IRC-Galleria

Niin monesti sitä on uskonu ikuiseen ystävyyteen, siihen yhteen ikuiseen. Mut sit ku yrittää pitää siitä kaikesta kiinni on ite sen toisen silmissä luopunu siitä kaikesta. Entä jos sen toisen sanat ja käytös kulkee eri kädessä, ristiriidas toisiinsa? Mitä siinä vaiheessa voi ite enää tehdä ku on muutenkin jo antanu kaikkensa. Onko todellista ystävyyttä enää edes olemassa. Olisin luullu et olen edes luottamuksen arvonen, mut ei. Ne kaikki itsensä syyttelyt, mitä järkeä.

Näinkö sä päästit irti meistä, siitä kaikesta mitä meillä oli? MIKSI?!
On vaan niin helvetin vaikee päästää irti.

En olis silti uskonu et toisen näkeminen tekee näin kipeetä. Tuntuu ku koko maailma pysähtyis siihen paikkaan, vaiks se on vaan pieni hetki. Miks ikinä edes annoin sun satuttaa. Älä sano enää vääriä sanoja, sillä mä en jaksa enää itkeä. Mun silmiin sattuuja sydän on muutenkin murskana. Mulle ei vaan näytä olevan tilaa enää sun elämässä. Ehkä se vie aikaa tottua. Mut onhan sulla muita. Satun olee se yks muiden joukossa. Mut muista, MÄ en antanu tän tapahtua!