN musiikista kuuntelin vahinko, 2080-luvulla, trampoliini, prinsessoja ja astronautteja, sotke mut, supernova, LELU ja SANNI ja hän on minun lempilaulaja ja minun lempiartisti koko elämäni ajan ja juttelin tyttöystäväni kanssa facebookissa ja hän on minun tuleva kihlattuni ja vaimoni ja nyt minun tyttöystävä ja seurustelemme edelleen ja seurustelusuhteemme on ihanaa ja aitoa rakkautta. En halua lopettaa meidän suhdetta ja riidellä hänen kanssaan ja hänen äitinsä sanoi että minä olen tyttöystävälleni parempi poikaystävä kuin joku muu poika. Minulla on tunteita tyttöystävääni kohtaan edelleen ja kihlattuni haluaa kanssani kihloihin vuonna 2018 huhtikuussa ja meidän seurustelu on hyvää ja taivaallista ja suhteemme menee nopeasti ja hyvin. Käyn instagramissa lisäämässä kuvia ennen nukkumaanmenoa ja koulukaverini kanssa olen edelleen hyvä ja mukava kaveri ja hän ei vihaa minua koskaan ja meidän kaveruus kestää pitkään. Hän on minun kaveri Peltolan kouluajoilta ja hänelle olen ikuinen ja paras kaveri. Hän on minun trampoliini ihan vaan kaverina ja haluan olla hänen kaveri ikuisesti ja pitkään.
Eilen kirjoitin blogini ruotsiksi, koska eilen vietettiin ruotsalaisuuden päivää. Olin tänään aamulla kahdeksalta hereillä ja söin aamupalaa ja aamupalan jälkeen lähdin töihin aamuvuoroon kello 9:00-13:00. Töissä tein tänään sipulien pilkontaa, perunoiden kuorimista, mittasin aineet härkäpapupihvitaikinaan, vatkasin perunamuusia ja tein esivalmisteluja huomiselle valmiiksi ja töiden jälkeen menin kotiin viemään laukun ja menin siitä suoraan vanhemmille katsomaan sitä, että isäni kaveri oli käymässä ja isäni myi tavaroita. Tein sillä aikaa omia hommia ja söin välipalaa ja isäni kanssa kävin kirjastokävelyllä ja sen jälkeen join kahvit. Kahvin jälkeen menin kotiin päiväunille ja ennen päiväunia katsoin telkkaria ja samalla kuuntelin musiikkia. Sitten menin lenkille Kanervalan koululle päin ja takaisin kotiin katsomaan salkkarit, uuden päivän, Simpsonit ja Suomen huutokauppakeisarin ja Simpsonien jälkeen menin suihkuun ja suihkun jälkeen menin pikaisesti kauppaan ostamaan eväitä. Kauppareissun jälkeen menin vanhemmille syömään iltapalaa ja katsoin telkkaria ja samalla tein omia hommia ja sitten menin kotiin valmistelemaan nukkumaanmenoa ja huomenna aion nukkua pitkään ja kunnolla. Kuuntelin SANNIN musiikkia deezeristä ja radiosta kuuntelin myös musiikkia muilta artisteilta. SANNIN musiikki auttaa minua rentoutumaan ja tuo minulle hyvän mielen päivääni ja SANNIN musiikista kuuntelin vahinko, 2080-luvulla, trampoliini, prinsessoja ja astronautteja, sotke mut, supernova, LELU ja SANNI ja hän on minun lempilaulaja ja minun lempiartisti koko elämäni ajan ja juttelin tyttöystäväni kanssa facebookissa ja hän on minun tuleva kihlattuni ja vaimoni ja nyt minun tyttöystävä ja seurustelemme edelleen ja seurustelusuhteemme on ihanaa ja aitoa rakkautta. En halua lopettaa meidän suhdetta ja riidellä hänen kanssaan ja hänen äitinsä sanoi että minä olen tyttöystävälleni parempi poikaystävä kuin joku muu poika. Minulla on tunteita tyttöystävääni kohtaan edell5een ja kihlattuni haluaa kanssani kihloihin vuonna 2018 huhtikuussa ja koulukaverini on hyvä ja mukava kaveri.
Idag är det mondag den sjätte november. I morgon går jag till jobbet klockan nio till ett. Jag vaknade klockan åtta på morgonen och åt min frukost innan jag gick till jobbet. Jag gjorde disk, skalade potatisar, hackade och skalade lökar och lagade sakeri förskott för i morgon. Efter jobbet gick jag hem äta mellanmål och på samma gång tittade jag på tv och sen tade jag tupplurar. Efter middagsluren tittade jag på tv och drack jag kaffe på samma gång. Sen gick jag jogga till kyrkogården och efter joggning tittade jag från tv dolda liv, den nya dagen, Simpsonit och de goda och dåliga nyheterna. Den här tiden duschade jag och efter duschen gick jag till mina föraldrar äta kvällsmat, gjorde egna saker och tittade på tv och sen gick jag hem förberedda min sängdag och i morgon tänkte jag sova gott och ordentligt. Jag lyssnade på SANNIS musik från deezer och jag lyssnade också musik på radio från andra musiker. SANNIS musik hjälper mig slappna av och bringar mig den bra åsikt för min dag och jag lyssnade på SANNI och hon sjunger vahinko, 2080-luvulla, trampoliini, prinsessoja ja astronautteja, sotke mut, supernova, LELU och SANNI och hon är min favoritsjungare och min favoritartist. Jag talade med min flickvän med facebook och hon är min blivande hustru och vi är tillsammans. Med min skolkompis har vi vänner och han aldrig hatar mig. Vi har goda och trevliga kompisar och han är min trampolin.
Nyt on viikonloppu ohi ja huomenna minulla on työpäivä kello 9:00-13:00. Tänään olin puoli kymmeneltä hereillä ja lähdin sitten areenan suurkirppikselle ja en löytänyt mitään ja ostin ainoastaan syömistä. Sitten menin vanhemmille käymään ja ostin äitini kanssa kauppaan ostamaan perunoita ja söin vanhemmilla lounasta ja sen jälkeen menin päiväunille ja join kahvit ennen omaan kotiin lähtöä. Äitini istutti parvekkeelleni kanervat talvea varten ja sitten menin K-Citymarkettiin lottoarvontaa varten ja menimme luokseni vaihtamaan eteisen lampun, koska eteiseni oli pimeä ennen lampunvaihtoa. Sitten menin vanhemmille syömään iltapalaa ja katsoin telkkaria ja samalla tein omia hommia ja sitten menin kotiin valmistelemaan nukkumaanmenoa ja huomenna aion nukkua kunnolla. Kuuntelin SANNIN musiikkia deezeristä ja radiosta kuuntelin myös musiikkia muilta artisteilta. SANNIN musiikki auttaa minua rentoutumaan ja tuo minulle hyvän mielen päivääni ja SANNIN musiikista kuuntelin vahinko, 2080-luvulla, trampoliini, prinsessoja ja astronautteja, sotke mut, supernova, LELU ja SANNI ja hän on minun lempilaulaja ja minun lempiartisti koko elämäni ajan ja juttelin tyttöystäväni kanssa facebookissa ja hän on minun tuleva kihlattuni ja vaimoni ja nyt minun tyttöystävä ja seurustelemme edelleen ja seurustelusuhteemme on ihanaa ja aitoa rakkautta. En halua lopettaa meidän suhdetta ja riidellä hänen kanssaan ja hänen äitinsä sanoi että minä olen tyttöystävälleni parempi poikaystävä kuin joku muu poika. Minulla on tunteita tyttöystävääni kohtaan edelleen ja kihlattuni haluaa kanssani kihloihin vuonna 2018 huhtikuussa ja meidän seurustelu on hyvää ja taivaallista ja suhteemme menee nopeasti ja hyvin. Koulukaverini kanssa olen edelleen hyvä ja mukava kaveri ja hän ei vihaa minua koskaan ja meidän kaveruus kestää pitkään. Hyvä että olemme edelleen hyviä kavereita ja hän sanoi että voidaan olla kavereita ja hänelle sanoin ettäminäkin lisäsin instagramiin kaksi hissiteinipeilikuvaa ja olisi kiva jos seuraisit minua instagramissa ja tykkäisit niistä kuvista ja hän hyväksyi kaveripyyntöni facebookissa kesäkuun lauantaina. Hän on minun kaveri Peltolan kouluajoilta ja hänelle olen ikuinen ja paras kaveri. Hän on minun trampoliini ihan vaan kaverina ja haluan olla hänen kaveri ikuisesti ja pitkään.
Tänään vietettiin pyhäinpäivää, jolloin on perinteisesti tapana muistella kuolleita läheisiä. Tänään olin aamulla kymmenen aikaan hereillä ja söin aamupalaa ja katsoin samalla telkkaria ja lähdin sitten vanhemmille käymään. Vanhemmilta lähdin vaihtamaan lenkkivaatteet hautausmaareissua varten ja kävimme muistelemassa edesmennyttä isoveljeäni. Ennen reissua söin vanhemmilla lounasta ja hautausmaalta lähdin käymään kaupassa ostamassa evästä ja reissun jälkeen menin vanhemmille saunaan ja saunan jälkeen katsoin vain elämää-ohjelman ja ohjelman mainostauolla join kahvit ja vain elämää-kausi oli tosi hyvä. Ohjelman loputtua kävin kotona laittamassa lenkkivaatteet kuivumaan ja sitten menin happihyppelylle kaupungille ja kirkolle päin. Ulkoilun jälkeen menin papinkadun s-markettiin katsomaan alennuksia ja ostamaan evästä ja kauppareissun jälkeen menin vanhemmille syömään iltapalaa ja katsoin telkkaria ja samalla tein omia hommia. Sitten menin kotiin valmistelemaan nukkumaanmenoa ja huomenna aion nukkua pitkään ja kunnolla. Kuuntelin SANNIN musiikkia deezeristä ja radiosta kuuntelin myös musiikkia muilta artisteilta. SANNIN musiikki auttaa minua rentoutumaan ja tuo minulle hyvän mielen päivääni ja SANNIN musiikista kuuntelin vahinko, 2080-luvulla, trampoliini, prinsessoja ja astronautteja, sotke mut, supernova, LELU ja SANNI ja hän on minun lempilaulaja ja minun lempiartisti koko elämäni ajan ja juttelin tyttöystäväni kanssa facebookissa ja hän on minun tuleva kihlattuni ja vaimoni ja nyt minun tyttöystävä ja seurustelemme edelleen ja seurustelusuhteemme on ihanaa ja aitoa rakkautta. En halua lopettaa meidän suhdetta ja riidellä hänen kanssaan ja hänen äitinsä sanoi että minä olen tyttöystävälleni parempi poikaystävä kuin joku muu poika. Minulla on tunteita tyttöystävääni kohtaan ja tuleva kihlattuni haluaa kanssani kihloihin vuonna 2018 huhtikuussa ja meidän seurustelu on hyvää ja taivaallista ja suhteemme menee nopeasti ja hyvin. Käyn vielä instagramissa lisäilemässä kuvia ennen nukkumaanmenoa. Koulukaverini kanssa olen edelleen hyvä ja mukava kaveri ja hän ei vihaa minua koskaan ja meidän kaveruus kestää pitkään. Hyvä että olemme edelleen hyviä kavereita ja hän sanoi että voidaan olla kavereita ja hänelle sanoin että minäkin lisäsin instagramiin kaksi hissiteinipeilikuvaa ja olisi kiva jos seuraisit minua instagramissa ja tykkäisit niistä kuvista ja hän hyväksyi kaveripyyntöni facebookissa kesäkuun lauantaina. Hän on minun kaveri Peltolan kouluajoilta ja hänelle olen ikuinen ja paras kaveri. Hän on minun trampoliini ihan vaan kaverina ja haluan olla hänen kaveri ikuisesti ja pitkään.
Nyt alkoi viikonloppu ja huomenna on pyhäinpäivä. Viikonloppu on ihanaa aikaa ja en mieti työasioita viikonloppuna. Tänä aamuna olin kymmenen aikaan hereillä ja söin aamupalaa ja katsoin samalla telkkaria ja aamupalan jälkeen lähdin kävelylle ulos. Kävin vanhemmilla hetken aikaa neuvomassa äitiäni uuden puhelimen käytössä ja join kahvit ennen kaupungille lähtöä. Kävin shoppailemassa pitkästä aikaa ja kävin uudella tokmannilla kakkukahveilla, kirjakaupassa ja jack&jonesissa katsomassa uusia juttuja mutta en ostanut mitään. Sitten menin kotiin syömään lounasta ja sen jälkeen menin siskoni lasten kanssa uimahalliin ja uimahalli meni kiinni kuudelta alkuillasta. Kävelin uimahallista jokiasemalle ja joenvartta pitkin kotiin katsomaan emmerdalea, mitä tänään syötäisiin, vain elämää ja salkkarit ja vain elämää-ohjelman aikana söin vähän huikopalaa ja aamulla katsoin uuden syrhämä-ohjelman Areenasta. Illalla menin vanhemmille syömään iltapalaa, katsoin telkkaria ja samalla tein omia hommia ja sitten menin kotiin valmistelemaan nukkumaanmenoa ja huomenna aion nukkua pitkään ja kunnolla. Kuuntelin SANNIN musiikkia deezeristä ja radiosta kuuntelin myös musiikkia muilta artisteilta. SANNIN musiikki auttaa minua rentoutumaan ja tuo minulle hyvän mielen päivääni ja SANNIN musiikista kuuntelin vahinko, 2080-luvulla, trampoliini, prinsessoja ja astronautteja, sotke mut, supernova, LELU ja SANNI ja hän on minun lempilaulaja ja minun lempiartisti koko elämäni ajan ja juttelin tyttöystäväni kanssa facebookissa ja hän on minun tuleva kihlattuni ja vaimoni ja nyt minun tyttöystävä ja seurustelemme edelleen ja seurustelusuhteemme on ihanaa ja aitoa rakkautta. En halua lopettaa meidän suhdetta ja riidellä hänen kanssaan ja hänen äitinsä sanoi että minä olen tyttöystävälleni parempi poikaystävä kuin joku muu poika. Minulla on tunteita tyttöystävääni kohtaan edelleen ja kihlattuni haluaa kanssani kihloihin vuonna 2018 huhtikuussa ja meidän seurustelu on hyvää ja taivaallista ja suhteemme menee nopeasti ja hyvin. Koulukaverini kanssa olen edelleen hyvä ja mukava kaveri ja hän ei vihaa minua koskaan ja meidän kaveruus kestää pitkään. Hyvä että olemme edelleen hyviä kavereita ja hän sanoi että voidaan olla kavereita ja hänelle sanoin että minäkin lisäsin instagramiin kaksi hissiteinipeilikuvaa ja olisi kiva jos seuraisit minua instagramissa ja tykkäisit niistä kuvista ja hän hyväksyi kaveripyyntöni facebookissa kesäkuun lauantaina. Hän on minun kaveri Peltolan kouluajoilta ja hänelle olen ikuinen ja paras kaveri. Hän on minun trampoliini ihan vaan kaverina ja haluan olla hänen kaveri ikuisesti ja pitkään.
Tänään on marraskuun toinen päivä ja huomenna alkaa onneksi viikonloppu. Olin tänä aamuna kotona kymmeneltä heränneenä ja söin aamupalaa. Aamupalan jälkeen menin kävellen taidekeskus Ahjoon kotikäynnille ja katsoin siellä kahteen kertaan ihania ja mahtavia taideteoksia. Ahjon jälkeen kävelin aspa-ohjaajani kanssa kahville kauppaneuvoksen kahvilaan taitokortteliin ja samalla kuuntelin ääniä kaiuttimesta äänten kahvilaan liittyen ja äänten kahvila-projekti on minusta hyvä ja loistava idea. Sen jälkeen menin kotiin syömään lounasta ja join kahvit lounaan yhteydessä ja sitten menin isäni kanssa lenkille koirapuistoon ja joenrantaa pitkin kotiin ja lenkin jälkeen menin vanhemmille käymään ja äidin tulon aikaan menin kotiin katsomaan salkkarit ja uuden päivän ja salkkareiden lopussa menin suihkuun ja suihkun jälkeen menin k-markettiin kakkukahville ja ostin sieltä maitoa ja kalkkunaleikettä. Sitten menin vanhemmille ja vanhemmilta lähdin äidin kanssa puhelinkauppaan ja kaupan jälkeen kävelin kotiin pakkaamaan Saksan kirjat mukaan tuntia varten ja tunti meni mielestäni hyvin ja kävimme läpi viikonpäivät ja kertasimme eriäviä yhdysverbejä. Tunnin jälkeen menin pikku lenkille vehkalahteen ja jokiasemalle ja sitten menin kotiin syömään vähän huikopalaa ja samalla katsoin Simpsonit ja Simpsonien jälkeen menin vanhemmille syömään iltapalaa ja samalla tein omia hommia ja katsoin telkkaria ja opetin äidilleni uuden puhelimen kanssa. Sitten menin kotiin valmistelemaan nukkumaanmenoa ja huomenna aion nukkua pitkään ja kunnolla. Kuuntelin SANNIN musiikkia deezeristä ja radiosta kuuntelin myös musiikkia muilta artisteilta. SANNIN musiikki auttaa minua rentoutumaan ja tuo minulle hyvän mielen päivääni ja SANNIN musiikista kuuntelin vahinko, 2080-luvulla, trampoliini, prinsessoja ja astronautteja, sotke mut, supernova, LELU ja SANNI ja hän on minun lempilaulaja ja minun lempiartisti koko elämäni ajan ja juttelin tyttöystäväni kanssa facebookissa ja hän on minun tuleva kihlattuni ja vaimoni ja nyt minun tyttöystävä ja seurustelemme edelleen ja seurustelusuhteemme on ihanaa ja aitoa rakkautta. En halua lopettaa meidän suhdetta ja riidellä hänen kanssaan ja hänen äitinsä sanoi että minä olen tyttöystävälleni parempi poikaystävä kuin joku muu poika. Minulla on tunteita tyttöystävääni kohtaan edelleen ja kihlattuni haluaa kanssani kihloihin vuonna 2018 huhtikuussa ja meidän seurustelu on hyvää ja taivaallista ja suhteemme menee nopeasti ja hyvin. Käyn instagramissa lisäilemässä kuvia ennen nukkumaanmenoa ja koulukaverini kanssa olen edelleen hyvä ja mukava kaveri ja hän ei vihaa minua koskaan ja meidän kaveruus kestää pitkään. Hyvä että olemme edelleen hyviä kavereita ja hän sanoi että voidaan olla kavereita ja hänelle sanoin että minäkin lisäsin instagramiin kaksi hissiteinipeilikuvaa ja olisi kiva jos seuraisit minua instagramissa ja tykkäisit niistä kuvista ja hän hyväksyi kaveripyyntöni facebookissa kesäkuun lauantaina. Hän on minun kaveri Peltolan kouluajoilta ja hänelle olen ikuinen ja paras kaveri. Hän on minun trampoliini ihan vaan kaverina ja haluan olla hänen kaveri ikuisesti ja pitkään.