IRC-Galleria

_Iltsu_

_Iltsu_

Saa laittaa vapaasti viestiä,tutustua, laittaa herttaa ja kommentoida kuviani ❤️❤️😘😘

Selaa blogimerkintöjä

Toukokuun kolmas päiväTiistai 03.05.2022 23:38

03.05.2022. Tiistai. Heräsin tänä aamuna varttia vaille yhdeksän aikaan. Söin aamupalaa. Aamupalan jälkeen menin lajitteluhommiin kello 10:00-14:30. Söin omat eväät töissä. Syön ruokaa töiden jälkeen vanhempien luona. Sitten join kahvit. Otin kahvinjuonnin jälkeen päiväunet. Sitten menin lenkille ja lenkin aikana kävin samalla apteekissa. Hain apteekista punkkirokotteen ja lenkin jälkeen menin suihkuun. Nyt en syö herkkuja hetkeen ja kiinnitän huomiota ruokavalioon ja annoskokoon. Pikkuisen otan herkkuja, mutta en muuten ota niitä, koska olen laihiksella ja yritän päästä isosta mahastani eroon. Kotona pyöritin hulavannetta 95 päivän ajan ja huomenna on 96 päivä. Aion pyörittää hulavannetta 15 minuuttia joka päivä, jotta saan mahani pienemmäksi. Hulailu kaventaa vyötäröä muutaman sentin. Olin vanhempien luona koko illan. Söin vanhemmilla iltapalaa, katselin telkkaria, tein omia hommia sekä kännykällä että tietokoneella ja tein kaikkea kivaa illan mittaan. Huomenna herään hyvissä ajoin, syön aamupalaa. Huomenna minulla on vapaapäivä. Syön lounaan hyvissä ajoin. Käyn lenkillä jossain sopivassa. Aion nauttia näistä ihanista ja aurinkoisista kevätpäivistä. Laihdutuskuurini jatkuu edelleen ja yritän karistaa kaikki mahdolliset kilot pois. Pyrin aina nukkumaan 8 tuntia yössä ja se on tavoitemäärä, jonka ihmisten pitäisi nukkua joka yö. Menen tänään hyvissä ajoin nukkumaan ja pyrin menemään joka yö viimeistään kello 00:00 sänkyyn. Menen yöpuulle, kun olen saanut tämän blogin kirjoitettua. Kirjoitan blogia joka ilta. Olen iltavirkku,en aamuvirkku, koska en jaksa aamulla herätä ja nousta todella aikaisin ylös sängystä. Join tänä aamuna 1 kupillisen teetä, 2 kupillista teetä töissä ja päivällä 2 kupillista kahvia. Juon molempia juomia mutta juon enemmän teetä. Juon sekä pussiteetä että vihreää teetä. Juon myös sekä mustaa teetä että vihreää teetä ja molemmat maistuvat hyvältä. Kotona juon silloin tällöin irtoteetä ja aamulla juon pussiteetä. Minulle saa lähettää kaveripyyntöjä ja saa lisätä kaveriksi, jos haluaa. Olen kaikkien kaveri. Minulle saa vapaasti laittaa viestiä täällä irc-galleriassa. En kaveeraa pahojen ihmisten kanssa. Saa/voi tutustua minuun ihan kaverina (minä en pure) ja uudet kaverit ovat tervetulleita. Saa laittaa herttaa uusiin ja vanhoihin kuviin ja saa kommentoida uusia ja vanhoja kuvia. Arvostan ja toivon hartaasti, että luette blogiani täällä irc-galleriassa huolella ajatuksen kanssa ja laitatte herttaa blogeihini. Olen itse aikaansaava ihminen ja tykkään kirjoittaa blogia iltaisin. Olen myös liikunnallinen ihminen ja liikun ulkona joka päivä. Olen tottunut liikkumaan jokaikinen päivä. Lenkkeilen joka päivä yhteensä semmoisen tunnin verran ja joskus jopa yli tunnin verran. Lenkkeily piristää kummasti mieltäni ja saa ajatukset pois ikävistä asioista. Liikunnan ja urheilun avulla tunnen itseni pirteäksi ja treenisuorituksen jälkeen en ole ikinä väsynyt vaan energinen. En lopeta liikuntaa ikinä vaan jatkan liikuntaa koko loppuelämän ajan. Hiihto on minun talvinen urheilulaji ja liikuntamuoto. Liikunta ja urheilu ovat edelleen osa minun arkea. Olen urheilullinen nuori mies. Käyn lenkkeilemässä joka päivä ja joka viikonloppu. Liikunta on hyväksi myös hyvinvoinnille ja terveydelle. Liikunnan avulla jaksan paremmin siksi harrastan liikuntaa päivittäin. Tykkään harrastaa liikuntaa päivittäin ja harrastan kaikkia lajeja paitsi hurjapäisiä lajeja. Suosittelen liikuntaa kaikille ja liikunta on minulle sopiva lääke kaikkeen. Olen laihdutuskuurilla, syön pienempiä annoksia ja liikun riittävästi ja monipuolisesti, jotta painoni putoaa. Liikunta auttaa minua voimaan paremmin ja saa oloni hyväksi.

Toukokuun toinen päiväMaanantai 02.05.2022 23:32

02.05.2022. Maanantai. Heräsin tänä aamuna kymmenen aikaan. Söin aamupalaa. Aamupalan jälkeen menin viemään pyykit vanhemmille Söin lounaan sen jälkeen. Sitten menin lenkille ja lenkin jälkeen menin suihkuun. Suihkun jälkeen join kupillisen kahvia. Sitten valmistauduin tämän päivän saksan tunnille. Otin tunnille mukaan otettavan teemukin ja vettä. Kertasimme kappaleen sanstoa ja kielioppia. Nyt en syö herkkuja hetkeen ja kiinnitän huomiota ruokavalioon ja annoskokoon. Pikkuisen otan herkkuja, mutta en muuten ota niitä, koska olen laihiksella ja yritän päästä isosta mahastani eroon. Tunnin jälkeen olin jonkun aikaa kotona ja sitten kävin äkkiä kaupassa. Kotona pyöritin hulavannetta 94 päivän ajan ja huomenna on 95 päivä. Aion pyörittää hulavannetta 15 minuuttia joka päivä, jotta saan mahani pienemmäksi. Hulailu kaventaa vyötäröä muutaman sentin. Olin vanhempien luona koko illan. Söin vanhemmilla iltapalaa, katselin telkkaria, tein omia hommia sekä kännykällä että tietokoneella ja tein kaikkea kivaa illan mittaan. Huomenna herään hyvissä ajoin, syön aamupalaa. Huomenna minulla on työpäivä. Menen aamupalan jälkeen kello kymmenen aikaan lajitteluhommiin. Syön lounaan töissä. Käyn lenkillä jossain sopivassa. Aion nauttia näistä ihanista ja aurinkoisista kevätpäivistä. Laihdutuskuurini jatkuu edelleen ja yritän karistaa kaikki mahdolliset kilot pois. Pyrin aina nukkumaan 8 tuntia yössä ja se on tavoitemäärä, jonka ihmisten pitäisi nukkua joka yö. Menen tänään hyvissä ajoin nukkumaan ja pyrin menemään joka yö viimeistään kello 00:00 sänkyyn. Menen yöpuulle, kun olen saanut tämän blogin kirjoitettua. Kirjoitan blogia joka ilta. Olen iltavirkku,en aamuvirkku, koska en jaksa aamulla herätä ja nousta todella aikaisin ylös sängystä. Join tänä aamuna 3 kupillista teetä ja päivällä kupillisen kahvia. Juon molempia juomia mutta juon enemmän teetä. Juon sekä pussiteetä että vihreää teetä. Juon myös sekä mustaa teetä että vihreää teetä ja molemmat maistuvat hyvältä. Kotona juon silloin tällöin irtoteetä ja aamulla juon pussiteetä. Minulle saa lähettää kaveripyyntöjä ja saa lisätä kaveriksi, jos haluaa. Olen kaikkien kaveri. Minulle saa vapaasti laittaa viestiä täällä irc-galleriassa. En kaveeraa pahojen ihmisten kanssa. Saa/voi tutustua minuun ihan kaverina (minä en pure) ja uudet kaverit ovat tervetulleita. Saa laittaa herttaa uusiin ja vanhoihin kuviin ja saa kommentoida uusia ja vanhoja kuvia. Arvostan ja toivon hartaasti, että luette blogiani täällä irc-galleriassa huolella ajatuksen kanssa ja laitatte herttaa blogeihini. Olen itse aikaansaava ihminen ja tykkään kirjoittaa blogia iltaisin. Olen myös liikunnallinen ihminen ja liikun ulkona joka päivä. Olen tottunut liikkumaan jokaikinen päivä. Lenkkeilen joka päivä yhteensä semmoisen tunnin verran ja joskus jopa yli tunnin verran. Lenkkeily piristää kummasti mieltäni ja saa ajatukset pois ikävistä asioista. Liikunnan ja urheilun avulla tunnen itseni pirteäksi ja treenisuorituksen jälkeen en ole ikinä väsynyt vaan energinen. En lopeta liikuntaa ikinä vaan jatkan liikuntaa koko loppuelämän ajan. Hiihto on minun talvinen urheilulaji ja liikuntamuoto. Liikunta ja urheilu ovat edelleen osa minun arkea. Olen urheilullinen nuori mies. Käyn lenkkeilemässä joka päivä ja joka viikonloppu. Liikunta on hyväksi myös hyvinvoinnille ja terveydelle. Liikunnan avulla jaksan paremmin siksi harrastan liikuntaa päivittäin. Tykkään harrastaa liikuntaa päivittäin ja harrastan kaikkia lajeja paitsi hurjapäisiä lajeja. Suosittelen liikuntaa kaikille ja liikunta on minulle sopiva lääke kaikkeen. Olen laihdutuskuurilla, syön pienempiä annoksia ja liikun riittävästi ja monipuolisesti, jotta painoni putoaa. Liikunta auttaa minua voimaan paremmin ja saa oloni hyväksi.

Toukokuu alkoiSunnuntai 01.05.2022 23:24

01.05.2022. Sunnuntai. Tänään on vappu. Heräsin tänä aamuna kymmenen aikaan. Söin aamupalaa. Aamupalan jälkeen menin äitini kanssa käymään rustassa. Söin lounaan sen jälkeen. Sitten join kahvit. Sitten menin lenkille ja lenkin jälkeen menin suihkuun. Suihkun jälkeen menin vanhemmille illanviettoon. Nyt en syö herkkuja hetkeen ja kiinnitän huomiota ruokavalioon ja annoskokoon. Pikkuisen otan herkkuja, mutta en muuten ota niitä, koska olen laihiksella ja yritän päästä isosta mahastani eroon. Kotona pyöritin hulavannetta 93 päivän ajan ja huomenna on 94 päivä. Aion pyörittää hulavannetta 15 minuuttia joka päivä, jotta saan mahani pienemmäksi. Hulailu kaventaa vyötäröä muutaman sentin. Olin vanhempien luona koko illan. Söin vanhemmilla iltapalaa, katselin telkkaria, tein omia hommia sekä kännykällä että tietokoneella ja tein kaikkea kivaa illan mittaan. Huomenna herään hyvissä ajoin, syön aamupalaa. Huomenna minulla on vapaapäivä. Syön lounaan jossain vaiheessa päivää. Käyn lenkillä jossain sopivassa välissä. Huomenna menen kello 18:30-20:00 saksan tunnille kansalaisopistolle. Aion nauttia näistä ihanista ja aurinkoisista kevätpäivistä. Laihdutuskuurini jatkuu edelleen ja yritän karistaa kaikki mahdolliset kilot pois. Pyrin aina nukkumaan 8 tuntia yössä ja se on tavoitemäärä, jonka ihmisten pitäisi nukkua joka yö. Menen tänään hyvissä ajoin nukkumaan ja pyrin menemään joka yö viimeistään kello 00:00 sänkyyn. Menen yöpuulle, kun olen saanut tämän blogin kirjoitettua. Kirjoitan blogia joka ilta. Olen iltavirkku,en aamuvirkku, koska en jaksa aamulla herätä ja nousta todella aikaisin ylös sängystä. Join tänä aamuna 3 kupillista teetä ja päivällä 2 kupillista kahvia. Juon molempia juomia mutta juon enemmän teetä. Juon sekä pussiteetä että vihreää teetä. Juon myös sekä mustaa teetä että vihreää teetä ja molemmat maistuvat hyvältä. Kotona juon silloin tällöin irtoteetä ja aamulla juon pussiteetä. Minulle saa lähettää kaveripyyntöjä ja saa lisätä kaveriksi, jos haluaa. Olen kaikkien kaveri. Minulle saa vapaasti laittaa viestiä täällä irc-galleriassa. En kaveeraa pahojen ihmisten kanssa. Saa/voi tutustua minuun ihan kaverina (minä en pure) ja uudet kaverit ovat tervetulleita. Saa laittaa herttaa uusiin ja vanhoihin kuviin ja saa kommentoida uusia ja vanhoja kuvia. Arvostan ja toivon hartaasti, että luette blogiani täällä irc-galleriassa huolella ajatuksen kanssa ja laitatte herttaa blogeihini. Olen itse aikaansaava ihminen ja tykkään kirjoittaa blogia iltaisin. Olen myös liikunnallinen ihminen ja liikun ulkona joka päivä. Olen tottunut liikkumaan jokaikinen päivä. Lenkkeilen joka päivä yhteensä semmoisen tunnin verran ja joskus jopa yli tunnin verran. Lenkkeily piristää kummasti mieltäni ja saa ajatukset pois ikävistä asioista. Liikunnan ja urheilun avulla tunnen itseni pirteäksi ja treenisuorituksen jälkeen en ole ikinä väsynyt vaan energinen. En lopeta liikuntaa ikinä vaan jatkan liikuntaa koko loppuelämän ajan. Hiihto on minun talvinen urheilulaji ja liikuntamuoto. Liikunta ja urheilu ovat edelleen osa minun arkea. Olen urheilullinen nuori mies. Käyn lenkkeilemässä joka päivä ja joka viikonloppu. Liikunta on hyväksi myös hyvinvoinnille ja terveydelle. Liikunnan avulla jaksan paremmin siksi harrastan liikuntaa päivittäin. Tykkään harrastaa liikuntaa päivittäin ja harrastan kaikkia lajeja paitsi hurjapäisiä lajeja. Suosittelen liikuntaa kaikille ja liikunta on minulle sopiva lääke kaikkeen. Olen laihdutuskuurilla, syön pienempiä annoksia ja liikun riittävästi ja monipuolisesti, jotta painoni putoaa. Liikunta auttaa minua voimaan paremmin ja saa oloni hyväksi.

Huhtikuun kolmaskymmenes päiväLauantai 30.04.2022 23:38

30.04.2022. Lauantai. Tänään on vappuaatto. Heräsin tänä aamuna kymmenen aikaan. Sitten Simpsoneita. Söin aamupalaa. Aamupalan jälkeen otin päiväunet. Söin lounaan päiväunien jälkeen. Lounaan jälkeen lepäsin hetken aikaa. Sitten join kahvit. Sitten menin lenkille ja lenkin jälkeen menin suihkuun. Suihkun jälkeen menin vanhemmille illanviettoon. Nyt en syö herkkuja hetkeen ja kiinnitän huomiota ruokavalioon ja annoskokoon. Pikkuisen otan herkkuja, mutta en muuten ota niitä, koska olen laihiksella ja yritän päästä isosta mahastani eroon. Kotona pyöritin hulavannetta 92 päivän ajan ja huomenna on 93 päivä. Aion pyörittää hulavannetta 15 minuuttia joka päivä, jotta saan mahani pienemmäksi. Hulailu kaventaa vyötäröä muutaman sentin. Olin vanhempien luona koko illan. Söin vanhemmilla iltapalaa, katselin telkkaria, tein omia hommia sekä kännykällä että tietokoneella ja tein kaikkea kivaa illan mittaan. Huomenna herään hyvissä ajoin, syön aamupalaa. Huomenna minulla on vapaapäivä. Syön lounaan jossain vaiheessa päivää. Käyn lenkillä jossain sopivassa välissä. Aion nauttia näistä ihanista ja aurinkoisista kevätpäivistä. Laihdutuskuurini jatkuu edelleen ja yritän karistaa kaikki mahdolliset kilot pois. Pyrin aina nukkumaan 8 tuntia yössä ja se on tavoitemäärä, jonka ihmisten pitäisi nukkua joka yö. Menen tänään hyvissä ajoin nukkumaan ja pyrin menemään joka yö viimeistään kello 00:00 sänkyyn. Menen yöpuulle, kun olen saanut tämän blogin kirjoitettua. Kirjoitan blogia joka ilta. Olen iltavirkku,en aamuvirkku, koska en jaksa aamulla herätä ja nousta todella aikaisin ylös sängystä. Join tänä aamuna 2 kupillista teetä ja päivällä saman verran 2 kupillista kahvia. Juon molempia juomia mutta juon enemmän teetä. Juon sekä pussiteetä että vihreää teetä. Juon myös sekä mustaa teetä että vihreää teetä ja molemmat maistuvat hyvältä. Kotona juon silloin tällöin irtoteetä ja aamulla juon pussiteetä. Minulle saa lähettää kaveripyyntöjä ja saa lisätä kaveriksi, jos haluaa. Olen kaikkien kaveri. Minulle saa vapaasti laittaa viestiä täällä irc-galleriassa. En kaveeraa pahojen ihmisten kanssa. Saa/voi tutustua minuun ihan kaverina (minä en pure) ja uudet kaverit ovat tervetulleita. Saa laittaa herttaa uusiin ja vanhoihin kuviin ja saa kommentoida uusia ja vanhoja kuvia. Arvostan ja toivon hartaasti, että luette blogiani täällä irc-galleriassa huolella ajatuksen kanssa ja laitatte herttaa blogeihini. Olen itse aikaansaava ihminen ja tykkään kirjoittaa blogia iltaisin. Olen myös liikunnallinen ihminen ja liikun ulkona joka päivä. Olen tottunut liikkumaan jokaikinen päivä. Lenkkeilen joka päivä yhteensä semmoisen tunnin verran ja joskus jopa yli tunnin verran. Lenkkeily piristää kummasti mieltäni ja saa ajatukset pois ikävistä asioista. Liikunnan ja urheilun avulla tunnen itseni pirteäksi ja treenisuorituksen jälkeen en ole ikinä väsynyt vaan energinen. En lopeta liikuntaa ikinä vaan jatkan liikuntaa koko loppuelämän ajan. Hiihto on minun talvinen urheilulaji ja liikuntamuoto. Liikunta ja urheilu ovat edelleen osa minun arkea. Olen urheilullinen nuori mies. Käyn lenkkeilemässä joka päivä ja joka viikonloppu. Liikunta on hyväksi myös hyvinvoinnille ja terveydelle. Liikunnan avulla jaksan paremmin siksi harrastan liikuntaa päivittäin. Tykkään harrastaa liikuntaa päivittäin ja harrastan kaikkia lajeja paitsi hurjapäisiä lajeja. Suosittelen liikuntaa kaikille ja liikunta on minulle sopiva lääke kaikkeen. Olen laihdutuskuurilla, syön pienempiä annoksia ja liikun riittävästi ja monipuolisesti, jotta painoni putoaa. Liikunta auttaa minua voimaan paremmin ja saa oloni hyväksi.

Huhtikuun kahdeskymmenesyhdeksäs päiväPerjantai 29.04.2022 23:24

29.04.2022. Perjantai. Tänään alkaa viikonloppu. Heräsin tänä aamuna kymmenen aikaan. Sitten Simpsoneita. Söin aamupalaa. Aamupalan jälkeen otin päiväunet. Söin lounaan päiväunien jälkeen. Lounaan jälkeen lepäsin hetken aikaa. Sitten join kahvit. Sitten menin lenkille ja lenkin jälkeen menin suihkuun. Suihkun jälkeen menin vanhemmille illanviettoon. Nyt en syö herkkuja hetkeen ja kiinnitän huomiota ruokavalioon ja annoskokoon. Pikkuisen otan herkkuja, mutta en muuten ota niitä, koska olen laihiksella ja yritän päästä isosta mahastani eroon. Kotona pyöritin hulavannetta 91 päivän ajan ja huomenna on 92 päivä. Aion pyörittää hulavannetta 15 minuuttia joka päivä, jotta saan mahani pienemmäksi. Hulailu kaventaa vyötäröä muutaman sentin. Olin vanhempien luona koko illan. Söin vanhemmilla iltapalaa, katselin telkkaria, tein omia hommia sekä kännykällä että tietokoneella ja tein kaikkea kivaa illan mittaan. Huomenna herään hyvissä ajoin, syön aamupalaa. Huomenna minulla on vapaapäivä. Syön lounaan jossain vaiheessa päivää. Käyn lenkillä jossain sopivassa välissä. Aion nauttia näistä ihanista ja aurinkoisista kevätpäivistä. Laihdutuskuurini jatkuu edelleen ja yritän karistaa kaikki mahdolliset kilot pois. Pyrin aina nukkumaan 8 tuntia yössä ja se on tavoitemäärä, jonka ihmisten pitäisi nukkua joka yö. Menen tänään hyvissä ajoin nukkumaan ja pyrin menemään joka yö viimeistään kello 00:00 sänkyyn. Menen yöpuulle, kun olen saanut tämän blogin kirjoitettua. Kirjoitan blogia joka ilta. Olen iltavirkku,en aamuvirkku, koska en jaksa aamulla herätä ja nousta todella aikaisin ylös sängystä. Join tänä aamuna 3 kupillista teetä ja päivällä 2 kupillista teetä. Juon molempia juomia mutta juon enemmän teetä. Juon sekä pussiteetä että vihreää teetä. Juon myös sekä mustaa teetä että vihreää teetä ja molemmat maistuvat hyvältä. Kotona juon silloin tällöin irtoteetä ja aamulla juon pussiteetä. Minulle saa lähettää kaveripyyntöjä ja saa lisätä kaveriksi, jos haluaa. Olen kaikkien kaveri. Minulle saa vapaasti laittaa viestiä täällä irc-galleriassa. En kaveeraa pahojen ihmisten kanssa. Saa/voi tutustua minuun ihan kaverina (minä en pure) ja uudet kaverit ovat tervetulleita. Saa laittaa herttaa uusiin ja vanhoihin kuviin ja saa kommentoida uusia ja vanhoja kuvia. Arvostan ja toivon hartaasti, että luette blogiani täällä irc-galleriassa huolella ajatuksen kanssa ja laitatte herttaa blogeihini. Olen itse aikaansaava ihminen ja tykkään kirjoittaa blogia iltaisin. Olen myös liikunnallinen ihminen ja liikun ulkona joka päivä. Olen tottunut liikkumaan jokaikinen päivä. Lenkkeilen joka päivä yhteensä semmoisen tunnin verran ja joskus jopa yli tunnin verran. Lenkkeily piristää kummasti mieltäni ja saa ajatukset pois ikävistä asioista. Liikunnan ja urheilun avulla tunnen itseni pirteäksi ja treenisuorituksen jälkeen en ole ikinä väsynyt vaan energinen. En lopeta liikuntaa ikinä vaan jatkan liikuntaa koko loppuelämän ajan. Hiihto on minun talvinen urheilulaji ja liikuntamuoto. Liikunta ja urheilu ovat edelleen osa minun arkea. Olen urheilullinen nuori mies. Käyn lenkkeilemässä joka päivä ja joka viikonloppu. Liikunta on hyväksi myös hyvinvoinnille ja terveydelle. Liikunnan avulla jaksan paremmin siksi harrastan liikuntaa päivittäin. Tykkään harrastaa liikuntaa päivittäin ja harrastan kaikkia lajeja paitsi hurjapäisiä lajeja. Suosittelen liikuntaa kaikille ja liikunta on minulle sopiva lääke kaikkeen. Olen laihdutuskuurilla, syön pienempiä annoksia ja liikun riittävästi ja monipuolisesti, jotta painoni putoaa. Liikunta auttaa minua voimaan paremmin ja saa oloni hyväksi.
28.04.2022. Torstai. Heräsin tänä aamuna vartttia vaille kymmenen aikaan katsomaan uutta päivää. Sitten katsoin Simpsoneita. Söin aamupalaa. Aamupalan jälkeen otin päiväunet. Söin lounaan päiväunien jälkeen. Lounaan jälkeen lepäsin hetken aikaa. Sitten join kahvit. Sitten menin lenkille ja lenkin jälkeen menin suihkuun. Suihkun jälkeen menin vanhemmille illanviettoon. Nyt en syö herkkuja hetkeen ja kiinnitän huomiota ruokavalioon ja annoskokoon. Pikkuisen otan herkkuja, mutta en muuten ota niitä, koska olen laihiksella ja yritän päästä isosta mahastani eroon. Kotona pyöritin hulavannetta 90 päivän ajan ja huomenna on 91 päivä. Aion pyörittää hulavannetta 15 minuuttia joka päivä, jotta saan mahani pienemmäksi. Hulailu kaventaa vyötäröä muutaman sentin. Olin vanhempien luona koko illan. Söin vanhemmilla iltapalaa, katselin telkkaria, tein omia hommia sekä kännykällä että tietokoneella ja tein kaikkea kivaa illan mittaan. Huomenna herään hyvissä ajoin, syön aamupalaa. Huomenna minulla on vapaapäivä. Syön lounaan jossain vaiheessa päivää. Käyn lenkillä jossain sopivassa välissä. Aion nauttia näistä ihanista ja aurinkoisista kevätpäivistä. Laihdutuskuurini jatkuu edelleen ja yritän karistaa kaikki mahdolliset kilot pois. Pyrin aina nukkumaan 8 tuntia yössä ja se on tavoitemäärä, jonka ihmisten pitäisi nukkua joka yö. Menen tänään hyvissä ajoin nukkumaan ja pyrin menemään joka yö viimeistään kello 00:00 sänkyyn. Menen yöpuulle, kun olen saanut tämän blogin kirjoitettua. Kirjoitan blogia joka ilta. Olen iltavirkku,en aamuvirkku, koska en jaksa aamulla herätä ja nousta todella aikaisin ylös sängystä. Join tänä aamuna 2 kupillista teetä ja päivällä saman verran eli 2 kupillista teetä. Juon molempia juomia mutta juon enemmän teetä. Juon sekä pussiteetä että vihreää teetä. Juon myös sekä mustaa teetä että vihreää teetä ja molemmat maistuvat hyvältä. Kotona juon silloin tällöin irtoteetä ja aamulla juon pussiteetä. Minulle saa lähettää kaveripyyntöjä ja saa lisätä kaveriksi, jos haluaa. Olen kaikkien kaveri. Minulle saa vapaasti laittaa viestiä täällä irc-galleriassa. En kaveeraa pahojen ihmisten kanssa. Saa/voi tutustua minuun ihan kaverina (minä en pure) ja uudet kaverit ovat tervetulleita. Saa laittaa herttaa uusiin ja vanhoihin kuviin ja saa kommentoida uusia ja vanhoja kuvia. Arvostan ja toivon hartaasti, että luette blogiani täällä irc-galleriassa huolella ajatuksen kanssa ja laitatte herttaa blogeihini. Olen itse aikaansaava ihminen ja tykkään kirjoittaa blogia iltaisin. Olen myös liikunnallinen ihminen ja liikun ulkona joka päivä. Olen tottunut liikkumaan jokaikinen päivä. Lenkkeilen joka päivä yhteensä semmoisen tunnin verran ja joskus jopa yli tunnin verran. Lenkkeily piristää kummasti mieltäni ja saa ajatukset pois ikävistä asioista. Liikunnan ja urheilun avulla tunnen itseni pirteäksi ja treenisuorituksen jälkeen en ole ikinä väsynyt vaan energinen. En lopeta liikuntaa ikinä vaan jatkan liikuntaa koko loppuelämän ajan. Hiihto on minun talvinen urheilulaji ja liikuntamuoto. Liikunta ja urheilu ovat edelleen osa minun arkea. Olen urheilullinen nuori mies. Käyn lenkkeilemässä joka päivä ja joka viikonloppu. Liikunta on hyväksi myös hyvinvoinnille ja terveydelle. Liikunnan avulla jaksan paremmin siksi harrastan liikuntaa päivittäin. Tykkään harrastaa liikuntaa päivittäin ja harrastan kaikkia lajeja paitsi hurjapäisiä lajeja. Suosittelen liikuntaa kaikille ja liikunta on minulle sopiva lääke kaikkeen. Olen laihdutuskuurilla, syön pienempiä annoksia ja liikun riittävästi ja monipuolisesti, jotta painoni putoaa. Liikunta auttaa minua voimaan paremmin ja saa oloni hyväksi.

Huhtikuun kahdeskymmenesseitsemäs päiväKeskiviikko 27.04.2022 23:21

27.04.2022. Keskiviikko. Heräsin tänä aamuna vartttia vaille yhdeksän aikaan. Söin aamupalaa. Aamupalan jälkeen menin lajitteluhommiin kello 10:00 aikaan. Söin lounaan töissä. Söin lounaaksi omia eväitä. Työpäivän jälkeen kävimme äidin kanssa joensuun rustassa, jonka avajaiset olivat tänään. Sen jälkeen menin vanhemmille. söin rokaa töiden jälkeen. Sen jälkeen otin päiväunet. Sitten join kahvit. Sitten menin lenkille ja lenkin jälkeen menin suihkuun. Suihkun jälkeen menin vanhemmille illanviettoon. Nyt en syö herkkuja hetkeen ja kiinnitän huomiota ruokavalioon ja annoskokoon. Pikkuisen otan herkkuja, mutta en muuten ota niitä, koska olen laihiksella ja yritän päästä isosta mahastani eroon. Kotona pyöritin hulavannetta 89 päivän ajan ja huomenna on 90 päivä. Aion pyörittää hulavannetta 15 minuuttia joka päivä, jotta saan mahani pienemmäksi. Hulailu kaventaa vyötäröä muutaman sentin. Olin vanhempien luona koko illan. Söin vanhemmilla iltapalaa, katselin telkkaria, tein omia hommia sekä kännykällä että tietokoneella ja tein kaikkea kivaa illan mittaan. Huomenna herään hyvissä ajoin, syön aamupalaa. Huomenna minulla on vapaapäivä. Syön lounaan jossain vaiheessa päivää. Käyn lenkillä jossain sopivassa välissä. Aion nauttia näistä ihanista ja aurinkoisista kevätpäivistä. Laihdutuskuurini jatkuu edelleen ja yritän karistaa kaikki mahdolliset kilot pois. Pyrin aina nukkumaan 8 tuntia yössä ja se on tavoitemäärä, jonka ihmisten pitäisi nukkua joka yö. Menen tänään hyvissä ajoin nukkumaan ja pyrin menemään joka yö viimeistään kello 00:00 sänkyyn. Menen yöpuulle, kun olen saanut tämän blogin kirjoitettua. Kirjoitan blogia joka ilta. Olen iltavirkku,en aamuvirkku, koska en jaksa aamulla herätä ja nousta todella aikaisin ylös sängystä. Join tänä aamuna 1 kupillisen teetä, töissä 2 kupillista teetä ja päivällä saman verran eli 2 kupillista teetä. Juon molempia juomia mutta juon enemmän teetä. Juon sekä pussiteetä että vihreää teetä. Juon myös sekä mustaa teetä että vihreää teetä ja molemmat maistuvat hyvältä. Kotona juon silloin tällöin irtoteetä ja aamulla juon pussiteetä. Minulle saa lähettää kaveripyyntöjä ja saa lisätä kaveriksi, jos haluaa. Olen kaikkien kaveri. Minulle saa vapaasti laittaa viestiä täällä irc-galleriassa. En kaveeraa pahojen ihmisten kanssa. Saa/voi tutustua minuun ihan kaverina (minä en pure) ja uudet kaverit ovat tervetulleita. Saa laittaa herttaa uusiin ja vanhoihin kuviin ja saa kommentoida uusia ja vanhoja kuvia. Arvostan ja toivon hartaasti, että luette blogiani täällä irc-galleriassa huolella ajatuksen kanssa ja laitatte herttaa blogeihini. Olen itse aikaansaava ihminen ja tykkään kirjoittaa blogia iltaisin. Olen myös liikunnallinen ihminen ja liikun ulkona joka päivä. Olen tottunut liikkumaan jokaikinen päivä. Lenkkeilen joka päivä yhteensä semmoisen tunnin verran ja joskus jopa yli tunnin verran. Lenkkeily piristää kummasti mieltäni ja saa ajatukset pois ikävistä asioista. Liikunnan ja urheilun avulla tunnen itseni pirteäksi ja treenisuorituksen jälkeen en ole ikinä väsynyt vaan energinen. En lopeta liikuntaa ikinä vaan jatkan liikuntaa koko loppuelämän ajan. Hiihto on minun talvinen urheilulaji ja liikuntamuoto. Liikunta ja urheilu ovat edelleen osa minun arkea. Olen urheilullinen nuori mies. Käyn lenkkeilemässä joka päivä ja joka viikonloppu. Liikunta on hyväksi myös hyvinvoinnille ja terveydelle. Liikunnan avulla jaksan paremmin siksi harrastan liikuntaa päivittäin. Tykkään harrastaa liikuntaa päivittäin ja harrastan kaikkia lajeja paitsi hurjapäisiä lajeja. Suosittelen liikuntaa kaikille ja liikunta on minulle sopiva lääke kaikkeen. Olen laihdutuskuurilla, syön pienempiä annoksia ja liikun riittävästi ja monipuolisesti, jotta painoni putoaa. Liikunta auttaa minua voimaan paremmin ja saa oloni hyväksi.

Huhtikuun kahdeskymmeneskuudes päiväTiistai 26.04.2022 23:22

26.04.2022. Tiistai. Heräsin tänä aamuna vartttia vaille kymmenen aikaan katsomaan uutta päivää. Katsoin sen jälkeen Simpsonit foxilta. Söin aamupalaa. Aamupalan jälkeen otin päiväunet. Söin sen jälkeen lounaan. Join kahvit lounaan jälkeen. Kahvinjuonnin jälkeen kävin kävelylenkillä, Kävin samalla kaupassa ostamassa itselleni eväitä ja sellaisia asioita,joita itse tarvitsen. Sitten tyhjensin kauppakassit ja menin suihkuun. Suihkun jälkeen menin vanhemmille illanviettoon. Nyt en syö herkkuja hetkeen ja kiinnitän huomiota ruokavalioon ja annoskokoon. Pikkuisen otan herkkuja, mutta en muuten ota niitä, koska olen laihiksella ja yritän päästä isosta mahastani eroon. Kotona pyöritin hulavannetta 88 päivän ajan ja huomenna on 89 päivä. Aion pyörittää hulavannetta 15 minuuttia joka päivä, jotta saan mahani pienemmäksi. Hulailu kaventaa vyötäröä muutaman sentin. Olin vanhempien luona koko illan. Söin vanhemmilla iltapalaa, katselin telkkaria, tein omia hommia sekä kännykällä että tietokoneella ja tein kaikkea kivaa illan mittaan. Huomenna herään hyvissä ajoin, syön aamupalaa. Huomenna menen aamupalan jälkeen kello 10:00 aikaan lajittelutöihin. Syön lounaan töissä. Otan sinne omat eväät. Käyn lenkkeilemässä jossain sopivassa välissä. Aion nauttia näistä ihanista ja aurinkoisista kevätpäivistä. Laihdutuskuurini jatkuu edelleen ja yritän karistaa kaikki mahdolliset kilot pois. Pyrin aina nukkumaan 8 tuntia yössä ja se on tavoitemäärä, jonka ihmisten pitäisi nukkua joka yö. Menen tänään hyvissä ajoin nukkumaan ja pyrin menemään joka yö viimeistään kello 00:00 sänkyyn. Menen yöpuulle, kun olen saanut tämän blogin kirjoitettua. Kirjoitan blogia joka ilta. Olen iltavirkku,en aamuvirkku, koska en jaksa aamulla herätä ja nousta todella aikaisin ylös sängystä. Join tänä aamuna 2 kupillista teetä ja päivällä 2 kupillista kahvia. Juon molempia juomia mutta juon enemmän teetä. Juon sekä pussiteetä että vihreää teetä. Juon myös sekä mustaa teetä että vihreää teetä ja molemmat maistuvat hyvältä. Kotona juon silloin tällöin irtoteetä ja aamulla juon pussiteetä. Minulle saa lähettää kaveripyyntöjä ja saa lisätä kaveriksi, jos haluaa. Olen kaikkien kaveri. Minulle saa vapaasti laittaa viestiä täällä irc-galleriassa. En kaveeraa pahojen ihmisten kanssa. Saa/voi tutustua minuun ihan kaverina (minä en pure) ja uudet kaverit ovat tervetulleita. Saa laittaa herttaa uusiin ja vanhoihin kuviin ja saa kommentoida uusia ja vanhoja kuvia. Arvostan ja toivon hartaasti, että luette blogiani täällä irc-galleriassa huolella ajatuksen kanssa ja laitatte herttaa blogeihini. Olen itse aikaansaava ihminen ja tykkään kirjoittaa blogia iltaisin. Olen myös liikunnallinen ihminen ja liikun ulkona joka päivä. Olen tottunut liikkumaan jokaikinen päivä. Lenkkeilen joka päivä yhteensä semmoisen tunnin verran ja joskus jopa yli tunnin verran. Lenkkeily piristää kummasti mieltäni ja saa ajatukset pois ikävistä asioista. Liikunnan ja urheilun avulla tunnen itseni pirteäksi ja treenisuorituksen jälkeen en ole ikinä väsynyt vaan energinen. En lopeta liikuntaa ikinä vaan jatkan liikuntaa koko loppuelämän ajan. Hiihto on minun talvinen urheilulaji ja liikuntamuoto. Liikunta ja urheilu ovat edelleen osa minun arkea. Olen urheilullinen nuori mies. Käyn lenkkeilemässä joka päivä ja joka viikonloppu. Liikunta on hyväksi myös hyvinvoinnille ja terveydelle. Liikunnan avulla jaksan paremmin siksi harrastan liikuntaa päivittäin. Tykkään harrastaa liikuntaa päivittäin ja harrastan kaikkia lajeja paitsi hurjapäisiä lajeja. Suosittelen liikuntaa kaikille ja liikunta on minulle sopiva lääke kaikkeen. Olen laihdutuskuurilla, syön pienempiä annoksia ja liikun riittävästi ja monipuolisesti, jotta painoni putoaa. Liikunta auttaa minua voimaan paremmin ja saa oloni hyväksi.

Huhtikuun kahdeskymmenesviides päiväMaanantai 25.04.2022 23:16

25.04.2022. Maanantai. Heräsin tänä aamuna vartttia vaille yhdeksän aikaan. Söin aamupalaa. Aamupalan jälkeen menin tänään lajitteluhommiin kello 10:00-14:00. Söin omat eväät töissä. Join myös teetä ja vettä. Työpäivän jälkeen menin vanhemmille. Söin lounaan tänään kello 14:00 jälkeen. Lounaan jälkeen otin pikku päiväunet. Päiväunien jälkeen join kahvit vanhemmilla. Nyt en syö herkkuja hetkeen ja kiinnitän huomiota ruokavalioon ja annoskokoon. Pikkuisen otan herkkuja, mutta en muuten ota niitä, koska olen laihiksella ja yritän päästä isosta mahastani eroon. Kahvinjuonnin jälkeen katsoin telkkaria. Sitten valmistauduin tämän päivän saksan tunnille. Tunti oli tänään kello 18:30-20:00 aikaan. Tunnin jälkeen kävin vähän aikaa, sitten kävin pikku lenkillä. Lenkin jälkeen menin suihkuun. Suihkun jälkeen menin vanhemmille illanviettoon. Kotona pyöritin hulavannetta 87 päivän ajan ja huomenna on 88 päivä. Aion pyörittää hulavannetta 15 minuuttia joka päivä, jotta saan mahani pienemmäksi. Hulailu kaventaa vyötäröä muutaman sentin. Olin vanhempien luona koko illan. Söin vanhemmilla iltapalaa, katselin telkkaria, tein omia hommia sekä kännykällä että tietokoneella ja tein kaikkea kivaa illan mittaan. Huomenna herään hyvissä ajoin, syön aamupalaa. Huomenna minulla on vapaapäivä. Menen töihin seuraavan kerran keskiviikkona.Syön lounaan jossain vaiheessa päivää. Käyn lenkkeilemässä jossain sopivassa välissä. Aion nauttia näistä ihanista ja aurinkoisista kevätpäivistä. Laihdutuskuurini jatkuu edelleen ja yritän karistaa kaikki mahdolliset kilot pois. Pyrin aina nukkumaan 8 tuntia yössä ja se on tavoitemäärä, jonka ihmisten pitäisi nukkua joka yö. Menen tänään hyvissä ajoin nukkumaan ja pyrin menemään joka yö viimeistään kello 00:00 sänkyyn. Menen yöpuulle, kun olen saanut tämän blogin kirjoitettua. Kirjoitan blogia joka ilta. Olen iltavirkku,en aamuvirkku, koska en jaksa aamulla herätä ja nousta todella aikaisin ylös sängystä. Join tänä aamuna 1 kupillisen teetä, töissä join saman verran eli 1 kupillisen teetä ja päivällä 2 kupillista kahvia. Juon molempia juomia mutta juon enemmän teetä. Juon sekä pussiteetä että vihreää teetä. Juon myös sekä mustaa teetä että vihreää teetä ja molemmat maistuvat hyvältä. Kotona juon silloin tällöin irtoteetä ja aamulla juon pussiteetä. Minulle saa lähettää kaveripyyntöjä ja saa lisätä kaveriksi, jos haluaa. Olen kaikkien kaveri. Minulle saa vapaasti laittaa viestiä täällä irc-galleriassa. En kaveeraa pahojen ihmisten kanssa. Saa/voi tutustua minuun ihan kaverina (minä en pure) ja uudet kaverit ovat tervetulleita. Saa laittaa herttaa uusiin ja vanhoihin kuviin ja saa kommentoida uusia ja vanhoja kuvia. Arvostan ja toivon hartaasti, että luette blogiani täällä irc-galleriassa huolella ajatuksen kanssa ja laitatte herttaa blogeihini. Olen itse aikaansaava ihminen ja tykkään kirjoittaa blogia iltaisin. Olen myös liikunnallinen ihminen ja liikun ulkona joka päivä. Olen tottunut liikkumaan jokaikinen päivä. Lenkkeilen joka päivä yhteensä semmoisen tunnin verran ja joskus jopa yli tunnin verran. Lenkkeily piristää kummasti mieltäni ja saa ajatukset pois ikävistä asioista. Liikunnan ja urheilun avulla tunnen itseni pirteäksi ja treenisuorituksen jälkeen en ole ikinä väsynyt vaan energinen. En lopeta liikuntaa ikinä vaan jatkan liikuntaa koko loppuelämän ajan. Hiihto on minun talvinen urheilulaji ja liikuntamuoto. Liikunta ja urheilu ovat edelleen osa minun arkea. Olen urheilullinen nuori mies. Käyn lenkkeilemässä joka päivä ja joka viikonloppu. Liikunta on hyväksi myös hyvinvoinnille ja terveydelle. Liikunnan avulla jaksan paremmin siksi harrastan liikuntaa päivittäin. Tykkään harrastaa liikuntaa päivittäin ja harrastan kaikkia lajeja paitsi hurjapäisiä lajeja. Suosittelen liikuntaa kaikille ja liikunta on minulle sopiva lääke kaikkeen. Olen laihdutuskuurilla, syön pienempiä annoksia ja liikun riittävästi ja monipuolisesti, jotta painoni putoaa. Liikunta auttaa minua voimaan paremmin ja saa oloni hyväksi.

Huhtikuun kahdeskymmenesneljäspäiväSunnuntai 24.04.2022 22:58

24.04.2022. Sunnuntai. Heräsin tänä aamuna varttia kymmenen aikaan. Söin aamupalaa. Aamupalan jälkeen siivosin kotia syntymäpäiviäni varten. Kävin pikku lenkillä hyvissä ajoin. Lenkin jälkeen kävin suihkussa. Sitten menin vanhemmille lounaalle. Söin lounaan tänään kello 13:00 jälkeen vanhemmilla. Lounaan jälkeen menin äitini kanssa pyörällä jäähallille katsomaan yhtä luisteluesitystä. Esityksen jälkeen vein pyöräni varastoon ja sitten menin vanhemmille kahvinjuontiin. Join kahvit vanhemmilla. Sitten menin äitini kanssa minun luokse valmistamaan tarjoiluja syntymäpäiviäni varten. juhlimme syntymäpäiviäni vanhempieni ja minuin nuoremman siskoni perheen kesken. Nyt en syö herkkuja hetkeen ja kiinnitän huomiota ruokavalioon ja annoskokoon. Pikkuisen otan herkkuja, mutta en muuten ota niitä, koska olen laihiksella ja yritän päästä isosta mahastani eroon. Kotona pyöritin hulavannetta 86 päivän ajan ja huomenna on 87 päivä. Aion pyörittää hulavannetta 15 minuuttia joka päivä, jotta saan mahani pienemmäksi. Hulailu kaventaa vyötäröä muutaman sentin. Olin vanhempien luona koko illan. Söin vanhemmilla iltapalaa, katselin telkkaria, tein omia hommia sekä kännykällä että tietokoneella ja tein kaikkea kivaa illan mittaan. Huomenna herään hyvissä ajoin, syön aamupalaa. Menen huomenna aamupalan jälkeen lajitteluhommiin kello 10:00-14:00. Syön lounaan töissä. Menen huomenna kello 18:30-20:00 saksan jatkokurssille kansalaisopistolle. Otan oman mukaan otettavan teemukin. Aion nauttia näistä ihanista ja aurinkoisista kevätpäivistä. Laihdutuskuurini jatkuu edelleen ja yritän karistaa kaikki mahdolliset kilot pois. Pyrin aina nukkumaan 8 tuntia yössä ja se on tavoitemäärä, jonka ihmisten pitäisi nukkua joka yö. Menen tänään hyvissä ajoin nukkumaan ja pyrin menemään joka yö viimeistään kello 00:00 sänkyyn. Menen yöpuulle, kun olen saanut tämän blogin kirjoitettua. Kirjoitan blogia joka ilta. Olen iltavirkku,en aamuvirkku, koska en jaksa aamulla herätä ja nousta todella aikaisin ylös sängystä. Join tänä aamuna 2 kupillista teetä ja päivällä saman verran eli 2 kupillista kahvia. Juon molempia juomia mutta juon enemmän teetä. Juon sekä pussiteetä että vihreää teetä. Juon myös sekä mustaa teetä että vihreää teetä ja molemmat maistuvat hyvältä. Kotona juon silloin tällöin irtoteetä ja aamulla juon pussiteetä. Minulle saa lähettää kaveripyyntöjä ja saa lisätä kaveriksi, jos haluaa. Olen kaikkien kaveri. Minulle saa vapaasti laittaa viestiä täällä irc-galleriassa. En kaveeraa pahojen ihmisten kanssa. Saa/voi tutustua minuun ihan kaverina (minä en pure) ja uudet kaverit ovat tervetulleita. Saa laittaa herttaa uusiin ja vanhoihin kuviin ja saa kommentoida uusia ja vanhoja kuvia. Arvostan ja toivon hartaasti, että luette blogiani täällä irc-galleriassa huolella ajatuksen kanssa ja laitatte herttaa blogeihini. Olen itse aikaansaava ihminen ja tykkään kirjoittaa blogia iltaisin. Olen myös liikunnallinen ihminen ja liikun ulkona joka päivä. Olen tottunut liikkumaan jokaikinen päivä. Lenkkeilen joka päivä yhteensä semmoisen tunnin verran ja joskus jopa yli tunnin verran. Lenkkeily piristää kummasti mieltäni ja saa ajatukset pois ikävistä asioista. Liikunnan ja urheilun avulla tunnen itseni pirteäksi ja treenisuorituksen jälkeen en ole ikinä väsynyt vaan energinen. En lopeta liikuntaa ikinä vaan jatkan liikuntaa koko loppuelämän ajan. Hiihto on minun talvinen urheilulaji ja liikuntamuoto. Liikunta ja urheilu ovat edelleen osa minun arkea. Olen urheilullinen nuori mies. Käyn lenkkeilemässä joka päivä ja joka viikonloppu. Liikunta on hyväksi myös hyvinvoinnille ja terveydelle. Liikunnan avulla jaksan paremmin siksi harrastan liikuntaa päivittäin. Tykkään harrastaa liikuntaa päivittäin ja harrastan kaikkia lajeja paitsi hurjapäisiä lajeja. Suosittelen liikuntaa kaikille ja liikunta on minulle sopiva lääke kaikkeen. Olen laihdutuskuurilla, syön pienempiä annoksia ja liikun riittävästi ja monipuolisesti, jotta painoni putoaa. Liikunta auttaa minua voimaan paremmin ja saa oloni hyväksi.