IRC-Galleria

Blogi

« Uudemmat -

[Ei aihetta]Torstai 04.12.2008 11:48



Nyt kaikki Brooket ja Stephaniet, lukekaa tarkkaan!

1. Älä koskaan herää ennen kuin olet meikannut ja silittänyt lakanasi.

2. Tarjoa jokaiselle vieraallesi paukku, vuorokaudenajasta riippumatta.

3. Pidä huoli siitä, että lapsesi kasvavat, mutta itse pysyt saman ikäisenä - vuodesta toiseen.

4. Älä aikaile! Pyri menemään naimisiin kosintaa seuraavana päivänä, viimeistään seuraavalla viikolla.

5. Jos haluat tunnustaa rakkaallesi jotain, älä mene laukomaan sitä päin naamaa. Pohdi asiaa itsesi kanssa ääneen, rakkaasi on oven takana ja kuulee kyllä.

6. Mies ei parane vaihtamalla. Viides aviomiehesi on sama kuin ensimmäinen.

7. Kunnioita perhettäsi pukeutumalla yhteisille aterioille asiallisesti. 'Casual' tarkoittaa, että jakkupuku riittää ja miehet voivat sitoa solmionsa löyhemmin.

8. Itke hillitysti. Opi vieräyttämään yksi kyynel toisesta silmänurkasta tuijottaen samalla kaukaisuuteen. Älä ulvo räkää valuttaen.

9. Työaika on sitä varten, että selvitellään joko työpaikan sisäisiä tai työntekijöiden henkilökohtaisia ihmissuhdeongelmia.

10. Säästä puhelinlaskuissa: Vastaa lyhyesti 'Haloo?' ja kun olet toimittanut asiasi, sulje puhelin kiittelemättä ja hyvästelemättä.

11. Hanki niin monta lasta kuin huvittaa, heistä ei ole vaivaa. 10-vuotiaiksi he joka tapauksessa nukkuvat 90% ajasta ja muun ajan lastenhoitaja hoitaa heitä. Paitsi kun ex-miehesi saapuu joulupäivälliselle ja telmii heidän kanssaan takkatulen äärellä.

12. Ihan sama minkä ammatin opiskelet. Sukulaisesi hommaavat sinulle joka tapauksessa töitä omistamassaan firmassa huippupalkalla.

13. Jos miehellä menee huonosti, kyllä kaikki sen huomaavat parransängestä.

14. Kun sovit esim. illallisesta jonkun kanssa, älä turhaan sovi mitään kellonaikaa. 'See you tonight' riittää mainiosti

15. Tappelun sattuessa on ihan normaalia hajottaa kaikki, mikä on rikkimenevää.

16. On aivan normaalia, että puolisosi kuolee pari kertaa.

17. Jos olet kriisissä, ulkona sataa aina.

18. Sinulla voi olla työpaikka, vaikka et ikinä ole siellä.

19. Jos luulet olevasi ainoa lapsi, ei syytä huoleen. Varmastikin löytyy jostain päin maailmaa kauan kadoksissa ollut veli, sisko, velipuoli tai sisarpuoli.

20. On ihan tavallista, että entinen vaimosi on myös isäsi entinen vaimo. Jos menet uudelleen naimisiin tämän entisen vaimosi kanssa, sisarpuolestasi tulee tytärpuolesi.

21. Vältä isyyskoetta, koska joku varmasti vaihtaa/lahjotaan vaihtamaan verinäytteet.

22. Jos joku kiusaa sinua tai lastasi tai puolisoasi, hänet voi ihan hyvin yrittää myrkyttää, kuristaa tai muuten eliminoida.

23. Jos olet joutunut onnettomuuteen, älä huoli, rakkaasi/ihastuksesi löytää ja pelastaa sinut kuitenkin sattumalta.

24. Sinun ei tarvitse syödä kuin pari suupalaa, niin olet jo täynnä.

25. Naisella menee huonosti, jos hänellä ei ole huulipunaa.

26. Vaikka menisit naimisiin seitsemättä kertaa, uskot kuitenkin että seuraava puoliso on SE oikea. Ja hääpäivä on aina elämäsi onnellisin päivä.

27. Vessassa ei ole tarvetta käydä ikinä.

28. Internetistä löytyy kaikkien rikosrekisterit ym. hetkessä.

29. Saunassa oleskellaan tavallisesti pyyhe päällä, meikit silmillä ja ilman suihkussa käyntiä. Eikä sauna edes hikoiluta.

30. Opettele ajamaan autoa ilman että katsot eteenpäin. Näin matkat sujuvat rupatellessasi vierustoverin kanssa ja voit katsoa häntä silmiin.

31. Auton ovia ei kannata lukita, näin pääsee nopeammin sisään, eikä turvavöitä tarvitse käyttää.

32. Muista siveys! Jos olet nukkunut yön alasti (tai muutoin päätynyt vähäpukeisesti sänkyyn), pidä huoli, että aamulla kietoudut huolellisesti lakanaan noustessasi, eihän ole soveliasta, että puolisosi näkee liikaa paljasta pintaa.

33. Asunnossasi pitää olla aina suuria kukka-asetelmia. Ne eivät koskaan lakastu eivätkä tiputtele terälehtiä pöydille.

34. Jos opiskelet, ei sinun tarvitse koskaan tehdä läksyjä, lukea kokeisiin tai muutenkaan vaivautua koulun takia. Valmistut yleensä hyvin nopeasti loistavin arvosanoin.

35. Pahat miehet tunnistaa siitä, että heillä on aina parransänki, paita napaan asti auki ja jopa kaulakoru. Pahat naiset tunnistaa voimakkaasta meikistä ja avonaisista vaatteista.

36. Jos sinulla on vaikeuksia tulla raskaaksi, kokeilepa tätä: Harrasta pienen ajan sisällä seksiä kahden miehen kanssa. Aivan takuulla olet pian raskaana (etkä todellakaan tiedä kenen lapsi on...)

37. Jos pahin vihamiehesi tähtää sinua aseella, ei ole mitään syytä paniikkiin. 100% varmasti joku sivullinen syöksyy eteesi ja saa luodista.

38. Älä pelkää kuolemaa. Noin 50 % todennäköisyydellä uudelleensynnyt vuoden kuluessa jossain kaukaisemmassa maan kolkassa.

39. Kaikki puhuvat Amerikassa englantia - myös kaksi saman ulkomaan kansalaista mongertavat huonolla englannilla keskenään. Opettelehan siis hyvin puhumaan englantia jos ulkomailla ollessasi joku suomalaisystäväsi sattuu tulemaan kylään!

40. Raskaana? Pakkaa tavarasi ajoissa, sillä synnytyksesi käynnistyy mitä todennäköisimmin ennen aikojaan. Älä silti huolehdi, synnytys on muutamalla ponnistuksella ja irvistyksellä ohi, ja saat pian puhtaan (lapsenkinattoman ja verettömän) lapsen rinnoillesi... Eikä mitään repeämiä tule. Mitä ne edes ovat? Tai puudutus? Kuka sitä tarvii?

41. Synnytyksen jälkeen palaudut entisiin mittoihisi jopa tunneissa.

42. Vauvaa ei tarvitse ruokkia, varsinkaan imettämällä.

43. On ihan normaalia rakastua entisen vaimosi tyttäreen, jota olet tähän saakka luullut siskopuoleksesi. Rakkaus ex-siskoosi voi syttyä yhdessä päivässä, mutta ei hätää. Eikä sekään haittaa, että entinen vaimosi on ollut naimisissa isäsi ja veljesi kanssa. Tämä kaikki on aivan normaalia!

44. Älä hätäänny, vaikka raskautesi kestää normaalin 9 kuukauden sijasta 3 viikosta-2 kuukauteen. Lapsi on oikeissa mitoissa syntyessään ja n. kolme kuukautta vanhan näköinen.

45. On aivan normaalia kuulla ettei isi olekaan isi, vaan oikea isi onkin italialainen miljonääri ja isä-poika suhteesi uuteen miljonääri-isiin tulee kiinteäksi kahdessä päivässä.

46. Tilaa deittiä (baarissa/ravintelissa) odotellessasi drinksu sanaakaan sanomatta, vain sormea baarimikolle nostamalla, mutta älä maksa tai juo sitä.

47. Jokaisesta Los Angelesilaisen kodin ikkunasta näkyy Hollywoodin kukkulat ja vastaavasti jokaisesta pariisilaisesta ikkunasta näkyy Eiffel-torni.

48. Genoa Cityssä on vain yksi ravintola.

49. Autossa rattia täytyy koko ajan käännellä vaikka tie olisi viivasuora.

50. Ja kaikkein tärkein sääntö: Pidä aina korkokenkiä, myös kotona. Jalkasi eivät tule ikinä kipeiksi eivätkä turpoa!

[Ei aihetta]Keskiviikko 19.11.2008 15:38

►Minä
Etunimi: Irina
Sukupuoli: nainen
Ikä: 22
Syntymäpäivä:30.4
Pituus: 169
Hiustenväri: tummanruskeat
Silmien väri: sininen
Käytätkö silmälaseja/piilolinssejä: en
Onko sinulla pitkät vai lyhyet hiukset?: Todella epämääräsen mittaset
Syntymäpaikkasi?: Oulu
Tämänhetkinen olinpaikkasi: kotona
Horoskooppimerkkisi: Härkä
Kuinka monta kieltä osaat: suomi, englanti, känni
Pahat tavat: ei oooole
Lävistyksesi: muutama
Tatuointisi: 1
Oletko hetero?: kyllä
Oletko vammainen: en tietääkseni
Oletko narttu: tarvittaessa
Oletko taitelijia: olen
Kirjoitatko runoja?: juu en
Omistatko vaaleanpunaisen paidan: öööö..lasketaanko yökkäri?
Entä oransseja housuja: en sentään

►Yksityiselämä
Onko sinulla tyttö tai poikaystävää: on
Oletko ihastunut?: joo tuleehan niitä
Rakastatko ketään tällä hetkellä: Kyllä ja paljon
Oletko koskaan ollut rakastunut?: no olen!
Kuinka monta ihmistä olet suudellut?: kuka niitä muistaa
Kuka sai ensimmäisen suudelmasi?: seuraava kysymys
Kuinka monen ihmisen sydämen olet särkenyt?: toivottavasti tarpeeksi monen
Kuinka monta ihmistä on särkenyt sydämesi?: 1
Paras lainaus kuvaamaan rakkautta: henkinen itsemurha
Minkälainen on tyttö/poikaystäväsi/ihastuksesi: ei saatana..
Luokitteletko ihmisiä ulkonäön vai persoonallisuuden perusteella?: aika paha..en osaa valita
Oletko koskaan suudellut ystävää?: juu:D
Oletteko vielä ystäviä: jep
Poltatko tupakkaa?: ja paljon
Onko kalja hyvää vai pahaa: riippuu tilanteesta. usemmiten pahaa
Pidätkö Smifnoff Ice:sta?: pidän
Pidätkö enemmän kaljasta vai likööristä?: likööristä
Minkälaisia savukkeita poltat?: viisaita

►Voisitko koskaan
Hypätä benjiä? en usko
Hypätä laskuvarjo hyppyä: en usko
Uida delfiinin kanssa?: heti heti heti!
Syödä paskaa miljoonasta dollarista: jaaa..se on paljon rahaa..
Kääntää selkääsi ystävälle henkilökohtaisen saavutuksen vuoksi: en
Varastaa ystäväsi poika/tyttö ystävää?:en
Valehdella poliisille?: pakko
Juosta poliiseja pakoon?: ei kai se kannata
Valehdella vanhemmillesi?: joskus joutuu totuutta kaunistelemaan hieman
Kävellä tuntemattoman luo ja suudella häntä?: en näe mitään syytä tehdä sellaista
Olla eksoottinen tanssija: no se ois kyllä TOSI eksoottinen näky:D
Kävellä ravintolasta ulos maksamatta: en kai

►Oletko koskaan
Ollut todella turhautunut?: jatkuvasti
Mennyt vankilaan: e
Rullalautaillut: e
Varastanut mitään: joo
Potkaissut jonkun persauksia: no en muista
Rikkonut kaljapullon: khyl
Mennyt baariin alaikäisenä?: khyl
Suudellut jotakuta samaa sukupuolta olevaa: joo joo joo
Mennyt lomalle ilman aikuisen valvontaa: olen
Olut konsertissa: kyllä
Ollut toisessa maassa: olen
Ollut auto-onnettomuudessa: e
Rikkonut lakia: Â…
Itkenyt päästäksesi ongelmasta ulos: kyllä ja teen sitä edelleen
►Satunnaisia kysymyksiä
Jos olisit eläin, mikä eläin olisit?: en muista merkkiä..pieni eläin asuu puussa viidakossa kaljapullonpohjan kokoset silmät, liikkuu öisin
Muistatko uniasi?: osan
Voivatko ihmiset lukea sinua kuin avointa kirjaa:niihän sitä vois kuvitella
Puhutko paljon?: liikaa
Pidätkö hämähäkeistä: en tod
Osaatko ajaa: kyllä
Oletko hemmoteltu piloille: juu en
Oletko epäsosiaalinen?: en

[Ei aihetta]Tiistai 07.10.2008 19:24

Seitsemän Syytä uskoa, että Nalle Puh-piirretyt ovat propagandaa:

1. Ihaa, Aina yhtä lamaantunut, hitaat reaktiot ilmeellisten motivaatioiden puute - Kannabis

2. Nasu, Pelkää kaikkea ja luulee koko ajan että sitä seurataan - Sienet

3. Kani, Tunkee nenänsä aina joka paikkaan ja aina tarvitsemassa jotain - Kokaiini

4. Tiikeri, Ei voi olla hetkeäkään rauhassa, pomppii aina edes takas eikä väsy koskaan - Amfetamiini

5. Risto reipas, Pystyy puhumaan eläimille ja leluille - Hallusinogeenit

6. Nalle puh, Tykkää makeasta ja omaa laajan kekseliään fantasian - LSD

7. Pöllö, Aina paikalla kun sitä tarvitaan ja aina auttamassa jos jollain on "ongelmia" - Itse diileri

[Ei aihetta]Lauantai 20.09.2008 01:33

Kaksi tyttöä (sisarukset) viettivät rauhallista koti-iltaa dataamalla, kun isä juopotteli. Tytöt aikoivat valvoa koko yön mm. dataamalla, ottamalla valokuvia kännykällä ja katsoen leffoja. n. klo 2:20 tytöt alkoivat ottaa kuvia ja huomasivat joka kuvassa olevan sama hahmo. aluksi he ajattelivat sen olevan vain jokin heijastu, mutta huomasivatkin, että hahmo tuli joka kuvassa koko ajan lähemmäs ja kasvot selventyivät. yhtäkkiä isä alkoi huutaa omassa huoneessaan jolloin toinen tyttö lähti katsomaan mikä isällä on hätänä. Se olikin vain ollut pahaa unta ja kaikki oli hyvin. Vai oliko?

Kun toinen tytöistä palasi takaisin huoneeseen hän löysi vain kameran lattialta ja huomasi siskonsa kadonneen. Kamerassa oli kuva, missä oli vain se sama hahmo joka oli muissakin kuvissa. Tällä kertaa se oli yksin. Tyttö juoksi hädissään isänsä luokse, mutta huomasi hänenkin olevan kadonnut. Tyttö palasi hädissään huoneeseen ja alkoi ravata ympäri huonetta miettien soittaisiko poliisille, mutta tuli toisiin ajatuksiin ajatellessaan, että poliisit eivät uskoisi häntä. Tyttö kummiskin ajattelee kaiken olevan unta ja menee nukkumaan.

Naapurit huomaavat, että talossa ei ole elonmerkkiäkään vaikka sähkölaitteet ovat päällä. Silloin he päättävät soittaa viranomaisille. Poliisit tulevat. Menevät taloon sisään, mutta talossa ei ole sieluakaan. Vai onko?


Tiesitkö, että juuri sinä olet siinä samassa talossa juuri nytten. (Ei kannata ottaa valokuvia)

HUOM! Jos et kopioi tätä omaan päiväkirjaasi minuutin sisällä sinulle käy samalla tavalla kuin tarinan tytölle, koska tapahtumasta on tasan 18 vuotta

[Ei aihetta]Torstai 04.09.2008 17:37

Oulu seuvvun liikenne säännöt


1 §
Jos joku mennee eelle, aja ohi.

2 §
Jos joku kärttää eelle, nii elä päästä.

3 §
Ku liikennevalo vaihtuu nokkas eessä vihiriästä keltaseks, nii kiihytä. Kyllä nää kerkiät.

4 § Ku jalankulukija tullee eesä suojatielle, nii lissää vauhtia. Ei se sitte tuu.

5 §
Mutta jos kuiteski tullee, nii polokase kaasu pohojaan. Eipähä jää kitumaan.

6 §
Säästä aina vilikkua.

7 §
Oo varovaine tungosaikaa, ettei kännykkä lipsaha korvalliselta.

8 §
Ku joku yrittää rampilta Pohojantielle, elä tee tillaa. Se on kuitenki joku pölijä.

9 §
Jos tahot ajjaa rauhasa, nii läheppä paanalle sillon ku kaikki muukki tappaa liikkua.

10 §
Jos jonku auto mennee rikki ja pysähtyy eessäs, nii tööttää ja raivua ittekseks niin kaua, että saat laakin tai muun syvänrookauksen.

[Ei aihetta]Torstai 03.04.2008 22:11

tänään lähtään lappiin lomalle!meikäläistä meinaa hieman jännittää ku pääsee tutustuun poroihin..en tosiaan ennen oo niitä livenä nähny!syököhän ne porkkanaa jos yrittäs kaveerata niitten kans:D

[Ei aihetta]Tiistai 01.04.2008 21:54

ajattele
Kuva

Lue loppuun saakka
> > > > > > > > >
> > > > > > > > > Niinpä...
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > > On perjantai-ilta, ajat autoa..
> > > > > > > > >
> > > > > > > > > (millainen on auto jota ajat?)
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > > (SINÄ OLET KUSKINA!!!)
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > > Sinulla voi olla vain neljä ihmistä mukanasi.
> > > > > > > >
> > > > >
> > > > > > > > > (Ketkä ovat autossa kanssasi?)
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > > Ajaessasi sinä ja ystäväsi chillailette musiikin tahtiin.
> > > > > > > > >
> > > > > > > > > (mitä kappaletta kuuntelette?)
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > > No, siinä te viisi chillailette musiikin tahtiin Yhtäkkiä
> >hullu
> > > >kuski
> > > > > > > >törmää teihin takaapäin!
> > > > > >
> > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > > Menetät auton hallinnan ja auto luisuu tietä pitkin.
> > > > > > > > > Osutte hidaste
> > > > > > > > > töyssyyn ja auto pyörähtää ympäri päätyen katolleen nurmelle
> > > >tien
> > > > > > > >viereen.
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > >
> > > > > >
> > > > > > > > > Makaat paikoillasi itkien, koska sinuun koskee niin paljon.
> >Et
> > > >kuule
> > > > > > > >muuta kuin hiljaisuutta. hiljaisuutta...
> > > > > > > > >
> > > > > > > > > hiljaisuutta...
> > > > > > > > >
> > > > > > > > > Yrität huutaa ystävillesi, mutta olet niin shokissa ja
> >suurissa
> > > > > > kivuissa
> > > > > > > >ettet pysty edes puhumaan.
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > > Makaat siinä elämäsi pisimmät 2 minuuttia, jotka tuntuvat
> > > >ikuisuudelta.
> > > > > > > >
> > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > > Viimein kuulet jotakin.
> > > > > > > > > Kuulet ambulanssin sireenin, etkä koskaan ole ollut niin
> > > >helpottunut.
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > > Makaat siinä, vieläkin autossa,
> > > > > >
> > > > > > > ajatellen perhettäsi, ystäviäsi, koulua, menneitä lomia, vanhoja
> > > > > > > >ystäviä, entisiä rakastajia.
> > > > > > > > > Alat rukoilla itsesi ja muiden autossa olleiden puolesta.
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > > Ensihoitajat vetävät sinut autosta, asettavat sinut
> >paareille ja
> > > > > > > >nostavat ambulanssiin.
> > > > > > > > > Et näe etkä kuule muuta kuin tyhjyyttä...
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > >
> > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > > Sinä olet yksin!!
> > > > > > > > > Et saa mahdollisuutta nähdä muita kanssasi autossa olleita.
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > > Matkalla sairaalaan sinä rukoilet itseksesi Kuolenko minä?'
> > > > > > > > > Missä ystäväni ovat?
> > > > > > > > > Ovatko he kunnossa?
> > > > > > > > > Mitä minulle
> > > >tapahtuu..?
> > > > > > > > > Kuolitko sinä vai et?
> > > > > > > > > Mitä tapahtui ystävillesi, jotka olivat kanssasi autossa..?
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > > He kaikki kuolivat. Kaikki muut autossa olleet kuolivat.
> > > > > > > > > He ovat
> > > > > > > > > kaikki poissa.
> > > > > > > > >
> > > > > > > > > Et koskaan enää näe heitä.
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > >
> > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > > Ja mitä sinuun tulee..
> > > > > > > > > Myös sinä kuolit.
> > > > > > > > >
> > > > > > > > > Odota, sinä vain kuvittelit.. Eikö totta?
> > > > > > > > > Mutta mitä jos tämä olisi oikeasti tapahtunut?
> > > > > > > > >
> > > > > > > > > Mitä jos se oikeasti tapahtuisi sinulle?
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > >
> > > > >
> > > > > > > > > Ajattele sitä..
> > > > > > > > >
> > > > > > > > > Se auto oli VIIMEINEN auto, jossa IKINÄ olit ystäviesi
> >kanssa.
> > > > > > > > > Ne neljä ihmistä olivat VIIMEISET henkilöt joita IKINÄ näit.
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > > Valitsitko nämä neljä ihmistä viisaasti..
> > > > > > > > >
> > > > > > > > > Vai toivotko, että joku muu olisi ollut autossa kanssasi?
> > > > > > > > >
> > > > > > > > > Laulu, jonka tahtiin chillailitte oli VIIMEINEN laulu, jonka
> > > >IKINÄ
> > > >
> > > > > > > >kuulit.
> > > > > > > > >
> > > > > > > > > Etkö toivokin, että sinulla olisi ollut mahdollisuus kertoa
> > > >kaikille
> > > > > > > >heille kuinka heitä rakastit?
> > > > > > > > >
> > > > > > > > > Etkö toivo, että olisit voinut kertoa vanhemmillesi
> >viimeisen
> > > >kerran,
> > > > > > > >että rakastit heitä?
> > > > > > > > >
> > > > > > > > > Etkö toivo, että olisit voinut suudella
> > > > > > > > > poika/tyttöystävääsi
> > > > > > > > > viimeisen kerran?
> > > > > > > > >
> > > > > > > > > Toivotko, että olisit voinut kertoa ihastuksellesi kuinka
> >paljon
> > > >pidit
> > > > > > > >hänestä?
> > > > > > > > >
> > > > > > > > > Toivotko että voisit halata ystäviäsi vielä viimeisen
> >kerran?
> > > > > > > > >
> > > > > > > >
> > > > > Toivotko että sinulla olisi ollut mahdollisuus tehdä kaikkea tuota?
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > > Sinulla yhä on.
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >jos tämä viesti vähänkin kosketti sinua ole hyvä ja kopioi tämä omaan päiväkirjaasi sillä minua tämä todella kosketti ja haluan sanoa teille kaikille että välitän teistä todella paljon sillä sitä ei koskaan tiedä mitä voi tapahtu!
> > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > > JA muista tämä sanonta: Elä jokainen päivä kuin se olisi
> > > >viimeisesi.'
> > > > > > > > >
> > > > > > > > > Ja kun joku sanoo rakastavansa sinua, tiedä sen tarkoitus ja
> > > >tarkoita
> > > > > > > >sitä kun itse sen sanot.
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >jos sinä et kopioi tätä niin olet kylmäsydämminen etkä välitä rakkaimistasi! tämä voi olla sinun viimeinen mahdollisuutesi!
> > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > > Kerro jokaiselle että
> > > >välität.
> > > > > > > > >
> > > > > > > > > Jos sinä ajattelet, että jokin päivä unohdan sinut; vastaus
> > > >olisi,
> > > > > > > > >
> > > > > > > > > EI IKINÄ ELÄMÄSSÄNI!
> > > > > > > > >
> > > > > > > > > Jos kysyisit, mikä on minulle tärkeää; vastaus olisi SINÄ!!
> > > > > > > > >
> > > > > > > > > Jos sinä kysyisit, pidänkö sinusta; vastaus olisi, Kyllä
> > > >ehdottomasti!
> > > > > > > > >
> > > > > > > > > Sinä olet minun nauruni, minun puhdas helmeni, minun
> >enkelini..
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > > Sinulla on 30 s tehdä yksi toive..
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > >
> > > > > > >
> > > > > > > > > *START*
> > > > > > > > >
> > > > > > > > > *1
> > > > > > > > >
> > > > > > > > > *2
> > > > > > > > >
> > > > > > > > > *3
> > > > > > > > >
> > > > > > > > > *4
> > > > > > > > >
> > > > > > > > > *5
> > > > > > > > >
> > > > > > > > > *6
> > > > > > > > >
> > > > > > > > > *7
> > > > > > > > >
> > > > > > > > > *8
> > > > > > > > >
> > > > > > > > > *9
> > > > > > > > >
> > > > > > > > > *10
> > > > > > > > >
> > > > > > > > > *11
> > > > > > > > >
> > > > > > > > > *12
> > > > > > > > >
> > > > > > > > > *13
> > > > > > > > >
> > > > > > > > > *14
> > > > > > >
> > > > > >
> > > > > > > > > *15
> > > > > > > > >
> > > > > > > > > *16
> > > > > > > > >
> > > > > > > > > *17
> > > > > > > > >
> > > > > > > > > *18
> > > > > > > > >
> > > > > > > > > *19
> > > > > > > > >
> > > > > > > > > *20
> > > > > > > > >
> > > > > > > > > *21
> > > > > > > > >
> > > > > > > > > *22
> > > > > > > > >
> > > > > > > > > *23
> > > > > > > > >
> > > > > > > > > *24
> > > > > > > > >
> > > > > > > > > *25
> > > > > > > > >
> > > > > > > > > *26
> > > > > > > > >
> > > > > > > > > *27
> > > > > > > > >
> > > > > > > > > *28
> > > > > > > > >
> > > > > > > > > *29
> > > > > > >
> > > > > >
> > > > > > > > > *30
> > > > > > > > >
> > > > > > > > > *STOP!!!!*
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >jos kopioit tämän viestin päiväkirjaasi toiveesi toteutuu!
> > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > > Rakkaudella: Ystäväsi, joka välittää sinusta kovasti!
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > > YSTÄVYYS ON TULEVAISUUS JA ELÄMÄ.
> > > > > > > > > JOS RAKASTAN ELÄMÄÄ,RAKASTAN YSTÄVÄÄ.
> > > > > > > > >
> > > > > > > > > JOS MINULLA ON SINUT YSTÄVÄNI,
> > > > > > > > > ON MINULLA MYÖS ELÄMÄ

[Ei aihetta]Perjantai 07.03.2008 19:19

huippu!!! sai taas niinku nauraa

Juuri ennen häitä..
Nainen: Hei Rakas
Mies: No vihdoinkin, olen odottanut jo niin kauan !
Nainen: Haluatko että lähden ?
Mies: EN ! Mistä nyt tuollaista sait päähäsi ? Jo pelkkä ajatuskin kauhistuttaa !
Nainen: Rakastatko minua ?
Mies: Tietenkin, kaikkina vuorokaudenaikoina !
Nainen: Oletko pettänyt minua koskaan ?
Mies: En ikinä ! Miksi kysyt tuollaista?
Nainen: Haluaisitko suudella minua ?
Mies: Kyllä, aina kun minulla on tilaisuus siihen !
Nainen: Löisitkö minua koskaan ?
Mies: Oletko hullu ? Tunnethan sinä minut !
Nainen: Voinko luottaa sinuun ?
Mies: Kyllä, kulta..
Nainen: Rakas..

7 vuotta häiden jälkeen:
Lue teksti alhaalta ylöspäin ! ^^

Luettuasi tämän kopioi tämä päiväkirjaasi ja saat loistavan parisuhteen

wtf?Torstai 14.02.2008 00:26

wtf?

Saattaa olla mielenvikainen tyyppi ja vielä rumakin.

Tämä on varoitus hämäräperäisestä pervosta jolla saattaa olla epäilyttäviä taka-ajatuksia!
Kopioi tämä varoitukseksi omaan päiväkirjaasi!


http://irc-galleria.net/archive.php?album_id=1984883

Poistakaa kaikki hänen lähettämät kommentit, ja ilmoittakaa ylläpidolle niistä
koska tuo on kyllä niin perverssin olonen!

Lisätään kaikki tämä omaan blogiinsa nii toivottovasti toi tyyppi katoaa galleriasta!!

VAROKAA TÄTÄ TYYPPIÄ!

[Ei aihetta]Maanantai 28.01.2008 03:10

Vuonna 1933 pieni tyttö joutui murhaajan uhriksi. Murhaaja hautasi tytön elävältä maahan toistaen samalla sanoja “Toma sota balcu“.

Nyt kun olet nähnyt ja toistanut mielessäsi nämä sanat, tulet tapaamaan murhatun tytön. Ensi yönä, kun olet nukahtanut, tyttö ilmestyy makuuhuoneesi kattoon ja tukehduttaa sinut samalla tavalla kuin hän tukehtui itse.

Jos kirjoitat tämän tarinan omaan blogiisi, hän jättää sinut rauhaan. Hyvät tekosi palkitaan.
« Uudemmat -