IRC-Galleria

Mikä syksyTiistai 29.08.2006 03:29


Tästä syksy voi alkaa
nosta holisti jalkaa
kohta pääsee pihalle
juomaan ja pissille
Päättymättömät tunnit
muuttamattomat aamut
vapaa ajan taikaa
keskisyksyn aikaa

Jussintorin laitaan
kohta päästään varmaan
oppilaat jo nukkuu
nyt on huvi harvaa
On kesä vielä kaukana
itkee jo vois
tunnen olen väsyny
joka ainoo päivä

Must tuntuu ettei mitää tapahdu
kaikki pyörii jokapäivä samallai
kun koko päivä aherretaan hikihatussa
nyt on päntättävä kunnes järki lähtee

Ja pihalla kun istut
luulin et oot hullu
kun ulkona on kylmä
niin pueppa jo päälles
papereilla taas pääsee
baarin ani harva
vältä ihmisten silmii
jäät silloin rauhaan

kun talvipakkaset alkaa
laita toppatakki päälle
ja vielä kaupat
täynnä ovat ruokaa
ja pakkaspoika
jäädyttää mun naaman
on enää aikaa
joulua ootella

Hei kuka meni ulos palelemaan?
Ja kuka lähtee sinne mukaan
Mene sisään tuntemaan mikä lämpö, mikä väsy

Tästä syksy voi alkaa
nosta holisti jalkaa
kohta pääsee pihalle
juomaan ja pissille
Päättymättömät tunnit
muuttamattomat aamut
vapaa ajan taikaa
keskisyksyn aikaa

Siksi ihmiset nauraa
Hulluuden kuulla voi kaukaa
Jokaiseenkin tarttuu
jonkinlainen juoppuus
Kaikki lopulta päättyy
sen kaikki jo arvaavat
Oot väsymystä täynnä nyt
kunnes stressi koittaa

Baarissa laulut lauletaan
Hetken aikaa, me lämmetään
Joo juodaan viinaa lisää vaan
Syksy päivä jatkuu vaan

1°. Nimi: Rooma Beatles
2°. Ikä: 13
3°. Ulkonäkö: semmonen sähkönsininen, pallon näkönen xD
4°. Luonne: aika itsekeskenen ja lellitty :D
5°. Asuinpaikka: aurinkokunta, maapallo, eurooppa, suomi miten tarkkaan tän pitäis mennä?
6°. Syntymäpaikka: noh, se ei ollukkaa enää suomi
7°. Harrastukset: semmone hyppypomppu juttu
8°. Lempinimi: niitähä riittää
9°. Voisitko syödä kastemadon?: EN!!
10°. Poltatko?: e
11°. Juotko alkoholijuomia?: hahahaa.. jos mä sanoisin "en" kukaa ei uskois mua xD
12°. Lempiruoka: niitäkin riittää
13°. Lempijuoma: hoo! tee, viini, cokis!!


°PERHE:
19°. Onko sinulla äiti- tai isäpuolta?: no melkein periaattees
20°. Sisarpuolia?: seki melkei periaattees
21°. Kuuluuko perheeseesi eläimiä?: juu, kolmeki!
22°. Kuinka monta serkkua sinulla on? joku 7 kait..
23°. Ovatko isovanhempasi elossa?: osa niistä
24°. Kivoimman serkkusi nimi?: jaah..
25°. Onko perheesi ärsyttävä?: puolet siitä on!
26°. Ketä et voi sietää?: faijaa ja pikkusiskoo aika usein!
27°. Rakastat silti heitä?: no kait mä joo, perhettä ne silti on!
28°. Miksi?: no mä sanoin sen jo tos pääl
29°. Et vaihtaisi heitä ikinä keneenkään toiseen?: toi oli kyl vaikee x)
30°. Ja sun perhees on paras?: ei vaan mä oon paras!

°YSTÄVÄT:

31°. Onko parasta ystävää?: on
32°. Kuka on paras ystäväsi?: tuippeliini, tyllis ja santsu
33°. Onko sinulla paljon ystäviä/kavereita?: oha niitä iha kivasti :D
34°. Mikä on hulluinta, mitä olette tehneet yhdessä?: hahahaa... liikaa kaikkee :D
35°. Kenet olet tuntenut kauimmin?: ai noista? kaikki iha yhtä kauan!
36°. Kuka saa sinut helpoiten nauramaan?: tuija :D mut saa noi kaks muutaki tosi helposti!!
37°. Onko sinulla poika- tai tyttöystävää?: no siis eiks neki kuulu tohon ystävä kategoriaan?
38°. Haluaisitko seurustella?: mikä tää tämmöne kysymys on?!
39°. Oletko siis ihastunut?: no ehkä joo
40°. Tai jopa rakastunut?: enpä taida..
41°. Oletko salaa kateellinen ystävillesi?: en, mä oon joko ilmiselvästi tai en ollenkaa xD
42°. Esitätkö jonkun ystävää, vaikka oikeasti vihaisit häntä?: yleensä en
43°. Esittääkö joku sinun ystävääsi, vaikka vihaisi sinua?: sitä ei voi tietää
44°. Oletko käyttänyt ystäviäsi hyväksesi?: aina!! :D
45°. Kohteletko ystäviäsi hyvin, huonosti vai hyvinhuonosti?: vaihtelee x)
46°. Voisitko antaa elämäsi jonkun ystäväsi käsiin?: mä en ehkä uskaltais, ku ne nyt jo sanoo "hyppää katolta" xD
47°. Luotatko keneenkään satavarmasti heistä?: suunnilleen

°TÄMÄ VAI TUO?:

48°. suklaa vai salmiakki?: suklaa!!<3
49°. omena vai banaani?: omena
50°. hedelmä vai vihannes:? hedelmä <3
51°. sänky vai sohva?: sänky
52°. tietokone vai tv?: mä en pärjäis ilma kumpaaki samaa aikaa!
53°. puhelin vai tietokone?: puhelin.. mut ilma tietokonet en pärjää pitkään!
54°. laskuvarjohyppy vai benjihyppy?: benjihyppy!!!!!!!!!
55°. käteinen vai kortti?: vaihtelee
56°. sisko vai veli?: veli <3
57°. sä vai mä?: mä xD
58°. teille vai meille?: riippuu
59°. eestä vai takaa?: jaa-ah.. eiks tää mee jo vähä epäsovinnaiseks?!
60°. Suomi vai Ruotsi?: SUOMI!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
61°. sarvikuono vai virtahepo?: jaa, enpä oo ikin miettiny tämmöstä!
62°. kiltti vai tuhma?: xD
63°. villi vai rauhallinen?: villi ennemmi!
64°. hullu vai?: no hullu!
65°. kahvi vai tee?: TEEEE!!!!! <3
66°. ii2.org vai irc-galleria?: irc
67°. hali vai pusu?: <3
68°. kielari vai suudelma?: sama asia
69°. suihku, sauna vai kylpy? : kaikki kelpais nyt!
70°. meikkiä vai ei? vaihtelee
71°. päivä vai yö?: yö
72°. aamu vai ilta?: ilta.. mä en tykkää aamuista kovin paljoo :P
73°. britney vai shakira?: jaah..
74°. klamydia vai raptori?: nej tack
75°. hoitaisitko mieluummin vanhempia vai lapsia?: lapsia!
76°. haluatko lapsia vai etkö? : ehkä mä en mieti vielä tämmösii!
77°. seksiä vai ei?: mitähä tähä vastais xD


°HARRASTUKSET:

78°. Niin mitkäs ne harrastukset oli?: no edel. se hyppypomppu
79°. Onko kiva harrastaa sitä mitä harrastat?: ihme teini kysymys! en kait mä sitä muute harrastais?!
80°. Kuinka pitkään olet harrastanut?: joku 3 vuot koht
81°. Onko sinulla ollut muita harrastuksia, jotaka olet lopettanut?: riittäähä niitä
82°. Mitkä?: taitoluistelu, uinti, futis, kuvis, pesis, baletti yms.
83°. Miksi lopetit?: ajan puute, motivaation puute yms.
84°. Haluaisitko harrastaa jotain muutakin?: juu
85°. Mitä?: tanssia, balettia
86°. Onko seksi harrastuksista paras?: jaa-ah..
87°. Kuinka monesti viikossa sinulla on harjoitukset?: vaihtelee
88°. Käytkö aina harkoissa?: en
89°. Miksi?: koska
90°. Haluaisitko harrastaa vuorikiipeilyä?: juuh, saattais olla iha kivaa :D
91°. Koska?: no koska!
92°. Onko moottori"urheilu" sinusta urheilua? en tiiä ku en oo kokeillu!
93°. Aiotko harrastaa harrastuksiasi vielä pitkään?: jonki aikaa
94°. Aloitatko kenties uuden harrastuksen kohta puoliin?: enpä usko
95°. Jos aloitat, niin minkä?: -
96°. Oletko toodella urheilullinen?: aina sillon tällön
97°. Oletko hankkinut harrastustesi parissa paljonkin habaa?: oon!!! xD

°JOS OLISIN ..... OLISIN:

98°. jos olisin elin, olisin: munuainen xD
99°. jos olisin eläin, olisin: joku kiva lintu
100°. jos olisin ruoka, olisin: öö, mä en haluu olla ruoka!
101°. jos olisin juoma, olisin: joku hyvä drinkki ;D
102°. jos olisin kukatahansa julkisuuden henkilö, olisin: minä xD öö.. se johnny deppin nais ystävä vanessa ;)
103°. jos olisin hedelmä, olisin: sitruuna
104°. jos olisin vihannes, olisin: kaali
105°. jos olisin huonekalu, olisin: semmone iso nojatuoli
106°. jos olisin tunne, olisin: ärsytys
107°. jos olisin taideteos, olisin: semmone hieno patsas!
108°. jos olisin kasvi, olisin: auringonkukka
109°. jos olisin uloste, olisin: ??!
110°. jos olisin väri, olisin: turkoosi xD

°MENNEISYYS:

111°. Kuka luulet olleesi edellisessä elämässä?: kleopatra
112°. Mitä luulet tehneesi työksesi edellisessä elämässä?: määräilly muita ihmisiä
113°. Mitä teit 30.2.2006?: pitäiskö mun muistaa?!
114°. Entäs mitä teit eilen 18.78?: tollasta aikaa ei oo!!
115°. Kuka oli ensimmäinen paras ystäväsi?: veera h. ehkä?
116°. Mitä teit 4 tuntia sitten?: jumin xD
117°. Mitä söit viimeksi?: porkkanoita ja sipsiä
118°. Mitä joit viimeksi?: teetä
119°. Paljonko kulutit viimeksi rahaa ja mihin?: junamatkaan 9 euroo
120°. Milloin viimeksi olet käynyt ulkomailla?: tos vähä päälle pari viikkoo sitte :D
121°. Mitä teit viime syyslomallasi?: öh..jaa-a
122°. Kenen kanssa puhuin viimeksi puhelimessa?: tuijan
123°. Kenelle lähetit txtviestin?: sannalle
124°. Ketä löit?: tuijaa
125°. Miksi?: se on tyhmä xD
126°. Milloin viimeksi nauroit kunnolla?: tänää varmaa
127°. Ja minkähän takia?: sille ei välttämättä oo aina ees syytä :P
128°. No kuinka hauskaa oli asteikolla 10? mul on aina 10 hauska!!
129°. Milloin olit todella turhautunut?: aina! viimisen viikon..
130°. Mitä teit eilen?: vaikka mitä! olin töis, katoin leffaa, olin baaris yms.


°TULEVAISUUS:

131°. Mitä odotat tulevaisuudelta?: kaikennäköstä
132°. Tulevaisuuden ammattisi?: palkkamurhaaja
133°. Pelkäätkö tulevaisuutta?: njaa.. joskus joo joskus en
134°. Miksi pelkäät/miksi et?: syitä löytyy
135°. Haluatko saada lapsia tulevaisuudessa?: juu
136°. Tuletko tekemään kovasti töitä tulevaisuuden eteen?: kattoo nyt mite jaksaa
137°. Mitä tulet tekemään tunnin kuluttua?: nukun!
138°. Entä vuoden?: ööh... nukun?
139°. Onko maailma muuttunut paljonkin kymmenen vuoden päästä?: on se aika paljo!
140°. Voisitko asua tulevaisuudessa ulkomailla?: joo
141°. Onko sinulla paljon tulevaisuuden suunnitelmia?: ömn.. joo
142°. Tulevaisuuden unelmapuolisosi?: semmone joka on tossun alla ja lellii mut!!
143°. Tulevaisuuden unelma-ammattisi?: shoppaaminen!


°KUKA VIIMEKSI:

144°. Nukkui sängyssäsi?: minä
145°. Pussasi sinua?: jaa-ah...
146°. Sanoi rakastavansa sinua?: niitähä riittää...
147°. huusi sinulle?: minä?!
148°. Löi sinua?: tuija
149°. Ihaili sinua?: kaikkiha ne mua ihailee xD
150°. Nauroi kanssasi?: jaa-a
151°. Halusi sinua?: siis mitä ihme kysymyksiä nää on?!
152°. Halasi sinua?: en oo iha varma
153°. Lohdutti sinua?: sanna
154°. Antoi sinulle jotain?: öö..
155°. Sai sinulta jotain?: hehee
156°. Puhui rivoja kuullesi?: niitäki riittää!!

°MISSÄ VIIMEKSI..?:

157°. Missä viimeksi kävit lomalla?: ulkomail
158°. Missä viimeksi ryyppäsit? eile baaris
159°. Missä viimeksi poltit tupakan?: joskus puol vuotta sitte baaris varmaa
160°. Missä viimeksi kävit ostoksilla?: kaupassa
161°. Missä viimeksi teit sitä?: jaa-a
162°. Missä viimeksi itkit?: kadulla xD
163°. Missä viimeksi purit vihaasi?: mä teen sitä vähä kaikkialla
164°. Missä viimeksi uit?: meressä
165°. Missä viimeksi lauloit yleisön edessä?: koulussa
167°. Missä viimeksi pissasit?: hahaa xD vessas
168°. Missä viimeksi pieraisit?: mä en kiinnitä huomioo tommoseen
169°. Missä viimeksi oksensit?: ranskas

°USKOTKO..?:

170°. Uskotko Jumalaan?: juu
171°. Uskotko Jeesukseen?: juu
172°. Uskotko enkeleihin?: juu
173°. Uskotko ufoihin?: juu
174°. Uskotko joulupukkiin?: juu <3
175°. Uskotko kuoleman jälkeiseen elämään?: juu
176°. Uskotko karmaan?: juu
177°. Oletko taikauskoinen?: juu xD
178°. Uskotko parempaan huomiseen?: ee...mmä tiiä
179°. Uskotko ystäviisi?: joo?
180°. Uskotko, että ranteet voi viiltää auki viivoittimella?: pitää kokeilla xD
181°. Uskotko opettajia?: en!
182°. Uskotko pystyväsi valehtelemaan minullel!??: joo, mä pystyn kelle vaa mä haluun
183°. Uskotko olevasi muita parempi?: juu

°KOULU:

184°. Käytkö koulua?: juu
185°. Mitä? (ala-aste, yläaste, lukio yms.): lukio
186°. Lempiaineesi?: täl hetkel historia ja lakitieto
187°. -opettajasi? enska
188°. Inhokki aineesi?: saksa, ruotsi yms.
189°. -opettajasi?: tutsi ja salonen!!
190°. Oletko hyvä koulussa?: no e kovi
191°. Viime kokeen numero?: emmä muista
192°. Viime todistuksen keskiarvo?: semmone iha jees
193°. Jos saisit päättää uuden kouluaineen, mikä se olisi?: nukkuminen
194°. Mikä oppiaine on turhin?: ruotsi!
195°. Entä mistä hyötyy eniten?: lakitiedosta xD
196°. Jos saisit poistaa yhden oppiaineen listoilta, mikä se olisi?: ruotsi!!
197°. Kuinka pitkään välituntien pitäisi kestää?: no nyt on iha hyvä
198°. Mitä teet yleensäkkin välitunnilla?: juttelen ja häröön
199°. Onko koulupäivät liian pitkiä?: on!
200°. Kuinka kauan niiden sitten pitäisi kestää?: 2-4 tuntii xD


ENSIMMÄINEN
201°. besta: eiks tää kysytty jo?!
202°. lemmikki: koira collie barri<3
203°. koti: ei mitää hajuu
204°. puhelin: semmone joku..
205°. koulu: paavolan koulu xD
207°. kuva: ?? se ku äiti roikotti mua ikkunas ja faija otti kuvan
209°. koulureppu: laukku on
208°. koru: risti
210°. serkku: no siis ne kolme jotka synty enne mua!
211°. huone: e muista
212°. huonekalu: jaa-a
213°. oma asunto: heti ku ehin hankkii!!
214°. känni: kasil, yks siideri xD
215°. tupakka: joskus kasil seki kait..
216°. harrastus: taitoluistelu
217°. osoite: en tiiä
218°. sana: jaa-a
219°. en tiiä? ??
220°. meikki jonka omistin: joku huulikiilto
221°. säästöpossu: semmone vaaleenpunane virtahepo tai jotai
222°. ihastus: en muista

SEURAAVA:

223°. Suudelma: öö... jaa-a
224°. Pusu: -II-
225°. Halaus: joku tuija tai sanna tai tytti varmaa
226°. Juoma: tee (ai nii se tee)
227°. Ruoka: aamulla ku keksin jotai
228°. Itku: noo.. kattoo nyt, sitte ku stressi iskee taas...
229°. Ihastus: ??
230°. Rakkaus: miten tämmösii voi muka ees tietää?
231°. Välttämätön paha teko: lintsaamine?
232°. Tekeminen: hampaitten pesu
233°. Myöhästyminen: njaa...
234°. Nolostuminen: keksin taas sanoo jotai yllättävän fiksua liian kovaa xD
235°. Surun aihe: jaa...
236°. Päivä: tiistai, ku kello on jo 0.05
237°. Vuosi: 2007
238°. Kuukausi: syyskuu

°TELEVISIO

239°. Lempi tv-ohjelma: Frendit
240°. Surkein tv-ohjelma: joku emerdale tai vastaavaa
242°. Surkein tv-ohjelma ikinä: ??
243°. Katsotko paljonkin televiisiota?: juu
244°. Oletko riippuvainen siitä?: ehkä vähä
245°. Saatko katsoa mitä ohjelmia ikinä haluat?: joo
246°. Onko teillä edes televisiota?: joo, kolmeki
247°. Huijaatko?: joo
248°. No, millä nimellä kutsut televisiota?: misha
249°. Onko sinulla hyväkin telvis?: juu
250°. Mulla on parempi. Mitäs siihen sanot? mua alkaa väsyttää
251°. Mitäs tästä viel keksis?: no näköjää ei mitää fiksuu

°MUSIIKKI:

252°. Kuunteletko tällä hetkellä musiikkia?: e
253°. Jos kuuntelit, niin mitä?: -
254°. Musiikkimakusi?: rock
255°. Bändi, mistä pidät: monta
256°. bändi jota inhoat: monta
256°. Laulaja, josta pidät: robbie <3
257°. Laulaja jota inhoan: monta
258°. suosikki laulu: November rain
259°. inhokkilaulu: riittää
260°. käykö klassinen: juu
261°. latino: juu
262°. Mitä artistia kuuntelet usein: kaikkee
263°. musiikin soitto-ohjelmani: telkkari, mankka
264°. harrastatko itse musiikkia?: juu
265°. soitatko jotain instrumenttiä?: juu


°VASTAAN/PUOLESTA:

266°. hyväksiköyttö: kuka muka olis puolesta?
267°. tappaminen: jaa-a
269°. homo- ja lesbosuhteet: homosuhteet on söpöjä <3
270°. teinitupakoiminen: vastaan!!
271°. kuolemantuomio: jaa
272°. abortti: riippuu
273°. terrorismi: vastaan
274°. rasismi: vastaam
275°. valehtelu: riippuu tilanteesta
276°. poliisi: ??
277° ?????? : ... :D
278°. hemmottelu: rakastan!!
279°. tappelu: riippuu xD
280°. koulu: vastaan

°AJATTELETKO OLEVASI....?

281°. Kaunis?: tottakai!
282°. Ruma?: en ikinä!
283°. Vai jotain muuta?: kaikkea!
284°. No mitä muuta?: kaikkea!
285°. Muita parempi?: juu!
286°. Hyvä luonteinen?: aina xD
287°. Kerrassaan suloinen?: tottakai!
288°. Ja ihastuttavakin?: jep jep
289°. Mies-/naismagneetti?: jep jep x)
290°. Lihava?: en tietenkää
291°. Laiha?: miten sen nyt ottaa :D
292°. Vai minkälainen?: semmonen
293°. Ärsyttävä tyyppi?: jep jep ;)
294°. Pissis ehkä?: no ehkä olin
295°. Mukava ja sitä rataa?: jos haluun :D

°KESÄ

296°. Onko kesä vuoden parasta aikaa?: on!!
297°. Mitä silloin tehdään?: vaikka mitä!
298°. Miten vietät kesäiltasi?: vaihtelee
299°. Onks ihQ?: tottakai
300°. Syötkö paljonkin jäätelöö kesällä?: jep jep
301°. Onks liian kuuma?: suomes ei
302°. Käytäks kesäsin pipoo?: en
303°. Onks sul täitä?: ei
304°. Pukeudutko pelkkään ranta-asuun kesäisin?: joskus
305°. Ootko kesäkissa?: tottakai
306°. Vai kenties kolli?: mikäs siinä
307°. Ootko oikeen HOTTI?: jep jep
308°. Ai et?: eiku jep jep
309°. Miiiiks?: ku mä oon mä
310°. käytätkö kesäisin avokkaita vai lenksui?: vaihtelee
311°. Vietätkö paljon aikaa rannalla?: en :S
312°. Eiks se ookkin niin, että kesällä seukataan, talvel ei?: ??

°TALVI:

313°. Onko talvi paras vuodenaika? joulu, uus vuos ja synttärit.. muute ei
314°. Miksi on/ei?: kylmä ja koulu
315°. Pukeudutko paksusti talvella?: joskus joo
316°. Ovatko talvivaatteet mielestäsi ihania ja kivoja?: ei
317°. Miksi on/ei?: liian isoja
318°. Onko talvella enemmän tekemistä kuin muina vuodenaikoina?: ei
319°. Oletko lumisotasta talvella?: joskus joo
320°. Kellitkö lumessa?: aina sillon tällön :D
321°. Tykkäätkö lumesta ja kylmästä?: en
322°. Lasketko mäkeä talvella?: juu
323°. Teetkö lumiukkoja talvella?: joskus
324°. Tykkäätkö lumimyrskyistä?: joskus
325°. Oletko talvi-ihminen?: en
326°. Käytätkö pipoa talvisin?: en
327°. Miksi käytät/et käytä?: en tykkää
328°. Vai oletko koko talven kuin horroksessa ja toivot, että se loppuisi pian?: juu!!!

vihdoin se loppu!!

koht lähtöö...Torstai 24.08.2006 17:25

1. Toinen nimesin väärinpäin: en jaksa miettii
2. Onko etunimelläsi joku tarina: en mut en jaksa sitä sepustaa
3. Syntymäpäiväsi: 13.1
4. Asuinpaikkasi: Hyvinkää

Kuvaile:

5. Kukkaroasi: mul o kaks toine punane iso paksu, mihin mahtuu paljo, toine ruskee nahkanen mist tippuu aina kolikot :S
6. Silmiäsi: sinivihreet + muuta söserrystä
7. Hammasharjaasi: semmone valkone mis on sinistä
8. Päivittäisiä korujasi: sormus, joku kaulakoru, nenäkoru, jotku korvikset, saattaa olla rannekoru ja sitte tietysti ponnarit kädes x)
9. Kännykkääsi: semmone noin 7 cm vähä paksu, ruutu ihan naarmuilla ja semmone harmaa :S
10. Tyynyliinojasi: täl hetkel vihreet
11. Autoasi: mun tuleva auto on hieno musta avoauto jaguaari!
12. Huonettasi: Iso, avara, paljon tavaraa, usein sotkunen...
13. Aurinkolasejasi: mul on viidet!
14. Shampootasi: semmone jännä, josta mun hiukset kuulemma tuoksuu..
15. Tuoksujasi/hajuvesiäsi: yleensä on makeita
16. CD stereoitasi: semmone kannettava tyyliä...
17. Lävistyksiä: nenä
18. Mitä on nyt päälläsi: vaatteet.. mä pistän muovikassit vast huomen xD
19. Toiveita: vaikka mitä! olis kiva olla miljonääri ja tehä ihan mitä huvittaa!!
20. Tahtomisia: eikö ne kuulu toho samaan?
21. Mitä teet tämän jälkeen: lähen espooseen
22. Jos saisit tappaa jonkun ja et jäisi siitä kiinni, kenet tappaisit: saksan tai ruotsin maikan..
23. Henkilö/itä ketkä haluaisit nähdä juuri nyt: jaa-a..
24. Lempielokuviasi: semmoset omituiset.. jotku romannttiset, tai ryöstö jutut
25. Soittotaito: hyvä on joo
26. Mitä söit viimeksi: semmost suklaa patukka sörsselii
27. Mitä pelkäät kuollaksesi: semmosia kaheksanjalkaisia olioita
28. Pidätkö kynttilöistä: rakastan!
29. Pidätkö suitsukkeista: rakastan vielä enemmän!
30. Pidätkö veren mausta: en
31. Uskotko rakkauteen: kaitpa.. joskus kyl pistää epäilemään...
32. Uskotko rakkauteen ensisilmäyksellä: enpä oikeestaan
33. Oletko rakastunut: en
34. Uskotko Taivaaseen: njuu
35. Uskotko Jumalaan: njuu
36. Tatuointeja: haluisin!!!!
37. Nälkä: ei täl hetkel
38. Oletko addiktoitunut MySpaceen: ??
39. Osaatko syödä puikoilla: jonki verra
40. Lempikolikko: 10 markkaa!! <3
41. Lempikarkki: missä x tai remixien greippi tai suklaa <3
42. Lempilimu: Cokis!!
43. Jotain, mitä haluaisit ymmärtää paremmin: jaa-a
44. Jos voisit kääntää aikaa taaksepäin, mitä muuttaisit: en tiiä muuttaisinko mitää..
45. Miljoona euroa lahjoitetaan sinulle! Lääkettä jolla voi unohtaa : ??
46. Kokkaatko: aina sillon tällön
47. Oletko ujo ihastuksesi lähettyvillä: ehkä aluks vähä
48. Lempikukka: lilja, orkidea, syreeni, ruusu ja auringonkukka <3
49. Tiedätkö miltä tuntuu olla rakastunut: luultavasti en, ku oon nii sydämmetön xD

Känni juttu?Torstai 24.08.2006 00:51

1. Minkälainen olet kännissä?
- vaihtelee.. joko on iha hullu väsy! tai sitte haluun koko ajan tehä jotai!!

2. Milloin aloitit kännäämisen?
- jossai kasilla kait...

3. Oletko kännipäissäsi lähtenyt jonkun henkilön matkaan jonka naama ei aamulla miellyttänytkään?
- en

4. Kuvaile juomistasi neljällä sanalla.
- pitäisi tarkkailla kuinka monta

5. Mitä yleensä juot?
- kalja, bisse, olut... drinkit.. viini!!

6. Mikä on pahinta juomaa mitä tiedät?
- siiderit!

7. Oletko ollut alaikäisenä baarissa? Missä?
- jep jep.. klubil, zoomis, levelis.. yms.

8. Ketkä ovat vakio-juoppokavereitasi?
- tuija... tytti, ja ku sanna juo harvoin, mut mä juon kyl sen seuras xD

9. Kerro ärsyttävä piirre, joka tulee esiin sinusta kännissä?
- mä olen ärsyttävä kännis xD

10. Osaatko mielestäsi juoda?
- en

11. Kerro pahimmista övereistäsi.
- ömh, mä en välttämättä halua...

12. Kerro noloin tekosi humalassa?
- tätäkää en välttämättä haluu kertoo..

13. Parhaat kotibileet tms. joissa olet ollut?
- nantesissa xavierilla :D

14. Mikä on lempi juomasi?
- piña colada.. marianne, cosmopolitan ja sex on the beach on kans hyvii!!

15. Tanssitko tai laulatko paljon humaltuessasi?
- tanssin jos kykenen viel siihen :D

16. Tappeletko kännissä?
- no en pahemmin!

17. Oletko usein poliisien kanssa tekemisissä humalassa?
- en oo kait oikeestaan kertaakaan periaatteessa

18. Miten valmistaudut iltaan?
- meikkaan, puen ja hankin juomat xD

19. Mitä muut sanovat juomisestasi?
- jotkut sanoo et juon liian usein... mut nytki on jo 2 viikon tauko!

20. Jos saisit valita, huomenna olisi vappu, juhannus vai uusivuosi?
- juhannus

21. Kuvaile tanssimistasi humalassa.
- hmm... täysillä!!

22. Mikä on lempi biisisi humalassa?
- tanssi biisi, tai sitte semmone mihin osaan laulaa!!

23. Mikä on typerin keksintösi mitä olet kännissä keksinyt?
- juosta suihkulähteessä

24. Oletko hyvä juomaan väkeviä shotteina?
- joskus menee, joskus ei

25. Lopuksi kerro paras drinkkivinkkisi tai mikä on sinun mieluisin sekoitus?
- kossu + glögi!! nam nam <3

löyty xDTorstai 24.08.2006 00:44

viiskyt yks tyhmää kysymystä :

1. ( ) pureskellut varpaankynsiäsi
2. (x) purrut toista ihmistä
3. ( ) käyttänyt kolmea korvista samassa reiässä
4. (x) ihastunut kaverisi poikaystävään
5. ( ) käyttänyt enempää kuin kahta hajuvettä yhtä aikaa
6. (x) valvonut koko vuorokauden
7. (x) katsonut huippumalli haussa
8. (x) hankkinut nettituttuja
9. ( ) ihastunut isoveljesi/-siskosi kaveriin
10.(x) harrastanut syvämietteistä filosofiaa
11.( ) syönyt koiran suklaata
12.( ) joka oli pahaa
13.( ) kiivennyt puuhun, etkä uskaltanut tulla sieltä alas
14.( ) tanssinut sadetanssia alasti keskellä kirkasta päivää
15.( ) ollut yksin ulkomailla
16.(x) itkenyt elokuvissa
17.(x) harrastanut suihkulaulantaa
18.( ) puristanut opettajasi persettä HAHAHAA Vähä paras!!! xD pitää kokeilla!! :D
19.(x) sotkenut purkan hiuksiisi
20.(x) katsonut koko päivän televisiota
21.( ) ollut sairaalassa tiputuksessa
22.( ) kuunnellut yli puoli tuntia kirkaa
23.( ) laulanut koulun joulujuhlissa tiernapoikia kuutena vuotena peräkkäin (yhtenä vaaxD)
24.( ) syönyt pirkan purkkaa
25.(x) rikkonut sateenvarjon
26.( ) ollut muotinäytöksessä
27.( ) syönyt thaimaalaista
28.(x) kiinalaista
29.( ) filippiiniläistä
30.(x) japanilaista
31.( ) nepalilaista
32.( ) tiiraillut kiikareilla naapureita (tätäki vois kokeilla!!)
33.(x) yrittänyt saada jalan niskan taakse
34.( ) ja onnistunut siinä
35.(x) syönyt sulanutta jäätelöä
36.(x) laittanut aurinkopuuteria koko naamaan
37.( ) saanut lokin kakkaa selkääsi ottaessasi aurinkoa
38.(x) vihannut pissiksiä
39.( ) ollut teinix pissix
40.( ) syönyt muurahaisia
41.( ) kastematoja
42.( ) nielaissut kärpäsen
43.( ) saanut mantelin puurosta
44.(x) sairastanut vesirokon
45.(x) ollut pullonpyöritystä
46.(x) venäläistä postia
47.(x) ollut rippikoulussa
48.( ) hankkinut lävistyksen ilman lupaa
49.( ) tehnyt itse lävistyksen
50.( ) pistetty ulos luokasta
51.(x) ollut rehtorin puhuttelussa
NYT:

1. Sijainti? kotona, huoneessani, sängylläni x)
2. Opiskelu/työpaikka? lukio ja semmone ihana pikaruokaravintola xD
3. Vaatetus? cheershortsit, toppi ja huppari
4. Olotila? vähä väsy, nuutunu...
5. Musiikki? se mikä tost leffast kuuluu
6. Ärsytys? ?? se etten pysty kuuntelee täl koneel musaa :S
7. Ilon aihe? mä oon hengissä xD
8. Ihastus? juu on
9. Ajatus? mä en tiiä onko mulla sellasia tällä hetkellä
10. Mieliteko? päästä jonnekki kylpylään, johki hierontaan, jalkakylpyyn, kylpyyn... hemmotteluun xD

VIIMEISIN:

1. Humala? oho, siitähä on aikaa, täytyy korjata asia.. toissaviikonloppuna
2. Automatka? äsken pääsin harkoista kotiin annan kyydissä
3. Kalenterimerkintä? peetun synttärit
4. Elokuva? atlantis
5. Tekstiviesti? tuijalta
6. Lääkäri/sairaalakäynti? puoltoist kk sitte... pitäis kait mennä uusiks :S
7. Vaateostos? öh.. alusvaatteita xD
8. Matka? lento tanskasta suomeen.. ennen sitä kuukauden reilaus
9. Pettymys? niitähä riittää...
10. Unohdus? mä unohtelen niin usein...

SEURAAVA/TULEVA:

1. Keikka/konsertti? noo, kyl niit täs keksii Dictionary Bobib keikal vois käyä...
2. Yöpaikka? seuraava? kotona, omassa sängyssä
3. Ostos? suunnitteilla on niiiiiin monta!
4. Rahanlähde? äiti, iskä, tuija xD ja työt
5. Tavattu ystävä? se jonka nään koulus ekana
6. Soitettu puhelu? öö... sitä ei voi tietää...
7. Teko tämän kyselyn jälkeen? etsin uuden, ku en jaksa alkaa tekee läksyi :S
8. Juhlan aihe? niitähä riittää!! :D
9. Lupaus? ei voi tietää...
1.katsotko simpsoneita?-
- jos katon, niin tosi harvoin!!

2.oletko koskaan viettänyt yötä metsässä?
- öö.. joo, mun mielest x)

3.oletko nainut exääsi?
- ...en

4.oletko koskaan mennyt kaverisi luo yöksi ja mennyt yöllä takaisin kotiin?
- en kait..

5.tykkäätkö perunamuussista jossa on sipulin kuorta ja sinappia?
- en oo maistanu, mut toi sinappi ei kuulosta hyvältä tohon :S

6.onko sinullla LG-merkkinen puhelin?
- ei olee

7.tykkäätkö teineillä?
- ??

8.oletko pissis?
(älä huijaa,kuitenki olet)
- no tietenki oon lol xD

9.kuunteletko scatmania?
- en

10.osaatko kirjoittaa englanninkielisiä sanoja ilman että sinulle tavataan ne?
- joo

11.kysytkö useasti "mitä?"
- joo, ja "täh?" ja "hä?" ja " ai mitä?" ja monia muita xD

12.otatko kuvia itsestäsi?
- joo...

13.onko sinulla "lords of dogtown" juliste?
- ei olee

14.osaatko laulaa norjaksi?
- en, mut saattaisin osata ehkä tanskaks...

14.mitä huulirasvaa käytät?
- lobello se on :D semmonen vihreen omenan makunen :D

14.onko ÄOsi yli 100?
- se on 562!!

15.osaatko tehdä ristikoita?
- en :S

16.kerro millainen olet?
- nooh, itserakas, lyhyt, itsepäinen, määräilevä... mitä ominaisuuksii tähän piti luetella?

17.missä asut?
- faijan luon

18.onko elämässäsi ihmeellisiä yhteensattumia?
- on

19.kirjotatko yleensä yhdys sanat erikseen?
- en

20.millaisia mietteitä sinulle tulee minusta?
- ??

jahhahhaa... xFKeskiviikko 23.08.2006 20:10

HEVARI
[x] Onko sinulla pitkät hiukset?
[x] Pidätkö kaljasta?
[ ] Oletko moshaaja?
[ ] Etkö usko Jumalaan?
[] Onko sinulla pentagrammi jossakin vaattessa tms.?
[ ] Omistatko piikkejä?
[ ] Osaatko soittaa kitaraa?
[x] Osaatko karjua? (kuka ei osaa?)
[ ] Omistatko kumisaappaat?
[x] Kuunteletko heviä?
Yhteensä: 4

GOOTTI
[ ] Käytätkö mustaa kajaalia?
[x] Onko suurin osa pukeutumisestasi tummaa?
[ ] Ajatteletko usein kuolemaa?
[ ] Haluatko kuolla?
[ ] Tunnetko haluavasi kuolla?
[ ] Oletko sosiaalisesti olematon?
[x] Oletko kalpea?
[ ] Pidätkö Hot Topicista?
[ ] Pidätkö Tim Burtonin leffoista?
[x] Oletko ilkeä?
Yhteensä: 3

SKEITTARI/PUNKKARI
[ ] Osaatko skeitata?
[ ] Käytätkö skeittikenkiä?
[x] Teetkö typeriä juttuja kavereidesi kanssa?
[ ] Oletko joutunut tekemisiin poliisin kanssa? (MED SALTS JA POTF)
[ ] Katsotko X-gameseja?
[x] Onko sinulla läväreitä muualla kuin korvissa?
[ ] Pidätkö/onko sinulla mohawk?
[ ] Käytätkö bändi-paitoja?
[ ] Oletko kutsunut jotakuta teeskentelijäksi (feikiksi) lähiaikoina?
Yhteensä:2

PISSIS
[x] Käytätkö sanaa "niinku"?
[x] Shoppailetko Onlyssa/Vero Modassa/muussa vastaavassa?
[ ] Pelkäätkö gootteja?
[x] Kikatatko paljon?
[x] Katsotko O.C:tä?
[x] Pidätkö popista?
[x] Ryyppäätkö/poltatko?
[x] Halailetko ystäviäsi?
Yhteensä: 7 (okei tosi pelottavaa!!)

HIPPI
[x] Onko sinulla pitkät hiukset?
[ ] Omistatko batiikki-värjätyn vaatekappaleen?
[x?] Haluatko pelastaa eläimet?
[x] Onko sota mielestäsi turhaa?
[x] Pidätkö klassisesta rokista?
[ ] Oletko ikinä osallistunut protestiin?
[x] Oletko ikinä saanut yhtäkkistä mielihalua halata puuta?
[ ] Onko mielestäsi hauskaa istua ringissä ja laulaa yhden soittaessa kitaraa?
[x] Ajatko/haluaisitko ajaa Kuplalla?
Yhteensä: 6 (okei viel pelottavampaa xD)

RÄPPÄRI
[ ] Käyttäydytkö räppärimäisesti?
[ ] Käytätkö yli-suuria vaatteita?
[ ] Pidätkö räpistä?
[ ] Oliko Tupac maailman mahtavin räppäri?
[ ] Pidätkö afroista?
[ ] Käytätkö räppäreiden käsimerkkejä/puhut "räppärikieltä"?
[x] Pidätkö tanssimisesta?
[x] Omistatko yli 40 cd:tä?
[x] Oletko tummaihoinen? xD
Yhteensä: 3

EMO:
[ ] Itketkö usein?
[x] Käytäykö hupputakkeja?
[ ] Kuunteletko emoa?
[x] Eivätkö ihmiset ymmärrä sinua?
[ ] Kirjoitatko runoja?
[ ] Oletko värjännyt hiuksesi mustiksi?
[ ] Leikkaatko itse hiuksiasi?
[x] Tunnetko itsesi yksinäiseksi?
[x] Oletko itsetuhoinen? xD
Yhteensä: 4

NÖRTTI
[ ] Käytätkö silmälaseja?
[ ] Saatko hyviä arvosanoja?
[ ] Käytätkö astma-piippua tms.?
[ ] Työnnätkö kyniä/laskimia/vastaavia paidantaskuihisi?
[ ] Valitseeko äitisi vaatteesi?
[x] Oletko usein koneella?
[x] Kiusataanko sinua usein?
[ ] Odotatko innolla kouluun pääsyä?
[?] Oletko ujo vastapuolisen sukupuolen läsnäollessa?
[ ] Pelaatko videopelejä?
Yhteensä: 2


Hevari: 4
Gootti: 3
Skeittari/Punkkari: 2
Pissis: 7
Hippi: 6
Räppäri: 3
Emo: 4
Nörtti: 2
( ei vittu!!!)

[Ei aihetta]Keskiviikko 23.08.2006 00:57

1.Miltä sinusta tuntuu juuri nyt?
- väsy

2 Oletko pitkä vai lyhyt?
- lyhyt

3 Miten elämäsi sujuu yleensäkin?
- öö... sujuu ku sujuu

4 Kuunteletko nyt jotain kappaletta, mitä?
- en, ku tää kone on prkl!!

5 Oletko ihastunut tällä hetkellä?
- mjuu

6 Oletko koskaan menettänyt ketään, jota et voi saada koskaan takaisin?
- juu

7 Osaatko laulaa?
- juu

8 Missä olet tällä hetkellä?
- himas

9 Missä haluaisit olla?
- ??

10 Kenen kanssa?
- ??

11 Paistaako ulkona aurinko?
- ei ku on jo nii myöhä

12 Tärkeintä elämässäsi?
- ystävät

13 Juotko kahvia?
- en

14 Teetä?
- JOO!!!! <3

15 Kaakaota?
- JOO!!

16 Alkoholipitoisia juomia?
- JOOOOOOO!!!!!!

17 Oletko musikaalinen?
- juu

18 Osaatko soittaa mitään instrumenttia?
- juu

19 Pidätkö kitaran soittamisesta?
- noo, mä en oikee osaa.. joten kuuntelen mielummin ku muut soittaa...

20 Entä rumpujen?
- en osaa sitäkää, mut ihailen niit jotka osaa soittaa tosi hyvin!!

21 Oletko matkustellut koskaan?
- JOOOOO!!!!

22 Jos, niin missä maissa olet käynyt?
- Venäjäl, Ruotsis, Suomes, Tanskas, Saksas, Itävallas, Hollannis, Belgias, Luxemburgissa, Ranskassa, Italiassa, Tsekeissä... tulikohan siinä nyt kaikki.. ainii Christianiassa xD

23 Onko sinulla kaljamaha?
- hmm.. tuija ainaki yrittäny saada mulle sellasta.. xD

24 Oletko koskaan meinannut kuolla?
- juu

25 Teetkö omaa musiikkia?
- enpä ainakaa kovin usein

26 Oletko kielitaitoinen?
- no jonku verran

27 Oletko suomalainen?
- Juu

28 Onko suvussanne ketään julkkista tai muuten vaan rikasta ihmistä?
- kaitpa jossai päin sukua joo

29 Kuinka monta autoa perheelläsi on parhaimmillaan ollut samaan aikaan?
- 2

30 Kenelle soitit viimeksi, koska?
- (tuli semmone olo et oo tehny tän jo joskus) sannalle tai tuijalle

31 Oletko koskaan antanut turpaan?
- no en suoranaisesti

32 Haluaisitko olla joku muu?
- miks?

33 Entä haluaisiko kukaan muu olla sinä?
- emtie..

34 Onko sinulla kaunis hymy?
- mielipide kysymys

35 Miten naisasiat sujuvat?
- erittäin hyvin xD

36 Oletko koskaan kokeillut tupakkaa?
- kyl joo

37 Oletko tyylikkäämpi kuin kaverisi joiden kanssa enimmäkseen liikut?
- joo xD no ei, emtie

38 Paljon kello on?
- melkei kymmene

39 Mitä tämän jälkeen?
- otan lisää teetä!!

Pitämis juttu`?Keskiviikko 23.08.2006 00:45

Kolmetoista juttua joista pidän:

1. mun ihunat ystävät <3
2. nuppu <3
3. harkkaaminen!
4. nukkuminen
5. ärsyttäminen
6. purkka/eukalyptus pastillit
7. huulirasva
8. musiikki
9. pelikortit
10. alkoholin nauttiminen xD
11. öö.. teeeeee!!!!
12. lomat!
13. shoppailu!!

Kaksitoista elokuvaa joista pidän:

1. Lord of the Rings
2. Pirates of the Caribbean
3. The Notebook
4. Wimbledon
5. Italian Job
6. Puhallettu 60 sekunnissa
7. Oceans eleven
8. Fifth element
9. waterworld
10. beverly hills cop
11. Bad Boys 1 ja 2
12. mun elämä xD

Yksitoista Bändiä/Artistia joista pidän:

1. Robbie Williams
2. Foo Fighters
3. Jack Johnson
4. U2
5. Maroon 5
6. Bon Jovi
7. James Blunt
8. Rob Thomas
9. Linkin Park
10. Daniel Powter
11. Gavin Degraw

Kymmenen asiaa ulkonäöstäni:

1. mun nenä muuttu vähä ku se murtu
2. hiukset tullaan värjämään lähiaikoina
3. olen aika lyhyt.. vaikka joskus tunnen itteni pitkäks!! :D
4. ömh.. aika usein mustelmilla
5. mul on habaa!!
6. kulmakarvat on vaaleet
7. korvat eritasos xD
8. kynnet saattaa joskus kasvaa erittäin pitkiks <3
9. sinivihreet silmät
10. haluisin pitemmät ripset!!

Yhdeksän ystävääni:

1. tuija
2. tytti
3. sanna
4. nina
5. anniina
6. sohvi
7. petra
8. antti
9. aino

Kahdeksan lempijuomaani:

1. tee
2. cokis
3. piña colada
4. viini
5. vadelma bon aqua
6. kaakao
7. muut vichyt
8. jäätee ja kalja

Kuusi asiaa jotka ärsyttävät sinua tällä hetkellä:

1. mun selkään sattuu
2. mun jalkaan sattuu
3. oon jumi
4. en jaksa keskittyy kouluun
5. tää kone o iha mäsä :S
6. ku on arkipäiviä!!

Viisi asiaa joihin kosken joka päivä: (yleensä)

1. puhelimeen
2. vaatteisiin
3. hiuksiin
4. laukkuun
5. avaimiin



Neljä teeveeohjelmaa jotka katson:

1. frendit
2. sinkku elämää
3. o.c
4. täydelliset naiset

Kolme paikkaa joista minut löytää:

1. himasta
2. möykyiltä
3. kaupungilta

Kaksi lempikirjaani:

1. unen sieppaaja
2. ths

Yksi asia joka merkitsee eniten:

1. no se et mä tunnen kaikki ne ihmiset jotka tekee täst maailmast mulle paremman <3 (ihme hempeilyy xD)