IRC-Galleria

_Iltsu_

_Iltsu_

Saa laittaa vapaasti viestiä,tutustua, laittaa herttaa ja kommentoida kuviani ❤️❤️😘😘

Selaa blogimerkintöjä

Nyt kirjoitan lyhyen blogin koska minua väsyttää ja huomenna minulla on vapaapäivä. Tänään heräsin kahdeksalta ja söin aamupalaa ja katsoin samalla telkkaria ja lähdin sitten töihin kello 9-13. Töissä tein tänään tiskiä, ruokien pakkaamista, ruokakassien purkamista ja siivoamista ja töiden jälkeen menin kotiin syömään välipalaa ja katsoin samalla telkkaria ja minulla oli kotikäynti kello 14:30. Kotikäynnillä puhuimme kaikenlaista ja sitten menin päiväunille. Päiväunien jälkeen katsoin telkkaria ja kävin siteen kaupassa ostamassa eväitä ruoanlaittoa ja syömistä varten ja kauppareissun jälkeen söin ruokaa ja sitten menin vanhemmille käymään ja sitä kautta menimme elokuviin katsomaan veljeni vartija-elokuvaa. Minusta elokuva oli hyvä ja elokuvan jälkeen menin vanhemmille syömään iltapalaa ja samalla tein omia hommia ja katsoin telkkaria ja kävin koneella pelejä pelaamassa ja olin facebookissa ja neuloin villasukkaa ja sitten menin kotiin valmistelemaan nukkumaanmenoa ja huomenna aion nukkua pitkään ja kunnolla. Kuuntelin tänään kaikenlaista musiikkia deezeristä ja YouTubesta ja musiikki auttaa minua rentoutumaan ja tuo minulle hyvän mielen päivääni ja juttelin tyttöystäväni kanssa facebookissa ja hän on minun tuleva kihlattuni ja vaimoni ja nyt minun tyttöystävä ja seurustelemme edelleen ja seurustelusuhteemme on ihanaa ja aitoa rakkautta. Käyn instagramissa lisäämässä kuvia ja suihkussa ennen nukkumaanmenoa ja koulukaverini kanssa olen edelleen hyvä ja mukava kaveri ja hän sanoi että voidaan olla kavereita. Hän on minun paras kaveri Peltolan kouluajoilta ja hänestä sain parhaan kaverin.
Tänään minulla oli mukava päivä töissä ja kotona ja ulkoillen talvisessa pakkassäässä ja huomenna minulla on kotikäynti kello 14:30. Tänään heräsin kahdeksalta ja söin aamupalaa ja katsoin samalla telkkaria ja lähdin sitten töihin kello 9-13. Töissä tein tänään kasvispihvejä, tiskiä, ruokien pakkaamista, rasvojen ja maitojen laittamista kylmälevylle, perunoiden kuorimista huomiseen ruokaan ja esivalmistelua seuraavalle päivälle ja töiden jälkeen menin kotiin syömään välipalaa ja katsoin samalla telkkaria ja sitten menin päiväunille. Päiväunien jälkeen katsoin telkkaria ja ratkoin ristikkoa ja Simpsoneiden aikana join teetä ja hedelmiä ja sitten menin lenkille jokiasemalle ja koirapuistoon ja sitä kautta kotiin katsomaan salkkarit, uutta päivää ja Simpsonit. Tänään en mennyt Saksan tunnille, koska opettaja oli sairaana ja uuden päivän aikana söin ruokaa ja sitten join kahvit ruoan yhteydessä ja ennen kahvia menin suihkuun ja suihkun jälkeen menin vanhemmille syömään iltapalaa ja samalla tein omia hommia ja katsoin telkkaria ja kävin koneella pelejä pelaamassa ja olin facebookissa ja neuloin villasukkaa ja sitten menin kotiin valmistelemaan nukkumaanmenoa ja huomenna aion nukkua kunnolla ja huomenna menen aamuvuoroon töihin. Kuuntelin SANNIN musiikkia deezeristä ja radiosta kuuntelin myös musiikkia muilta artisteilta. SANNIN musiikki auttaa minua rentoutumaan ja tuo minulle hyvän mielen päivääni ja SANNIN musiikista kuuntelin vahinko, 2080-luvulla, trampoliini, prinsessoja ja astronautteja, sotke mut, supernova, LELU ja SANNI ja hän on minun lempilaulaja ja minun lempiartisti. Juttelin tyttöystäväni kanssa facebookissa ja hän on minun tuleva kihlattuni ja vaimoni ja nyt minun tyttöystävä ja seurustelemme edelleen ja seurustelusuhteemme on ihanaa ja aitoa rakkautta. En halua lopettaa meidän suhdetta ja riidellä hänen kanssaan ja hänen äitinsä sanoi että minä olen tyttöystävälleni parempi poikaystävä kuin joku muu poika. Koulukaverini kanssa olen edelleen hyvä ja mukava kaveri ja hän sanoi että voidaan olla kavereita. Hän on minun paras kaveri Peltolan kouluajoilta ja hänestä sain parhaan kaverin.
Tänään minulla oli tapahtumarikas päivä ja huomenna minulla on työpäivä. Tänään oli kylmä tuuli ja en itsekään pidä kovasta ja purevasta pakkasesta. Heräsin tänään kahdeksan aikaan aamulla ja söin aamupalaa ja katsoin samalla telkkaria ja lähdin sitten töihin kello 9-13. Töissä tein tänään tiskiä, tämän päivän jälkiruoan eli puolukkakiisselin, ruoan pakkaamista, rasvojen ja maitojen laittamista kylmälevylle, pilkoin kasviksia huomiselle valmiiksi ja esivalmistelua seuraavalle päivälle ja töiden jälkeen menin kotiin syömään välipalaa ja katsoin samalla telkkaria ja tein ruokaa ennen päiväunia ja menin päiväunille vähäksi aikaa. Päiväunien jälkeen menin kävelylle ystävyydenpuistoon ja sitten menin kotiin syömään lounasta ja lounaan jälkeen menin aspan asiakasiltaan. Asiakasillassa teimme kaikenlaista ja tapahtuma loppui puoli kuudelta ja sen jälkeen menin kotiin hetkeksi aikaa ja söin vähän huikopalaa ja sitten lähdin erilaisiin oppijoihin järjestämään ryhmään, jossa puhuimme ja teimme kaikenlaista puuhaa. Ryhmän jälkeen menin kotiin katsomaan telkkaria ja samalla join kahvit ja sitten menin suihkuun ja suihkun jälkeen menin vanhemmille syömään iltapalaa ja samalla tein omia hommia ja katsoin telkkaria ja kävin koneella pelejä pelaamassa ja olin facebookissa ja neuloin villasukkaa ja sitten menin kotiin valmistelemaan nukkumaanmenoa ja huomenna aion nukkua kunnolla ja huomenna menen aamuvuoroon töihin. Kuuntelin SANNIN musiikkia deezeristä ja radiosta kuuntelin myös musiikkia muilta artisteilta. SANNIN musiikki auttaa minua rentoutumaan ja tuo minulle hyvän mielen päivääni ja SANNIN musiikista kuuntelin vahinko, 2080-luvulla, trampoliini, prinsessoja ja astronautteja, sotke mut, supernova, LELU ja SANNI ja hän on minun lempilaulaja ja minun lempiartisti koko elämäni ajan. Juttelin tyttöystäväni kanssa facebookissa ja hän on minun tuleva kihlattuni ja vaimoni ja nyt minun tyttöystävä ja seurustelemme edelleen ja seurustelusuhteemme on ihanaa ja aitoa rakkautta. En halua lopettaa meidän suhdetta ja riidellä hänen kanssaan ja hänen äitinsä sanoi että minä olen tyttöystävälleni parempi poikaystävä kuin joku muu poika. Minulla on tunteita tyttöystävääni kohtaan edelleen ja kihlattuni haluaa kanssani kihloihin vuonna 2020 huhtikuussa ja meidän seurustelu on hyvää ja taivaallista ja suhteemme menee nopeasti ja hyvin. Käyn instagramissa lisäämässä kuvia ennen nukkumaanmenoa ja koulukaverini kanssa olen edelleen hyvä ja mukava kaveri ja hän ei vihaa minua koskaan ja meidän kaveruus kestää pitkään. Hän sanoi että voidaan olla kavereita ja hänelle olen ikuinen ja pysyvä kaveri. Hän on minun trampoliini ihan vaan kaverina ja haluan olla hänen kaveri ikuisesti ja pitkään. Olemme edelleen hyvät ja parhaat kaverit forever.
Tänään oli liputuspäivä eli Johan Ludvig Runebergin päivä ja huomenna minulla on työpäivä. Nyt alkoi normaali arki ja tänään heräsin kahdeksalta ja söin aamupalaa ja katsoin samalla telkkaria ja sitten lähdin töihin kello 9-13. Töissä tein tänään tiskiä, salaattia lounaalle, makaronien jakamista pakkeihin, ruokien pakkaamista, maitojen ja rasvojen laittamista kylmälevylle, leipien laittoa lounaalle, astioiden laittoa paikoilleen, perunoiden kuorimista huomiseen keittoon ja esivalmistelua seuraavalle päivälle ja töiden jälkeen menin kotiin syömään välipalaa ja katsoin samalla telkkaria ja sitten menin päiväunille. Päiväunien jälkeen menin asioille kaupungille eli menin Alkoon ostamaan mantelilikööriä ja sitten menin kauppaan ostamaan eväitä ruoanlaittoa ja syömistä varten. Kauppareissun jälkeen rupesin leipomaan Runebergin reikäleivoksia ja tein pohjan siihen ja sitten laitoin sen uuniin, kun laitoin kaikki aineet taikinaan. Tiskasin astiat sillä aikaa kun kakku oli uunissa ja otin leivoksen uunista kello 18:40 ja sitten join teetä ja hedelmiä ja katsoin samalla telkkaria ja uutisten jälkeen menin kävelylle ystävyydenpuistoon ja sitä kautta kotiin katsomaan telkkarista salkkarit ja uuden päivän ja kaappaus keittiössä-ohjelman. Söin ruokaa uuden päivän aikana ja sitten join kahvit ruoan yhteydessä ja enneb kahvia menin suihkuun ja sitten menin vanhemmille syömään iltapalaa ja samalla tein omia hommia ja katsoin telkkaria ja kävin koneella pelejä pelaamassa ja olin facebookissa ja neuloin villasukkaa ja sitten menin kotiin valmistelemaan nukkumaanmenoa ja huomenna aion nukkua kunnolla ja huomenna menen aamuvuoroon töihin. Kuuntelin SANNIN musiikkia deezeristä ja radiosta kuuntelin myös musiikkia muilta artisteilta. SANNIN musiikki auttaa minua rentoutumaan ja tuo minulle hyvän mielen päivääni ja juttelin tyttöystäväni kanssa facebookissa ja hän on minun tuleva kihlattuni ja vaimoni ja nyt minun tyttöystävä ja seurustelemme edelleen ja seurustelusuhteemme on ihanaa ja aitoa rakkautta. Koulukaverini kanssa olen edelleen hyvä ja mukava kaveri ja hän ei vihaa minua koskaan ja meidän kaveruus kestää pitkään. Hän sanoi että voidaan olla kavereita ja hänelle olen ikuinen ja pysyvä kaveri. Hän on minun paras kaveri Peltolan kouluajoilta ja hänestä sain parhaan kaverin.
Nyt on helmikuun ensimmäinen viikonloppu ohi ja huomenna alkaa normaali arki. Huomenna vietetään Runebergin päivää ja huomenna minulla on työpäivä. Tänään heräsin kymmeneltä ja söin aamupalaa ja katsoin samalla telkkaria ja lähdin sitten vanhemmille syömään lounasta ja samalla vein heille uimahousut ja uimalasit, koska siskoni laukku ei tullut Suomeen. Lounaan jälkeen tein omia hommia ja leivoin Runebergin torttuja äitini kanssa ja leivonnan jälkeen menin vähäksi aikaa päiväunille. Sitten menin kävelyjuoksulenkille ylisoutajansillan toiselle puolelle ja sitä kautta kukkosensaareen ja sit pajamäkeen. Sitten menin vanhemmille jatkamaan torrtujen tekemistä ja luin samalla päivän lehteä ja katsoin telkkaria vanhemmilla ennen kahvia menin päiväunille ja sitten join kahvit ja kahvin juonnin jälkeen tein salaattia pinaattilettujen kanssa. Sitten söin vanhemmilla iltapalaa ja samalla tein omia hommia ja katsoin telkkaria ja kävin koneella pelejä pelaamassa ja olin facebookissa ja neuloin villasukkaa ja sitten menin kotiin valmistelemaan nukkumaanmenoa ja huomenna aion nukkua kunnolla ja huomenna menen aamuvuoroon töihin. Kuuntelin SANNIN musiikkia deezeristä ja radiosta kuuntelin myös musiikkia muilta artisteilta. SANNIN musiikki auttaa minua rentoutumaan ja tuo minulle hyvän mielen päivääni ja SANNIN musiikista kuuntelin vahinko, 2080-luvulla, trampoliini, prinsessoja ja astronautteja, sotke mut, supernova, LELU ja SANNI ja hän on minun lempilaulaja ja minun lempiartisti koko elämäni ajan. Juttelin tyttöystäväni kanssa facebookissa ja hän on minun tuleva kihlattuni ja vaimoni ja nyt minun tyttöystävä ja seurustelemme edelleen ja seurustelusuhteemme on ihanaa ja aitoa rakkautta. En halua lopettaa meidän suhdetta ja riidellä hänen kanssaan ja hänen äitinsä sanoi että minä olen tyttöystävälleni parempi poikaystävä kuin joku muu poika. Minulla on tunteita tyttöystävääni kohtaan edelleen ja kihlattuni haluaa kanssani kihloihin vuonna 2020 huhtikuussa ja meidän seurustelu on hyvää ja taivaallista ja suhteemme menee nopeasti ja hyvin. Käyn instagramissa lisäämässä kuvia ennen nukkumaanmenoa ja koulukaverini kanssa olen edelleen hyvä ja mukava kaveri ja hän ei vihaa minua koskaan ja meidän kaveruus kestää pitkään. Hyvä että olemme edelleen hyviä kavereita ja hän sanoi että voidaan olla kavereita ja hänelle sanoin että minäkin lisäsin instagramiin kaksi hissiteinipeilikuvaa ja olisi kiva jos seuraisit minua instagramissa ja tykkäisit niistä kuvista ja hän hyväksyi kaveripyyntöni facebookissa kesäkuun lauantaina. Hän on minun paras kaveri Peltolan kouluajoilta ja hänelle olen ikuinen ja pysyvä kaveri. Hän on minun trampoliini ihan vaan kaverina ja haluan olla hänen kaveri ikuisesti ja pitkään. Tykkään hänen kuvasta ja samoin omasta kuvastani ja hänestä sain parhaan kaverin. Hyvä että hän tykkää minun uudesta profiilikuvastani ja olemme edelleen hyvät ja parhaat kaverit. Toivotin hänelle tänään hyvää kaveripäivää ja kaveruutemme on ihanaa ja aitoa kaveruutta.
Minulla oli tänään mukava päivä kotona ja ulkoillen talvisessa pakkassäässä. Huomenna minulla ei ole mitään suunnitelmia ja tänään heräsin kymmeneltä ja söin aamupalaa ja katsoin samalla telkkaria ja lähdin sitten vanhemmille syömään lounasta. Lounaan jälkeen menin äitini kanssa siskoni luokse siivoamaan vähän paikkoja ja sitten menin kauppaan ostamaan eväitä ruoanlaittoa ja syömistä varten ja sitten menin vanhemmille juomaan kahvit ja ennen kahvia menin kävelylle jokiasemalle ja sitten kahvin juonnin jälkeen tein omia hommia. Sitten jumppasin vähän ja menin sitten kotiin vaihtamaan lenkkivaatteet ja sitten menin lenkille ylisoutajansillan toiselle puolelle. Lenkin jälkeen katsoin telkkarista putousta ja sitten katsoin Emma gaalaa ja sen jälkeen katsoin kumman kaata. Kävin suihkussa ja kuuntelin musiikkia deezeristä ja kotona söin iltapalaa ja katsoin samalla telkkaria ja tein omia hommia ja sitten menin kotiin valmistelemaan nukkumaanmenoa ja huomenna aion nukkua pitkään ja kunnolla. Kuuntelin SANNIN musiikkia deezeristä ja radiosta kuuntelin myös musiikkia muilta artisteilta. SANNIN musiikki auttaa minua rentoutumaan ja tuo minulle hyvän mielen päivääni ja juttelin tyttöystäväni kanssa facebookissa ja hän on minun tuleva kihlattuni ja vaimoni ja nyt minun tyttöystävä. Koulukaverini kanssa olen edelleen hyvä ja mukava kaveri ja hän sanoi että voidaan olla kavereita.
Nyt on helmikuun ensimmäinen viikonloppu ja huomenna aion ulkoilla ja jumppailla kunnolla. Olen viikonloppufiiliksellä viettämässä viikonloppua ja tänään heräsin kymmeneltä ja söin aamupalaa ja katsoin samalla telkkaria ja sitten menin aspan toimistolle kotikäynnille. Kotikäynnille puhuimme kaikenlaista ja sitten menin kotiin syömään lounasta ja samalla tein omia hommia ja katsoin telkkaria ja join kahvit ruoan yhteydessä ja sitten menin vanhemmille käymään. Söin siellä vähän välipalaa ja menin äitini kanssa siivoamaan vanhemman siskoni luokse ja siivouksen jälkeen menin vanhemmille katsomaan telkkaria ja samalla söin vähän huikopalaa ja sitten join kahvit ruoan yhteydessä ja tein omia hommia. Vanhemmilla otin iltapalaa ja samalla tein omia hommia ja katsoin telkkaria ja kävin koneella pelejä pelaamassa ja olin facebookissa ja neuloin villasukkaa ja sitten menin kotiin valmistelemaan nukkumaanmenoa ja huomenna aion nukkua pitkään ja kunnolla. Kuuntelin SANNIN musiikkia deezeristä ja radiosta kuuntelin myös musiikkia muilta artisteilta. Juttelin tyttöystäväni kanssa facebookissa ja hän on minun tuleva kihlattuni ja vaimoni ja nyt minun tyttöystävä ja seurustelemme edelleen ja seurustelusuhteemme on ihanaa ja aitoa rakkautta. Käyn instagramissa lisäämässä kuvia ennen nukkumaanmenoa ja koulukaverini kanssa olen edelleen hyvä ja mukava kaveri. Hän sanoi että voidaan olla kavereita ja haluan olla hänen kaveri ikuisesti ja pitkään.
Tänään alkoi helmikuu ja huomenna minulla on vapaapäivä. Huomenna minulla alkaa viikonloppu ja tänään heräsin kahdeksalta ja söin aamupalaa ja katsoin samalla telkkaria ja lähdin sitten töihin kello 9-13. Töissä tein tänään kaikenlaista hommaa ja töiden jälkeen menin kotiin syömään välipalaa ja katsoin samalla telkkaria menin päiväunille. Päiväunien jälkeen katsoin telkkaria ja söin päivällistä ja join kahvit päivällisen yhteydessä ja sitten menin Saksan tunnille. Saksan tunnilla käsittelimme kielioppia ja kaikki neljä sijamuotoa: nominatiivi, akkusatiivi, datiivi ja genetiivi. Saksan tunnin jälkeen menin kävelylle ja sitten menin kotiin viemään laukun ja sitten menin vanhemmille saunaan. Saunan jälkeen menin vanhemmille syömään iltapalaa ja samalla tein omia hommia ja katsoin telkkaria ja kävin koneella pelejä pelaamassa ja olin facebookissa ja neuloin villasukkaa ja sitten menin kotiin valmistelemaan nukkumaanmenoa ja huomenna aion nukkua pitkään ja kunnolla. Kuuntelin SANNIN musiikkia deezeristä ja radiosta kuuntelin myös musiikkia muilta artisteilta. Juttelin tyttöystäväni kanssa facebookissa ja hän on minun lempilaulaja ja minun tyttöystävä ja tuleva kihlattuni ja vaimoni ja seurustelemme edelleen ja seurustelusuhteemme on ihanaa ja aitoa rakkautta. Koulukaverini kanssa olen edelleen hyvä ja mukava kaveri ja hän sanoi että voidaan olla kavereita. Hän on minun paras kaveri Peltolan kouluajoilta ja hänelle olen ikuinen ja pysyvä kaveri. Hän on minun trampoliini ihan vaan kaverina ja haluan olla hänen kaveri ikuisesti ja pitkään.
Tänään loppui tammikuu ja huomenna on helmikuun ensimmäinen päivä. Huomenna menen Saksan tunnille ja tänään heräsin kahdeksalta ja söin aamupalaa ja katsoin samalla telkkaria ja lähdin sitten töihin kello 9-13. Töissä tein tänään tiskiä, kaalilaatikko eli tämän päivän ruokaa, ruoan sekoittelua, ruoan pakkaamista, porkkanoiden pilkkomista huomiselle, lihan pilkkomista ja lattian siivoamista ja töiden jälkeen menin kotiin syömään välipalaa ja katsoin samalla telkkaria ja sitten menin päiväunille. Päiväunien jälkeen menin kävelylle jokiasemalle ja sitä kautta joen rantaa pitkin sirkkalan sillalle ja sitten ylisoutajansillan toiselle puolelle pajamäkeen ja sitä kautta kotiin katsomaan telkkarista lemmen viemää, uutiset, Simpsonit ja Simpsoneiden aikana join teetä ja hedelmiä. Teen juonnin jälkeen menin lenkille kiertämään korttelin ympäri ja sitten katsoin telkkarista salkkarit, uuden päivän ja Simpsonit ja uuden päivän aikana söin ruokaa ja sitten join kahvit ruoan yhteydessä ja sitten menin suihkuun. Suihkun jälkeen menin vanhemmille syömään iltapalaa ja samalla tein omia hommia ja katsoin telkkaria ja kävin koneella pelejä pelaamassa ja olin facebookissa ja neuloin villasukkaa ja sitten menin kotiin valmistelemaan nukkumaanmenoa ja huomenna aion nukkua kunnolla ja huomenna menen aamuvuoroon töihin. Kuuntelin SANNIN musiikkia deezeristä ja radiosta kuuntelin myös musiikkia muilta artisteilta. SANNIN musiikki auttaa minua rentoutumaan ja tuo minulle hyvän mielen päivääni ja SANNIN musiikista kuuntelin vahinko, 2080-luvulla, trampoliini, prinsessoja ja astronautteja, sotke mut, supernova, LELU ja SANNI ja hän on minun lempilaulaja ja minun lempiartisti koko elämäni ajan. Juttelin tyttöystäväni kanssa facebookissa ja hän on minun tuleva kihlattuni ja vaimoni ja nyt minun tyttöystävä ja seurustelemme edelleen ja seurustelusuhteemme on ihanaa ja aitoa rakkautta. En halua lopettaa meidän suhdetta ja riidellä hänen kanssaan ja hänen äitinsä sanoi että minä olen tyttöystävälleni parempi poikaystävä kuin joku muu poika. Minulla on tunteita tyttöystävääni kohtaan edelleen ja kihlattuni haluaa kanssani kihloihin vuonna 2020 huhtikuussa ja meidän seurustelu on hyvää ja taivaallista ja suhteemme menee nopeasti ja hyvin. Koulukaverini kanssa olen edelleen hyvä ja mukava kaveri ja hän ei vihaa minua koskaan ja meidän kaveruus kestää pitkään. Sanoin että voidaan olla kavereita ja hän on minun paras kaveri Peltolan kouluajoilta. Hän on minun trampoliini ihan vaan kaverina ja haluan olla hänen kaveri ikuisesti ja pitkään.
Tänään oli talvinen pakkaspäivä ja sää jatkuu kylmänä edelleen. Huomenna minulla on työpäivä ja lisäksi huomenna on tammikuun viimeinen päivä. Tänään heräsin kahdeksalta ja söin aamupalaa ja katsoin samalla telkkaria ja lähdin sitten töihin kello 9-13. Töissä tein tänään perunamuusia, ruokien pakkaamista, tiskiä, silakkapihvien laittoa pakkeihin, siivoamista, imurointia, jääkaapin pesua ja esivalmistelua huomiselle päivälle ja töiden jälkeen menin kotiin syömään välipalaa ja katsoin samalla telkkaria ja sitten menin päiväunille. Päiväunien jälkeen katsoin telkkarista salkkarit ja Simpsonit ja Simpsoneiden aikana join teetä, mandariinin ja jäätelöä ja sitten menin lenkille ystävyydenpuistoon, jossa otin kuvia kahdeksastakymmenestä lumiukosta ja lenkin jälkeen menin kotiin katsomaan salkkarit, uutta päivää ja radalla-ohjelmaa ja uuden päivän aikana söin ruokaa ja sitten join kahvit ruoan yhteydessä ja ennen kahvia menin suihkuun ja suihkun jälkeen menin vanhemmille syömään iltapalaa ja samalla tein omia hommia ja katsoin telkkaria ja kävin koneella pelejä pelaamassa ja olin facebookissa ja neuloin villasukkaa ja sitten menin kotiin valmistelemaan nukkumaanmenoa ja huomenna aion nukkua kunnolla ja huomenna menen aamuvuoroon töihin. Tänään kirjauduin irc -galleriaan (151/180) päivää ja huomenna kirjaudun (152/180) ja mielestäni natsojen kerääminen on kivaa puuhaa. Kuuntelin SANNIN musiikkia deezeristä ja radiosta kuuntelin myös musiikkia muilta artisteilta. SANNIN musiikki auttaa minua rentoutumaan ja tuo minulle hyvän mielen päivääni ja SANNIN musiikista kuuntelin vahinko, 2080-luvulla, trampoliini, prinsessoja ja astronautteja, sotke mut, supernova, LELU ja SANNI ja hän on minun lempilaulaja ja minun lempiartisti koko elämäni ajan. Juttelin tyttöystäväni kanssa facebookissa ja hän on minun tuleva kihlattuni ja vaimoni ja nyt minun tyttöystävä ja seurustelemme edelleen ja seurustelusuhteemme on ihanaa ja aitoa rakkautta. En halua lopettaa meidän suhdetta ja riidellä hänen kanssaan ja hänen äitinsä sanoi että minä olen tyttöystävälleni parempi poikaystävä kuin joku muu poika. Minulla on tunteita tyttöystävääni kohtaan edelleen ja kihlattuni haluaa kanssani kihloihin vuonna 2020 huhtikuussa ja meidän seurustelu on hyvää ja taivaallista ja suhteemme menee nopeasti ja hyvin. Käyn instagramissa lisäämässä kuvia ennen nukkumaanmenoa ja koulukaverini kanssa olen edelleen hyvä ja mukava kaveri ja hän ei vihaa minua koskaan ja meidän kaveruus kestää pitkään. Hyvä että olemme edelleen hyviä kavereita ja sanoin hänelle että voidaan olla kavereita ja hänelle sanoin että minäkin lisäsin instagramiin kaksi hissiteinipeilikuvaa ja olisi kiva jos seuraisit minua instagramissa ja tykkäisit niistä kuvista ja hän hyväksyi kaveripyyntöni facebookissa kesäkuun lauantaina. Hän on minun paras kaveri Peltolan kouluajoilta ja hänelle olen ikuinen ja pysyvä kaveri. Hän on minun trampoliini ihan vaan kaverina ja haluan olla hänen kaveri ikuisesti ja pitkään. Tykkään hänen kuvasta ja samoin omasta kuvastani ja hänestä sain parhaan kaverin. Hyvä että hän tykkää minun uudesta profiilikuvastani ja olemme edelleen hyvät ja parhaat kaverit forever.