IRC-Galleria

_Iltsu_

_Iltsu_

Saa laittaa vapaasti viestiä,tutustua, laittaa herttaa ja kommentoida kuviani ❤️❤️😘😘

Selaa blogimerkintöjä

13.9.2021. Tänään on syyskuun toinen maanantai. Kävin tänään lenkillä jokiasemalla ja laululavalla. Lähdin kello 16:50 aikaan ulkoilemaan/lenkille ja tulin kotiin suihkuun ja kahvin juontiin kello 17:30, jotta ehdin tänään toiselle saksan tunnille kello 18:30-20:00. Tänään teimme harjoituksia kirjan mukaan. Oli ihan mukava ja hyvä tunti. Huomenna ajattelin mennä hyvissä ajoin ulkoilemaan ja sään mukaan. Pitää olla varovainen, kun liikun ulkona pimeällä niiden puukkohullujen varalta. Varon niitä puukolla heiluneita tyyppejä, koska ne voivat olla todella vaarallisia ja hulluja tyyppejä. Ajattelin huomenna poistaa kalkit wc-pöntöstä sitruunahapolla ja teen huomenna liuoksen sitä varten. Joidenkin mielestä se on inhottava työ. Saksan tunnit ovat aina maanantaisin paitsi syyslomalla. Olen katsonut joskus saksankielisiä ohjelmia, jotta opin puhumaan saksaa sujuvasti. Matkustin joskus aikoinaan Saksaan ja olen myös käynyt siellä reissussa siskojeni kanssa. Menen tänään hyvissä ajoin nukkumaan ja yritän mennä joka yö viimeistään kello 00:00 sänkyyn. Menen heti yöpuulle kun olen saanut tämän blogin kirjoitettua ja onnitellut tämän päivän syntymäpäiväsankaria Facebookissa. Metsästän joitakin natsoja täällä irc-galleriassa. Kirjoitan blogia joka ilta. Olen iltavirkku en aamuvirkku. Pyrin menemään ajoissa nukkumaan. Tänä aamuna join 2 kuppia teetä ja saman verran eli 2 kuppia kahvia. Juon molempia juomia ja enemmän juon teetä. Minun aamuni ei lähde käyntiin ilman teetä. Tee on minun mielestäni parempi vaihtoehto kuin kahvi, koska tee on maullisesti hyvää ja on vatsalle paras vaihtoehto. Minulle saa lähettää kaveripyyntöjä ja saa lisätä kaveriksi, jos haluaa. Minuun saa /voi tutustua ihan kaverina (minä en pure) ja uudet kaverit ovat tervetulleita. Saa laittaa herttaa uusiin ja vanhoihin kuviin ja kommentoida uusia ja vanhoja kuvia. Toivon ja arvostan suuresti, että laitatte herttaa blogeihini täällä irc-galleriassa.

Syyskuun toinen sunnuntaiSunnuntai 12.09.2021 23:56

12.9.2021. Tänään on syyskuun toinen sunnuntai. Tänään kävin äitini ja vanhimman siskoni kanssa sienimetsässä Lykynlammella. Oli aika hyvä saalis. Sain putsattua eiliset kantarellit, jotka keräsin Joensuun englanninkielisen leikkikoulun läheltä Linnunniemestä. Hyvä saalis tuli sieltäkin. Syksyllä tykkään sienestää ja kävellä luonnossa. Kävin tänään hakemassa postista adlibriksen kirjalähetyksen. Tilasin kirjan nimeltä "yötarinoita". Luen sen kirjan tänään samalla kun menen nukkumaan. Huomenna ajattelin mennä ulkoilemaan hyvissä ajoin ja sään mukaan. Huomenna menen saksan tunnille kello 18:30 - 20:00. Tunti on aina maanantaisin paitsi syyslomalla. Tulevaksi viikoksi on luvattu kylmää säätä ja huomenna sataa vettä. Katsoin sääennusteen, että tulevalle viikolle on luvattu alle 10 asteen lämpötiloja ja kylmiä öitä. Näyttää siltä, että syksy on tullut. Huomenna tiskaan astioita ja teen ruoaksi kanttarellirisottoa tai kanttarellikastiketta. Syön sieniä ja kantarellit ovat terveellisiä ja hyviä ruokasieniä. Ajattelin tulevalla viikolla mennä vielä sieneen, jos säät sallivat. Menen tänään hyvissä ajoin nukkumaan ja yritän mennä joka yö viimeistään kello 00:00 sänkyyn. Menen heti yöpuulle kun olen tämän blogin kirjoitettua ja onnitellut tämän päivän syntymäpäiväsankaria Facebookissa. Kirjoitan blogia täällä joka ilta. Tänä aamuna join 2 kuppia teetä ja päivällä saman verran eli 2 kuppia kahvia. Olen nykyään vähentänyt kahvin juontia 2 kuppiin ja se on minun mielestäni hyvä määrä. Juon molempia juomia ja enemmän juon teetä. Tee on minun mielestäni parempaa kuin kahvi, koska tee on maullisesti hyvää ja on vatsalle paras vaihtoehto. Minulle saa lähettää kaveripyyntöjä ja saa lisätä kaveriksi, jos haluaa. Minuun saa/voi tutustua ihan kaverina(minä en pure) ja uudet kaverit ovat tervetulleita. Saa laittaa herttaa uusiin ja vanhoihin kuviin ja saa kommentoida uusia ja vanhoja kuvia. Toivon suuresti, että luette blogini/blogiani täällä irc-galleriassa ja laitatte herttaa blogiini /blogeihini. Minä olen todella kiitollinen, jos laitatte sydäntä blogiteksteihini.

Syyskuun toinen lauantaiLauantai 11.09.2021 23:59

11.9.2021. Tänään on syyskuun toinen lauantai. Perjantai ja lauantai ovat minun lempiviikonpäivät. Tänään kävin isäni kanssa lenkillä jokiasemalla ja laululavalla. Itse kävin vielä lisälenkillä ja katsoin että onko metsässä yhtään sieniä. Kävin keräämässä muutaman kantarellin tänään vaahteramäen metsästä läheltä englanninkielisen leikkikoulua Joensuusta. Huomenna ajattelin tehdä ruoaksi kantarellirisottoa. Kävin tänään myös kaupassa ostamassa eväitä itselleni ja huomisia ruoanlaittoaineita. Huomenna ajattelin hakea postista sen Adlibriksen kirjalähetyksen nimeltä "yötarinoita". Huomenna ajattelin mennä hyvissä ajoin lenkille ja menen kävely-ja juoksulenkille sään mukaan. Huomenna ajattelin poistaa kalkit wc-pöntöstä, jos jaksan. Tänään menen hyvissä ajoin nukkumaan ja yritän mennä joka yö viimeistään kello 00:00 sänkyyn. Katsoin tänään Masterchef Australiaa ja tanhupallon omaa ohjelmaa. Tanhupallo on minun mielestäni hyvä hahmo ja olen niin Tanhupallofani. Ensi lauantaina katson uudelleen Tanhupallon omaa ohjelmaa. Menen heti nukkumaan, kun olen saanut tämän blogin kirjoitettua ja onnitellut tämän päivän syntymäpäiväsankaria Facebookissa. Kirjoitan blogia joka ilta täällä irc-galleriassa. Tänä aamuna join 2 kuppia teetä ja päivällä saman verran eli 2 kuppia kahvia. Juon molempia juomia ja enemmän juon teetä. Tee on minun mielestäni maullisesti parempaa kuin kahvi ja se on vatsalle hyvä vaihtoehto. Minulle saa lähettää kaveripyyntöjä ja saa lisätä kaveriksi, jos haluaa. Minuun saa/voi tutustua ihan kaverina (minä en pure) ja uudet kaverit ovat tervetulleita. Saa laittaa herttaa uusiin ja vanhoihin kuviin ja saa kommentoida uusia ja vanhoja kuvia. Toivon suuresti, että luette blogini täällä irc-galleriassa ja laitatte herttaa blogiini.

Syyskuun toinen perjantaiPerjantai 10.09.2021 23:58

10.9.2021. Tänään on syyskuun toinen perjantai. Ihanaa kun viikonloppu alkoi. Perjantai ja lauantai ovat minun lempiviikonpäiväni. Käyn huomenna tai ylihuomenna hakemassa postista sen adlibriksen kirjalähetyksen nimeltä "yötarinoita". Kävin tänään isäni kanssa lenkillä jokiasemalla ja laululavalla ja kävin sen jälkeen omalla lisälenkillä mehtimäellä. Kävin katsomassa, että oliko mehtimäen metsässä sieniä. Käyn joku päivä täällä Joensuussa sienessä. Syksyllä tykkään sienestää ja kävellä luonnossa. Huomenna ajattelin poistaa kalkit wc-pöntöstä sitruunahapolla. Huomenna ajattelin käydä hyvissä ajoin lenkillä ja menen kävely-ja juoksulenkille sään mukaan. Huomenna tai ylihuomenna käyn ruokakaupassa ostamassa ruoanlaittoaineita seuraavaan ruokaan. Silloin käyn kaupassa, kun minulta puuttuu joku ruoka-aines. Käyn tänään hyvissä ajoin nukkumaan ja yritän mennä joka yö viimeistään kello 00:00 sänkyyn. Pyrin nukkumaan 7-8 tunnin unet, joskus jopa 8-9 tunnin yöunet. Nukun melkein joka päivä päiväunet, jotta tunnen itseni pirteäksi. Menen heti nukkumaan, kun olen saanut tämän blogin kirjoitettua. Join tänä aamuna 2 kuppia teetä ja päivällä saman verran eli 2 kuppia kahvia. Olen vähentynyt kahvin juontia 2 kuppiin. Minun aamuni ei lähde käyntiin ilman teetä. Juon molempia juomia ja enemmän juon teetä. Tee on parempaa kuin kahvi, koska se on maullisesti hyvää ja on vatsalle paras vaihtoehto. Tein tänään sokeritonta kaura-omenapaistosta. Minulle saa lähettää kaveripyyntöjä ja saa lisätä kaveriksi, jos haluaa. Minuun saa tutustua ihan kaverina(minä en pure)ja uudet kaverit ovat tervetulleita. Saa laittaa herttaa uusiin ja vanhoihin kuviin ja saa kommentoida uusia ja vanhoja kuvia. Arvostan ja toivon suuresti, että luette blogini/blogiani täällä irc-galleriassa ja laitatte herttaa blogiini/blogeihini.

Syyskuun toinen torstaiTorstai 09.09.2021 23:58

9.9.2021. Tänään on syyskuun toinen torstai. Ihanaa kun ollaan lähellä viikonloppua ja huomenna alkaa viikonloppu. Perjantai ja lauantai ovat minun lempiviikonpäiviä. Kävin tänään lenkillä isäni kanssa ja kävin vielä oman lisälenkin. Lenkkien jälkeen kävin suihkussa. Lenkkeily virkistää mieltäni ja saa ajatukset pois ikävistä asioista. Kävin lenkin aikana omenapuusta ottamassa omenoita syötäväksi. Koirapuiston lähellä Joensuussa on omenapuu, josta saa syödä omenoita ja ne on syysomenoita. Huomenna ajattelin käydä hyvissä ajoin lenkillä. Ajattelin tehdä kaura-omenapaistosta huomenna, jos jaksan ja ajattelin ottaa kalkit pois wc-pöntöstä sitruunahapolla. Menen tänään hyvissä ajoin nukkumaan ja yritän mennä joka yö viimeistään kello 00:00 sänkyyn. Menen heti nukkumaan heti kun olen saanut tämän blogin kirjoitettua ja onnitellut tämän päivän syntymäpäiväsankaria Facebookissa. Aamulla join 2 kuppia teetä ja päivällä 2 kuppia kahvia. Kävin kaupasta ostamassa eväitä itselleni. En käy joka päivä kaupassa, vaan silloin tällöin. . Minulle saa lähettää kaveripyyntöjä ja saa lisätä kaveriksi, jos haluaa. Minuun saa tutustua ihan kaverina (minä en pure) ja uudet kaverit ovat tervetulleita. Saa laittaa herttaa uusiin ja vanhoihin kuviin ja saa kommentoida uusia ja vanhoja kuvia. Arvostan ja toivon suuresti, että luette blogini täällä irc-galleriassa ja laitatte herttaa blogiin. Käykää myös vierailemassa sivuillani. Olen todella kiitollinen, kun käytte katsomassa kuviani. Laitan silloin tällöin kuvia tänne irc-galleriaan ja instagramiin sekä myös Facebookiin

Syyskuun toinen keskiviikkoKeskiviikko 08.09.2021 23:59

8.9.2021. Tänään on syyskuun toinen keskiviikko. Tänään kävin isäni kanssa lenkillä. Kävin myös viemässä äidille etikkaa kärpäsansan takia ja isälle vein adlibris-pahvin keräilyjuttujen takia. Huomenna ajattelin käydä lenkillä hyvissä ajoin. Tänään en jaksanut käydä kaupassa, koska oli paljon hommia tänään. Ajattelin huomenna käydä ruokakaupassa ostamassa eväitä itselleni. Silloin käyn kaupassa, kun minulta puuttuu joku ruoka-aine. Huomasin, että kello 8 maissa illalla on hyvin pimeää ulkona ja siksi käyn aikanaan kävelylenkillä. Käytän askelmittaria kävelylenkeillä, jolla seurailen unta ja monta askelta on tullut päivän aikana. Käytän sitä nukkuessa ja pyrin nukkumaan 7-8 tuntia yössä. Menen tänään hyvissä ajoin nukkumaan ja yritän mennä joka yö viimeistään kello 00:00 sänkyyn. Menen yöpuulle heti kun olen saanut tämän blogin kirjoitettua. Onnittelin tämän päivän syntymäpäiväsankarin Facebookissa. Join tänä aamuna 2 kuppia teetä ja päivällä saman verran kahvia. Olen tänään katsonut telkkaria. Katsoin mm elämä lapselle - konsertin, Masterchef Australiaa ja Tiedä ja voita ohjelmaa, jossa tänään etsittiin ihmiskasvoja kahvinpapujen joukosta. Juon molempia juomia ja enemmän juon teetä. Tee on parempaa kuin kahvi, koska tee on maullisesti parempaa ja on vatsalle paras vaihtoehto. Minulle saa lähettää kaveripyyntöjä ja saa lisätä kaveriksi, jos haluaa. Minuun saa tutustua ihan kaverina(minä en pure) ja uudet kaverit ovat tervetulleita. Saa laittaa herttaa uusiin ja vanhoihin kuviin ja saa kommentoida uusia ja vanhoja ja kuvia. Arvostan ja toivon suuresti että luette blogini täällä irc-galleriassa ja laitatte herttaa blogeihin

Syyskuun ensimmäinen tiistaiTiistai 07.09.2021 23:50

7.9.2021. Tänään on syyskuun ensimmäinen tiistai. Tänään oli aika mukava ja kiva päivä. Kävin tänään lenkillä ja lenkkeily virkistää mieltäni ja saa ajatukset pois ikävistä asioista. Tänään tiskasin ja tein tänään lounaaksi perunoita, leivitettyjä kanapihvejä ja lisukkeeksi vihanneksia. Ajattelin huomenna käydä kaupassa ostamassa eväitä itselleni ja käydä hyvissä ajoin lenkillä. Kävin vanhemmilla katsomassa, että onko siellä kaikki kunnossa. Menen tänään hyvissä ajoin nukkumaan ja yritän mennä joka yö viimeistään kello 00:00 sänkyyn. Menen nukkumaan heti kun olen saanut tämän blogin kirjoitettua ja saanut onniteltua syntymäpäiväsankareita Facebookissa. Nukun yleensä 7-8 tunnin yöunet ja nukun melkein joka päivä päiväunet, jotta tunnen itseni pirteäksi. Harvoin herään yöllä vessaan. Juon joka päivä vettä. Vesi on hyväksi elimistölle. Aamulla join 2 kuppia teetä ja päivällä 2 kuppia kahvia. Juon molempia juomia ja enemmän juon teetä. Tee on hyvä vaihtoehto, koska se on maullisesti hyvää ja vatsalle parempi vaihtoehto kuin kahvi. Kahvista minulla menee välillä vatsa sekaisin. Kohta menen yöpuulle. Olen välillä ollut nuorimman siskoni kanssa huonoissa väleissä, koska hän huutaa minulle ja komentaa minua yhtenään, koska olen todella herkkä ja en tykkää huudosta ja komentelusta. Huomenna ajattelin ottaa kalkit pois wc-pöntöstä sitruunahapolla ja ajattelin myös leipoa kaura-omenapaistosta, jos jaksan. Minulle saa lähettää kaveripyyntöjä ja saa lisätä kaveriksi, jos haluaa. Minuun saa tutustua ihan kaverina (minä en pure) ja uudet kaverit ovat tervetulleita. Saa laittaa herttaa uusiin ja vanhoihin kuviin ja saa kommentoida uusia ja vanhoja kuvia. Arvostan ja toivon suuresti, että luette blogini täällä Irc-galleriassa huolella ajatuksen kanssa ja laitatte herttaa blogeihin.

Syyskuun ensimmäinen maanantaiMaanantai 06.09.2021 23:38

6.9.2021. Tänään on syyskuun ensimmäinen maanantai. Maanantai on minun inhokkipäiväni, koska minusta tuntui silloin kouluaikana, että piti lähteä maanantaina kouluun viikonlopun jälkeen. Tänään minulla oli ensimmäinen saksan tunti. Se meni todella hyvin. Tilasin kurssikirjan saksan kurssia varten adlibrikselta, koska tuotetta ei ollut suomalaisessa kirjakaupassa. Kävin tänään hakemassa postista sen kirjalähetyksen. Kävin lenkillä kello 16 maissa, jotta ehdin tänään kello 18:30 alkavalle tunnille. Kävin lenkin jälkeen kaupassa ostamassa huomisia lounastarpeita ja eväitä itselleni. Huomenna ajattelin käydä lenkillä hyvissä ajoin. Teen lounaaksi huomenna perunoita, leivitettyjä kanapihvejä ja lisäkkeeksi kasviksia. Menen tänään hyvissä ajoin nukkumaan ja yritän mennä joka yö viimeistään kello 00:00 sänkyyn. Kohta menen yöpuulle. Menen nukkumaan heti kun olen saanut tämän blogin kirjoitettua ja saanut onniteltua syntymäpäiväsankareita Facebookissa. Olen kirjoittanut joka päivä blogia täällä Irc-galleriassa. Jäin kotiin, koska vanhempani lähtivät mökille kattoremonttia varten ja he tulevat huomenna takaisin Joensuuhun. Aamulla join 2 kuppia teetä ja päivällä kahvia. Juon molempia juomia ja enemmän juon teetä. Tee on hyvä ja paras vaihtoehto, koska se on maullisesti hyvää ja vatsalle parempi vaihtoehto kuin kahvi. Kahvia juon 2 kuppia päivässä ja saman verran teetä aamuisin. Kävin vanhemmilla vaan katsomassa, että onko siellä kaikki kunnossa. Kävelylenkeillä käytän askelmittaria, jolla seuraan askeleita ja myös unta. Yritän nukkua 7-8 tunnin unet yöllä ja joskus saatan nukkua jopa 8-9 tunnin yöunet. Nukun melkein joka päivä päiväunet, jotta olen pirteä päivisin. Minulle saa lähettää kaveripyyntöjä ja saa lisätä kaveriksi, jos haluaa. Minuun saa tutustua ihan kaverina (minä en pure) ja uudet kaverit ovat tervetulleita. Saa laittaa herttaa uusiin ja vanhoihin kuviin ja saa kommentoida uusia ja vanhoja kuvia. Arvostan ja toivon suuresti, että luette blogini täällä Irc-galleriassa huolella ajatuksen kanssa ja laitatte herttaa blogeihin.

Syyskuu alkoi osa 5Sunnuntai 05.09.2021 23:57

5.9.2021. Tänään on syyskuun viides päivä ja syyskuun ensimmäinen sunnuntai. Nyt on viikonloppu ohi ja huomenna alkaa jälleen arki. Huomenna ajattelin käydä lenkillä hyvissä ajoin. Käyn aamupalan jälkeen hakemassa postista kirjalähetyksen huomista alkavaa saksan kurssia varten, joka alkaa kello 18:30-20:00 aikaan huomenna kansalaisopistolla. Käyn tänään nukkumaan hyvissä ajoin ja yritän mennä joka yö viimeistään kello 00:00 sänkyyn. Kävin tänään vanhimman siskoni luona hänen lapsen synttäreillä ja hän täytti eilen 8 vuotta. Tänään juhlittiin hänen syntymäpäiviä aikuisten kesken. Menen nukkumaan heti kun olen saanut tämän blogin kirjoitettua ja saanut onniteltua syntymäpäiväsankareita Facebookissa. Kävin tänään lenkillä isäni kanssa jokiasemalla ja laululavalla. Käytän lenkillä askelmittaria, jolla seuraan askeleita ja unta. Nykyään käytän sitä nukkuessani ja yritän nukkua 7-8 tunnin yöunet ja joskus saatan nukkua 8-9 tunnin yöunet. Nukun melkein joka päivä päiväunet. Aamulla join 2 kuppia teetä ja päivällä saman verran kahvia. Juon molempia juomia ja enemmän juon teetä. Tee on hyvä ja parempi vaihtoehto kuin kahvi, koska se on maullisesti hyvää ja vatsalle paras vaihtoehto. Kahvista minulla menee välillä vatsa sekaisin. Minulle saa lähettää kaveripyyntöjä ja saa lisätä kaveriksi, jos haluaa. Minuun saa tutustua ihan kaverina (minä en pure) ja uudet kaverit ovat tervetulleita. Saa laittaa herttaa uusiin ja vanhoihin kuviin ja saa kommentoida uusia ja vanhoja kuvia. Arvostan ja toivon suuresti, että luette blogini täällä Irc-galleriassa huolella ajatuksen kanssa ja laitatte herttaa blogeihin.

Syyskuu alkoi osa 4Lauantai 04.09.2021 23:52

4.9.2021. Tänään on syyskuun neljäs päivä. Lauantai on kanssa minun lempiviikonpäiväni. Minulla on kaksi lempiviikonpäivää eli perjantai ja lauantai. Tänään kävin isäni kanssa lenkillä jokiasemalla ja laululavalla. Tein myös tartalettitaikinan ja huomenna täytän ne vanhimman siskoni lapsen juhliin. Huomenna on hänen juhlat aikuisten kesken. Hän täytti tänään 8 vuotta. Huomenna ajattelin käydä lenkillä hyvissä ajoin. Tänään menen hyvissä ajoin nukkumaan ja yritän mennä joka yö viimeistään kello 00:00 sänkyyn. Tänään kävin ruokakaupassa ostamassa eväitä ja ruoanlaittoon liittyviä asioita. Menen nukkumaan, kun olen saanut tämän blogin kirjoitettua ja saanut onniteltua syntymäpäiväsankareita Facebookissa. Laitoin tänään 4 kuvaa tänne Irc-galleriaan. Toivon että laitatte herttaa niihin ja kommentoitte niitä, kun ehditte. Tänään oli aika viileä päivä, koska minun oli pakko laittaa pipo päähän. Otin lenkkivaatteet kotiin, koska olen kohta menossa nukkumaan. Huomenna käyn hakemassa kirjan postista kansalaisopiston kurssia varten. Minulla on ylihuomenna saksan kurssi kansalaisopistolla kello 18:30-20:00 aikaan. Minulle saa lähettää kaveripyyntöjä ja saa lisätä kaveriksi, jos haluaa. Minuun saa tutustua ihan kaverina (minä en pure) ja uudet kaverit ovat tervetulleita. Saa laittaa herttaa uusiin ja vanhoihin kuviin ja saa kommentoida uusia ja vanhoja kuvia. Arvostan ja toivon suuresti, että luette blogini täällä Irc-galleriassa huolella ajatuksen kanssa ja laitatte herttaa blogeihin.