IRC-Galleria

_Iltsu_

_Iltsu_

Saa laittaa vapaasti viestiä,tutustua, laittaa herttaa ja kommentoida kuviani ❤️❤️😘😘

Selaa blogimerkintöjä

Vaihteleva perjantaipäiväPerjantai 21.07.2023 23:51

Tänään on perjantai ja heinäkuun kahdeskymmenesensimmäinen päivä. Kävin ulkoilemassa tänään kello 11 aikaan, kun kävelimme äitini kanssa junaan. Ulkoilu todella lämpimässä säässä tuntui mahtavalta. Lisäksi olen opiskellut saksan kieltä duolingon avulla ja olen opetellut uusia sanoja saksaksi. Olen myös katsonut Muumilaakson tarinoita italiaksi ja suomeksi. Ratkon myös ristikoita ja silloin tällöin teen palapelejä. Puhun jonkun verran italiaa. Tänään oli todella ihana ulkoilupäivä. Nauttikaa kesästä ja auringosta. Olen kohta menossa nukkumaan. Käyn itsekin urheilemassa joka päivä. Käyn joskus treenaamassa ulkokuntosalilla. Urheilumuotoni ovat lenkkeily, kävely, juoksu ja uinti. Luen jonkun verran kirjoja ja lehtiä. Aamupalalla juon teetä ja päivällä kahvia. Olen dieetillä, joten minun täytyy katsoa, mitä suuhuni pistän päivän aikana. Katsoin myös areenasta uutta päivää. Toivon, että luette blogiani ajatuksen kanssa ja tykkäätte blogeistani. Kuuntelen kaikenlaista musiikkia, mutta pääasiassa kuuntelen SANNIA ja Cheekiä. Sannin Vahinko ja 2080-luvulla on minun lempikappaleita. CHEEK:in vahinko biisikin on hyvä. Maanantai on/on ollut inhokkipäiväni, kun olen ollut koulussa opiskelemassa. Pimeä tulee kello 00 jälkeen. Pukeudun lämpimästi, kun käyn ulkoilemassa. Nautin näistä kesäpäivistä. Sää on keväistä, kun lämpötila on päivällä ja yöllä plussalla. Joskus teen taas jonkun smoothien omista hedelmistä ja marjoista. Silloin tällöin laitan kuvia myös Facebookiin. Käyn kerran tai pari kertaa viikossa ruokakaupassa. Herkut esimerkiksi karkit ja leivonnaiset jäävät ruokavaliostani pois ja jätän kaikki nopeat hiilihydraatit sisältävät ruoat pois. Syön hedelmiä ja marjoja päivän aikana. Söin tänään lounaaksi savulohi-pestopastaa. Jouluksi ehkä tilaan seuraavan opposuits-puvun. Hyvää perjantai-illan jatkoa kaikille teille. Nyt on kesä. Hyvää yötä ja nukkukaa hyvin. Kumisaappaat on hyvä olla näillä vetisillä keleillä, joten laittakaa silloin ne jalkaan, kun kävelette vesilammikoissa. Huomenna teen kaikkea kivaa ja menen äitini kanssa nuorimman siskoni luokse yöksi. Olen nyt tiukalla laihdutuskuurilla. Nyt on todella lämmin ja hyvä sää ulkoiluun. Olen huomenna lähdössä reissuun Berliiniin.

Pilvinen torstaipäiväTorstai 20.07.2023 23:58

Tänään on torstai ja heinäkuun kahdeskymmenes päivä. Kävin ulkoilemassa tänään kello 19:20 aikaan. Ulkoilu todella lämpimässä säässä tuntui mahtavalta. Lisäksi olen opiskellut saksan kieltä duolingon avulla ja olen opetellut uusia sanoja saksaksi. Olen myös katsonut Muumilaakson tarinoita italiaksi ja suomeksi. Ratkon myös ristikoita ja silloin tällöin teen palapelejä. Puhun jonkun verran italiaa. Tänään oli todella ihana ulkoilupäivä. Nauttikaa kesästä ja auringosta. Olen kohta menossa nukkumaan. Käyn itsekin urheilemassa joka päivä. Käyn joskus treenaamassa ulkokuntosalilla. Urheilumuotoni ovat lenkkeily, kävely, juoksu ja uinti. Luen jonkun verran kirjoja ja lehtiä. Aamupalalla juon teetä ja päivällä kahvia. Olen dieetillä, joten minun täytyy katsoa, mitä suuhuni pistän päivän aikana. Katsoin myös areenasta uutta päivää. Toivon, että luette blogiani ajatuksen kanssa ja tykkäätte blogeistani. Kuuntelen kaikenlaista musiikkia, mutta pääasiassa kuuntelen SANNIA ja Cheekiä. Sannin Vahinko ja 2080-luvulla on minun lempikappaleita. CHEEK:in vahinko biisikin on hyvä. Maanantai on/on ollut inhokkipäiväni, kun olen ollut koulussa opiskelemassa. Pimeä tulee kello 00 jälkeen. Pukeudun lämpimästi, kun käyn ulkoilemassa. Nautin näistä kesäpäivistä. Sää on keväistä, kun lämpötila on päivällä ja yöllä plussalla. Joskus teen taas jonkun smoothien omista hedelmistä ja marjoista. Silloin tällöin laitan kuvia myös Facebookiin. Käyn kerran tai pari kertaa viikossa ruokakaupassa. Herkut esimerkiksi karkit ja leivonnaiset jäävät ruokavaliostani pois ja jätän kaikki nopeat hiilihydraatit sisältävät ruoat pois. Syön hedelmiä ja marjoja päivän aikana. Söin tänään lounaaksi Igorin kanaa . Jouluksi ehkä tilaan seuraavan opposuits-puvun. Hyvää torstai-illan jatkoa kaikille teille. Nyt on kesä. Hyvää yötä ja nukkukaa hyvin. Kumisaappaat on hyvä olla näillä vetisillä keleillä, joten laittakaa silloin ne jalkaan, kun kävelette vesilammikoissa. Huomenna teen kaikkea kivaa ja menen äitini kanssa nuorimman siskoni luokse yöksi. Olen nyt tiukalla laihdutuskuurilla. Nyt on todella lämmin ja hyvä sää ulkoiluun ja tänään kävin lenkillä Laulurinteellä ja sen läheisyydessä. Olen ylihuomenna lähdössä reissuun Berliiniin.

Aurinkoinen keskiviikkopäiväKeskiviikko 19.07.2023 23:58

Tänään on keskiviikko ja heinäkuun yhdeksästoista päivä. Kävin ulkoilemassa tänään kello 19:25 aikaan. Ulkoilu todella lämpimässä säässä tuntui mahtavalta. Lisäksi olen opiskellut saksan kieltä duolingon avulla ja olen opetellut uusia sanoja saksaksi. Olen myös katsonut Muumilaakson tarinoita italiaksi ja suomeksi. Ratkon myös ristikoita ja silloin tällöin teen palapelejä. Puhun jonkun verran italiaa. Tänään oli todella ihana ulkoilupäivä. Nauttikaa kesästä ja auringosta. Olen kohta menossa nukkumaan. Käyn itsekin urheilemassa joka päivä. Käyn joskus treenaamassa ulkokuntosalilla. Urheilumuotoni ovat lenkkeily, kävely, juoksu ja uinti. Luen jonkun verran kirjoja ja lehtiä. Aamupalalla juon teetä ja päivällä kahvia. Olen dieetillä, joten minun täytyy katsoa, mitä suuhuni pistän päivän aikana. Katsoin myös areenasta uutta päivää. Toivon, että luette blogiani ajatuksen kanssa ja tykkäätte blogeistani. Kuuntelen kaikenlaista musiikkia, mutta pääasiassa kuuntelen SANNIA ja Cheekiä. Sannin Vahinko ja 2080-luvulla on minun lempikappaleita. CHEEK:in vahinko biisikin on hyvä. Maanantai on/on ollut inhokkipäiväni, kun olen ollut koulussa opiskelemassa. Pimeä tulee kello 00 jälkeen. Pukeudun lämpimästi, kun käyn ulkoilemassa. Nautin näistä kesäpäivistä. Sää on keväistä, kun lämpötila on päivällä ja yöllä plussalla. Joskus teen taas jonkun smoothien omista hedelmistä ja marjoista. Silloin tällöin laitan kuvia myös Facebookiin. Käyn kerran tai pari kertaa viikossa ruokakaupassa. Herkut esimerkiksi karkit ja leivonnaiset jäävät ruokavaliostani pois ja jätän kaikki nopeat hiilihydraatit sisältävät ruoat pois. Syön hedelmiä ja marjoja päivän aikana. Söin tänään lounaaksi perunoita ja jauhelihakastiketta. Jouluksi ehkä tilaan seuraavan opposuits-puvun. Hyvää keskiviikko-illan jatkoa ja uutta viikkoa kaikille teille. Nyt on kesä. Hyvää yötä ja nukkukaa hyvin. Kumisaappaat on hyvä olla näillä vetisillä keleillä, joten laittakaa silloin ne jalkaan, kun kävelette vesilammikoissa. Huomenna teen kaikkea kivaa ja ulkoilen jossain sopivassa välissä. Olen nyt tiukalla laihdutuskuurilla. Nyt on todella lämmin ja hyvä sää ulkoiluun ja tänään kävin lenkillä Laulurinteellä ja sen läheisyydessä.

Aurinkoinen tiistaipäiväKeskiviikko 19.07.2023 00:00

Tänään on tiistai ja heinäkuun kahdeksastoista päivä. Kävin ulkoilemassa tänään kello 13 aikaan, kun kävin kaupungilla. Ulkoilu todella lämpimässä säässä tuntui mahtavalta. Lisäksi olen opiskellut saksan kieltä duolingon avulla ja olen opetellut uusia sanoja saksaksi. Olen myös katsonut Muumilaakson tarinoita italiaksi ja suomeksi. Ratkon myös ristikoita ja silloin tällöin teen palapelejä. Puhun jonkun verran italiaa. Tänään oli todella ihana ulkoilupäivä. Nauttikaa kesästä ja auringosta. Olen kohta menossa nukkumaan. Käyn itsekin urheilemassa joka päivä. Käyn joskus treenaamassa ulkokuntosalilla. Urheilumuotoni ovat lenkkeily, kävely, juoksu ja uinti. Luen jonkun verran kirjoja ja lehtiä. Aamupalalla juon teetä ja päivällä kahvia. Olen dieetillä, joten minun täytyy katsoa, mitä suuhuni pistän päivän aikana. Katsoin myös areenasta uutta päivää. Toivon, että luette blogiani ajatuksen kanssa ja tykkäätte blogeistani. Kuuntelen kaikenlaista musiikkia, mutta pääasiassa kuuntelen SANNIA ja Cheekiä. Sannin Vahinko ja 2080-luvulla on minun lempikappaleita. CHEEK:in vahinko biisikin on hyvä. Maanantai on/on ollut inhokkipäiväni, kun olen ollut koulussa opiskelemassa. Pimeä tulee kello 00 jälkeen. Pukeudun lämpimästi, kun käyn ulkoilemassa. Nautin näistä kesäpäivistä. Sää on keväistä, kun lämpötila on päivällä ja yöllä plussalla. Joskus teen taas jonkun smoothien omista hedelmistä ja marjoista. Silloin tällöin laitan kuvia myös Facebookiin. Käyn kerran tai pari kertaa viikossa ruokakaupassa. Herkut esimerkiksi karkit ja leivonnaiset jäävät ruokavaliostani pois ja jätän kaikki nopeat hiilihydraatit sisältävät ruoat pois. Syön hedelmiä ja marjoja päivän aikana. Söin tänään lounaaksi kalaa, perunoita ja kananmunia. Jouluksi ehkä tilaan seuraavan opposuits-puvun. Hyvää tiistai-illan jatkoa ja uutta viikkoa kaikille teille. Nyt on kesä. Hyvää yötä ja nukkukaa hyvin. Kumisaappaat on hyvä olla näillä vetisillä keleillä, joten laittakaa silloin ne jalkaan, kun kävelette vesilammikoissa. Huomenna teen kaikkea kivaa ja ulkoilen jossain sopivassa välissä. Olen nyt tiukalla laihdutuskuurilla. Nyt on todella lämmin ja hyvä sää ulkoiluun ja tänään kävin vanhimman siskoni luona kylässä.

Viikko 29Maanantai 17.07.2023 23:55

Tänään on maanantai ja heinäkuun seitsemästoista päivä. Kävin ulkoilemassa tänään kello 19:30 aikaan. Ulkoilu todella lämpimässä säässä tuntui mahtavalta. Lisäksi olen opiskellut saksan kieltä duolingon avulla ja olen opetellut uusia sanoja saksaksi. Olen myös katsonut Muumilaakson tarinoita italiaksi ja suomeksi. Ratkon myös ristikoita ja silloin tällöin teen palapelejä. Puhun jonkun verran italiaa. Tänään oli todella ihana ulkoilupäivä. Nauttikaa kesästä ja auringosta. Olen kohta menossa nukkumaan. Käyn itsekin urheilemassa joka päivä. Käyn joskus treenaamassa ulkokuntosalilla. Urheilumuotoni ovat lenkkeily, kävely, juoksu ja uinti. Luen jonkun verran kirjoja ja lehtiä. Aamupalalla juon teetä ja päivällä kahvia. Olen dieetillä, joten minun täytyy katsoa, mitä suuhuni pistän päivän aikana. Katsoin myös areenasta uutta päivää. Toivon, että luette blogiani ajatuksen kanssa ja tykkäätte blogeistani. Kuuntelen kaikenlaista musiikkia, mutta pääasiassa kuuntelen SANNIA ja Cheekiä. Sannin Vahinko ja 2080-luvulla on minun lempikappaleita. CHEEK:in vahinko biisikin on hyvä. Maanantai on/on ollut inhokkipäiväni, kun olen ollut koulussa opiskelemassa. Pimeä tulee kello 00 jälkeen. Pukeudun lämpimästi, kun käyn ulkoilemassa. Nautin näistä kesäpäivistä. Sää on keväistä, kun lämpötila on päivällä ja yöllä plussalla. Joskus teen taas jonkun smoothien omista hedelmistä ja marjoista. Silloin tällöin laitan kuvia myös Facebookiin. Käyn kerran tai pari kertaa viikossa ruokakaupassa. Herkut esimerkiksi karkit ja leivonnaiset jäävät ruokavaliostani pois ja jätän kaikki nopeat hiilihydraatit sisältävät ruoat pois. Syön hedelmiä ja marjoja päivän aikana. Söin tänään lounaaksi puuroa. Jouluksi ehkä tilaan seuraavan opposuits-puvun. Hyvää maanantai-illan jatkoa ja uutta viikkoa kaikille teille. Nyt on kesä. Hyvää yötä ja nukkukaa hyvin. Kumisaappaat on hyvä olla näillä vetisillä keleillä, joten laittakaa silloin ne jalkaan, kun kävelette vesilammikoissa. Huomenna teen kaikkea kivaa ja ulkoilen jossain sopivassa välissä. Olen nyt tiukalla laihdutuskuurilla. Nyt on todella lämmin ja hyvä sää ulkoiluun ja tänään kävin lenkillä Laulurinteellä ja sen läheisyydessä.

Aurinkoinen sunnuntaipäiväSunnuntai 16.07.2023 23:59

Tänään on sunnuntai ja heinäkuun kuudestoista päivä. Kävin ulkoilemassa tänään kello 19 aikaan, kun kävin uimassa Honkaniemen uimarannalla. Ulkoilu todella lämpimässä säässä tuntui mahtavalta. Lisäksi olen opiskellut saksan kieltä duolingon avulla ja olen opetellut uusia sanoja saksaksi. Olen myös katsonut Muumilaakson tarinoita italiaksi ja suomeksi. Ratkon myös ristikoita ja silloin tällöin teen palapelejä. Puhun jonkun verran italiaa. Tänään oli todella ihana ulkoilupäivä. Nauttikaa kesästä ja auringosta. Olen kohta menossa nukkumaan. Käyn itsekin urheilemassa joka päivä. Käyn joskus treenaamassa ulkokuntosalilla. Urheilumuotoni ovat lenkkeily, kävely, juoksu ja uinti. Luen jonkun verran kirjoja ja lehtiä. Aamupalalla juon teetä ja päivällä kahvia. Olen dieetillä, joten minun täytyy katsoa, mitä suuhuni pistän päivän aikana. Katsoin myös areenasta uutta päivää. Toivon, että luette blogiani ajatuksen kanssa ja tykkäätte blogeistani. Kuuntelen kaikenlaista musiikkia, mutta pääasiassa kuuntelen SANNIA ja Cheekiä. Sannin Vahinko ja 2080-luvulla on minun lempikappaleita. CHEEK:in vahinko biisikin on hyvä. Maanantai on/on ollut inhokkipäiväni, kun olen ollut koulussa opiskelemassa. Pimeä tulee kello 00 jälkeen. Pukeudun lämpimästi, kun käyn ulkoilemassa. Nautin näistä kesäpäivistä. Sää on keväistä, kun lämpötila on päivällä ja yöllä plussalla. Joskus teen taas jonkun smoothien omista hedelmistä ja marjoista. Silloin tällöin laitan kuvia myös Facebookiin. Käyn kerran tai pari kertaa viikossa ruokakaupassa. Herkut esimerkiksi karkit ja leivonnaiset jäävät ruokavaliostani pois ja jätän kaikki nopeat hiilihydraatit sisältävät ruoat pois. Syön hedelmiä ja marjoja päivän aikana. Söin tänään lounaaksi paimenen piirasta. Jouluksi ehkä tilaan seuraavan opposuits-puvun. Hyvää sunnuntai-illan jatkoa kaikille teille. Nyt on kesä. Hyvää yötä ja nukkukaa hyvin. Kumisaappaat on hyvä olla näillä vetisillä keleillä, joten laittakaa silloin ne jalkaan, kun kävelette vesilammikoissa. Huomenna teen kaikkea kivaa ja ulkoilen jossain sopivassa välissä. Olen nyt tiukalla laihdutuskuurilla. Nyt on todella lämmin ja hyvä sää ulkoiluun.

Aurinkoinen lauantaipäiväLauantai 15.07.2023 23:58

Tänään on lauantai ja heinäkuun viidestoista päivä. Kävin ulkoilemassa tänään kello 14 aikaan, kun kävin serkkuni kanssa kaupungilla. Ulkoilu todella lämpimässä säässä tuntui mahtavalta. Lisäksi olen opiskellut saksan kieltä duolingon avulla ja olen opetellut uusia sanoja saksaksi. Olen myös katsonut Muumilaakson tarinoita italiaksi ja suomeksi. Ratkon myös ristikoita ja silloin tällöin teen palapelejä. Puhun jonkun verran italiaa. Tänään oli todella ihana ulkoilupäivä. Nauttikaa kesästä ja auringosta. Olen kohta menossa nukkumaan. Käyn itsekin urheilemassa joka päivä. Käyn joskus treenaamassa ulkokuntosalilla. Urheilumuotoni ovat lenkkeily, kävely, juoksu ja uinti. Luen jonkun verran kirjoja ja lehtiä. Aamupalalla juon teetä ja päivällä kahvia. Olen dieetillä, joten minun täytyy katsoa, mitä suuhuni pistän päivän aikana. Katsoin myös areenasta uutta päivää. Toivon, että luette blogiani ajatuksen kanssa ja tykkäätte blogeistani. Kuuntelen kaikenlaista musiikkia, mutta pääasiassa kuuntelen SANNIA ja Cheekiä. Sannin Vahinko ja 2080-luvulla on minun lempikappaleita. CHEEK:in vahinko biisikin on hyvä. Maanantai on/on ollut inhokkipäiväni, kun olen ollut koulussa opiskelemassa. Pimeä tulee kello 00 jälkeen. Pukeudun lämpimästi, kun käyn ulkoilemassa. Nautin näistä kesäpäivistä. Sää on keväistä, kun lämpötila on päivällä ja yöllä plussalla. Joskus teen taas jonkun smoothien omista hedelmistä ja marjoista. Silloin tällöin laitan kuvia myös Facebookiin. Käyn kerran tai pari kertaa viikossa ruokakaupassa. Herkut esimerkiksi karkit ja leivonnaiset jäävät ruokavaliostani pois ja jätän kaikki nopeat hiilihydraatit sisältävät ruoat pois. Syön hedelmiä ja marjoja päivän aikana. Söin tänään lounaaksi paimenen piirasta. Jouluksi ehkä tilaan seuraavan opposuits-puvun. Hyvää lauantai-illan jatkoa kaikille teille. Nyt on kesä. Hyvää yötä ja nukkukaa hyvin. Kumisaappaat on hyvä olla näillä vetisillä keleillä, joten laittakaa silloin ne jalkaan, kun kävelette vesilammikoissa. Huomenna teen kaikkea kivaa ja ulkoilen jossain sopivassa välissä. Olen nyt tiukalla laihdutuskuurilla. Nyt on todella lämmin ja hyvä sää ulkoiluun ja tänään kävin lenkillä kaupungilla.

Hyvää alkavaa viikonloppuaPerjantai 14.07.2023 23:59

Tänään on perjantai ja heinäkuun neljästoista päivä. Kävin ulkoilemassa tänään kello 19:05 aikaan. Ulkoilu todella lämpimässä säässä tuntui mahtavalta. Lisäksi olen opiskellut saksan kieltä duolingon avulla ja olen opetellut uusia sanoja saksaksi. Olen myös katsonut Muumilaakson tarinoita italiaksi ja suomeksi. Ratkon myös ristikoita ja silloin tällöin teen palapelejä. Puhun jonkun verran italiaa. Tänään oli todella ihana ulkoilupäivä. Nauttikaa kesästä ja auringosta. Olen kohta menossa nukkumaan. Käyn itsekin urheilemassa joka päivä. Käyn joskus treenaamassa ulkokuntosalilla. Urheilumuotoni ovat lenkkeily, kävely, juoksu ja uinti. Luen jonkun verran kirjoja ja lehtiä. Aamupalalla juon teetä ja päivällä kahvia. Olen dieetillä, joten minun täytyy katsoa, mitä suuhuni pistän päivän aikana. Katsoin myös areenasta uutta päivää. Toivon, että luette blogiani ajatuksen kanssa ja tykkäätte blogeistani. Kuuntelen kaikenlaista musiikkia, mutta pääasiassa kuuntelen SANNIA ja Cheekiä. Sannin Vahinko ja 2080-luvulla on minun lempikappaleita. CHEEK:in vahinko biisikin on hyvä. Maanantai on/on ollut inhokkipäiväni, kun olen ollut koulussa opiskelemassa. Pimeä tulee kello 00 jälkeen. Pukeudun lämpimästi, kun käyn ulkoilemassa. Nautin näistä kesäpäivistä. Sää on keväistä, kun lämpötila on päivällä ja yöllä plussalla. Joskus teen taas jonkun smoothien omista hedelmistä ja marjoista. Silloin tällöin laitan kuvia myös Facebookiin. Käyn kerran tai pari kertaa viikossa ruokakaupassa. Herkut esimerkiksi karkit ja leivonnaiset jäävät ruokavaliostani pois ja jätän kaikki nopeat hiilihydraatit sisältävät ruoat pois. Syön hedelmiä ja marjoja päivän aikana. Söin tänään lounaaksi kalapastaa. Jouluksi ehkä tilaan seuraavan opposuits-puvun. Hyvää perjantai-illan jatkoa kaikille teille. Nyt on kesä. Hyvää yötä ja nukkukaa hyvin. Kumisaappaat on hyvä olla näillä vetisillä keleillä, joten laittakaa silloin ne jalkaan, kun kävelette vesilammikoissa. Huomenna teen kaikkea kivaa ja ulkoilen jossain sopivassa välissä. Olen nyt tiukalla laihdutuskuurilla. Nyt on todella lämmin ja hyvä sää ulkoiluun ja tänään kävin lenkillä Kanervalassa.

Vaihteleva torstaipäiväTorstai 13.07.2023 23:59

Tänään on torstai ja heinäkuun kolmastoista päivä. Kävin ulkoilemassa tänään kello 20:05 aikaan. Ulkoilu todella lämpimässä säässä tuntui mahtavalta. Lisäksi olen opiskellut saksan kieltä duolingon avulla ja olen opetellut uusia sanoja saksaksi. Olen myös katsonut Muumilaakson tarinoita italiaksi ja suomeksi. Ratkon myös ristikoita ja silloin tällöin teen palapelejä. Puhun jonkun verran italiaa. Tänään oli todella ihana ulkoilupäivä. Nauttikaa kesästä ja auringosta. Olen kohta menossa nukkumaan. Käyn itsekin urheilemassa joka päivä. Käyn joskus treenaamassa ulkokuntosalilla. Urheilumuotoni ovat lenkkeily, kävely, juoksu ja uinti. Luen jonkun verran kirjoja ja lehtiä. Aamupalalla juon teetä ja päivällä kahvia. Olen dieetillä, joten minun täytyy katsoa, mitä suuhuni pistän päivän aikana. Katsoin myös areenasta uutta päivää. Toivon, että luette blogiani ajatuksen kanssa ja tykkäätte blogeistani. Kuuntelen kaikenlaista musiikkia, mutta pääasiassa kuuntelen SANNIA ja Cheekiä. Sannin Vahinko ja 2080-luvulla on minun lempikappaleita. CHEEK:in vahinko biisikin on hyvä. Maanantai on/on ollut inhokkipäiväni, kun olen ollut koulussa opiskelemassa. Pimeä tulee kello 00 jälkeen. Pukeudun lämpimästi, kun käyn ulkoilemassa. Nautin näistä kesäpäivistä. Sää on keväistä, kun lämpötila on päivällä ja yöllä plussalla. Joskus teen taas jonkun smoothien omista hedelmistä ja marjoista. Silloin tällöin laitan kuvia myös Facebookiin. Käyn kerran tai pari kertaa viikossa ruokakaupassa. Herkut esimerkiksi karkit ja leivonnaiset jäävät ruokavaliostani pois ja jätän kaikki nopeat hiilihydraatit sisältävät ruoat pois. Syön hedelmiä ja marjoja päivän aikana. Söin tänään lounaaksi kalapastaa. Jouluksi ehkä tilaan seuraavan opposuits-puvun. Hyvää torstai-illan jatkoa kaikille teille. Nyt on kesä. Hyvää yötä ja nukkukaa hyvin. Kumisaappaat on hyvä olla näillä vetisillä keleillä, joten laittakaa silloin ne jalkaan, kun kävelette vesilammikoissa. Huomenna teen kaikkea kivaa ja ulkoilen jossain sopivassa välissä. Olen nyt tiukalla laihdutuskuurilla. Nyt on todella lämmin ja hyvä sää ulkoiluun ja tänään kävin lenkillä Laulurinteellä ja sen läheisyydessä.

Aurinkoinen keskiviikkopäiväTorstai 13.07.2023 00:00

Tänään on keskiviikko ja heinäkuun kahdestoista päivä. Kävin ulkoilemassa tänään kello 19:40 aikaan. Ulkoilu todella lämpimässä säässä tuntui mahtavalta. Lisäksi olen opiskellut saksan kieltä duolingon avulla ja olen opetellut uusia sanoja saksaksi. Olen myös katsonut Muumilaakson tarinoita italiaksi ja suomeksi. Ratkon myös ristikoita ja silloin tällöin teen palapelejä. Puhun jonkun verran italiaa. Tänään oli todella ihana ulkoilupäivä. Nauttikaa kesästä ja auringosta. Olen kohta menossa nukkumaan. Käyn itsekin urheilemassa joka päivä. Käyn joskus treenaamassa ulkokuntosalilla. Urheilumuotoni ovat lenkkeily, kävely, juoksu ja uinti. Luen jonkun verran kirjoja ja lehtiä. Aamupalalla juon teetä ja päivällä kahvia. Olen dieetillä, joten minun täytyy katsoa, mitä suuhuni pistän päivän aikana. Katsoin myös areenasta uutta päivää. Toivon, että luette blogiani ajatuksen kanssa ja tykkäätte blogeistani. Kuuntelen kaikenlaista musiikkia, mutta pääasiassa kuuntelen SANNIA ja Cheekiä. Sannin Vahinko ja 2080-luvulla on minun lempikappaleita. CHEEK:in vahinko biisikin on hyvä. Maanantai on/on ollut inhokkipäiväni, kun olen ollut koulussa opiskelemassa. Pimeä tulee kello 00 jälkeen. Pukeudun lämpimästi, kun käyn ulkoilemassa. Nautin näistä kesäpäivistä. Sää on keväistä, kun lämpötila on päivällä ja yöllä plussalla. Joskus teen taas jonkun smoothien omista hedelmistä ja marjoista. Silloin tällöin laitan kuvia myös Facebookiin. Käyn kerran tai pari kertaa viikossa ruokakaupassa. Herkut esimerkiksi karkit ja leivonnaiset jäävät ruokavaliostani pois ja jätän kaikki nopeat hiilihydraatit sisältävät ruoat pois. Syön hedelmiä ja marjoja päivän aikana. Söin tänään lounaaksi kalaa ja perunaa. Jouluksi ehkä tilaan seuraavan opposuits-puvun. Hyvää keskiviikko-illan jatkoa kaikille teille. Nyt on kesä. Hyvää yötä ja nukkukaa hyvin. Kumisaappaat on hyvä olla näillä vetisillä keleillä, joten laittakaa silloin ne jalkaan, kun kävelette vesilammikoissa. Huomenna teen kaikkea kivaa ja ulkoilen jossain sopivassa välissä. Olen nyt tiukalla laihdutuskuurilla. Nyt on todella lämmin ja hyvä sää ulkoiluun ja tänään kävin lenkillä Kanervalassa. Kävin tänään myös matonpesulla.