IRC-Galleria

_Iltsu_

_Iltsu_

Saa laittaa vapaasti viestiä,tutustua, laittaa herttaa ja kommentoida kuviani ❤️❤️😘😘

Selaa blogimerkintöjä

Lokakuun kolmas torstaiTorstai 21.10.2021 23:59

21.10.2021. Tänään on lokakuun kolmas torstai. Kävin tänään kahdesti lenkillä. Ensimmäisen kerran menin aamulenkille jokiasemalle ja laululavalle ja toisen kerran illalla kanervalan lenkille. Huomenna äitini tulee kotiin Lohjan reissulta. Yritämme hakea äitiä junalta ja juna on Joensuussa kello 17:49. Maksan huomenna puhelinlaskuni ja huomenna vien lehdet aamulla ulos. Huomenna on aika sateinen päivä. Menen huomenna aamulenkille jos jaksan ja toisen kerran isäni kanssa lenkille. Menen huomenna ulkoilemaan sään mukaan. Ajattelin tiskata astiat ja imuroida joku päivä. Menen tänään hyvissä ajoin nukkumaan ja yritän mennä joka yö viimeistään kello 00:00 sänkyyn. Menen heti yöpuulle, kun olen saanut tämän blogin kirjoitettua. Kirjoitan blogia joka ilta. Olen iltavirkku, en aamuvirkku, koska en jaksa aamuisin nousta aikaisin ylös sängystä. Nukun melkein joka päivä päiväunet. Join tänä aamuna 2 kuppia teetä ja päivällä saman verran eli 2 kuppia kahvia. Olen enemmän teenjuoja. Juon molempia juomia ja tykkään enemmän juoda teetä. Juon sekä pussiteetä että irtoteetä. Minulle saa lähettää kaveripyyntöjä, jos haluaa. Saa/voi tutustua minuun ihan kaverina (minä en pure) ja uudet kaverit ovat tervetulleita. Saa laittaa herttaa uusiin ja vanhoihin kuviin ja saa kommentoida uusia ja vanhoja kuvia. Arvostan ja toivon hartaasti, että luette blogiani täällä irc-galleriassa huolella ajatuksen kanssa ja laitatte herttaa blogeihini. Olen itse aikaansaava ihminen ja tykkään kirjoittaa blogia iltaisin. Olen liikunnallinen ihminen ja liikunta on minulle sopivan rentouttavaa ja hauskaa. Ulkoilen ja lenkkeilen joka päivä. Liikunta ja ulkoilu piristää mieltäni ja saa ajatukset pois ikävistä asioista. Olen tottunut liikkumaan ja lenkkeilemään kahdesti joka päivä. Liikunta on sopivaa ja mielekästä puuhaa.

Lokakuun kolmas keskiviikkoKeskiviikko 20.10.2021 23:59

20.10.2021. Tänään on lokakuun kolmas keskiviikko. Tänään oli aika sateinen päivä. Kävin tänään kahdesti lenkillä. Ensimmäisenä menin aamulenkille ja toisen kerran illemmalla. Illemmalla otin sateenvarjon mukaan siltä varalta, jos kastun. Itse en tykkää rännän ja tuulen yhdistelmästä kuten isänikään ei tykkää siitä. Muuten olisin pitänyt lepopäivän tänään illalla urheilusta, mut silti halusin lähteä ulkoilemaan tänä iltana. Tein tänään ruoaksi tonnikalapastavuokaa ja se on minun lempiruokani. Teen sitä silloin tällöin. Huomenna ajattelin käydä hyvissä ajoin lenkillä. Menen huomenna aamulenkille ja toisen kerran isäni kanssa kävelylle, jos isäni jaksaa lähteä kanssani ulkoilemaan. Vaihdan vielä lakanat ennen nukkumaanmenoa, jos jaksan. Menen tänään hyvissä ajoin nukkumaan ja yritän mennä joka yö viimeistään kello 00:00 sänkyyn. Menen heti yöpuulle, kun olen saanut tämän blogin kirjoitettua. Kirjoitan blogia joka ilta. Olen iltavirkku, en aamuvirkku, koska en jaksa aamuisin nousta aikaisin sängystä. Nukun melkein joka päivä päiväunet. Join tänä aamuna 2 kuppia teetä ja päivällä saman verran eli 2 kuppia kahvia. Olen enemmän teenjuoja. Juon molempia juomia ja enemmän tykkään juoda teetä. Juon sekä pussiteetä että irtoteetä. Minulle saa lähettää kaveripyyntöjä, jos haluaa. Saa /voi tutustua minuun ihan kaverina (minä en pure) ja uudet kaverit ovat tervetulleita. Saa laittaa herttaa uusiin ja vanhoihin kuviin ja saa kommentoida uusia ja vanhoja kuvia. Arvostan ja toivon hartaasti, että luette blogiani täällä irc-galleriassa huolella ajatuksen kanssa ja laitatte herttaa blogeihini. Olen itse aikaansaava ihminen ja tykkään kirjoittaa blogia iltaisin. Olen liikunnallinen ihminen ja liikunta on minulle sopivan rentouttavaa ja hauskaa. Ulkoilen ja lenkkeilen joka päivä. Liikunta ja ulkoilu piristää mieltäni ja saa ajatukset pois ikävistä asioista. Olen tottunut liikkumaan ja lenkkeilemään kahdesti joka päivä.

Lokakuun kolmas tiistaiTiistai 19.10.2021 23:58

19.10.2021. Tänään on lokakuun kolmas tiistai. Heräsin tänään kello 8:05 aikaan viemään äitiäni junaan, koska hän oli tänään lähdössä minun nuorimman siskoni luokse käymään Lohjalla. Hän tulee sieltä perjantaina kello 13 junalla ja juna on täällä kello 17:49. Kävin tänään kaksi kertaa lenkillä. Yhden lenkin tein isäni kanssa tiedepuiston läpi laululavalle ja teatterin läpi kotiin. Toisen lenkin aikana kävin kaupassa ja tein lenkin kanervalassa. Huomenna menen aamulenkille ja toisen kerran isäni kanssa kävelylle jos sää sallii. Huomiseksi on luvattu aika sateista säätä. Kävin kaupasta ostamassa itselleni eväitä ja huomisia lounastarvikkeita. Tilasin tänään käytetyn puhelimen Back Marketista ja joskus on hyvä ostaa käytetty puhelin uuden sijasta hinnan ja ympäristöystävällisyyden takia. Se puhelin on minulle varapuhelin tämän jälkeen, jos tämä nykyinen puhelin hajoaa. Tiskasin tänään vähän aikaa ja se on välillä ikävää puuhaa. Joku päivä tiskaan loput astiat ja täytyy imuroida, koska kotonani on pölyistä. Menen tänään hyvissä ajoin nukkumaan ja yritän mennä joka yö viimeistään kello 00:00 sänkyyn. Menen heti yöpuulle, kun olen saanut tämän blogin kirjoitettua. Kirjoitan blogia joka ilta. Olen iltavirkku, en aamuvirkku, koska en jaksa aamuisin nousta aikaisin sängystä. Nukun melkein joka päivä päiväunet. Join tänä aamuna kahvia, koska en ehtinyt juomaan teetä ja huomenna juon aamulla teetä. Olen enemmän teenjuoja. Juon molempia juomia ja enemmän tykkään juoda teetä. Juon sekä pussiteetä että irtoteetä ja molemmat maistuvat hyvältä. Minulle saa lähettää kaveripyyntöjä ja saa lisätä kaveriksi, jos haluaa. Saa /voi tutustua minuun ihan kaverina (minä en pure) ja uudet kaverit ovat tervetulleita. Saa laittaa herttaa uusiin ja vanhoihin kuviin ja saa kommentoida uusia ja vanhoja kuvia. Arvostan ja toivon hartaasti, että luette blogiani täällä irc-galleriassa huolella ajatuksen kanssa ja laitatte herttaa blogeihini. Olen itse aikaansaava ihminen ja tykkään kirjoittaa blogia iltaisin. Olen liikunnallinen ihminen ja liikunta on minulle sopivan rentouttavaa ja hauskaa. Ulkoilen ja lenkkeilen joka päivä. Olen tottunut liikkumaan ja lenkkeilemään joka päivä.
18.10.2021. Tänään on lokakuun kolmas maanantai ja syyslomaviikko. Tänään oli aika kylmä ilma, kun kävin aamulenkillä. Tänään kävin aamulla lenkillä laululavalla ja toisen kerran olin isäni kanssa kävelyllä. Aamulenkki on hyvä asia ja siinä kroppa heräilee. En lähde lenkille tyhjällä vatsalla. En käynyt tänään kaupassa, koska minulla on ollut tänään aika kiireinen päivä. Menen huomenna aamulla viemään äitini junalle, koska hän lähtee huomenna minun nuorimman siskoni luona käymään ja tulee sieltä pois perjantaina. Huomenna menen aamulenkille ja toisen kerran isäni kanssa kävelylle. Käyn aamulenkin aikana kaupassa ostamassa maitoa ja muita hyviä eväitä itselleni. Tiskaan joku päivä astioita ja imuroin lattian, koska kotona on pölyistä. Menen tänään hyvissä ajoin nukkumaan ja yritän mennä joka yö viimeistään kello 00:00 sänkyyn. Menen heti yöpuulle, kun olen saanut tämän blogin kirjoitettua. Kirjoitan blogia joka ilta. Olen iltavirkku, en aamuvirkku, koska en jaksa aamuisin nousta aikaisin ylös sängystä. Nukun melkein joka päivä päiväunet. Join tänä aamuna 2 kuppia teetä ja päivällä saman verran eli 2 kuppia kahvia. Olen enemmän teenjuoja. Juon molempia juomia ja enemmän tykkään juoda teetä. Juon sekä pussiteetä että irtoteetä. Minulle saa lähettää kaveripyyntöjä ja saa lisätä kaveriksi, jos haluaa. Saa /voi tutustua minuun ihan kaverina (minä en pure) ja uudet kaverit ovat tervetulleita. Saa laittaa herttaa uusiin ja vanhoihin kuviin ja saa kommentoida uusia ja vanhoja kuvia. Arvostan ja toivon hartaasti, että luette blogiani täällä irc-galleriassa huolella ajatuksen kanssa ja laitatte herttaa blogeihini. Olen itse aikaansaava ihminen ja tykkään kirjoittaa blogia iltaisin. Olen liikunnallinen ihminen ja liikunta on minulle sopivan rentouttavaa ja hauskaa. Ulkoilen ja lenkkeilen joka päivä. Liikunta ja ulkoilu piristää mieltäni ja saa ajatukset pois ikävistä asioista. Olen tottunut liikkumaan ulkona joka päivä.

Lokakuun kolmas sunnuntaiSunnuntai 17.10.2021 23:59

17.10.2021. Tänään on lokakuun kolmas sunnuntai ja kolmas viikonloppu on ohi. Huomenna alkaa arki. Huomenna on minun inhokkipäivä eli maanantai. Ajattelen että maanantaisin en jaksa tehdä mitään mut silloin on kivoja asioita vielä edessä. Tänään kävin aamulla lenkillä ja toisen kerran isäni kanssa kävelyllä. Tänään oli aika tuulinen päivä. Tiskaan joku päivä viikolla astiat ja imuroin jos ehdin tai jaksan. Käyn huomenna aamulenkillä jos ei sada ja menen isäni kanssa kävelylle. Käyn huomenna hakemassa maitoa kaupasta. Tänään en jaksanut käydä kaupassa, koska minulla oli tänään aika kiireinen päivä. Menen tänään hyvissä ajoin nukkumaan ja yritän mennä joka yö viimeistään kello 00:00 sänkyyn. Menen heti yöpuulle, kun olen saanut tämän blogin kirjoitettua. Kirjoitan blogia joka ilta. Olen iltavirkku, en aamuvirkku, koska en jaksa aamuisin nousta aikaisin ylös sängystä. Nukun melkein joka päivä päiväunet. Join tänä aamuna 2 kuppia teetä ja päivällä saman verran eli 2 kuppia kahvia. Olen itse enemmän teenjuoja. Juon molempia juomia ja juon enemmän teetä. Juon sekä pussiteetä että irtoteetä. Minulle saa lähettää kaveripyyntöjä ja saa lisätä kaveriksi, jos haluaa. Saa /voi tutustua minuun ihan kaverina (minä en pure) ja uudet kaverit ovat tervetulleita. Saa laittaa herttaa uusiin ja vanhoihin kuviin ja saa kommentoida uusia ja vanhoja kuvia. Arvostan ja toivon hartaasti, että luette blogiani täällä irc-galleriassa huolella ajatuksen kanssa ja laitatte herttaa blogeihini. Olen itse aikaansaava ihminen ja tykkään kirjoittaa blogia iltaisin. Olen liikunnallinen ihminen ja liikunta on minulle sopivan rentouttavaa ja hauskaa. Ulkoilen ja lenkkeilen joka päivä. Ulkoilu ja liikunta rentouttaa ja piristää mieltäni ja saa ajatukset pois ikävistä asioista. Olen tottunut liikkumaan joka päivä ja se on hyvä asia.

Lokakuun kolmas lauantaiLauantai 16.10.2021 23:57

16.10.2021. Tänään on lokakuun kolmas lauantai. Olin tänään äitini kanssa käymässä mökillä viimeistä kertaa. Kävimme ensin haudalla viemässä kukkia mummo i vanhempien haudalle ja sen jälkeen kävimme katsomassa, että onko siellä kaikki hyvin. Kävin tänään aamulenkillä ja toisen kerran isäni kanssa kävelyllä. Tänään oli aika vaihteleva sää. Välillä paistoi aurinko ja välillä satoi vettä. Tänään oli aika kova tuuli. Saa nähdä että lähdenkö huomenna aamulenkille. Lähden lenkkeilemään sään mukaan ja huomenna käyn ostamassa kaupasta maitoa. Maito ei saa olla loppu. Juon rasvatonta maitoa ruoan kanssa ja murojen kanssa ja kevytmaitoa juon kahvin kanssa mut joskus murojen kanssa. Katsoin tänään tanhupallon omaa ohjelmaa ja se on todella hyvä ohjelma. Ajattelin katsoa sitä ohjelmaa ensi lauantaina, jos ehdin. Menen tänään hyvissä ajoin nukkumaan ja yritän mennä joka yö viimeistään kello 00:00 sänkyyn. Menen heti yöpuulle, kun olen saanut tämän blogin kirjoitettua. Kirjoitan blogia joka ilta. Olen iltavirkku, en aamuvirkku, koska en jaksa aamuisin nousta aikaisin sängystä. Nukun melkein joka päivä päiväunet. Join tänä vuonna 2 kuppia teetä ja päivällä saman verran eli 2 kuppia kahvia. Olen enemmän teenjuoja. Juon molempia juomia ja itse juon enemmän teetä. Juon sekä pussiteetä että irtoteetä ja molemmat maistuvat hyvältä. Minulle saa lähettää kaveripyyntöjä ja saa lisätä kaveriksi, jos haluaa. Saa /voi tutustua minuun ihan kaverina (minä en pure) ja uudet kaverit ovat tervetulleita. Saa laittaa herttaa uusiin ja vanhoihin kuviin ja saa kommentoida uusia ja vanhoja kuvia. Arvostan ja toivon hartaasti, että luette blogiani täällä irc-galleriassa huolella ajatuksen kanssa ja laitatte herttaa blogeihini. Olen itse aikaansaava ihminen ja tykkään kirjoittaa blogia iltaisin. Olen liikunnallinen ihminen ja liikunta on minulle sopivan rentouttavaa ja hauskaa. Ulkoilen ja lenkkeilen joka päivä. Lenkkeily on piristävää ja innostavaa, joten suosittelen sitä kaikille. Harrastan monipuolisesti urheilua ja se on hyvä asia.
15.10.2021. Tänään on lokakuun puoliväli ja lokakuun kolmas perjantai. Ihanaa, kun tänään alkoi viikonloppu. Perjantai ja lauantai ovat minun lempiviikonpäiväni. Kävin tänään aamulenkillä ja toisen kerran isäni kanssa kävelyllä. Aloitin eilen tämän jutun, että käyn ulkoilemassa kaksi kertaa päivässä. Lenkkeily piristää mieltäni ja saa ajatukset pois ikävistä asioista. Maksoin tämän kuun vuokrani eilen isälleni. Tiskasin tänään osan astioista ja tiskaan loput astiat huomenna tai ylihuomenna sunnuntaina. Ihmettelen, että nämä viikot ja päivät menee niin nopeasti, ettei itsekään meinaa oikein perässä pysyä. Huomenna menen äitini kanssa käymään Tohmajärven hautausmaalla viemässä kukkia mummoni vanhempien haudalle ja sen jälkeen menemme mökillä katsomaan, että kaikki on ok. Käymme siellä päiväreissulla. Ajattelin huomenna käydä aamulenkillä, jos ei sada. Menen ulkoilemaan sään mukaan. Menen tänään hyvissä ajoin nukkumaan ja yritän mennä joka yö viimeistään kello 00:00 sänkyyn. Menen heti yöpuulle, kun olen saanut tämän blogin kirjoitettua. Kirjoitan blogia joka ilta. Olen iltavirkku, en aamuvirkku, koska en jaksa aamuisin aikaisin nousta ylös sängystä. Nukun melkein joka päivä päiväunet. Join tänä aamuna 2 kuppia teetä ja päivällä saman verran eli 2 kuppia kahvia. Olen enemmän teenjuoja. Juon molempia juomia ja enemmän juon teetä. Juon sekä pussiteetä että irtoteetä ja molemmat maistuvat hyvältä. Minulle saa lähettää kaveripyyntöjä ja saa lisätä kaveriksi, jos haluaa. Saa /voi tutustua minuun ihan kaverina (minä en pure) ja uudet kaverit ovat tervetulleita. Saa laittaa herttaa uusiin ja vanhoihin kuviin ja saa kommentoida uusia ja vanhoja kuvia. Arvostan ja toivon hartaasti, että luette blogiani täällä irc-galleriassa huolella ajatuksen kanssa ja laitatte herttaa blogeihini. Olen itse aikaansaava ihminen ja tykkään kirjoittaa blogia iltaisin. Olen liikunnallinen ihminen ja liikunta on minulle sopivan rentouttavaa ja hauskaa. Ulkoilen ja lenkkeilen joka päivä. Olen tottunut liikkumaan ulkona päivittäin.

Lokakuun toinen torstaiTorstai 14.10.2021 23:58

14.10.2021. Tänään on lokakuun toinen torstai. Huomenna on lokakuun puoliväli. Aloitin tänään käymään kahdesti lenkillä päivän aikana. Kävin tänään aamulenkillä kanervalassa. Söin aamulla pikkuisen aamupalan ennen kuin lähdin aamulla ulkoilemaan. Kävin vielä isän kanssa kävelyllä jokiasemalla ja laululavalla. Jumppailin ennen kuin menin suihkuun lenkin jälkeen. Ihanaa kun huomenna on perjantai, jolloin alkaa viikonloppu. Huomenna käyn aamulenkillä ja isän kanssa kävelyllä. Ajattelin tiskata huomenna jossain vaiheessa päivää. Käyn tänään hyvissä ajoin nukkumaan ja yritän mennä joka yö viimeistään kello 00:00 sänkyyn. Menen heti yöpuulle, kun olen saanut tämän blogin kirjoitettua. Kirjoitan blogia joka ilta. Olen iltavirkku, en aamuvirkku, koska en jaksa aamuisin nousta aikaisin sängystä. Nukun melkein joka päivä päiväunet. Join tänä aamuna 2 kuppia teetä ja päivällä saman verran eli 2 kuppia kahvia. Olen enemmän teenjuoja. Juon molempia juomia ja juon enemmän teetä. Juon sekä pussiteetä että irtoteetä. Minulle saa lähettää kaveripyyntöjä ja saa lisätä kaveriksi, jos haluaa. Saa /voi tutustua minuun ihan kaverina (minä en pure) ja uudet kaverit ovat tervetulleita. Saa laittaa herttaa uusiin ja vanhoihin kuviin ja saa kommentoida uusia ja vanhoja kuvia. Arvostan ja toivon hartaasti, että luette blogiani täällä irc-galleriassa huolella ajatuksen kanssa ja laitatte herttaa blogeihini. Olen itse aikaansaava ihminen ja tykkään kirjoittaa blogia iltaisin. Olen liikunnallinen ihminen ja liikunta on minulle sopivan rentouttavaa ja hauskaa. Ulkoilen ja lenkkeilen joka päivä. Harrastan kaikkia lajeja esimerkiksi uintia, pyöräilyä, lenkkeilyä ja silloin tällöin sulkapalloa. Tykkään liikkua luonnossa ja piristää mieltäni.

Lokakuun toinen keskiviikkoKeskiviikko 13.10.2021 23:58

13.10.2021. Tänään on lokakuun toinen keskiviikko. Ylihuomenna on lokakuun puoliväli ja maksan tämän kuun vuokran huomenna. Tänään on minun nuorimman siskoni syntymäpäivä ja hän täyttää tänään 37 vuotta. Kävin tänään aamupalan jälkeen ruokakaupassa hakemassa itselleni eväitä ja tämän päivän lounastarpeet. Tein tänään ruoaksi kasvispastasalaattia. En laita joka päivä ruokaa. Kävin tänään isäni kanssa lenkillä jokiasemalla ja laululavalla ja kiersimme tiedepuiston läpi kotiin. Kävin kotona välissä kahvilla ja sitten saunaan pesemään lenkin hiet pois. Ajattelin huomenna käydä hyvissä ajoin lenkillä. Lenkkeily saa ajatukset pois ikävistä asioista ja piristää mieltäni aina kun pääsen ulkoilemaan. Ajattelin tiskata huomenna astiat ja imuroida loppuviikosta. Olen laihduttamassa ja ajattelin syödä pienempiä annoksia kuten normaalisti. Käyn lenkkeilemässä joka päivä ja kävelen kauppamatkat. Yritän saada mahaa pienemmäksi ja en herkuttele hirveästi. Tänään menen hyvissä ajoin nukkumaan ja yritän mennä joka yö viimeistään kello 00:00 sänkyyn. Menen heti yöpuulle, kun olen saanut tämän blogin kirjoitettua. Kirjoitan blogia joka ilta. Olen iltavirkku, en aamuvirkku, koska en jaksa aamuisin nousta aikaisin sängystä. Nukun melkein joka päivä päiväunet. Join tänä aamuna 2 kuppia teetä ja päivällä saman verran eli 2 kuppia kahvia. Olen enemmän teenjuoja. Juon molempia juomia ja enemmän juon teetä. Juon sekä pussiteetä että irtoteetä ja molemmat maistuvat hyvältä. Minulle saa lähettää kaveripyyntöjä ja saa lisätä kaveriksi, jos haluaa. Saa/voi tutustua minuun ihan kaverina (minä en pure) ja uudet kaverit ovat tervetulleita. Saa laittaa herttaa uusiin ja vanhoihin kuviin ja saa kommentoida uusia ja vanhoja kuvia. Arvostan ja toivon hartaasti, että luette blogiani täällä irc-galleriassa huolella ajatuksen kanssa ja laitatte herttaa blogeihini. Olen itse aikaansaava ihminen ja tykkään kirjoittaa blogia iltaisin. Olen liikunnallinen ihminen ja liikunta on minulle sopivan rentouttavaa ja hauskaa. Ulkoilen ja lenkkeilen joka päivä.

Lokakuun toinen tiistaiTiistai 12.10.2021 23:58

12.10.2021. Tänään on lokakuun toinen tiistai. Ihanaa, kun on tiistai, niin pääsin pois inhottavasta maanantaifiiliksestä. Kävin tänään isäni kanssa lenkillä tiedepuiston edustalla ja laululavalla. Kiersimme myös koirapuiston ja sitä kautta kotiin. Lenkkeily liikkuminen ulkona saa ajatukset pois ikävistä asioista ja piristävät mieltäni todella paljon. Tänään oli aika harmaa keli ja kävin tänään viemässä biojätteen ulos, koska se oli aika täynnä. Tein tänään kaikkea kivaa. Huomenna ajattelin käydä hyvissä ajoin kävelyllä. Käyn huomenna aamupalan jälkeen ruokakaupassa ostamassa eväitä itselleni ja lounastarpeet huomiseen ruokaan. Menen tänään hyvissä ajoin nukkumaan ja yritän mennä joka yö viimeistään kello 00:00 sänkyyn. Menen heti yöpuulle, kun olen saanut tämän blogin kirjoitettua. Kirjoitan blogia joka ilta. Olen iltavirkku, en aamuvirkku, koska en jaksa aamuisin nousta aikaisin sängystä. Nukun melkein joka päivä päiväunet. Join tänä aamuna 2 kuppia teetä ja päivällä saman verran eli 2 kuppia kahvia. Olen enemmän teenjuoja. Juon molempia juomia ja juon enemmän teetä. Juon sekä pussiteetä että irtoteetä. Molemmat maistuvat hyvältä. Minulle saa lähettää kaveripyyntöjä ja saa lisätä kaveriksi, jos haluaa. Saa/voi tutustua minuun ihan kaverina (minä en pure) ja uudet kaverit ovat tervetulleita. Saa l herttaa uusiin ja vanhoihin kuviin ja saa kommentoida uusia ja vanhoja kuvia. Arvostan ja toivon hartaasti, että luette blogiani täällä irc-galleriassa huolella ajatuksen kanssa ja laitatte herttaa blogeihini. Olen itse aikaansaava ihminen ja tykkään kirjoittaa blogia iltaisin. Olen liikunnallinen ihminen ja liikun ulkona joka päivä.