IRC-Galleria

_Iltsu_

_Iltsu_

Saa laittaa vapaasti viestiä,tutustua, laittaa herttaa ja kommentoida kuviani ❤️❤️😘😘

Selaa blogimerkintöjä

Syyskuun kahdeksas päiväTorstai 08.09.2022 23:52

8.9.2022. Torstai. Heräsin tänä aamuna kello 09:00 aikaan. Sitten pesin hampaat ja söin aamupalaa. Sitten menin vähäksi aikaa äitini kanssa töihin ja söin lounaaksi maksalaatikkoa, leipäjuustosalaattia, lasillisen maitoa ja pari leipää. Lounaan jälkeen otin päiväunet ja päiväunien jälkeen join kaksi kupillista kahvia. Kahvin kanssa söin rasiallisen pensasmustikoita ja vähän herkkuja. Sitten katsoin telkkaria ja sitten menin lenkille Kanervalaan ja Länsikatua pitkin kotiin. Lenkin jälkeen kävin suihkussa. Katsoin telkkaria, harjoittelin italiaa duolingon avulla, tein omia hommia läppärillä, söin vanhempien luona iltapalaa. Kohta menen nukkumaan yöpuulle eli nukkumaan. Huomenna minulla on työpäivä. Huomenna minulla on vapaapäivä. Herään hyvissä ajoin. Käyn kävelylenkillä jossain sopivassa välissä. Kohta menen nukkumaan. Nukun hyvin joka yö ja nukun hyvin pehmolelujen kanssa. Söin tänä aamuna pari leipää, kupillisen teetä, vettä, mysliä, rypäleitä, banaanin, mandariinin ja vadelmia. Join päivällä kahvia ja aamulla teetä. Käyn huomenna lenkillä aamulla tai illemmalla. Laitan tällä viikolla kuvia Instagramiin viimeistään huomenna ja jotkut kuvat jaan sekä täällä Irc-galleriassa että Facebookissa. Laitoin tänä päivänä lämpimästi päälle, koska ulkona oli todella kylmä ja todella tuulista. Koko viikon sää on kylmää ja syksyistä säätä. Käytän sekä sisällä että ulkona villasukkia näiden koleiden säiden takia. Tykkään kun on välillä viileää säätä enkä tykkää liian kuumista ilmoista. Hyvää loppuiltaa kaikille ja lukekaa blogiani todella tarkkaan ja ajatuksen kanssa. Tulevalla viikolla on todella kolea ja kylmä sää. Nyt tulee pimeä 20-21 aikaan, joten minun täytyy lenkkeillä valoisan aikaan. Kuuntelin musiikkia Youtubesta sekä SANNIlta että Cheekiltä. He ovat lempiartistejani tällä hetkellä.

Syyskuun seitsemäs päiväKeskiviikko 07.09.2022 23:34

7.9.2022. Keskiviikko. Heräsin tänä aamuna kello 10:00 aikaan. Sitten pesin hampaat ja söin aamupalaa. Sitten otin päiväunet ja söin lounaaksi kana-pastasalaattia, lasillisen maitoa ja pari leipää. Lounaan jälkeen kaksi kupillista kahvia. Kahvin kanssa söin rasiallisen pensasmustikoita ja vähän herkkuja. Sitten menin lenkille ja Vesiurheilukeskus laiturin ohi eteläkadulle ja Koulukatua pitkin kotiin. niinivaaralle katsomaan entistä lukiota. Lenkin jälkeen kävin suihkussa. Katsoin telkkaria, harjoittelin italiaa duolingon avulla, tein omia hommia läppärillä, söin vanhempien luona iltapalaa. Kohta menen nukkumaan yöpuulle eli nukkumaan. Huomenna minulla on työpäivä. Huomenna kello 09:00 aikoihin. Käyn kävelylenkillä jossain sopivassa välissä. Kohta menen nukkumaan. Nukun hyvin joka yö ja nukun hyvin pehmolelujen kanssa. Söin tänä aamuna pari leipää, kupillisen teetä, vettä, mysliä, rypäleitä, banaanin, mandariinin ja vadelmia. Join päivällä kahvia ja aamulla teetä. Käyn huomenna lenkillä aamulla tai illemmalla. Laitan tällä viikolla kuvia Instagramiin viimeistään huomenna ja jotkut kuvat jaan sekä täällä Irc-galleriassa että Facebookissa. Laitoin tänä päivänä lämpimästi päälle, koska ulkona oli todella kylmä ja todella tuulista. Koko viikon sää on kylmää ja syksyistä säätä. Käytän sekä sisällä että ulkona villasukkia näiden koleiden säiden takia. Tykkään kun on välillä viileää säätä enkä tykkää liian kuumista ilmoista. Hyvää loppuiltaa kaikille ja lukekaa blogiani todella tarkkaan ja ajatuksen kanssa. Tulevalla viikolla on todella kolea ja kylmä sää. Nyt tulee pimeä 20-21 aikaan, joten minun täytyy lenkkeillä valoisan aikaan. Kuuntelin musiikkia Youtubesta sekä SANNIlta että Cheekiltä. He ovat lempiartistejani tällä hetkellä.

Syyskuun kuudes päiväTiistai 06.09.2022 23:28

6.9.2022. Tiistai. Heräsin tänä aamuna kello 10:00 aikaan. Sitten pesin hampaat ja söin aamupalaa. Sitten otin päiväunet ja söin lounaaksi tonnikala-sushisalaattia, lasillisen maitoa ja pari leipää. Lounaan jälkeen kaksi kupillista kahvia. Kahvin kanssa söin rasiallisen pensasmustikoita ja vähän herkkuja. Sitten menin lenkille laulavalle ja Vesiurheilukeskus laiturin ohi eteläkadulle ja Koulukatua pitkin kotiin. Katsoin telkkaria, harjoittelin saksaa duolingon avulla, tein omia hommia läppärillä, söin vanhempien luona iltapalaa. Kohta menen nukkumaan yöpuulle eli nukkumaan. Huomenna minulla on vapaapäivä. Huomenna herään hyvissä ajoin. Käyn kävelyllä jossain sopivassa välissä. Kohta menen nukkumaan. Nukun hyvin joka yö ja nukun hyvin pehmolelujen kanssa. Söin tänä aamuna pari leipää, kupillisen teetä, vettä, mysliä, rypäleitä, banaanin, mandariinin ja mansikoita. Join päivällä kahvia ja aamulla teetä. Käyn huomenna lenkillä aamulla tai illemmalla. Laitan tällä viikolla kuvia Instagramiin viimeistään torstaina ja jotkut kuvat jaan sekä täällä Irc-galleriassa että Facebookissa. Laitoin tänä päivänä lämpimästi päälle, koska ulkona oli todella kylmä ja todella tuulista. Koko viikon sää on kylmää ja syksyistä säätä. Käytän sekä sisällä että ulkona villasukkia näiden koleiden säiden takia. Tykkään kun on välillä viileää säätä enkä tykkää liian kuumista ilmoista. Hyvää loppuiltaa kaikille ja lukekaa blogiani todella tarkkaan ja ajatuksen kanssa. Tulevalla viikolla on todella kolea ja kylmä sää. Nyt tulee pimeä 20-21 aikaan, joten minun täytyy lenkkeillä valoisan aikaan. Kuuntelin musiikkia Youtubesta sekä SANNIlta että Cheekiltä. He ovat lempiartistejani tällä hetkellä.

Syyskuun viides päiväMaanantai 05.09.2022 23:44

5.9.2022. Maanantai. Heräsin tänä aamuna kello 08:45 aikaan. Sitten pesin hampaat ja söin aamupalaa. Sitten menin vanhemmille ja lähdin sieltä äidin kanssa asioille tavaratorille ja lidlissä. Sitten menin töihin pitkästä aikaa ja sitten tulin vanhempien luokse lounaalle ja lounaan jälkeen päiväunet. Päiväunien jälkeen join kahvit. Kahvinjuonnin jälkeen katsoin telkkaria. Sitten söin juustoista kana-kasviskeittoa. Sitten menin lenkille. Katsoin telkkaria, harjoittelin saksaa duolingon avulla, tein omia hommia läppärillä, söin vanhempien luona iltapalaa. Kohta menen nukkumaan yöpuulle eli nukkumaan. Huomenna minulla on vapaapäivä. Huomenna herään hyvissä ajoin. Käyn kävelyllä jossain sopivassa välissä. Kohta menen nukkumaan. Nukun hyvin joka yö ja nukun hyvin pehmolelujen kanssa. Söin tänä aamuna pari leipää, kupillisen teetä, vettä, mysliä, rypäleitä, banaanin, mandariinin ja vadelmia. Join vanhemmilla kahvia ja syntymäpäivillä teetä. Käyn huomenna lenkillä aamulla tai illemmalla. Laitan joku päivä kuvia Instagramiin ja jotkut kuvat jaan täällä Irc-galleriassa ja Facebookissa. Laitoin tänä päivänä lämpimästi päälle, koska ulkona oli todella kylmä ja todella tuulista. Koko viikon sää on kylmää ja syksyistä säätä. Käytän sekä sisällä että ulkona villasukkia näiden koleiden säiden takia. Tykkään kun on välillä viileää säätä enkä tykkää liian kuumista ilmoista. Hyvää loppuiltaa kaikille ja lukekaa blogiani todella tarkkaan ja ajatuksen kanssa. Tulevalla viikolla on todella kolea ja kylmä sää.

Syyskuun neljäs päiväSunnuntai 04.09.2022 22:50

4.9.2022. Sunnuntai. Heräsin tänä aamuna kymmenen aikaan. Sitten pesin hampaat ja söin aamupalaa. Sitten menin vanhemmille auttamaan äitiä leipomisessa. Sitten söin lounaan ja sitten tein äidin kanssa tartaletteja tämänpäiväisiin syntymäpäiväjuhliin, jotka pidettiin minun vanhimman siskoni luona. Otin leipomisen jälkeen päiväunet ja sitten lähdimme kyseisiin juhliin, jotka mainitsin aiemmin. Juhlien jälkeen lähdimme vanhempien luokse. Vanhempi siskoni haki Kuopion tavarat varastostani. Sitten vein roskat ulos. Sitten menin lenkille ja kävin myös kaupassa ostamassa Katsoin telkkaria, harjoittelin saksaa duolingon avulla, tein omia hommia läppärillä, söin vanhempien luona iltapalaa. Kohta menen nukkumaan yöpuulle eli nukkumaan. Huomenna on pyhäpäivä eli sunnuntai. Huomenna minulla on työpäivä pitkästä aikaa. Käymme äitini kanssa asioilla tavaratorilla ja Lidlissä. Söin tänä aamuna pari leipää, kupillisen teetä, vettä, mysliä, rypäleitä, banaanin, mandariinin ja pensasmustikoita. Join vanhemmilla kahvia ja syntymäpäivillä teetä. Käyn huomenna lenkillä aamulla tai illemmalla. Herään kello 08:45 aikaan. Laitan joku päivä kuvia Instagramiin ja jotkut kuvat jaan täällä Irc-galleriassa ja Facebookissa. Laitoin tänä aamuna lämpimästi päälle, koska ulkona oli todella kylmä ja todella tuulista. Koko viikon sää on kylmää ja syksyistä säätä. Käytän sekä sisällä että ulkona villasukkia näiden koleiden säiden takia. Tykkään kun on välillä viileää säätä enkä tykkää liian kuumista ilmoista. Hyvää loppuiltaa kaikille ja lukekaa blogiani todella tarkkaan ja ajatuksen kanssa. Tulevalla viikolla on todella kolea ja kylmä sää.

Syyskuun kolmas päiväLauantai 03.09.2022 23:46

3.9.2022. Lauantai. Heräsin tänä aamuna kymmenen aikaan. Sitten pesin hampaat ja söin aamupalaa. Sitten lähdin lenkille. Kävin lenkin jälkeen suihkussa. Sitten menin vanhemmille auttamaan äitiä leipomisessa. Ensin söin lounaan ja sitten tein äidin kanssa kanttarellipiirakkaa tämänpäiväisiin venetsialaisiin, jotka pidettiin minun vanhimman siskoni luona. Otin leipomisen jälkeen päiväunet ja sitten join kahvit. Kahvinjuonnin jälkeen lähdimme kyseisiin juhliin, jotka mainitsin aiemmin. Juhlien jälkeen lähdimme vanhempien luokse. Kävin myös kaupassa ostamassa jogurtit isälleni ja huomiseksi kevytmaidon leipomista varten. Katsoin telkkaria, harjoittelin saksaa duolingon avulla, tein omia hommia läppärillä, söin vanhempien luona iltapalaa. Kohta menen nukkumaan yöpuulle eli nukkumaan. Huomenna on pyhäpäivä eli sunnuntai. Huomenna on minun vanhimman siskoni toiseksi nuorimman lapsen synttärit. Jatkan äitini kanssa huomenna leipomista niihin juhliin. Söin tänä aamuna pari leipää, kupillisen teetä, vettä, mysliä, rypäleitä, banaanin, mandariinin ja pensasmustikoita. Join vanhemmilla kahvia ja venetsialaisissa teetä. Käyn huomenna lenkillä aamulla tai illemmalla. Herään 9-10 aikaan. Laitan joku päivä kuvia Instagramiin ja jotkut kuvat jaan täällä Irc-galleriassa ja Facebookissa. Laitoin tänä aamuna lämpimästi päälle, koska ulkona oli todella kylmä ja todella tuulista. Koko viikon sää on kylmää ja syksyistä säätä. Käytän sekä sisällä että ulkona villasukkia näiden koleiden säiden takia. Tykkään kun on välillä viileää säätä enkä tykkää liian kuumista ilmoista. Hyvää loppuiltaa kaikille ja lukekaa blogiani todella tarkkaan ja ajatuksen kanssa.

Syyskuun toinen päiväPerjantai 02.09.2022 23:39

2.9.2022. Perjantai. Tänään alkoi viikonloppu. Heräsin kympin aikaan. Lepäsin hetken aikaa ennen aamupalaa. Söin kello 11:00 aikaan aamupalaksi teetä, 2 palaa leipää, vettä, rasiallisen viinirypäleitä, banaanin, mandariinin, kupillisen mysliä ja rasiallisen mansikoita. Aamupalan jälkeen otin päiväunet. Päiväunien jälkeen söin lounaaksi katkarapu-caesar-salaatin. Lounaan jälkeen menin vanhemmille päiväkahville. Sitten katsoin telkkaria. Kuuden jälkeen kävimme äitini kanssa asioilla ostamassa aineksia huomisiin venetsialaisiin, jotka minun vanhempi siskoni järjestää huomenna kello 17:00 aikaan. Kauppareissun jälkeen menin vanhempien luokse iltapalalle. Söin heillä iltapalaksi lihamureketta ja keitettyjä perunoita. Sen jälkeen autoin äitiäni leipomisessa, koska minun ja äitini täytyy leipoa mokkapaloja ja kanttarellipiirakkaa niihin huomisiin juhliin. Leipomisen jälkeen kävin äitini kanssa kellarissa ja veimme sinne mustaherukkahillopurkit. Sitten tein omia hommia läppärillä. Kohta menen nukkumaan, koska minua väsyttää. En ehtinyt käydä lenkillä tänään, koska minulla oli todella kiireinen päivä. Nukun 8-9 tuntia joka yö. Huomenna minulla on vapaapäivä. Käyn lenkillä aamulla, koska minun pitää auttaa äitiä huomenna leipomisessa. Nyt toivotan kaikille lukijoille oikein hyvää yötä ja illanjatkoa. Huomenna kirjoitan blogia taas. Käyn ehkä happihyppelyllä, kun olen lähtenyt vanhemmilta kotiin päin, sitten otan muutamat kuvat ja lähden sen jälkeen nukkumaan eli yöpuulle. Nyt on kylmä tuuli ulkona, joten pukekaa lämpimästi päälle, kun ulkoilette kylmällä säällä.

Syyskuu alkoiTorstai 01.09.2022 23:54

01.09.2022. Torstai. Heräsin tänä aamuna kello 08:20 aikaan, pesin hampaat ja söin aamupalaa. Sitten lähdin äitini kanssa mökillä käymään päiväkäynnille. Tein pihahommia ja kävin äidin kanssa sienessä. Sitten lähdimme ajamaan takaisin kohti Joensuuta. Söin lounaan Joensuussa. Lounaan jälkeen otin päiväunet. Päiväunien jälkeen join kahvit. Kahvinjuonnin jälkeen katsoin telkkaria ja kävin viemässä isäni kanssa tyhjät pullot kauppaan. Sen jälkeen menin lenkille laululavalle ja menin vesiurheilukeskus laiturin ohi. Kävin lenkin jälkeen suihkussa ja eneen suihkua join kupillisen teetä ja pensasmustikoita ja mandariinin. Suihkun jälkeen menin vanhempien luokse viettämään loppuiltaa. Kun lähden vanhemmilta, niin valmistaudun iltatoimiin ja menen nukkumaan. Nukun 8-9 tuntia öisin ja päiväunien aikaan noin tunnin. Huomenna alkaa viikonloppu. Huomenna herään hyvissä ajoin siinä 09-10 maissa. Syön aamupalaa 11:00 maissa, syön lounaan 14-15 maissa, juon kahvit päivällä 16-17 maissa ja käyn kävelylenkillä ennen pimeää. Pimeä tulee kello 20:30 jälkeen illalla. Nyt huomaan, että minun on pakko laittaa lämpimästi päälle, kun menen ulkoilemaan, nyt kun ilmat ovat viilentyneet pohjoistuulen takia. Join tänä aamuna kupillisen teetä ja päivällä vanhemmilla kahvia 2-3 kupillista. Tee on minun juoma, jota juon enemmän kuin kahvia. Toivotan nyt kaikille hyvää loppuiltaa. Liikun ulkona päivittäin ja joskus teen kaksi lenkkiä päivän aikana. Syksy on ihanaa aikaa, kun voi käydä sienestämässä ja luontopoluilla kävelemässä.
31.07.2022. Sunnuntai. Heräsin tänä aamuna kello 09:30 aikaan. Pesin hampaat ja söin aamupalaa. Aamupalan jälkeen menin vanhemmille ja sitä kautta. Söin lounaan kotona. Lounaan jälkeen tein hommia mökillä ja sitten join kahvit. Kävin kahvinjuonnin jälkeen marjassa ja sienessä. Uin myös mökillä ja onhan se kiva välillä uida Joensuussakin. Sitten menin kotiin mökille. Katsoin telkkaria, söin mökillä iltapalaa, tein omia hommia sekä läppärillä ja tein kaikkea kivaa illan mittaan. Huomenna alkaa elokuu jaminulla on vapaapäivä. Herään hyvissä ajoin. Pesen hampaat ja syön aamupalaa. Syön lounaan jossain vaiheessa päivää. Käyn lenkillä illemmalla. Juon kahvit illemmalla. Syön huomenna lounaan jossain sopivassa välissä. Menen kohta nukkumaan. Nukun 8-9 tuntia. Nukun pehmolelujeni kanssa. Join tänä aamuna 1 kupillista teetä ja kotona 2 kupillista kahvia. Juon molempia juomia, mutta juon mieluummin teetä. Juon sekä mustaa että vihreää teetä. Liikun ja ulkoilen joka päivä. Lenkkeilen semmoisen tunnin verran joka päivä. Lenkkeily piristää ja virkistää mieltäni ja päivääni. Liikunta on minulle sydämenasia. Laihdutukseni jatkuu ja kiinnitän huomiota ruokavalioon ja annoskokoon. Syön hedelmiä ja marjoja joka päivä paitsi karkkeja. En syö hirveästi mitään makeaa. Ihanaa, että kesä on tullut ja tykkään kesästä. Tänään oli sekasää, sadepäivänä en käy lenkkeilemässä enkä uimassa. Puuro on hyvä aamu-sekä iltapala. Hyvää sunnuntai-iltaa kaikille. Tykkään syödä terveellisesti ja monipuolisesti.

Heinäkuun kolmaskymmenes päiväSunnuntai 31.07.2022 23:40

30.07.2022. Lauantai. Heräsin tänä aamuna kello 10:00 aikaan. Pesin hampaat ja söin aamupalaa. Aamupalan jälkeen otin päiväunet. Söin lounaan kotona. Lounaan jälkeen tein hommia kotona ja sitten join kahvit. Kävin kahvinjuonnin jälkeen kävelylenkillä. Uin myös mökillä ja onhan se kiva välillä uida Joensuussakin. Sitten menin kotiin. Katsoin telkkaria, söin mökillä iltapalaa, tein omia hommia sekä läppärillä ja tein kaikkea kivaa illan mittaan. Huomenna minulla on vapaapäivä. Herään hyvissä ajoin. Pesen hampaat ja syön aamupalaa. Syön lounaan jossain vaiheessa päivää. Käyn lenkillä illemmalla. Juon kahvit illemmalla. Syön huomenna lounaan jossain sopivassa välissä. Menen kohta nukkumaan. Nukun 8-9 tuntia. Nukun pehmolelujeni kanssa. Join tänä aamuna 2 kupillista teetä ja kotona 2 kupillista kahvia. Juon molempia juomia, mutta juon mieluummin teetä. Juon sekä mustaa että vihreää teetä. Liikun ja ulkoilen joka päivä. Lenkkeilen semmoisen tunnin verran joka päivä. Lenkkeily piristää ja virkistää mieltäni ja päivääni. Liikunta on minulle sydämenasia. Laihdutukseni jatkuu ja kiinnitän huomiota ruokavalioon ja annoskokoon. Syön hedelmiä ja marjoja joka päivä paitsi karkkeja. En syö hirveästi mitään makeaa. Ihanaa, että kesä on tullut ja tykkään kesästä. Tänään oli sekasää, sadepäivänä en käy lenkkeilemässä enkä uimassa. Puuro on hyvä aamu-sekä iltapala. Hyvää lauantai-iltaa kaikille. Tykkään syödä terveellisesti ja monipuolisesti.