IRC-Galleria

_Iltsu_

_Iltsu_

Saa laittaa vapaasti viestiä,tutustua, laittaa herttaa ja kommentoida kuviani ❤️❤️😘😘

Selaa blogimerkintöjä

Nyt tulee lyhyt blogi koska menen nukkumaan kohta. Tänään minulla oli työpäivä ja huomenna minulla on vapaapäivä. Heräsin tänään kahdeksan aikaan aamulla ja söin aamupalaa ja katsoin samalla telkkaria ja lähdin sitten töihin kello 9-13. Tänään töissä oli rauhallinen päivä eli tein siivoushommia, tämän päivän pääruoan, ruoan pakkaamista ja esivalmistelua seuraavalle päivälle ja töiden jälkeen menin kotiin syömään välipalaa ja menin äitini kanssa kaupungille. Katsoimme kaikenlaista ja ostin tänään itselleni Saksan kurssille kirjan nimeltä hallo 2 ja kävin kaupassa ostamassa eväitä ja kaupunkireissun jälkeen menin kotiin katsomaan telkkaria. Sitten menin päiväunille ja päiväunien jälkeen menin lenkille urheilutalon läheiseen puistoon ja sitten kotiin tekemään ruokaa ja katsoin telkkarista salkkarit, uuden päivän ja Simpsonit. Niiden aikana kävin suihkussa ja join kahvit ruoan yhteydessä ja sitten menin vanhemmille syömään iltapalaa. Nyt menen valmistelemaan nukkumaanmenoa ja kuuntelin musiikkia deezeristä. Juttelin tyttöystäväni kanssa facebookissa ja hän on minun tuleva kihlattuni ja vaimoni ja nyt minun tyttöystävä. Käyn instagramissa lisäämässä kuvia ennen nukkumaanmenoa ja koulukaverini kanssa olen edelleen hyvä ja mukava kaveri.
Tänään alkoi arki ja huomenna minulla on työpäivä. Huomenna menen äitini kanssa kirjakauppaan kysymään että onko kevätkauden Saksan tunnille kirjaa ja jos on niin ostan sen huomenna ja tänään heräsin kahdeksalta ja söin aamupalaa ja lähdin töihin kello 9-13. Töissä tein tänään perunoiden laskemista kattilaan, tiskiä, jauhelihakastikkeen tekoa, ruoan pakkaamista, bataattien ja porkkanoiden pilkkomista ja esivalmistelua seuraavalle päivälle ja töiden jälkeen menin kotiin syömään välipalaa ja katsoin samalla telkkaria ja sitten menin päiväunille. Päiväunien jälkeen katsoin telkkarista uutta päivää ja uutiset ja uutisten jälkeen menin kävelylle jokiasemalle ja sitä kautta kotiin ja sitten mietin kauppalistaa. Sitten menin kauppaan ostamaan eväitä ruoanlaittoa ja syömistä varten ja kauppareissun jälkeen söin päivällistä ja join kahvit päivällisen yhteydessä ja sitten menin vanhemmille käymään. Menin sitten isäni kanssa kirjastoon ja kirjastoreissun jälkeen menin saunaan ja saunan jälkeen söin iltapalaa vanhemmilla ja samalla tein omia hommia ja katsoin telkkaria ja kävin koneella pelejä pelaamassa ja olin facebookissa ja sitten menin kotiin valmistelemaan nukkumaanmenoa ja huomenna aion nukkua kunnolla. Kuuntelin SANNIN musiikkia deezeristä ja radiosta kuuntelin myös musiikkia muilta artisteilta. SANNIN musiikki auttaa minua rentoutumaan ja tuo minulle hyvän mielen päivääni ja SANNIN musiikista kuuntelin vahinko, 2080-luvulla, trampoliini, prinsessoja ja astronautteja, sotke mut, supernova, LELU ja SANNI ja hän on minun lempilaulaja ja minun lempiartisti koko elämäni ajan. Juttelin tyttöystäväni kanssa facebookissa ja hän on minun tuleva kihlattuni ja vaimoni ja nyt minun tyttöystävä. Koulukaverini kanssa olen edelleen hyvä ja mukava kaveri ja hän ei vihaa minua koskaan. Hän sanoi että voidaan olla kavereita ja hän on minun kaveri Peltolan kouluajoilta.
Nyt on viikonloppu ohi ja huomenna alkaa normaali arki. Huomenna minulla on taas työpäivä ja tänään heräsin kymmeneltä ja söin aamupalaa ja katsoin samalla telkkaria ja lähdin sitten vanhemmille syömään lounasta. Lounaan jälkeen menin laittamaan pyykit ja otin ensin kuivat pyykit ja pyykinlaiton jälkeen katsoin telkkarista miesten ampumahiihdon yhteislähtöpäivän. Sen perään tuli naisten ampumahiihdon yhteislähtö, jossa suomalainen voitti ja se on hyvä asia ja sen jälkeen join kahvit ja kahvin juonnin jälkeen menin isäni kanssa kävelylle. Kun kävelimme isäni kanssa kotiin ja jatkoin omaa kävelylenkkiä ilosaareen asti ja sen jälkeen menin kotiin käymään ja kotona söin päivällistä ja join kahvit päivällisen yhteydessä ja katsoin samalla telkkaria. Telkkarista katsoin uutiset, urheilu-uutiset, sään ja romanttisen komedian nimeltä ainoat oikeat, olen nähnyt leffan monesti ja minun mielestäni leffa on ihan älytön. Leffan puolivälissä menin vanhemmille syömään iltapalaa ja samalla tein omia hommia ja katsoin telkkaria ja kävin koneella pelejä pelaamassa ja olin facebookissa ja sitten menin kotiin valmistelemaan nukkumaanmenoa ja huomenna aion nukkua kunnolla. Kuuntelin SANNIN musiikkia deezeristä ja radiosta kuuntelin myös musiikkia muilta artisteilta. SANNIN musiikki auttaa minua rentoutumaan ja tuo minulle hyvän mielen päivääni ja SANNIN musiikista kuuntelin vahinko, 2080-luvulla, trampoliini, prinsessoja ja astronautteja, sotke mut, supernova, LELU ja SANNI ja hän on minun lempilaulaja ja minun lempiartisti koko elämäni ajan. Juttelin tyttöystäväni kanssa facebookissa ja hän on minun tuleva kihlattuni ja vaimoni ja nyt minun tyttöystävä ja seurustelemme edelleen ja seurustelusuhteemme on ihanaa ja aitoa rakkautta. En halua lopettaa meidän suhdetta ja riidellä hänen kanssaan ja hänen äitinsä sanoi että minä olen tyttöystävälleni parempi poikaystävä kuin joku muu poika. Minulla on tunteita tyttöystävääni kohtaan edelleen ja kihlattuni haluaa kanssani kihloihin vuonna 2020 huhtikuussa ja meidän seurustelu on hyvää ja taivaallista ja suhteemme menee nopeasti ja hyvin. Käyn instagramissa lisäämässä kuvia ennen nukkumaanmenoa ja koulukaverini kanssa olen edelleen hyvä ja mukava kaveri ja hän ei vihaa minua koskaan ja meidän kaveruus kestää pitkään. Hyvä että olemme edelleen hyviä kavereita ja hän sanoi että voidaan olla kavereita ja hänelle sanoin että minäkin lisäsin instagramiin kaksi hissiteinipeilikuvaa ja olisi kiva jos seuraisit minua instagramissa ja tykkäisit niistä kuvista ja hän hyväksyi kaveripyyntöni facebookissa kesäkuun lauantaina. Hän on minun paras kaveri Peltolan kouluajoilta ja hänelle olen ikuinen ja pysyvä kaveri. Hän on minun trampoliini ihan vaan kaverina ja haluan olla hänen kaveri ikuisesti ja pitkään. Tykkään hänen kuvasta ja samoin minun omasta kuvastani ja hänestä sain parhaan kaverin. Hyvä että hän tykkää minun uudesta profiilikuvastani ja olemme edelleen hyvät ja parhaat kaverit.
Tänään oli mukava päivä kotona ja ulkoillen talvisessa pakkassäässä. Huomenna minulla ei ole suunnitelmia ja ajattelin ulkoilla ja olla kotona ja tänään heräsin kymmeneltä ja söin aamupalaa ja katsoin samalla telkkaria ja sitten menin kauppaan ostamaan eväitä syömistä ja ruoanlaittoa varten. Kauppareissun jälkeen menin vanhemmille syömään lounasta ja lounaan jälkeen katsoin telkkarista hiihtoa ja naisten ampumahiihdon viestin ja viestin aikana join kahvit. Kahvin juonnin jälkeen rupesin leipomaan porkkanasämpylöitä ja leipomisen jälkeen tein omia hommia ja olin koneella pelejä pelaamassa ja sitten katsoin telkkaria ja kävin ulkoilemassa kahdeksan viiva yhdeksän aikaan. Kävin lenkillä jokiasemalla ja ylisoutajansillan toisella puolella ja sitten menin kotiin suihkuun ja suihkun aikaan vein pyykit ja vein vanhemmille evästä ja sen jälkeen menin vanhemmille syömään iltapalaa ja samalla tein omia hommia ja katsoin telkkaria ja kävin koneella pelejä pelaamassa ja olin facebookissa ja sitten menin kotiin valmistelemaan nukkumaanmenoa ja huomenna aion nukkua pitkään ja kunnolla. Kuuntelin SANNIN musiikkia deezeristä ja radiosta kuuntelin myös musiikkia muilta artisteilta. SANNIN musiikki auttaa minua rentoutumaan ja tuo minulle hyvän mielen päivääni ja SANNIN musiikista kuuntelin vahinko, 2080-luvulla, trampoliini, prinsessoja ja astronautteja, sotke mut, supernova, LELU ja SANNI ja hän on minun tuleva kihlattuni ja vaimoni ja nyt minun tyttöystävä ja seurustelemme edelleen ja seurustelusuhteemme on ihanaa ja aitoa rakkautta. En halua lopettaa meidän suhdetta ja riidellä hänen kanssaan ja hänen äitinsä sanoi että minä olen tyttöystävälleni parempi poikaystävä kuin joku muu poika. Minulla on tunteita tyttöystävääni kohtaan edelleen ja kihlattuni haluaa kanssani kihloihin vuonna 2020 huhtikuussa ja meidän seurustelu on hyvää ja taivaallista ja suhteemme menee nopeasti ja hyvin. Koulukaverini kanssa olen edelleen hyvä ja mukava kaveri ja hän ei vihaa minua koskaan ja meidän kaveruus kestää pitkään. Hyvä että olemme edelleen hyviä kavereita ja hän sanoi että voidaan olla kavereita ja hänelle sanoin että minäkin lisäsin instagramiin kaksi hissiteinipeilikuvaa ja olisi kiva jos seuraisit minua instagramissa ja tykkäisit niistä kuvista ja hän hyväksyi kaveripyyntöni facebookissa kesäkuun lauantaina. Hän on minun trampoliini ihan vaan ja on minun paras kaveri.
Tänään alkoi viikonloppu ja huomenna aion ulkoilla ja olla kotona. Tänään heräsin varttia yli yhdeksän kotikäynnin takia ja söin aamupalaa ja katsoin samalla telkkaria ja lähdin sitten kävelemään toimistolle kotikäynnille. Puhuimme siellä kaikenlaista ja joimme kahvit ja ennen lähtöä sovimme ensi viikon kotikäynnin joka on toimistolla kello 13:30 ja sen jälkeen menin kotiin katsomaan telkkaria ja syömään hedelmiä ja sitten lähdin ulos kävelylle jokiasemalle ja sitten ylisoutajansillan toiselle puolelle ja sitä kautta kotiin. Sitten katsoin telkkarista miesten ampumahiihdon viestiä ja viestin aikaan söin lounasta ja lounaan jälkeen menin päiväunille. Sitten join kahvit ja kahvin aikana katsoin Simpsoneita ja niin edelleen ja sitten menin lenkille urheilutalon läheiseen puistoon ja sitten menin kotiin suihkuun. Suihkun jälkeen menin vanhemmille syömään iltapalaa ja tein omia hommia. Kuuntelin SANNIN musiikkia deezeristä ja radiosta kuuntelin myös musiikkia muilta artisteilta. SANNIN musiikki auttaa minua rentoutumaan ja juttelin tyttöystäväni kanssa facebookissa ja hän on minun tuleva kihlattuni ja vaimoni ja nyt minun tyttöystävä. Käyn instagramissa lisäämässä kuvia ennen nukkumaanmenoa ja koulukaverini kanssa olen edelleen hyvä ja mukava kaveri. Hän on minun paras kaveri Peltolan kouluajoilta ja hän on minun trampoliini ihan vaan kaverina.
Tänään oli mukava päivä kotona ja ulkoillen talvisessa pakkassäässä. Huomenna menen toimistolle kotikäynnille kello 10.15 ja sitten lähden ehkä ulos kävelylle. Tänään heräsin kymmeneltä ja söin aamupalaa ja katsoin samalla telkkaria ja lähdin sitten vanhemmille käymään ja hain isäni lääkkeet apteekista. Apteekkireissun jälkeen menin vanhemmille juomaan kahvit ja kahvin juonnin jälkeen menin kävelylle jokiasemalle ja menin kävelyn jälkeen kotiin katsomaan telkkarista naisten ampumahiihdon normaalimatkan kilpailun. Sen aikana söin lounasta ja lounaan jälkeen tein täytteen hunajarahka-mandariinikakkuun ja panin lopun täytteen kakun päälle ja sen jälkeen join vielä kahvit ennen burger kingiin menoa. Burger kengissä söin whopper-aterian ja olin siellä siskoni perheen ja äitini kanssa ja sen jälkeen menin katsomaan isääni sairaalaan. Sitten menin vanhemmille syömään iltapalaa ja ennen sitä join vielä iltakahvit ja samalla tein omia hommia ja katsoin telkkaria ja kävin koneella pelejä pelaamassa ja olin facebookissa ja sitten menin kotiin valmistelemaan nukkumaanmenoa ja huomenna aion nukkua pitkään ja kunnolla. Kuuntelin SANNIN musiikkia deezeristä ja radiosta kuuntelin myös musiikkia muilta artisteilta. SANNIN musiikki auttaa minua rentoutumaan ja tuo minulle hyvän mielen päivääni ja SANNIN musiikista kuuntelin vahinko, 2080-luvulla, trampoliini, prinsessoja ja astronautteja, sotke mut, supernova, LELU ja SANNI ja hän on minun lempilaulaja ja minun lempiartisti koko elämäni ajan. Juttelin tyttöystäväni kanssa facebookissa ja hän on minun tuleva kihlattuni ja vaimoni ja nyt minun tyttöystävä. Koulukaverini kanssa olen edelleen hyvä ja mukava kaveri ja hän on minun kaveri Peltolan kouluajoilta. Hän on minun trampoliini ihan vaan kaverina ja haluan olla hänen kaveri ikuisesti ja pitkään.
Tänään minulla oli mukava päivä kotona ja ulkoillen talvisessa pakkassäässä. Lisäksi minulla oli tänään vapaapäivä ja huomenna menen siskoni kanssa uuteen ravintolaan syömään, jonka nimi on burger king. Tänään heräsin kymmeneltä ja söin aamupalaa ja katsoin samalla telkkaria ja lähdin sitten kävelylle. Kävelyn jälkeen katsoin telkkarista miesten normaalimatkan kilpailun ja samalla tein tämän päivän lounasta ja söin ruoan kisan aikana ja kisan jälkeen katsoin uutiset, sään, Simpsonit ja niin edelleen. Sen jälkeen menin kauppaan ostoksille ostamaan eväitä syömistä ja ruoanlaittoa varten ja kauppareissun jälkeen rupesin leipomaan hunajarahka-mandariinikakun pohjaa ja huomenna teen siihen täytteen jossain vaiheessa päivää. Leipomisen jälkeen tein omia hommia ja lähdin sitten lenkille urheilutalon läheiseen puistoon ja sitten takaisin kotiin. Lenkin jälkeen join kahvit ja sen jälkeen menin suihkuun ja suihkun jälkeen menin vanhemmille syömään iltapalaa ja samalla tein omia hommia ja katsoin telkkaria ja kävin koneella pelejä pelaamassa ja olin facebookissa ja sitten menin kotiin valmistele valmistelemaan nukkumaanmenoa ja huomenna aion nukkua pitkään ja kunnolla. Kuuntelin SANNIN musiikkia deezeristä ja radiosta kuuntelin myös musiikkia muilta artisteilta. SANNIN musiikki auttaa minua rentoutumaan ja tuo minulle hyvän mielen päivääni ja SANNIN musiikista kuuntelin vahinko, 2080-luvulla, trampoliini, prinsessoja ja astronautteja, sotke mut, supernova, LELU ja SANNI ja hän on minun lempilaulaja ja minun lempiartisti koko elämäni ajan. Juttelin tyttöystäväni kanssa facebookissa ja whatsAppissa ja hän on minun tuleva kihlattuni ja vaimoni ja nyt minun tyttöystävä ja seurustelemme edelleen ja seurustelusuhteemme on ihanaa ja aitoa rakkautta. En halua lopettaa meidän suhdetta ja riidellä hänen kanssaan ja hänen äitinsä sanoi että minä olen tyttöystävälleni parempi poikaystävä kuin joku muu poika. Minulla on tunteita tyttöystävääni kohtaan edelleen ja kihlattuni haluaa kanssani kihloihin vuonna 2020 huhtikuussa ja meidän seurustelu on hyvää ja taivaallista ja suhteemme menee nopeasti ja hyvin. Käyn instagramissa lisäämässä kuvia ennen nukkumaanmenoa ja koulukaverini kanssa olen edelleen hyvä ja mukava kaveri ja hän ei vihaa minua koskaan ja meidän kaveruus kestää pitkään. Hyvä että olemme edelleen hyviä kavereita ja hän sanoi että voidaan olla kavereita ja hänelle sanoin että minäkin lisäsin instagramiin kaksi hissiteinipeilikuvaa ja olisi kiva jos seuraisit minua instagramissa ja tykkäisit niistä kuvista ja hän hyväksyi kaveripyyntöni facebookissa kesäkuun lauantaina. Hän on minun paras kaveri Peltolan kouluajoilta ja hänelle olen ikuinen ja pysyvä kaveri. Hän on minun trampoliini ihan vaan kaverina ja haluan olla hänen kaveri ikuisesti ja pitkään.
Tänään minulla oli urheilupäivä ja huomenna minulla ei ole suunnitelmia. Tänään heräsin kahdeksalta ja söin aamupalaa ja katsoin samalla telkkaria ja lähdin sitten töihin kello 9-13. Töissä tein tänään tiskiä, punajuurien pilkkomista, ruokien pakkaamista, tämän päivän ruoan valmistamista, lautasliinojen laittoa ja esivalmistelua seuraavalle päivälle ja töiden jälkeen menin kotiin syömään välipalaa ja menin päiväunille vähäksi aikaa ja sitten menin siskoni kanssa pelaamaan sulkapalloa. Myös siskoni vanhin lapsi oli pelaamassa ja pelasimme tunnin ajan ja sitten menin kotiin juomaan vettä ja lähdin sitten vanhemmille käymään ja vaihdoin hiihtovaatteet päälle. Menin siskoni ja hänen vanhimman lapsen kanssa ja isäni kanssa hiihtämään puoleksi tunniksi laululavalle ja hiihdon jälkeen menin vanhemmille vaihtamaan tavalliset vaatteet. Sitten menin kotiin syömään ruokaa ja katsomaan telkkaria ja ruoan jälkeen menin suihkuun ja suihkun jälkeen menin vähäksi aikaa kävelylle ja sen jälkeen join kahvit kotona. Kahvin juonnin jälkeen menin vanhemmille syömään iltapalaa ja samalla tein omia hommia ja katsoin telkkaria ja kävin koneella pelejä pelaamassa ja olin facebookissa ja sitten menin kotiin valmistelemaannukkumaanmenoa ja huomenna aion nukkua pitkään ja kunnolla. Kuuntelin SANNIN musiikkia deezeristä ja radiosta kuuntelin myös musiikkia muilta artisteilta. SANNIN musiikki auttaa minua rentoutumaan ja tuo minulle hyvän mielen päivääni ja SANNIN musiikista kuuntelin vahinko, 2080-luvulla, trampoliini, prinsessoja ja astronautteja, sotke mut, supernova, LELU ja SANNI ja hän on minun lempilaulaja ja minun lempiartisti koko elämäni ajan. Juttelin tyttöystäväni kanssa facebookissa ja whatsAppissa ja hän on minun tuleva kihlattuni ja vaimoni ja nyt minun tyttöystävä ja seurustelemme edelleen ja seurustelusuhteemme on ihanaa ja aitoa rakkautta. En halua lopettaa meidän suhdetta ja riidellä hänen kanssaan ja hänen äitinsä sanoi että minä olen tyttöystävälleni parempi poikaystävä kuin joku muu poika. Minulla on tunteita tyttöystävääni kohtaan edelleen ja kihlattuni haluaa kanssani kihloihin vuonna 2020 huhtikuussa ja meidän seurustelu on hyvää ja taivaallista ja suhteemme menee nopeasti ja hyvin. Koulukaverini kanssa olen edelleen hyvä ja mukava kaveri ja hän ei vihaa minua koskaan ja meidän kaveruus kestää pitkään. Hyvä että olemme edelleen hyviä kavereita ja hän sanoi että voidaan olla kavereita ja hänelle sanoin että minäkin lisäsin instagramiin kaksi hissiteinipeilikuvaa ja olisi kiva jos seuraisit minua instagramissa ja tykkäisit niistä kuvista ja hän hyväksyi kaveripyyntöni facebookissa kesäkuun lauantaina. Hän on minun paras kaveri Peltolan kouluajoilta ja hänelle olen ikuinen ja pysyvä kaveri. Hän on minun trampoliini ihan vaan kaverina ja haluan olla hänen kaveri ikuisesti ja pitkään. Tykkään hänen kuvasta ja samoin omasta kuvastani ja hänestä sain parhaan kaverin. Hyvä että hän tykkää uudesta profiilikuvastani ja olemme edelleen parhaat kaverit.
Tänään alkoi uusi viikko ja huomenna menen siskoni kanssa pelaamaan sulkapalloa. Tänään heräsin kahdeksalta ja söin aamupalaa ja katsoin samalla telkkaria ja lähdin sitten töihin kello 9-13. Töissä tein tänään tiskiä, salaattia lounaalle, kuorin perunoita ja esivalmistelua seuraavalle päivälle ja töiden jälkeen menin kotiin syömään välipalaa ja menin päiväunille. Päiväunien jälkeen katsoin telkkaria ja söin vähän huikopalaa ja lähdin sitten kauppaan ostamaan eväitä syömistä ja ruoanlaittoa varten. Kauppareissun jälkeen söin hedelmiä ja lähdin sitten omat avaimet-ryhmän loppuhaastatteluun ja haastattelun jälkeen menin kotiin katsomaan telkkarista uutta päivää ja Simpsonit ja sitten menin lenkille ylisoutajansillan toiselle puolelle ja sitä kautta kotiin suihkuun. Lenkin jälkeen tein kotona iltaruokaa ja kävin suihkussa ja suihkun jälkeen menin vanhemmille syömään iltapalaa ja samalla tein omia hommia ja katsoin telkkaria ja kävin koneella pelejä pelaamassa ja olin facebookissa ja sitten menin kotiin valmistelemaan nukkumaanmenoa ja huomenna aion nukkua kunnolla ja huomenna minulla on työpäivä. Kuuntelin SANNIN musiikkia deezeristä ja radiosta kuuntelin myös musiikkia muilta artisteilta. SANNIN musiikista kuuntelin vahinko, 2080-luvulla, trampoliini, prinsessoja ja astronautteja, sotke mut, supernova, LELU ja SANNI ja hän on minun lempilaulaja ja minun lempiartisti koko elämäni ajan. Juttelin tyttöystäväni kanssa facebookissa ja whatsAppissa ja hän on minun tuleva kihlattuni ja vaimoni ja nyt minun tyttöystävä ja seurustelemme edelleen ja seurustelusuhteemme on ihanaa ja aitoa rakkautta. En halua lopettaa meidän suhdetta ja riidellä hänen kanssaan ja hänen äitinsä sanoi että minä olen tyttöystävälleni parempi poikaystävä kuin joku muu poika. Minulla on tunteita tyttöystävääni kohtaan edelleen ja kihlattuni haluaa kanssani kihloihin vuonna 2020 huhtikuussa ja meidän seurustelu on hyvää ja taivaallista ja suhteemme menee nopeasti ja hyvin. Käyn instagramissa lisäämässä kuvia ennen nukkumaanmenoa ja koulukaverini kanssa olen edelleen hyvä ja mukava kaveri ja hän ei vihaa minua koskaan ja meidän kaveruus kestää pitkään. Hyvä että olemme edelleen hyviä kavereita ja hän sanoi että voidaan olla kavereita ja hänelle sanoin että minäkin lisäsin instagramiin kaksi hissiteinipeilikuvaa ja olisi kiva jos seuraisit minua instagramissa ja tykkäisit niistä kuvista ja hän hyväksyi kaveripyyntöni facebookissa kesäkuun lauantaina. Hän on minun paras kaveri Peltolan kouluajoilta ja hänelle olen ikuinen ja pysyvä kaveri. Hän on minun trampoliini ihan vaan kaverina ja hänestä sain parhaan kaverin.
Nyt on viikonloppu ohi ja huomenna menen töihin aamuvuoroon. Tänään heräsin kymmeneltä ja söin aamupalaa ja katsoin samalla telkkaria ja lähdin sitten vanhemmille käymään. Tänään katsoin telkkarista naisten ampumahiihdon viestiä ja vanhemmilla söin lounasta ja lounaan jälkeen menin kävelylenkille jokiasemalle ja sitten ylisoutajansillan toiselle puolelle. Sitten katsoin vanhemmilla telkkarista miesten ampumahiihdon viestiä ja ohjelman aikana join kahvit ja tein sen jälkeen omia hommia ja sitten menin päiväunille ja päiväunien jälkeen kävin koneella pelejä pelaamassa. Sitten söin vähän huikopalaa ja katsoin telkkaria ja kävin kaupassa äitini kanssa ostamassa eväitä ruoanlaittoa ja syömistä varten. Sitten otin kuusesta koristeet pois ja isäni kanssa heitimme kuusen parvekkeelta alas ja laitoimme osat oksista biojätteeseen ja osan sekajätteeseen. Sitten söin vanhemmilla iltapalaa ja samalla tein omia hommia ja katsoin telkkaria ja kävin koneella pelejä pelaamassa ja olin facebookissa ja sitten menin kotiin valmistelemaan nukkumaanmenoa ja huomenna aion nukkua kunnolla ja huomenna minulla on työpäivä. Kuuntelin SANNIN musiikkia deezeristä ja radiosta kuuntelin myös musiikkia muilta artisteilta. SANNIN musiikki auttaa minua rentoutumaan ja tuo minulle hyvän mielen päivääni ja SANNIN musiikista kuuntelin vahinko, 2080-luvulla, trampoliini, prinsessoja ja astronautteja, sotke mut, supernova, LELU ja SANNI ja hän on minun lempilaulaja ja minun lempiartisti koko elämäni ajan. Juttelin tyttöystäväni kanssa facebookissa ja whatsAppissa ja hän on minun tuleva kihlattuni ja vaimoni ja nyt minun tyttöystävä ja seurustelemme edelleen ja seurustelusuhteemme on ihanaa ja aitoa rakkautta. En halua lopettaa meidän suhdetta ja riidellä hänen kanssaan ja hänen äitinsä sanoi että minä olen tyttöystävälleni parempi poikaystävä kuin joku muu poika. Minulla on tunteita tyttöystävääni kohtaan edelleen ja kihlattuni haluaa kanssani kihloihin vuonna 2020 huhtikuussa ja meidän seurustelu on hyvää ja taivaallista ja suhteemme menee nopeasti ja hyvin. Koulukaverini kanssa olen edelleen hyvä ja mukava kaveri ja hän ei vihaa minua koskaan ja meidän kaveruus kestää pitkään. Hyvä että olemme edelleen hyviä kavereita ja hän sanoi että voidaan olla kavereita ja hänelle sanoin että minäkin lisäsin instagramiin kaksi hissiteinipeilikuvaa ja olisi kiva jos seuraisit minua instagramissa ja tykkäisit niistä kuvista ja hän hyväksyi kaveripyyntöni facebookissa kesäkuun lauantaina. Hän on minun paras kaveri Peltolan kouluajoilta ja hänelle olen ikuinen ja pysyvä kaveri. Hän on minun trampoliini ihan vaan kaverina ja haluan olla hänen kaveri ikuisesti ja pitkään. Tykkään hänen kuvasta ja samoin omasta kuvastani ja hänestä sain parhaan kaverin. Hyvä että hän tykkää uudesta profiilikuvastani ja olemme edelleen parhaat kaverit.