IRC-Galleria

_Iltsu_

_Iltsu_

Saa laittaa vapaasti viestiä,tutustua, laittaa herttaa ja kommentoida kuviani ❤️❤️😘😘

Selaa blogimerkintöjä

Maaliskuinen sunnuntaiSunnuntai 05.03.2023 23:56

Tänään on sunnuntai. Kävin ulkoilemassa illalla kello 20 aikaan. Ulkoilu pakkassäässä tuntui todella hauskalta ja mukavalta talvilajilta. Lisäksi olen opiskellut saksan kieltä duolingon avulla ja olen opetellut uusia sanoja saksaksi. Ajattelin lähteä joku päivä hiihtämään, jos sää sallii. Plussakelillä kävelen ja juoksen. Olen myös katsonut Muumilaakson tarinoita italiaksi, ruotsiksi, saksaksi, englanniksi ja suomeksi. Ratkon myös ristikoita ja silloin tällöin teen palapelejä. Puhun jonkun verran italiaa. Nauttikaa talvesta ja lumesta. Olen kohta menossa nukkumaan. Käyn itsekin urheilemassa joka päivä. Käyn joku päivä kuntosalilla. Urheilumuotoni ovat lenkkeily, kävely, juoksu ja hiihto. Luen jonkun verran kirjoja ja lehtiä. Aamupalalla juon teetä ja päivällä kahvia. Autoin äitiäni tänään leipomisessa, kun hän halusi kokeilla porkkanakääretorttua. Olen dieetillä, joten minun täytyy katsoa, mitä suuhuni pistän päivän aikana. Katsoin myös areenasta uutta päivää. Toivon, että luette blogiani ajatuksen kanssa ja tykkäätte blogeistani. Kuuntelen kaikenlaista musiikkia, mutta pääasiassa kuuntelen SANNIA ja Cheekiä. Sannin Vahinko ja 2080-luvulla on minun lempikappaleita. CHEEK:in vahinko biisikin on hyvä. Maanantai on/on ollut inhokkipäiväni, kun olen ollut koulussa opiskelemassa. Pimeä tulee kello 17 aikaan. Pukeudun lämpimästi, kun käyn ulkoilemassa kylmässä talvisäässä. Nautin näistä talvipäivistä. Alkuviikolla sää oli kylmää, mutta sää poutaantuu viikonlopuksi. Joskus teen taas jonkun smoothien omista hedelmistä ja marjoista. Silloin tällöin laitan kuvia myös Facebookiin. Muistakaa laittaa sopivat kengät eli tarkoitan tässä tapauksessa nastakenkiä eli icebugeja, kun lähdette ulos. Sää on vaihtelevaa tällä viikolla. Käyn kerran tai pari kertaa viikossa ruokakaupassa. Herkut esimerkiksi karkit ja leivonnaiset jäävät ruokavaliostani pois ja jätän kaikki nopeat hiilihydraatit sisältävät ruoat pois. Syön hedelmiä ja marjoja päivän aikana. Söin tänään lounaaksi broilerikiusausta. Syön aina yhden annoksen päivän aikana, koska olen itse asiassa pudottamassa painoa muutaman kilon. Yritän laihduttaa ja helppoa se ei ole tule olemaan ja painonpudotus vaatii aikaa. Maaliskuun ensimmäinen viikonloppu on nyt ohi ja koululaisia odottaa talviloma täällä päin Suomea, missä minä itse asun. Hyvää kevään alkua kaikille.

Maaliskuinen lauantaiLauantai 04.03.2023 23:57

Tänään on lauantai. Kävin ulkoilemassa illalla kello 20 aikaan. Ulkoilu pakkassäässä tuntui todella hauskalta ja mukavalta talvilajilta. Lisäksi olen opiskellut saksan kieltä duolingon avulla ja olen opetellut uusia sanoja saksaksi. Ajattelin lähteä joku päivä hiihtämään, jos sää sallii. Plussakelillä kävelen ja juoksen. Olen myös katsonut Muumilaakson tarinoita italiaksi, ruotsiksi, saksaksi, englanniksi ja suomeksi. Ratkon myös ristikoita ja silloin tällöin teen palapelejä. Puhun jonkun verran italiaa. Nauttikaa talvesta ja lumesta. Olen kohta menossa nukkumaan. Käyn itsekin urheilemassa joka päivä. Käyn joku päivä kuntosalilla. Urheilumuotoni ovat lenkkeily, kävely, juoksu ja hiihto. Luen jonkun verran kirjoja ja lehtiä. Aamupalalla juon teetä ja päivällä kahvia. Olen dieetillä, joten minun täytyy katsoa, mitä suuhuni pistän päivän aikana. Katsoin myös areenasta uutta päivää. Toivon, että luette blogiani ajatuksen kanssa ja tykkäätte blogeistani. Kuuntelen kaikenlaista musiikkia, mutta pääasiassa kuuntelen SANNIA ja Cheekiä. Sannin Vahinko ja 2080-luvulla on minun lempikappaleita. CHEEK:in vahinko biisikin on hyvä. Maanantai on/on ollut inhokkipäiväni, kun olen ollut koulussa opiskelemassa. Pimeä tulee kello 17 aikaan. Pukeudun lämpimästi, kun käyn ulkoilemassa kylmässä talvisäässä. Nautin näistä talvipäivistä. Alkuviikolla sää oli kylmää, mutta sää poutaantuu viikonlopuksi. Joskus teen taas jonkun smoothien omista hedelmistä ja marjoista. Silloin tällöin laitan kuvia myös Facebookiin. Muistakaa laittaa sopivat kengät eli tarkoitan tässä tapauksessa nastakenkiä eli icebugeja, kun lähdette ulos. Sää on vaihtelevaa tällä viikolla. Käyn kerran tai pari kertaa viikossa ruokakaupassa. Herkut esimerkiksi karkit ja leivonnaiset jäävät ruokavaliostani pois ja jätän kaikki nopeat hiilihydraatit sisältävät ruoat pois. Syön hedelmiä ja marjoja päivän aikana. Söin tänään lounaaksi broilerikiusausta. Syön aina yhden annoksen päivän aikana, koska olen itse asiassa pudottamassa painoa muutaman kilon. Yritän laihduttaa ja helppoa se ei ole tule olemaan ja painonpudotus vaatii aikaa. Katsoin Putousta hetken aikaa, ennen kuin lähdin ostamaan maanantaille lounastarpeita ja vähän evästä itselleni.Hyvää kevään alkua kaikille.

Maaliskuun ensimmäinen viikonloppuPerjantai 03.03.2023 23:59

Tänään on perjantai. Kävin ulkoilemassa illalla kello 20 aikaan. Ulkoilu pakkassäässä tuntui todella hauskalta ja mukavalta talvilajilta. Lisäksi olen opiskellut saksan kieltä duolingon avulla ja olen opetellut uusia sanoja saksaksi. Ajattelin lähteä joku päivä hiihtämään, jos sää sallii. Plussakelillä kävelen ja juoksen. Olen myös katsonut Muumilaakson tarinoita italiaksi, ruotsiksi, saksaksi, englanniksi ja suomeksi. Ratkon myös ristikoita ja silloin tällöin teen palapelejä. Puhun jonkun verran italiaa. Nauttikaa talvesta ja lumesta. Olen kohta menossa nukkumaan. Käyn itsekin urheilemassa joka päivä. Käyn joku päivä kuntosalilla. Urheilumuotoni ovat lenkkeily, kävely, juoksu ja hiihto. Luen jonkun verran kirjoja ja lehtiä. Aamupalalla juon teetä ja päivällä kahvia. Olen dieetillä, joten minun täytyy katsoa, mitä suuhuni pistän päivän aikana. Katsoin myös areenasta uutta päivää. Toivon, että luette blogiani ajatuksen kanssa ja tykkäätte blogeistani. Kuuntelen kaikenlaista musiikkia, mutta pääasiassa kuuntelen SANNIA ja Cheekiä. Sannin Vahinko ja 2080-luvulla on minun lempikappaleita. CHEEK:in vahinko biisikin on hyvä. Maanantai on/on ollut inhokkipäiväni, kun olen ollut koulussa opiskelemassa. Pimeä tulee kello 17 aikaan. Pukeudun lämpimästi, kun käyn ulkoilemassa kylmässä talvisäässä. Nautin näistä talvipäivistä. Alkuviikolla sää oli kylmää, mutta sää poutaantuu viikonlopuksi. Joskus teen taas jonkun smoothien omista hedelmistä ja marjoista. Silloin tällöin laitan kuvia myös Facebookiin. Muistakaa laittaa sopivat kengät eli tarkoitan tässä tapauksessa nastakenkiä eli icebugeja, kun lähdette ulos. Sää on vaihtelevaa tällä viikolla. Käyn kerran tai pari kertaa viikossa ruokakaupassa. Herkut esimerkiksi karkit ja leivonnaiset jäävät ruokavaliostani pois ja jätän kaikki nopeat hiilihydraatit sisältävät ruoat pois. Syön hedelmiä ja marjoja päivän aikana. Söin tänään lounaaksi broilerikiusausta. Tilasin viime viikon perjantaina 24.2.2023 yhden sormuksen, jonka kävin tänään hakemassa postin pakettiautomaatista. Hyvää kevään alkua kaikille.

Maaliskuun ensimmäinen torstaiTorstai 02.03.2023 23:58

Tänään on torstai. Kävin ulkoilemassa päivällä kello 19:45 aikaan. Ulkoilu pakkassäässä tuntui todella hauskalta ja mukavalta talvilajilta. Lisäksi olen opiskellut saksan kieltä duolingon avulla ja olen opetellut uusia sanoja saksaksi. Ajattelin lähteä joku päivä hiihtämään, jos sää sallii. Plussakelillä kävelen ja juoksen. Olen myös katsonut Muumilaakson tarinoita italiaksi, ruotsiksi, saksaksi, englanniksi ja suomeksi. Ratkon myös ristikoita ja silloin tällöin teen palapelejä. Puhun jonkun verran italiaa. Nauttikaa talvesta ja lumesta. Olen kohta menossa nukkumaan. Käyn itsekin urheilemassa joka päivä. Käyn joku päivä kuntosalilla. Urheilumuotoni ovat lenkkeily, kävely, juoksu ja hiihto. Luen jonkun verran kirjoja ja lehtiä. Aamupalalla juon teetä ja päivällä kahvia. Olen dieetillä, joten minun täytyy katsoa, mitä suuhuni pistän päivän aikana. Katsoin myös areenasta uutta päivää. Toivon, että luette blogiani ajatuksen kanssa ja tykkäätte blogeistani. Kuuntelen kaikenlaista musiikkia, mutta pääasiassa kuuntelen SANNIA ja Cheekiä. Sannin Vahinko ja 2080-luvulla on minun lempikappaleita. CHEEK:in vahinko biisikin on hyvä. Maanantai on/on ollut inhokkipäiväni, kun olen ollut koulussa opiskelemassa. Pimeä tulee kello 17 aikaan. Pukeudun lämpimästi, kun käyn ulkoilemassa kylmässä talvisäässä. Nautin näistä talvipäivistä. Alkuviikolla sää oli kylmää, mutta sää poutaantuu viikonlopuksi. Joskus teen taas jonkun smoothien omista hedelmistä ja marjoista. Silloin tällöin laitan kuvia myös Facebookiin. Muistakaa laittaa sopivat kengät eli tarkoitan tässä tapauksessa nastakenkiä eli icebugeja, kun lähdette ulos. Sää on vaihtelevaa tällä viikolla. Käyn kerran tai pari kertaa viikossa ruokakaupassa. Herkut esimerkiksi karkit ja leivonnaiset jäävät ruokavaliostani pois ja jätän kaikki nopeat hiilihydraatit sisältävät ruoat pois. Syön hedelmiä ja marjoja päivän aikana. Söin tänään lounaaksi broilerikiusausta. Hyvää kevään alkua kaikille.

Maaliskuu alkoiTorstai 02.03.2023 00:01

Tänään on keskiviikko. Maaliskuu alkoi. Kävin ulkoilemassa päivällä kello 19:45 aikaan. Ulkoilu pakkassäässä tuntui todella hauskalta ja mukavalta talvilajilta. Lisäksi olen opiskellut saksan kieltä duolingon avulla ja olen opetellut uusia sanoja saksaksi. Ajattelin lähteä joku päivä hiihtämään, jos sää sallii. Plussakelillä kävelen ja juoksen. Olen myös katsonut Muumilaakson tarinoita italiaksi, ruotsiksi, saksaksi, englanniksi ja suomeksi. Ratkon myös ristikoita ja silloin tällöin teen palapelejä. Puhun jonkun verran italiaa. Nauttikaa talvesta ja lumesta. Olen kohta menossa nukkumaan. Käyn itsekin urheilemassa joka päivä. Käyn joku päivä kuntosalilla. Urheilumuotoni ovat lenkkeily, kävely, juoksu ja hiihto. Luen jonkun verran kirjoja ja lehtiä. Aamupalalla juon teetä ja päivällä kahvia. Olen dieetillä, joten minun täytyy katsoa, mitä suuhuni pistän päivän aikana. Katsoin myös areenasta uutta päivää. Toivon, että luette blogiani ajatuksen kanssa ja tykkäätte blogeistani. Kuuntelen kaikenlaista musiikkia, mutta pääasiassa kuuntelen SANNIA ja Cheekiä. Sannin Vahinko ja 2080-luvulla on minun lempikappaleita. CHEEK:in vahinko biisikin on hyvä. Maanantai on/on ollut inhokkipäiväni, kun olen ollut koulussa opiskelemassa. Pimeä tulee kello 17 aikaan. Pukeudun lämpimästi, kun käyn ulkoilemassa kylmässä talvisäässä. Nautin näistä talvipäivistä. Alkuviikolla sää oli kylmää, mutta sää poutaantuu viikonlopuksi. Joskus teen taas jonkun smoothien omista hedelmistä ja marjoista. Silloin tällöin laitan kuvia myös Facebookiin. Muistakaa laittaa sopivat kengät eli tarkoitan tässä tapauksessa nastakenkiä eli icebugeja, kun lähdette ulos. Sää on vaihtelevaa tällä viikolla. Käyn kerran tai pari kertaa viikossa ruokakaupassa. Herkut esimerkiksi karkit ja leivonnaiset jäävät ruokavaliostani pois ja jätän kaikki nopeat hiilihydraatit sisältävät ruoat pois. Syön hedelmiä ja marjoja päivän aikana. Söin tänään lounaaksi lohikastiketta ja pastaa. Hyvää maaliskuun ja kevään alkua kaikille.

Helmikuun viimeinen päiväTiistai 28.02.2023 23:59

Tänään on tiistai. Helmikuu on ohi. Kävin ulkoilemassa päivällä kello 19 aikaan. Ulkoilu pakkassäässä tuntui todella hauskalta ja mukavalta talvilajilta. Lisäksi olen opiskellut saksan kieltä duolingon avulla ja olen opetellut uusia sanoja saksaksi. Ajattelin lähteä joku päivä hiihtämään, jos sää sallii. Plussakelillä kävelen ja juoksen. Menin tänään kello 18:30 aikaan saksan tunnille. Olen myös katsonut Muumilaakson tarinoita italiaksi, ruotsiksi, saksaksi, englanniksi ja suomeksi. Ratkon myös ristikoita ja silloin tällöin teen palapelejä. Puhun jonkun verran italiaa. Nauttikaa talvesta ja lumesta. Olen kohta menossa nukkumaan. Käyn itsekin urheilemassa joka päivä. Käyn joku päivä kuntosalilla. Urheilumuotoni ovat lenkkeily, kävely, juoksu ja hiihto. Luen jonkun verran kirjoja ja lehtiä. Aamupalalla juon teetä ja päivällä kahvia. Olen dieetillä, joten minun täytyy katsoa, mitä suuhuni pistän päivän aikana. Katsoin myös areenasta uutta päivää. Toivon, että luette blogiani ajatuksen kanssa ja tykkäätte blogeistani. Kuuntelen kaikenlaista musiikkia, mutta pääasiassa kuuntelen SANNIA ja Cheekiä. Sannin Vahinko ja 2080-luvulla on minun lempikappaleita. CHEEK:in vahinko biisikin on hyvä. Maanantai on/on ollut inhokkipäiväni, kun olen ollut koulussa opiskelemassa. Pimeä tulee kello 17 aikaan. Pukeudun lämpimästi, kun käyn ulkoilemassa kylmässä talvisäässä. Nautin näistä talvipäivistä. Alkuviikolla sää oli kylmää, mutta sää poutaantuu viikonlopuksi. Joskus teen taas jonkun smoothien omista hedelmistä ja marjoista. Silloin tällöin laitan kuvia myös Facebookiin. Muistakaa laittaa sopivat kengät eli tarkoitan tässä tapauksessa nastakenkiä eli icebugeja, kun lähdette ulos. Sää on vaihtelevaa tällä viikolla. Käyn kerran tai pari kertaa viikossa ruokakaupassa. Herkut esimerkiksi karkit ja leivonnaiset jäävät ruokavaliostani pois ja jätän kaikki nopeat hiilihydraatit sisältävät ruoat pois. Syön hedelmiä ja marjoja päivän aikana. Söin tänään lounaaksi lohikastiketta ja pastaa. Hyvää uutta viikkoa kaikille. Huomenna alkaa maaliskuu

Viikko numero 9Maanantai 27.02.2023 23:53

Tänään on maanantai. Helmikuu on huomenna ohi. Kävin ulkoilemassa päivällä kello 16:30 aikaan. Ulkoilu pakkassäässä tuntui todella hauskalta ja mukavalta talvilajilta. Lisäksi olen opiskellut saksan kieltä duolingon avulla ja olen opetellut uusia sanoja saksaksi. Ajattelin lähteä joku päivä hiihtämään, jos sää sallii. Plussakelillä kävelen ja juoksen. Menin tänään kello 18:30 aikaan saksan tunnille. Olen myös katsonut Muumilaakson tarinoita italiaksi, ruotsiksi, saksaksi, englanniksi ja suomeksi. Ratkon myös ristikoita ja silloin tällöin teen palapelejä. Puhun jonkun verran italiaa. Nauttikaa talvesta ja lumesta. Olen kohta menossa nukkumaan. Käyn itsekin urheilemassa joka päivä. Käyn joku päivä kuntosalilla. Urheilumuotoni ovat lenkkeily, kävely, juoksu ja hiihto. Luen jonkun verran kirjoja ja lehtiä. Aamupalalla juon teetä ja päivällä kahvia. Olen dieetillä, joten minun täytyy katsoa, mitä suuhuni pistän päivän aikana. Katsoin myös areenasta uutta päivää. Toivon, että luette blogiani ajatuksen kanssa ja tykkäätte blogeistani. Kuuntelen kaikenlaista musiikkia, mutta pääasiassa kuuntelen SANNIA ja Cheekiä. Sannin Vahinko ja 2080-luvulla on minun lempikappaleita. CHEEK:in vahinko biisikin on hyvä. Maanantai on/on ollut inhokkipäiväni, kun olen ollut koulussa opiskelemassa. Pimeä tulee kello 17 aikaan. Pukeudun lämpimästi, kun käyn ulkoilemassa kylmässä talvisäässä. Nautin näistä talvipäivistä. Alkuviikolla sää oli kylmää, mutta sää poutaantuu viikonlopuksi. Joskus teen taas jonkun smoothien omista hedelmistä ja marjoista. Silloin tällöin laitan kuvia myös Facebookiin. Muistakaa laittaa sopivat kengät eli tarkoitan tässä tapauksessa nastakenkiä eli icebugeja, kun lähdette ulos. Sää on vaihtelevaa tällä viikolla. Käyn kerran tai pari kertaa viikossa ruokakaupassa. Herkut esimerkiksi karkit ja leivonnaiset jäävät ruokavaliostani pois ja jätän kaikki nopeat hiilihydraatit sisältävät ruoat pois. Syön hedelmiä ja marjoja päivän aikana. Söin tänään lounaaksi lohikastiketta ja pastaa. Hyvää uutta viikkoa kaikille. Ylihuomenna alkaa maaliskuu.

Tämän kuun viimeinen sunnuntaiSunnuntai 26.02.2023 23:51

Tänään on sunnuntai ja tämän kuun viimeinen viikonloppu ohi. Kävin ulkoilemassa illalla kello 20 aikaan. Ulkoilu pakkassäässä tuntui todella hauskalta ja mukavalta talvilajilta. Lisäksi olen opiskellut saksan kieltä duolingon avulla ja olen opetellut uusia sanoja saksaksi. Ajattelin lähteä joku päivä hiihtämään, jos sää sallii. Plussakelillä kävelen ja juoksen. Olen myös katsonut Muumilaakson tarinoita italiaksi, ruotsiksi, saksaksi, englanniksi ja suomeksi. Ratkon myös ristikoita ja silloin tällöin teen palapelejä. Puhun jonkun verran italiaa. Nauttikaa talvesta ja lumesta. Olen kohta menossa nukkumaan. Käyn itsekin urheilemassa joka päivä. Käyn joku päivä kuntosalilla. Urheilumuotoni ovat lenkkeily, kävely, juoksu ja hiihto. Luen jonkun verran kirjoja ja lehtiä. Aamupalalla juon teetä ja päivällä kahvia. Olen dieetillä, joten minun täytyy katsoa, mitä suuhuni pistän päivän aikana. Katsoin myös areenasta uutta päivää. Kävin tänään ostamassa huomiset lounastarpeet ja ostin kahvin tarjouksesta. Toivon, että luette blogiani ajatuksen kanssa ja tykkäätte blogeistani. Kuuntelen kaikenlaista musiikkia, mutta pääasiassa kuuntelen SANNIA ja Cheekiä. Sannin Vahinko ja 2080-luvulla on minun lempikappaleita. CHEEK:in vahinko biisikin on hyvä. Maanantai on/on ollut inhokkipäiväni, kun olen ollut koulussa opiskelemassa. Pimeä tulee kello 17 aikaan. Pukeudun lämpimästi, kun käyn ulkoilemassa kylmässä talvisäässä. Nautin näistä talvipäivistä. Alkuviikolla sää oli kylmää, mutta sää poutaantuu viikonlopuksi. Joskus teen taas jonkun smoothien omista hedelmistä ja marjoista. Silloin tällöin laitan kuvia myös Facebookiin. Muistakaa laittaa sopivat kengät eli tarkoitan tässä tapauksessa nastakenkiä eli icebugeja, kun lähdette ulos. Sää on vaihtelevaa tällä viikolla. Käyn kerran tai pari kertaa viikossa ruokakaupassa. Herkut esimerkiksi karkit ja leivonnaiset jäävät ruokavaliostani pois ja jätän kaikki nopeat hiilihydraatit sisältävät ruoat pois. Syön hedelmiä ja marjoja päivän aikana. Söin tänään lounaaksi lohikastiketta ja pastaa. Hyvää helmikuun viimeistä sunnuntaita ja alkavaa viikkoa kaikille. Huomenna olen menossa kansalaisopiston saksan tunnille.

Tämän kuun viimeinen lauantaiLauantai 25.02.2023 23:51

Tänään on lauantai. Kävin ulkoilemassa illalla kello 19 aikaan. Ulkoilu pakkassäässä tuntui todella hauskalta ja mukavalta talvilajilta. Lisäksi olen opiskellut saksan kieltä duolingon avulla ja olen opetellut uusia sanoja saksaksi. Ajattelin lähteä joku päivä hiihtämään, jos sää sallii. Plussakelillä kävelen ja juoksen. Olen myös katsonut Muumilaakson tarinoita italiaksi, ruotsiksi, saksaksi, englanniksi ja suomeksi. Ratkon myös ristikoita ja silloin tällöin teen palapelejä. Puhun jonkun verran italiaa. Nauttikaa talvesta ja lumesta. Olen kohta menossa nukkumaan. Käyn itsekin urheilemassa joka päivä. Käyn joku päivä kuntosalilla. Urheilumuotoni ovat lenkkeily, kävely, juoksu ja hiihto. Luen jonkun verran kirjoja ja lehtiä. Aamupalalla juon teetä ja päivällä kahvia. Olen dieetillä, joten minun täytyy katsoa, mitä suuhuni pistän päivän aikana. Katsoin myös areenasta uutta päivää. Kävin tänään ostamassa huomiset lounastarpeet ja ostin kahvin tarjouksesta. Toivon, että luette blogiani ajatuksen kanssa ja tykkäätte blogeistani. Kuuntelen kaikenlaista musiikkia, mutta pääasiassa kuuntelen SANNIA ja Cheekiä. Sannin Vahinko ja 2080-luvulla on minun lempikappaleita. CHEEK:in vahinko biisikin on hyvä. Maanantai on/on ollut inhokkipäiväni, kun olen ollut koulussa opiskelemassa. Pimeä tulee kello 17 aikaan. Pukeudun lämpimästi, kun käyn ulkoilemassa kylmässä talvisäässä. Nautin näistä talvipäivistä. Alkuviikolla sää oli kylmää, mutta sää poutaantuu viikonlopuksi. Joskus teen taas jonkun smoothien omista hedelmistä ja marjoista. Silloin tällöin laitan kuvia myös Facebookiin. Muistakaa laittaa sopivat kengät eli tarkoitan tässä tapauksessa nastakenkiä eli icebugeja, kun lähdette ulos. Sää on vaihtelevaa tällä viikolla. Käyn kerran tai pari kertaa viikossa ruokakaupassa. Herkut esimerkiksi karkit ja leivonnaiset jäävät ruokavaliostani pois ja jätän kaikki nopeat hiilihydraatit sisältävät ruoat pois. Syön hedelmiä ja marjoja päivän aikana. Söin tänään lounaaksi kuhafilettä ja keitettyjä perunoita. Olen poistanut omalta kannettavalta tietokoneelta samanlaiset kuvat ja olen säästänyt yhden jokaisesta kuvasta etten poista kaikkea. Hyvää alkavaa viikonloppua kaikille tasapuolisesti ja hyvää illan jatkoa.

Tämän kuun viimeinen perjantaiPerjantai 24.02.2023 23:57

Tänään on perjantai. Kävin ulkoilemassa illalla kello 20 aikaan. Ulkoilu pakkassäässä tuntui todella hauskalta ja mukavalta talvilajilta. Lisäksi olen opiskellut saksan kieltä duolingon avulla ja olen opetellut uusia sanoja saksaksi. Ajattelin lähteä joku päivä hiihtämään, jos sää sallii. Plussakelillä kävelen ja juoksen. Olen myös katsonut Muumilaakson tarinoita italiaksi, ruotsiksi, saksaksi, englanniksi ja suomeksi. Ratkon myös ristikoita ja silloin tällöin teen palapelejä. Puhun jonkun verran italiaa. Nauttikaa talvesta ja lumesta. Olen kohta menossa nukkumaan. Käyn itsekin urheilemassa joka päivä. Käyn joku päivä kuntosalilla. Urheilumuotoni ovat lenkkeily, kävely, juoksu ja hiihto. Luen jonkun verran kirjoja ja lehtiä. Aamupalalla juon teetä ja päivällä kahvia. Olen dieetillä, joten minun täytyy katsoa, mitä suuhuni pistän päivän aikana. Katsoin myös areenasta uutta päivää. Toivon, että luette blogiani ajatuksen kanssa ja tykkäätte blogeistani. Kuuntelen kaikenlaista musiikkia, mutta pääasiassa kuuntelen SANNIA ja Cheekiä. Sannin Vahinko ja 2080-luvulla on minun lempikappaleita. CHEEK:in vahinko biisikin on hyvä. Maanantai on/on ollut inhokkipäiväni, kun olen ollut koulussa opiskelemassa. Pimeä tulee kello 17 aikaan. Pukeudun lämpimästi, kun käyn ulkoilemassa kylmässä talvisäässä. Nautin näistä talvipäivistä. Alkuviikolla sää oli kylmää, mutta sää poutaantuu viikonlopuksi. Joskus teen taas jonkun smoothien omista hedelmistä ja marjoista. Silloin tällöin laitan kuvia myös Facebookiin. Muistakaa laittaa sopivat kengät eli tarkoitan tässä tapauksessa nastakenkiä eli icebugeja, kun lähdette ulos. Sää on vaihtelevaa tällä viikolla. Käyn kerran tai pari kertaa viikossa ruokakaupassa. Herkut esimerkiksi karkit ja leivonnaiset jäävät ruokavaliostani pois ja jätän kaikki nopeat hiilihydraatit sisältävät ruoat pois. Syön hedelmiä ja marjoja päivän aikana. Söin tänään lounaaksi kuhafilettä ja keitettyjä perunoita. Olen poistanut omalta kannettavalta tietokoneelta samanlaiset kuvat ja olen säästänyt yhden jokaisesta kuvasta etten poista kaikkea. Hyvää alkavaa viikonloppua kaikille tasapuolisesti ja hyvää illan jatkoa.