IRC-Galleria

Katselin tuossa elokuvaa "Äideistä parhain" ja se toi mieleeni paljon tapahtuneita asioita, menneitä sellaisia, pala kurkussa loppu vaiheilla katselin ja itkin.
Tuli voimakkaita tunteita kun muisteli omaa lapsuuttaan ja miten sitä toivoi et omat vanhemmat tekisivät omia virheitään toisella lailla tai jättäisivät ratkaisujaan tekemättä, vaikka sitä turhaan toivoikin. Myös kun mietti monia tapahtumia, ja miten monet asiat oikeesti ovat vaikuttaneet mun elämään, vanhempien ero, oli kova pala silloin 10-vuotiaalle pikku tytölle, ja mutsikaan ei oo koskaan sitä asiaa ymmärtänyt, mut en ole myöskään niistä puhunut/niistä ei ole puhuttu, vaikka olisi pitänyt.
Monien asioiden tapahtuma jaksot tulivat mun mieleen paljon elävämmin kuin vuosiin, ja niitä en ole ymmärtänyt ennen kuin nyt. Samalla myös päätin että itse en tee samoja virheitä tulevaisuudessa, en tee lapselle sitä että sillä tulee isän kaipuu, jos kerta isä ei lastaan halua nähdä, niin ei tule ikinä näkemäänkään, turha sitten tulla enää vuosien jälkeen sanomaan et "hei nyt haluisin nähdä mun lapseni". En halua sitä lapselleni mielummin säästän siltä.