IRC-Galleria

_Iltsu_

_Iltsu_

Saa laittaa vapaasti viestiä,tutustua, laittaa herttaa ja kommentoida kuviani ❤️❤️😘😘

Selaa blogimerkintöjä

Tänään alkoi viikonloppu ja huomenna menen viemään äitiäni asemalle. Tänään heräsin kymmeneltä ja söin aamupalaa ja katsoin samalla telkkaria ja sitten lähdin kotikäynnille aspan toimistolle. Kotikäynnillä kyselimme kuulumisia ja pelasimme paskahousua ja kotikäynnin jälkeen menin kävelylle ylisoutajansillan toiselle puolelle ja sitä kautta kotiin katsomaan telkkarista miesten ampumahiihdon pikamatkakilpailua. Sen aikana söin lounasta ja lounaan yhteydessä join kahvit ja kahvin juonnin jälkeen katsoin Areenasta syrhämä-ohjelman ja katsoin telkkarista Simpsoneita ja uutisten jälkeen menin lenkille ja lenkin jälkeen leivoin porkkanasämpylöitä ja sen jälkeen menin vanhemmille syömään iltapalaa ja samalla tein omia hommia. Kuuntelin musiikkia deezeristä ja radiosta kuuntelin myös musiikkia muilta artisteilta. Juttelin tyttöystäväni kanssa facebookissa ja hän on minun tuleva kihlattuni ja nyt minun tyttöystävä. Koulukaverini kanssa olen edelleen mukava kaveri ja hän on minun kaveri.
Tänään minulla oli ensimmäinen Saksan tunti ja huomenna minulla on toimistolla kotikäynti kello 13:30. Tänään heräsin kymmeneltä ja söin aamupalaa ja katsoin samalla telkkaria ja sitten menin kävelylle jokiasemalle ja sitä kautta kotiin. Sitten menin kotiin tekemään kauppalistaa ja kävin kaupassa ostamassa eväitä ruoanlaittoa ja syömistä varten ja sitten menin kotiin syömään lounasta ja lounaan jälkeen katsoin telkkarista naisten ampumahiihdon pikamatkaa ja sen aikana join kahvit ja kahvin juonnin jälkeen menin lenkille urheilutalon läheiseen puistoon ja sitten menin kotiin suihkuun ja sitten menin ensimmäiselle Saksan tunnille tänä keväänä. Kävimme läpi aakkosia ja kuuntelimme ensimmäisen kappaleen ja tunnin jälkeen menin kotiin katsomaan telkkarista Simpsonit ja samalla söin yhden mandariinin ja sitten menin vanhemmille syömään iltapalaa ja samalla tein omia hommia ja katsoin telkkaria ja kävin koneella pelejä pelaamassa ja olin facebookissa ja sitten menin kotiin valmistelemaan nukkumaanmenoa ja huomenna aion nukkua pitkään ja kunnolla. Kuuntelin SANNIN musiikkia deezeristä ja radiosta kuuntelin myös musiikkia muilta artisteilta. SANNIN musiikki auttaa minua rentoutumaan ja tuo minulle hyvän mielen päivääni ja SANNIN musiikista kuuntelin vahinko, 2080-luvulla, trampoliini, prinsessoja ja astronautteja, sotke mut, supernova, LELU ja SANNI ja hän on minun lempilaulaja ja minun lempiartisti koko elämäni ajan. Juttelin tyttöystäväni kanssa facebookissa ja hän on minun tuleva kihlattuni ja vaimoni ja nyt minun tyttöystävä ja seurustelemme edelleen ja seurustelusuhteemme on ihanaa ja aitoa rakkautta. En halua lopettaa meidän suhdetta ja riidellä hänen kanssaan ja hänen äitinsä sanoi että minä olen tyttöystävälleni parempi poikaystävä kuin joku muu poika. Käyn instagramissa lisäämässä kuvia ennen nukkumaanmenoa ja koulukaverini kanssa olen edelleen hyvä ja mukava kaveri ja hän ei vihaa minua koskaan ja meidän kaveruus kestää pitkään. Hän sanoi että voidaan olla kavereita ja hän on minun kaveri Peltolan kouluajoilta. Hän on minun trampoliini ihan vaan kaverina.
Tänään minulla oli mukava päivä ja huomenna menen illalla puoli seitsemäksi Saksan kurssille. Kurssi alkaa huomenna ja loppuu 26.4.2018 ja tänään heräsin kymmeneltä ja söin aamupalaa ja katsoin samalla telkkaria ja lähdin sitten vanhemmille käymään ja söin lounasta. Lounaan jälkeen menin isäni kanssa kirjastokävelylle ja sitten jatkoin omaa kävelylenkkiä jokiasemalle koirapuistoon ja sitä kautta vanhemmille. Sitten menin päiväunille ja sitten menin ulos viemään lehtiä ja sitten tein omia hommia. Kävin koneella pelejä pelaamassa ja olin facebookissa ja sitten menin kotiin valmistelemaan nukkumaanmenoa ja vanhemmilla söin iltapalaa ja kuuntelin musiikkia muilta artisteilta ja deezeristä. Koulukaverini kanssa olen edelleen hyvä ja mukava kaveri ja hän sanoi että voidaan olla kavereita ja juttelin tyttöystäväni kanssa facebookissa ja hän on minun tuleva kihlattuni ja vaimoni ja nyt minun tyttöystävä ja koulukaverini on minun kaveri ja trampoliini.
Nyt tulee lyhyt blogi koska menen nukkumaan kohta. Tänään minulla oli työpäivä ja huomenna minulla on vapaapäivä. Heräsin tänään kahdeksan aikaan aamulla ja söin aamupalaa ja katsoin samalla telkkaria ja lähdin sitten töihin kello 9-13. Tänään töissä oli rauhallinen päivä eli tein siivoushommia, tämän päivän pääruoan, ruoan pakkaamista ja esivalmistelua seuraavalle päivälle ja töiden jälkeen menin kotiin syömään välipalaa ja menin äitini kanssa kaupungille. Katsoimme kaikenlaista ja ostin tänään itselleni Saksan kurssille kirjan nimeltä hallo 2 ja kävin kaupassa ostamassa eväitä ja kaupunkireissun jälkeen menin kotiin katsomaan telkkaria. Sitten menin päiväunille ja päiväunien jälkeen menin lenkille urheilutalon läheiseen puistoon ja sitten kotiin tekemään ruokaa ja katsoin telkkarista salkkarit, uuden päivän ja Simpsonit. Niiden aikana kävin suihkussa ja join kahvit ruoan yhteydessä ja sitten menin vanhemmille syömään iltapalaa. Nyt menen valmistelemaan nukkumaanmenoa ja kuuntelin musiikkia deezeristä. Juttelin tyttöystäväni kanssa facebookissa ja hän on minun tuleva kihlattuni ja vaimoni ja nyt minun tyttöystävä. Käyn instagramissa lisäämässä kuvia ennen nukkumaanmenoa ja koulukaverini kanssa olen edelleen hyvä ja mukava kaveri.
Tänään alkoi arki ja huomenna minulla on työpäivä. Huomenna menen äitini kanssa kirjakauppaan kysymään että onko kevätkauden Saksan tunnille kirjaa ja jos on niin ostan sen huomenna ja tänään heräsin kahdeksalta ja söin aamupalaa ja lähdin töihin kello 9-13. Töissä tein tänään perunoiden laskemista kattilaan, tiskiä, jauhelihakastikkeen tekoa, ruoan pakkaamista, bataattien ja porkkanoiden pilkkomista ja esivalmistelua seuraavalle päivälle ja töiden jälkeen menin kotiin syömään välipalaa ja katsoin samalla telkkaria ja sitten menin päiväunille. Päiväunien jälkeen katsoin telkkarista uutta päivää ja uutiset ja uutisten jälkeen menin kävelylle jokiasemalle ja sitä kautta kotiin ja sitten mietin kauppalistaa. Sitten menin kauppaan ostamaan eväitä ruoanlaittoa ja syömistä varten ja kauppareissun jälkeen söin päivällistä ja join kahvit päivällisen yhteydessä ja sitten menin vanhemmille käymään. Menin sitten isäni kanssa kirjastoon ja kirjastoreissun jälkeen menin saunaan ja saunan jälkeen söin iltapalaa vanhemmilla ja samalla tein omia hommia ja katsoin telkkaria ja kävin koneella pelejä pelaamassa ja olin facebookissa ja sitten menin kotiin valmistelemaan nukkumaanmenoa ja huomenna aion nukkua kunnolla. Kuuntelin SANNIN musiikkia deezeristä ja radiosta kuuntelin myös musiikkia muilta artisteilta. SANNIN musiikki auttaa minua rentoutumaan ja tuo minulle hyvän mielen päivääni ja SANNIN musiikista kuuntelin vahinko, 2080-luvulla, trampoliini, prinsessoja ja astronautteja, sotke mut, supernova, LELU ja SANNI ja hän on minun lempilaulaja ja minun lempiartisti koko elämäni ajan. Juttelin tyttöystäväni kanssa facebookissa ja hän on minun tuleva kihlattuni ja vaimoni ja nyt minun tyttöystävä. Koulukaverini kanssa olen edelleen hyvä ja mukava kaveri ja hän ei vihaa minua koskaan. Hän sanoi että voidaan olla kavereita ja hän on minun kaveri Peltolan kouluajoilta.
Nyt on viikonloppu ohi ja huomenna alkaa normaali arki. Huomenna minulla on taas työpäivä ja tänään heräsin kymmeneltä ja söin aamupalaa ja katsoin samalla telkkaria ja lähdin sitten vanhemmille syömään lounasta. Lounaan jälkeen menin laittamaan pyykit ja otin ensin kuivat pyykit ja pyykinlaiton jälkeen katsoin telkkarista miesten ampumahiihdon yhteislähtöpäivän. Sen perään tuli naisten ampumahiihdon yhteislähtö, jossa suomalainen voitti ja se on hyvä asia ja sen jälkeen join kahvit ja kahvin juonnin jälkeen menin isäni kanssa kävelylle. Kun kävelimme isäni kanssa kotiin ja jatkoin omaa kävelylenkkiä ilosaareen asti ja sen jälkeen menin kotiin käymään ja kotona söin päivällistä ja join kahvit päivällisen yhteydessä ja katsoin samalla telkkaria. Telkkarista katsoin uutiset, urheilu-uutiset, sään ja romanttisen komedian nimeltä ainoat oikeat, olen nähnyt leffan monesti ja minun mielestäni leffa on ihan älytön. Leffan puolivälissä menin vanhemmille syömään iltapalaa ja samalla tein omia hommia ja katsoin telkkaria ja kävin koneella pelejä pelaamassa ja olin facebookissa ja sitten menin kotiin valmistelemaan nukkumaanmenoa ja huomenna aion nukkua kunnolla. Kuuntelin SANNIN musiikkia deezeristä ja radiosta kuuntelin myös musiikkia muilta artisteilta. SANNIN musiikki auttaa minua rentoutumaan ja tuo minulle hyvän mielen päivääni ja SANNIN musiikista kuuntelin vahinko, 2080-luvulla, trampoliini, prinsessoja ja astronautteja, sotke mut, supernova, LELU ja SANNI ja hän on minun lempilaulaja ja minun lempiartisti koko elämäni ajan. Juttelin tyttöystäväni kanssa facebookissa ja hän on minun tuleva kihlattuni ja vaimoni ja nyt minun tyttöystävä ja seurustelemme edelleen ja seurustelusuhteemme on ihanaa ja aitoa rakkautta. En halua lopettaa meidän suhdetta ja riidellä hänen kanssaan ja hänen äitinsä sanoi että minä olen tyttöystävälleni parempi poikaystävä kuin joku muu poika. Minulla on tunteita tyttöystävääni kohtaan edelleen ja kihlattuni haluaa kanssani kihloihin vuonna 2020 huhtikuussa ja meidän seurustelu on hyvää ja taivaallista ja suhteemme menee nopeasti ja hyvin. Käyn instagramissa lisäämässä kuvia ennen nukkumaanmenoa ja koulukaverini kanssa olen edelleen hyvä ja mukava kaveri ja hän ei vihaa minua koskaan ja meidän kaveruus kestää pitkään. Hyvä että olemme edelleen hyviä kavereita ja hän sanoi että voidaan olla kavereita ja hänelle sanoin että minäkin lisäsin instagramiin kaksi hissiteinipeilikuvaa ja olisi kiva jos seuraisit minua instagramissa ja tykkäisit niistä kuvista ja hän hyväksyi kaveripyyntöni facebookissa kesäkuun lauantaina. Hän on minun paras kaveri Peltolan kouluajoilta ja hänelle olen ikuinen ja pysyvä kaveri. Hän on minun trampoliini ihan vaan kaverina ja haluan olla hänen kaveri ikuisesti ja pitkään. Tykkään hänen kuvasta ja samoin minun omasta kuvastani ja hänestä sain parhaan kaverin. Hyvä että hän tykkää minun uudesta profiilikuvastani ja olemme edelleen hyvät ja parhaat kaverit.
Tänään oli mukava päivä kotona ja ulkoillen talvisessa pakkassäässä. Huomenna minulla ei ole suunnitelmia ja ajattelin ulkoilla ja olla kotona ja tänään heräsin kymmeneltä ja söin aamupalaa ja katsoin samalla telkkaria ja sitten menin kauppaan ostamaan eväitä syömistä ja ruoanlaittoa varten. Kauppareissun jälkeen menin vanhemmille syömään lounasta ja lounaan jälkeen katsoin telkkarista hiihtoa ja naisten ampumahiihdon viestin ja viestin aikana join kahvit. Kahvin juonnin jälkeen rupesin leipomaan porkkanasämpylöitä ja leipomisen jälkeen tein omia hommia ja olin koneella pelejä pelaamassa ja sitten katsoin telkkaria ja kävin ulkoilemassa kahdeksan viiva yhdeksän aikaan. Kävin lenkillä jokiasemalla ja ylisoutajansillan toisella puolella ja sitten menin kotiin suihkuun ja suihkun aikaan vein pyykit ja vein vanhemmille evästä ja sen jälkeen menin vanhemmille syömään iltapalaa ja samalla tein omia hommia ja katsoin telkkaria ja kävin koneella pelejä pelaamassa ja olin facebookissa ja sitten menin kotiin valmistelemaan nukkumaanmenoa ja huomenna aion nukkua pitkään ja kunnolla. Kuuntelin SANNIN musiikkia deezeristä ja radiosta kuuntelin myös musiikkia muilta artisteilta. SANNIN musiikki auttaa minua rentoutumaan ja tuo minulle hyvän mielen päivääni ja SANNIN musiikista kuuntelin vahinko, 2080-luvulla, trampoliini, prinsessoja ja astronautteja, sotke mut, supernova, LELU ja SANNI ja hän on minun tuleva kihlattuni ja vaimoni ja nyt minun tyttöystävä ja seurustelemme edelleen ja seurustelusuhteemme on ihanaa ja aitoa rakkautta. En halua lopettaa meidän suhdetta ja riidellä hänen kanssaan ja hänen äitinsä sanoi että minä olen tyttöystävälleni parempi poikaystävä kuin joku muu poika. Minulla on tunteita tyttöystävääni kohtaan edelleen ja kihlattuni haluaa kanssani kihloihin vuonna 2020 huhtikuussa ja meidän seurustelu on hyvää ja taivaallista ja suhteemme menee nopeasti ja hyvin. Koulukaverini kanssa olen edelleen hyvä ja mukava kaveri ja hän ei vihaa minua koskaan ja meidän kaveruus kestää pitkään. Hyvä että olemme edelleen hyviä kavereita ja hän sanoi että voidaan olla kavereita ja hänelle sanoin että minäkin lisäsin instagramiin kaksi hissiteinipeilikuvaa ja olisi kiva jos seuraisit minua instagramissa ja tykkäisit niistä kuvista ja hän hyväksyi kaveripyyntöni facebookissa kesäkuun lauantaina. Hän on minun trampoliini ihan vaan ja on minun paras kaveri.
Tänään alkoi viikonloppu ja huomenna aion ulkoilla ja olla kotona. Tänään heräsin varttia yli yhdeksän kotikäynnin takia ja söin aamupalaa ja katsoin samalla telkkaria ja lähdin sitten kävelemään toimistolle kotikäynnille. Puhuimme siellä kaikenlaista ja joimme kahvit ja ennen lähtöä sovimme ensi viikon kotikäynnin joka on toimistolla kello 13:30 ja sen jälkeen menin kotiin katsomaan telkkaria ja syömään hedelmiä ja sitten lähdin ulos kävelylle jokiasemalle ja sitten ylisoutajansillan toiselle puolelle ja sitä kautta kotiin. Sitten katsoin telkkarista miesten ampumahiihdon viestiä ja viestin aikaan söin lounasta ja lounaan jälkeen menin päiväunille. Sitten join kahvit ja kahvin aikana katsoin Simpsoneita ja niin edelleen ja sitten menin lenkille urheilutalon läheiseen puistoon ja sitten menin kotiin suihkuun. Suihkun jälkeen menin vanhemmille syömään iltapalaa ja tein omia hommia. Kuuntelin SANNIN musiikkia deezeristä ja radiosta kuuntelin myös musiikkia muilta artisteilta. SANNIN musiikki auttaa minua rentoutumaan ja juttelin tyttöystäväni kanssa facebookissa ja hän on minun tuleva kihlattuni ja vaimoni ja nyt minun tyttöystävä. Käyn instagramissa lisäämässä kuvia ennen nukkumaanmenoa ja koulukaverini kanssa olen edelleen hyvä ja mukava kaveri. Hän on minun paras kaveri Peltolan kouluajoilta ja hän on minun trampoliini ihan vaan kaverina.
Tänään oli mukava päivä kotona ja ulkoillen talvisessa pakkassäässä. Huomenna menen toimistolle kotikäynnille kello 10.15 ja sitten lähden ehkä ulos kävelylle. Tänään heräsin kymmeneltä ja söin aamupalaa ja katsoin samalla telkkaria ja lähdin sitten vanhemmille käymään ja hain isäni lääkkeet apteekista. Apteekkireissun jälkeen menin vanhemmille juomaan kahvit ja kahvin juonnin jälkeen menin kävelylle jokiasemalle ja menin kävelyn jälkeen kotiin katsomaan telkkarista naisten ampumahiihdon normaalimatkan kilpailun. Sen aikana söin lounasta ja lounaan jälkeen tein täytteen hunajarahka-mandariinikakkuun ja panin lopun täytteen kakun päälle ja sen jälkeen join vielä kahvit ennen burger kingiin menoa. Burger kengissä söin whopper-aterian ja olin siellä siskoni perheen ja äitini kanssa ja sen jälkeen menin katsomaan isääni sairaalaan. Sitten menin vanhemmille syömään iltapalaa ja ennen sitä join vielä iltakahvit ja samalla tein omia hommia ja katsoin telkkaria ja kävin koneella pelejä pelaamassa ja olin facebookissa ja sitten menin kotiin valmistelemaan nukkumaanmenoa ja huomenna aion nukkua pitkään ja kunnolla. Kuuntelin SANNIN musiikkia deezeristä ja radiosta kuuntelin myös musiikkia muilta artisteilta. SANNIN musiikki auttaa minua rentoutumaan ja tuo minulle hyvän mielen päivääni ja SANNIN musiikista kuuntelin vahinko, 2080-luvulla, trampoliini, prinsessoja ja astronautteja, sotke mut, supernova, LELU ja SANNI ja hän on minun lempilaulaja ja minun lempiartisti koko elämäni ajan. Juttelin tyttöystäväni kanssa facebookissa ja hän on minun tuleva kihlattuni ja vaimoni ja nyt minun tyttöystävä. Koulukaverini kanssa olen edelleen hyvä ja mukava kaveri ja hän on minun kaveri Peltolan kouluajoilta. Hän on minun trampoliini ihan vaan kaverina ja haluan olla hänen kaveri ikuisesti ja pitkään.
Tänään minulla oli mukava päivä kotona ja ulkoillen talvisessa pakkassäässä. Lisäksi minulla oli tänään vapaapäivä ja huomenna menen siskoni kanssa uuteen ravintolaan syömään, jonka nimi on burger king. Tänään heräsin kymmeneltä ja söin aamupalaa ja katsoin samalla telkkaria ja lähdin sitten kävelylle. Kävelyn jälkeen katsoin telkkarista miesten normaalimatkan kilpailun ja samalla tein tämän päivän lounasta ja söin ruoan kisan aikana ja kisan jälkeen katsoin uutiset, sään, Simpsonit ja niin edelleen. Sen jälkeen menin kauppaan ostoksille ostamaan eväitä syömistä ja ruoanlaittoa varten ja kauppareissun jälkeen rupesin leipomaan hunajarahka-mandariinikakun pohjaa ja huomenna teen siihen täytteen jossain vaiheessa päivää. Leipomisen jälkeen tein omia hommia ja lähdin sitten lenkille urheilutalon läheiseen puistoon ja sitten takaisin kotiin. Lenkin jälkeen join kahvit ja sen jälkeen menin suihkuun ja suihkun jälkeen menin vanhemmille syömään iltapalaa ja samalla tein omia hommia ja katsoin telkkaria ja kävin koneella pelejä pelaamassa ja olin facebookissa ja sitten menin kotiin valmistele valmistelemaan nukkumaanmenoa ja huomenna aion nukkua pitkään ja kunnolla. Kuuntelin SANNIN musiikkia deezeristä ja radiosta kuuntelin myös musiikkia muilta artisteilta. SANNIN musiikki auttaa minua rentoutumaan ja tuo minulle hyvän mielen päivääni ja SANNIN musiikista kuuntelin vahinko, 2080-luvulla, trampoliini, prinsessoja ja astronautteja, sotke mut, supernova, LELU ja SANNI ja hän on minun lempilaulaja ja minun lempiartisti koko elämäni ajan. Juttelin tyttöystäväni kanssa facebookissa ja whatsAppissa ja hän on minun tuleva kihlattuni ja vaimoni ja nyt minun tyttöystävä ja seurustelemme edelleen ja seurustelusuhteemme on ihanaa ja aitoa rakkautta. En halua lopettaa meidän suhdetta ja riidellä hänen kanssaan ja hänen äitinsä sanoi että minä olen tyttöystävälleni parempi poikaystävä kuin joku muu poika. Minulla on tunteita tyttöystävääni kohtaan edelleen ja kihlattuni haluaa kanssani kihloihin vuonna 2020 huhtikuussa ja meidän seurustelu on hyvää ja taivaallista ja suhteemme menee nopeasti ja hyvin. Käyn instagramissa lisäämässä kuvia ennen nukkumaanmenoa ja koulukaverini kanssa olen edelleen hyvä ja mukava kaveri ja hän ei vihaa minua koskaan ja meidän kaveruus kestää pitkään. Hyvä että olemme edelleen hyviä kavereita ja hän sanoi että voidaan olla kavereita ja hänelle sanoin että minäkin lisäsin instagramiin kaksi hissiteinipeilikuvaa ja olisi kiva jos seuraisit minua instagramissa ja tykkäisit niistä kuvista ja hän hyväksyi kaveripyyntöni facebookissa kesäkuun lauantaina. Hän on minun paras kaveri Peltolan kouluajoilta ja hänelle olen ikuinen ja pysyvä kaveri. Hän on minun trampoliini ihan vaan kaverina ja haluan olla hänen kaveri ikuisesti ja pitkään.