IRC-Galleria

_Iltsu_

_Iltsu_

Saa laittaa vapaasti viestiä,tutustua, laittaa herttaa ja kommentoida kuviani ❤️❤️😘😘

Selaa blogimerkintöjä

Nyt olen rauhallisella ja hyvällä fiiliksellä viettämässä viikonloppua ja huomenna aion ulkoilla ja olla kotona. Tänään heräsin kymmeneltä ja söin aamupalaa ja katsoin samalla telkkaria ja lähdin sitten ulos kävelylle ilosaareen ja sieltä jokiasemalle. Kävelylenkin jälkeen menin kotiin syömään lounasta ja lounaan jälkeen menin vanhemmille juomaan kahvit ja kahvin juonnin jälkeen menin äitini kanssa kauppaan ostamaan eväitä syömistä ja ruoanlaittoa varten. Kauppareissun jälkeen menin vanhemmille viemään kauppakassit talliin ja sitten menin kotiin katsomaan telkkaria ja ratkomaan ristikkoa ja samalla kuuntelin deezeristä musiikkia. Sitten kuorrutin mokkapalapohjan ja samalla join kahvit ja kahvin kanssa söin yhden tartaletin ja yhden kakkupalan ja samalla katsoin telkkarista putousta, joka on mielestäni hyvä ja hauska ohjelma. Minun lempihahmot putouksessa ovat ansa kynttilä ja tanhupallo ja ohjelman puolivälissä menin vanhemmille syömään iltapalaa ja samalla tein omia hommia ja katsoin telkkaria ja kävin koneella pelejä pelaamassa ja olin facebookissa ja neuloin villasukkaa ja sitten menin kotiin valmistelemaan nukkumaanmenoa ja huomenna aion nukkua pitkään ja kunnolla. Kuuntelin tänään kaikenlaista musiikkia deezeristä ja radiosta kuuntelin myös musiikkia muilta artisteilta. Musiikin kuuntelu auttaa minua rentoutumaan ja tuo minulle hyvän mielen päivääni ja SANNIN musiikista kuuntelin vahinko, 2080-luvulla, trampoliini, prinsessoja ja astronautteja, sotke mut, supernova, LELU ja SANNI ja hän on minun lempilaulaja ja minun lempiartisti. Juttelin tyttöystäväni kanssa facebookissa ja hän on minun tuleva kihlattuni ja vaimoni ja nyt minun tyttöystävä ja seurustelemme edelleen ja seurustelusuhteemme on ihanaa ja aitoa rakkautta. En halua lopettaa meidän suhdetta ja riidellä hänen kanssaan ja hänen äitinsä sanoi että minä olen tyttöystävälleni parempi poikaystävä kuin joku muu poika. Koulukaverini (Mikan) kanssa olen edelleen hyvä ja mukava kaveri ja ystävä ja hän sanoi että voidaan olla kavereita. Hän ei vihaa minua koskaan ja meidän kaveruus kestää pitkään. Toivotin hänelle keskiviikkona hyvää ystävänpäivää ja hän sanoi "samoin" ja olemme edelleen hyviä kavereita ja ystäviä. Tykkään hänen kuvasta ja samoin minun omasta kuvastani ja hänestä sain parhaan kaverin ja ystävän. Hyvä että hän tykkää minun uudesta profiilikuvastani ja hän on minun paras kaveri ja ystävä Peltolan kouluajoilta. Hän on minun trampoliini ihan vaan kaverina ja haluan olla hänen kaveri ja ystävä ikuisesti.
Nyt kirjoitan lyhyen blogin koska menen kohta nukkumaan ja tänään alkoi viikonloppu. Huomenna minulla ei ole suunnitelmia ja ajattelin mennä ulos kävelylle ja varmaan olen kotona ja tänään heräsin kymmeneltä ja söin aamupalaa ja katsoin samalla telkkaria ja lähdin sitten ulos kävelylle. Kävelin eilisen penkkarilenkin ja keräsin samalla muutaman karkin ja kävelylenkin jälkeen menin kotiin syömään lounasta ja lounaan jälkeen menin ratkoin ristikkoa ja samalla join kahvit. Kahvin juonnin jälkeen menin kauppaan ostamaan eväitä syömistä ja ruoanlaittoa varten ja kauppareissun jälkeen rupesin leipomaan mokkapaloja ja samalla katsoin telkkaria ja leipomisen jälkeen tiskasin leipomisvälineet ja muut tiskit. Sitten menin vanhemmille syömään iltapalaa ja samalla tein omia hommia ja katsoin telkkaria ja kävin koneella pelejä pelaamassa ja olin facebookissa ja neuloin villasukkaa ja sitten menin kotiin valmistelemaan nukkumaanmenoa ja huomenna aion nukkua pitkään ja kunnolla. Kuuntelin tänään kaikenlaista musiikkia deezeristä ja radiosta kuuntelin myös musiikkia muilta artisteilta. Musiikin kuuntelu auttaa minua rentoutumaan ja tuo minulle hyvän mielen päivääni ja SANNIN musiikista kuuntelin vahinko, 2080-luvulla, trampoliini, prinsessoja ja astronautteja, sotke mut, supernova, LELU ja SANNI ja hän on minun lempilaulaja ja minun lempiartisti. Juttelin tyttöystäväni kanssa facebookissa ja hän on minun tuleva kihlattuni ja vaimoni ja nyt minun tyttöystävä ja seurustelemme edelleen ja seurustelusuhteemme on ihanaa ja aitoa rakkautta. En halua lopettaa meidän suhdetta ja riidellä hänen kanssaan ja hänen äitinsä sanoi että minä olen tyttöystävälleni parempi poikaystävä kuin joku muu poika. Käyn instagramissa lisäämässä kuvia ja suihkussa ennen nukkumaanmenoa ja koulukaverini kanssa olen edelleen hyvä ja mukava kaveri ja hän ei vihaa minua koskaan ja meidän kaveruus kestää pitkään. Hän sanoi että voidaan olla kavereita ja hänelle olen ikuinen ja pysyvä kaveri. Hän on minun trampoliini ihan vaan kaverina ja haluan olla hänen kaveri ikuisesti ja pitkään. Hän on minun paras kaveri Peltolan kouluajoilta ja hänelle olen ikuinen ja pysyvä kaveri.
Tänään minulla oli mukava päivä töissä ja kotona ja ulkoillen talvisessa pakkassäässä ja myös paljon ohjelmaa tälle päivälle. Huomenna minulla on vapaapäivä ja menen töihin seuraavan kerran maanantaina. Tänään heräsin kahdeksalta ja söin aamupalaa ja katsoin samalla telkkaria ja lähdin sitten töihin kello 9-13. Töissä tein tänään tiskiä, laitoin broilerit pakkiin ja pakin uuniin, ruokien pakkaamista, ruokakassien purkamista, imurointia ja vein biojätteem ennen kotiin lähtöä ja töiden jälkeen menin kotiin syömään välipalaa ja samalla katsoin telkkaria ja sitten menin asioille. Menin aspa-ohjaajani kanssa näyttelyyn ja samalla tutustuimme taitokorttelin pihalla oleviin kauppoihin ja näyttelyihin ja kävimme vielä taidekeskus Ahjossa. Sen jälkeen menin kotiin päiväunille ja päiväunien jälkeen katsoin telkkarista salkkarit, Simpsonit, uutiset ja sään ja Simpsoneiden aikana söin ruokaa ja ruoan yhteydessä join vettä ja jäätelöä ja sään jälkeen menin lenkille. Keräsin tänään penkinpainajaiskarkkeja työmatkalla kotiin ja lenkillä vähän keräsin karkkeja ja lenkin jälkeen katsoin salkkarit, Simpsonit ja yökylässä Maria Veitola-ohjelman ja kävin suihkussa ohjelman mainostauolla ja sitten join kahvit ja kahvin juonnin jälkeen menin vanhemmille syömään iltapalaa ja samalla tein omia hommia ja kävin koneella pelejä pelaamassa ja olin facebookissa ja neuloin villasukkaa ja sitten menin kotiin valmistele valmistelemaan nukkumaanmenoa ja huomenna aion nukkua pitkään ja kunnolla. Kuuntelin tänään kaikenlaista musiikkia deezeristä ja juttelin tyttöystäväni kanssa facebookissa. Koulukaverini kanssa olen edelleen hyvä ja mukava kaveri ja hän sanoi että voidaan olla kavereita.
Toivotan kaikille blogin lukijoille oikein hyvää ystävänpäivää ja huomenna minulla on työpäivä. Tänään minulla oli mukava päivä töissä ja kotona ja ulkoillen talvisessa pakkassäässä ja tänään heräsin kahdeksalta ja söin aamupalaa ja katsoin samalla telkkaria ja lähdin sitten töihin kello 9-13. Tänään töissä tein tiskiä, laskiaispullien täyttöä, valmistin päivän keiton eli makkarakeiton, ruokien pakkaamista, rasvojen ja maitojen laittamista kylmälevylle, pilkoin huomiselle valmiiksi bataattia ja esivalmistelua seuraavalle päivälle ja töiden jälkeen menin kotiin syömään välipalaa ja katsoin samalla telkkaria. Sitten menin siskoni luokse ystävänpäivän kahvikutsuille ja olin siellä 17:30 asti ja lähdin sieltä hyvissä ajoin että ehdin tänään Saksan tunnille. Söin siellä ensin suolaista eli katkarapupiirakkaa, sienipiirakkaa, karjalanpiirakoita, viinirypäleitä ja leipää ja jonkun ajan päästä otin makeita herkkuja eli suklaakakkua, sydänmokkapaloja, karkkia, marjatartaletteja ja yhden keksin ja juomaksi otin kokista ja teetä. Saksan tunnilla käsittelimme ja kielioppia, teimme harjoituksia ja niin edelleen ja tunnin jälkeen menin kotiin katsomaan telkkarista uuden päivän ja Simpsonit ja niiden aikana söin ruokaa ja sitten join kahvit ruoan yhteydessä ja sitten menin vanhemmille syömään iltapalaa ja samalla tein omia hommia ja katsoin telkkaria ja kävin koneella pelejä pelaamassa ja olin facebookissa ja neuloin villasukkaa ja sitten menin kotiin valmistelemaan nukkumaanmenoa ja huomenna aion nukkua kunnolla ja huomenna menen aamuvuoroon töihin. Kuuntelin tänään kaikenlaista musiikkia deezeristä ja radiosta kuuntelin myös musiikkia muilta artisteilta. Juttelin tyttöystäväni kanssa facebookissa ja hän on minun tuleva kihlattuni ja vaimoni ja nyt minun tyttöystävä ja seurustelemme edelleen ja seurustelusuhteemme on ihanaa ja aitoa rakkautta. Käyn instagramissa lisäämässä kuvia ja suihkussa ennen nukkumaanmenoa ja koulukaverini kanssa olen edelleen hyvä ja mukava kaveri ja hän sanoi että voidaan olla kavereita. Hän on minun paras kaveri Peltolan kouluajoilta ja hänestä sain parhaan kaverin.
Tänään oli laskiaistiistai ja huomenna on ystävänpäivä. Tänään minulla oli mukava päivä töissä ja kotona ja ulkoillen talvisessa pakkassäässä ja tänään heräsin kahdeksalta ja söin aamupalaa ja katsoin samalla telkkaria ja lähdin sitten töihin kello 9-13. Töissä tein tänään tiskiä, lihamureketaikinaa, taikinasta lihamureketta, ruokien pakkaamista, ruokakassien purkamista, rasvojen ja maitojen laittamista kylmälevylle, salaattia lounaalle, perunoiden kuorimista ja pilkkomista huomiseen makkarakeittoon ja esivalmistelua huomiselle päivälle ja töiden jälkeen menin kotiin katsomaan telkkaria ja lähdin sitten vanhemmille käymään. Sitten menin kotiin syömään välipalaa ja menin päiväunille ja päiväunien jälkeen katsoin telkkarista salkkarit ja Simpsonit. Simpsoneiden aikana tein ruokaa ja samalla ratkoin ristikkoa ja sitten join teetä ja teen kanssa söin laskiaispullan. Sitten menin lenkille ja lenkin jälkeen katsoin salkkarit, uuden päivän ja radalla ja uuden päivän loputtua join kahvit ja ennen kahvia menin suihkuun ja suihkun jälkeen menin vanhemmille syömään iltapalaa ja samalla tein omia hommia ja katsoin telkkaria ja kävin koneella pelejä pelaamassa ja olin facebookissa ja neuloin villasukkaa ja sitten menin kotiin valmistelemaan nukkumaanmenoa ja huomenna aion nukkua kunnolla ja huomenna menen aamuvuoroon töihin. Kuuntelin tänään kaikenlaista musiikkia deezeristä ja radiosta kuuntelin myös musiikkia muilta artisteilta. Juttelin tyttöystäväni kanssa facebookissa ja hän on minun tuleva kihlattuni ja vaimoni ja nyt minun tyttöystävä ja seurustelemme edelleen ja seurustelusuhteemme on ihanaa ja aitoa rakkautta. Koulukaverini kanssa olen edelleen hyvä ja mukava kaveri ja hän sanoi että voidaan olla kavereita. Hän on minun paras kaveri Peltolan kouluajoilta ja hänelle olen ikuinen ja pysyvä kaveri. Hän on minun trampoliini ihan vaan kaverina ja hänestä sain parhaan kaverin. Hän ei vihaa minua koskaan ja pysymme edelleen kavereina.
Tänään alkoi normaali arki ja huomenna vietetään laskiaistiistaita. Tänään minulla oli mukava päivä töissä ja kotona ja ulkoillen talvisessa pakkassäässä ja tänään heräsin kahdeksalta ja söin aamupalaa ja katsoin samalla telkkaria ja lähdin sitten töihin kello 9-13. Töissä pilkoin tänään parsakaalia, tiskiä, ruokien pakkaamista, pilkoin ja kuorin perunoita huomiseen perunamuusiin, laitoin ensimmäisenä perunat kiehumaan ja tein esivalmistelua huomiselle päivälle ja töiden jälkeen menin kotiin syömään välipalaa ja katsoin samalla telkkaria ja sitten menin päiväunille. Päiväunien jälkeen katsoin telkkarista urheilua ja Simpsonit ja ratkoin ristikkoa ja sitten söin ruokaa ja sitten join teetä ruoan yhteydessä. Teen juonnin jälkeen menin kauppaan ostamaan eväitä ruoanlaittoa ja syömistä varten ja kauppareissun jälkeen menin kotiin katsomaan salkkarit, uuden päivän ja kaappaus keittiössä-ohjelman ja uuden päivän loputtua join kahvit ja kahvin juonnin jälkeen menin vanhemmille syömään iltapalaa ja samalla tein omia hommia ja katsoin telkkaria ja kävin koneella pelejä pelaamassa ja olin facebookissa ja neuloin villasukkaa ja sitten menin kotiin valmistelemaan nukkumaanmenoa ja huomenna aion nukkua kunnolla ja huomenna menen aamuvuoroon töihin. Kuuntelin SANNIN musiikkia deezeristä ja radiosta kuuntelin myös musiikkia muilta artisteilta. SANNIN musiikki auttaa minua rentoutumaan ja tuo minulle hyvän mielen päivääni ja SANNIN musiikista kuuntelin vahinko, 2080-luvulla, trampoliini, prinsessoja ja astronautteja, sotke mut, supernova, LELU ja SANNI ja hän on minun lempilaulaja ja minun lempiartisti. Juttelin tyttöystäväni kanssa facebookissa ja hän on minun tuleva kihlattuni ja vaimoni ja nyt minun tyttöystävä ja seurustelemme edelleen ja seurustelusuhteemme on ihanaa ja aitoa rakkautta. En halua lopettaa meidän suhdetta ja riidellä hänen kanssaan ja hänen äitinsä sanoi että minä olen tyttöystävälleni parempi poikaystävä kuin joku muu poika. Käyn instagramissa lisäämässä kuvia ja suihkussa ennen nukkumaanmenoa ja koulukaverini kanssa olen edelleen hyvä ja mukava kaveri. Hän sanoi että voidaan olla kavereita ja hän ei vihaa minua koskaan. Hän on minun paras kaveri Peltolan kouluajoilta ja hänelle olen ikuinen ja pysyvä kaveri. Hän on minun trampoliini ihan vaan kaverina ja haluan olla hänen kaveri ikuisesti ja pitkään. Hän tykkää minun uudesta profiilikuvastani ja olemme edelleen hyvät ja parhaat kaverit.
Tänään on viikonloppu ohi ja vietettiin laskiaissunnuntaita ja huomenna minulla on työpäivä. Huomenna alkaa normaali arki ja tänään heräsin kymmeneltä ja söin aamupalaa ja katsoin samalla telkkaria ja sitten menin kauppaan ostamaan eväitä ruoanlaittoa ja syömistä varten. Kauppareissun jälkeen rupesin leipomaan laskiaispullia ja tein pullataikinan ja pullataikinan kohottua söin lounasta. Lounaan jälkeen jatkoin leipomista ja muotoilin pullat. Kohotin pullat ja sitten voitelin ne munalla ja laitoin päälle raesokeria ja sitten paistoin pullat uunissa ja sitten annoin pullien jäähtyä. Sitten join kahvit ja kahvin kanssa söin hedelmiä ja kahvin juonnin jälkeen menin ulos kävelylle hautausmaalle ja sitä kautta kirkonmäkeen ja kävelyn jälkeen menin kotiin pumppaamaan pyörääni vähän ilmaa. Sen jälkeen jatkoin pullaprojektia eli leikkasin pullista hatut pois, sitten vatkasin kermaa ja sitten laitoin pullan keskelle vadelmahilloa ja sitten kermavaahtoa pullan jatkoksi ja sitten kannet päälle. Sitten katsoin samalla telkkaria ja jumppasin vähän aikaa ja sitten menin suihkuun ja suihkun jälkeen menin vanhemmille syömään iltapalaa ja samalla tein omia hommia ja katsoin telkkaria ja kävin koneella pelejä pelaamassa ja olin facebookissa ja neuloin villasukkaa ja sitten menin kotiin valmistelemaan nukkumaanmenoa ja huomenna menen aamuvuoroon töihin. Kuuntelin SANNIN musiikkia deezeristä ja radiosta kuuntelin myös musiikkia muilta artisteilta. SANNIN musiikki auttaa minua rentoutumaan ja tuo minulle hyvän mielen päivääni ja SANNIN musiikista kuuntelin vahinko, 2080-luvulla, trampoliini, prinsessoja ja astronautteja, sotke mut, supernova, LELU ja SANNI ja hän on minun lempilaulaja ja minun lempiartisti. Juttelin tyttöystäväni kanssa facebookissa ja hän on minun tuleva kihlattuni ja vaimoni ja nyt minun tyttöystävä ja seurustelemme edelleen ja seurustelusuhteemme on ihanaa ja aitoa rakkautta. En halua lopettaa meidän suhdetta ja riidellä hänen kanssaan ja hänen äitinsä sanoi että minä olen tyttöystävälleni parempi poikaystävä kuin joku muu poika. Koulukaverini kanssa olen edelleen hyvä ja mukava kaveri ja hän sanoi että voidaan olla kavereita. Hän ei vihaa minua koskaan ja meidän kaveruus kestää pitkään. Hän on minun paras kaveri Peltolan kouluajoilta ja hänelle olen ikuinen ja pysyvä kaveri. Hän on minun trampoliini ihan vaan kaverina ja haluan olla hänen kaveri ikuisesti ja pitkään. Hän tykkää minun uudesta profiilikuvastani ja olemme edelleen hyvät ja parhaat kaverit.
Tänään minulla oli mukava päivä kotona ja ulkoillen talvisessa pakkassäässä ja huomenna minulla ei ole mitään suunnitelmia. Huomenna vietetään laskiaissunnuntaita ja ajattelin leipoa muutaman laskiaispullan huomenna. Tänään heräsin kymmeneltä ja söin aamupalaa ja katsoin samalla telkkaria ja sitten söin lounasta ja lounaan yhteydessä join teetä. Sitten menin ulos kävelylle ilosaareen ja väsieltä jokiasemalle ja kävelyn jälkeen menin kotiin tyhjentämään roskat ja biojätteen ja vein ne ulos jätekatokseen ja sitten söin vähän huikopalaa ja sitten menin vanhemmille käymään ja katsoin telkkaria. Sitten söin vanhemmilla iltapalaa ja samalla tein omia hommia ja katsoin telkkaria ja kävin koneella pelejä pelaamassa ja olin facebookissa ja neuloin villasukkaa ja sitten menin kotiin valmistelemaan nukkumaanmenoa ja huomenna aion nukkua pitkään ja kunnolla. Kuuntelin SANNIN musiikkia deezeristä ja radiosta kuuntelin myös musiikkia muilta artisteilta. SANNIN musiikki auttaa minua rentoutumaan ja tuo minulle hyvän mielen päivääni ja SANNIN musiikista kuuntelin vahinko, 2080-luvulla, trampoliini, prinsessoja ja astronautteja, sotke mut, supernova, LELU ja SANNI ja hän on minun lempilaulaja ja minun lempiartisti. Juttelin tyttöystäväni kanssa facebookissa ja hän on minun tuleva kihlattuni ja vaimoni ja nyt minun tyttöystävä ja seurustelemme edelleen ja seurustelusuhteemme on ihanaa ja aitoa rakkautta. En halua lopettaa meidän suhdetta ja riidellä hänen kanssaan ja hänen äitinsä sanoi että minä olen tyttöystävälleni parempi poikaystävä kuin joku muu poika. Käyn instagramissa lisäämässä kuvia ja suihkussa ennen nukkumaanmenoa ja koulukaverini kanssa olen edelleen hyvä ja mukava kaveri ja hän ei vihaa minua koskaan ja meidän kaveruus kestää pitkään. Hän sanoi että voidaan olla kavereita ja hänelle sanoin että minäkin lisäsin instagramiin kaksi hissiteinipeilikuvaa ja olisi kiva jos seuraisit minua instagramissa ja tykkäisit niistä kuvista ja hän hyväksyi kaveripyyntöni facebookissa kesäkuun lauantaina. Hän on minun paras kaveri Peltolan kouluajoilta ja hänelle olen ikuinen ja pysyvä kaveri. Hän on minun trampoliini ihan vaan kaverina ja haluan olla hänen kaveri ikuisesti ja pitkään. Tykkään hänen kuvasta ja samoin minun omasta kuvastani ja hänestä sain parhaan kaverin. Hyvä että hän tykkää minun uudesta profiilikuvastani ja olemme edelleen hyvät ja parhaat kaverit. Meidän kaveruus on parasta ja hän on minun ikuinen ja pysyvä kaveri.
Nyt tänään alkoi viikonloppu ja huomenna minulla ei ole mitään suunnitelmia. Olen ihan viikonloppufiiliksellä menossa kohti alkavaa viikonloppua ja ajattelin huomenna ulkoilla. Tänään heräsin kymmeneltä ja söin aamupalaa ja katsoin samalla telkkaria ja lähdin päivälenkille kanervalaan ja jokiasemalle koirapuistoon. Kävelyn jälkeen menin kotiin syömään lounasta ja lounaan yhteydessä join teetä ja samalla tein omia hommia ja katsoin telkkaria ja sitten menin lenkille ystävyydenpuistoon ja sitten menin kotiin katsomaan salkkarit ja Simpsonit ja Simpsoneiden aikana join kahvit ja ennen kahvia menin suihkuun. Suihkun jälkeen menin vanhemmille syömään iltapalaa ja samalla tein omia hommia ja katsoin telkkaria ja kävin koneella pelejä pelaamassa ja olin facebookissa ja neuloin villasukkaa ja sitten menin kotiin valmistelemaan nukkumaanmenoa ja huomenna aion nukkua pitkään ja kunnolla. Kuuntelin tänään kaikenlaista musiikkia deezeristä ja radiosta kuuntelin myös musiikkia muilta artisteilta. SANNIN musiikki auttaa minua rentoutumaan ja tuo minulle hyvän mielen päivääni ja SANNIN musiikista kuuntelin vahinko, 2080-luvulla, trampoliini, prinsessoja ja astronautteja, sotke mut, supernova, LELU ja SANNI ja hän on minun lempilaulaja ja minun lempiartisti. Juttelin tyttöystäväni kanssa facebookissa ja hän on minun tuleva kihlattuni ja vaimoni ja nyt minun tyttöystävä ja seurustelemme edelleen ja seurustelusuhteemme on ihanaa ja aitoa rakkautta. Koulukaverini kanssa olen edelleen hyvä ja mukava kaveri ja hän ei vihaa minua koskaan ja meidän kaveruus kestää pitkään. Hän on minun paras kaveri.
Nyt kirjoitan lyhyen blogin koska minua väsyttää ja huomenna minulla on vapaapäivä. Tänään heräsin kahdeksalta ja söin aamupalaa ja katsoin samalla telkkaria ja lähdin sitten töihin kello 9-13. Töissä tein tänään tiskiä, ruokien pakkaamista, ruokakassien purkamista ja siivoamista ja töiden jälkeen menin kotiin syömään välipalaa ja katsoin samalla telkkaria ja minulla oli kotikäynti kello 14:30. Kotikäynnillä puhuimme kaikenlaista ja sitten menin päiväunille. Päiväunien jälkeen katsoin telkkaria ja kävin siteen kaupassa ostamassa eväitä ruoanlaittoa ja syömistä varten ja kauppareissun jälkeen söin ruokaa ja sitten menin vanhemmille käymään ja sitä kautta menimme elokuviin katsomaan veljeni vartija-elokuvaa. Minusta elokuva oli hyvä ja elokuvan jälkeen menin vanhemmille syömään iltapalaa ja samalla tein omia hommia ja katsoin telkkaria ja kävin koneella pelejä pelaamassa ja olin facebookissa ja neuloin villasukkaa ja sitten menin kotiin valmistelemaan nukkumaanmenoa ja huomenna aion nukkua pitkään ja kunnolla. Kuuntelin tänään kaikenlaista musiikkia deezeristä ja YouTubesta ja musiikki auttaa minua rentoutumaan ja tuo minulle hyvän mielen päivääni ja juttelin tyttöystäväni kanssa facebookissa ja hän on minun tuleva kihlattuni ja vaimoni ja nyt minun tyttöystävä ja seurustelemme edelleen ja seurustelusuhteemme on ihanaa ja aitoa rakkautta. Käyn instagramissa lisäämässä kuvia ja suihkussa ennen nukkumaanmenoa ja koulukaverini kanssa olen edelleen hyvä ja mukava kaveri ja hän sanoi että voidaan olla kavereita. Hän on minun paras kaveri Peltolan kouluajoilta ja hänestä sain parhaan kaverin.