IRC-Galleria

Paljon on aikaa menny viimesesta juu... Ja paljon on tapahtunu! :D

Alotetaan nyt sit siita Pedro Juan Caballerosta. Oli hauskaa! Mentiin telttailemaan keskelle ei mitaan yhen talon pihalle (joo telttailtiin siina talon terassilla :D). Eli meilla oli suihku ja vessa ja keittio ja tietty uima-allas. :D Oltiin siella ma-to, ja ainoo erityinen mita oikeestaan tehtiin oli kalliokiipeily, vai miks sita kutsutaan ku tullaan semmosilla naruilla alas kallion seinamaa? Eka jouduttiin kiipeemaan sinne ylos (90 metrii), ihan omilla jaloilla juu, mutta alas tultiin nopeesti. :D Se oli hauskaa ja mulla on siita kuviaki, mutta netti ei suostu toimimaan kannettavas, ni en saa niit tanne esille... No mutta siis, muu mita me siella sitten tehtiin oli suunnilleen kortin peluuta ja uimista uima-altaassa. Niin ja me puhuttiin pelkkaa englantia. Jes! :D kos ei siella ollu ku vaihtareita ja AFS vapaaehtosii. Niin ja nain ekaa kertaa elamassani tahdenlennon. ^^

Mutta ei kaikki kuitenkaan menny ihan kohdalleen... Perjantaina suunniteltiin etta oltais Brittaneyn (alunperin santaritalainen, se muutti Pedro Juaniin, mutta nyt ei oo siella enaa. Paatti lahtea ihan kotiin asti, silla oli paljon ongelmia AFS:n kanssa ja sitte kaikki rupes olemaan vaan liian vaikeeta...) talossa yota, koska yks paraguaylainen bandi, K-chiporros (tai jotain), esiinty PJC:ssa sen illan. Ja sitte saatiin ilmaset paasyliput yhteen yokerhoon mika oli vain sen illan kaupungissa. MUTTA ma en voinu menna kumpaakaan, koska tulin kipeeks telttaillessa. Jouduin menee sairaalaan TAAS ja olin yon yli tiputuksessa ja seuraavana aamuna paastivat mut lahtee (mun oli pakko lahtee Asuncióniin). Antoivat matkasyomisiks kolmet eri laakkeet, yks mahaa varten (se oli sekasin molempiin suuntiin), yks kurkun tulehdusta varten ja yks kipuun. Kaikki muut (ketka halus) paas menee yokerhoon perjantai-illalla, valitsivat sen konsertin sijaan.

Lauantaina olin siis sitten Asunciónissa perheeni kanssa. Kipeena. Kettuuntuneena. Sukulaisten luona, joita en edes tuntenu niin hyvin. Hostsisko meni taman sukulaisperheen kanssa jonkun tyton 15-vuotisjuhliin, ma paatin jaada nukkumaan. Sain sentaan oman sangyn ja vessan. ^^ Seuraavana paivana ajeltiin paamaarattomasti (ma siis en tienny mita oltiin tekemassa) ympari Asunciónia ja loppujen lopuks vietiin hostisa lentokentalle, kos sen piti menna Buenos Airesiin, silla oli jotain businesshommia siella. Yoks mentiin toisten sukulaisten luo. Sain oman sangyn taas, mutta se oli vaan sen takia kun olin kipea. Meita oli 7 tyttoa samassa huoneessa. Jes... Kaiken kukkuraks mulle tuli jareton sarky korviin. Ei koskaan oo ennen ollu semmosta. Se oli hirveeta, en voinu nukkua kyljellani ku korvia sattu niin paljon, ettei niihin voinu edes koskee. Seuraavan paivan mentiin sitten AFS laakarille ja se totes, etta mulla on korvatulehdus molemmissa korvissa (kylla, molemmissa! niille jotka tuntee mut ja mun korvat). Sain neljannen laakkeen. Tippoja korviin. Mutta sainpahan korvat putsattua siina samalla. :) Taas tuhlattiin aikaa ajelemalla missa lystattiin ja tekemalla mita lystattiin. Oltiin ostamassa alusvaatteita jossain koyhan vaeston ostoskeskuksessa ja ma olin taas ihan kuolemaisillani, olin vielakin kipee ja nyt mun piti ottaa neljaa eri laaketta suunnilleen joka kolmas tunti ja oli ihan jumalattoman kuuma, taalla kun on nyt kesa. En vaan halunnu olla Asunciónissa, halusin takasin Santa Ritaan... Nukuttiin tama yo samassa paikassa missa edellinen. 7 tyttoa taas yhdessa huoneessa. Niin ja meilla oli yksi vessa/suihku 10 hengelle... No mutta ma luulin, etta tama oli viimeinen yo ja etta seuraavana paivana vaan haetaan hostisa ja mennaan takasin Santa Ritaan. Noh, mentiin sitten seuraavana paivana hakemaan hostisa lentokentalta. Se oli kamalaa... Siella oli perheiden yhteennakemisia todella paljon just sillon ko hostisan lento tuli. Kuulemma paljon ihmisia tuli ulkomailta, toista tai jostain, takasin kotiin jouluksi, useemmat oli kuulemma ollu poissa vuosia. Nain hostaiti mulle kerto. Tunteellinen hetki. Itse asiassa koko hostperhe oli kyyneleet silmissa. MUTTA EN MINA! Mina olen suomalainen, en nayta tunteitani julkisesti. Olin kuitenkin koko Asunciónissa oloajan pidattelemassa itkua, en vaan yksinkertaisesti halunnut olla siella. Lentokentalla ajattelin vaan, etta kuinka helppoa olis menna takasin kotisuomeen... Kaiken kukkuraks hostperhe paatti, etta ollaan viela yks yo ja lahdetaan sitten seuraavana aamuna. ...olin valmis tappamaan kaikki, jotka edes yritti puhua mulle. Menin aikaisin nukkumaan, 7 muuta tyttoa tuli millon lystas ja jokainen heratti mut (on kai vaikeeta ymmartaa, etta jotkut tykkaa nukkua ilman, etta valoja raplataan jatkuvasti). Olin ihan hiljaa. Kukaan ei tienny yhtaan mitaan mita mulla oli menossa paan sisalla. Parempi niin. Ajattelin vaan, etta oon kotona seuraavana paivana.

Ma ja Noe jouduttiin menemaan kotiin bussilla, silla isoaiti ja kolme serkkua tulivat vierailemaan meille Santa Ritaan ja autossa on vaan 8 paikkaa. No ei se mitaan, tiesin, etta otettais semmonen kiva ja mukava ja laadukas bussi, ei mun sisko aja millaan tavallisella bussilla!! Ja matka ois vaan 5-7 tuntia, riippuis onko bussi pika vai pysahtyyko se jokaikisella pysakilla. Vihdoinkin voisin vaan olla. MUTTA EEEII! Me pysahdyttiin kesken matkan, silla hostisa oli toissa pienessa kaupungissa, jonka nimea en kertaakaan kuullu ja han vois sitten toittensa jalkeen ajaa meidan kanssa takasin kotiin. Paassa loi vaan tyhjaa: "Miksi?". Syotiin sitten lounasta, ei ollut nalka. Odotettin, odotettiin, odotettiin, etta hostisa paasis lahtemaan. Vihdoinkin lahdettiin kotiin. Vihdoinkin oltiin kotona! Otin suihkun ja menin sankyyn. Olin vielakin kipea.

Ajattelin sillon, etta taman taytyi olla kaikkein vaiken viikko vaihdon aikana. Hah! Ei todellakaan...

Joulu alkoi lahestya siina uhkaavasti, ja kuulinkin, etta perheen lahettamat joululahjapaketit oli tullu. Ei kuitenkaan Santa Ritaan. Ne oli niin isot paketit, ettei niita jaksettu tuoda Santa Ritaan. Ne odotti mua Ciudad del Estessa, eli yks ylimaarainen reissu just ennen joulua. Ei ollu paha reissu kuitenkaan, mentiin Janneken kanssa ja tavattiin Ryan (USA) ja Hildur (Islanti) (ne asuu ihan CDE:n vieressa). Kaytiin postissa hakemassa paketit. MULLA OLI KAKS 5 KILON PAKETTIA! Hypin ja huusin ilosta. Olin odottanu niita. Janneke sai paketin kanssa. Oltiin ilosia. :) Mentiin syomaan Pizza Hutiin ja sitten vaan tuhlattiin aikaa pelaamalla pullonpyoritysta kannykalla ja juttelemalla ja vaan olemalla. Kotiin paastyani avasin paketit valittomasti: hedelmakarkkeja kilo, salmiakkia usaempi rasia, purkkaa, NAKKILEIPAA, ITSEKOOTTAVA PIPASKAKKUTALO, musiikkia mita veli oli polttanu (Elastinen, Jenni Vartiainen ja sekalaista, naita veli usko etta tartten, ja sitten Hairsprayn soundtrack, minka pyysin) ja tietenkin joululahjapaketit hostperheelle ja mulle.

Sitten tulee se vaikea osuus:
Muutama paiva ennen Joulua mentiin Santiagoon (ei siis Chileen). Santiago oli pienen pienen pieni kyla keskella ei mitaan, neljan tunnin paassa Santa Ritasta. Osa suvusta asuu siella, molemmat isovanhemmat. Itse asiassa, hauska fakta: koska hostsiskolla on vaan 12 serkkua, joista vaan 9 asuu Paraguayssa, han laskee kaikki pikkuserkut ja pikkupikkuserkut ja pikkupikkupikkuserkut serkuikseen, joten koko kyla oli siskon serkkuja, tateja, setia tai enoja. Paraguaylainen tapa, perhe kun on kerran niin tarkea. En tienny tata sillon, joten en voinu kun ajatella, etta mahtaa olla sisasiittosta porukkaa... No mutta kuitenkin, kuulin, etta mun piti pakata 12 paivaks, oltais siella Uuden Vuoden yli. Paljon vaatteita siis, ja kannettava etta voisin kuunnella musiikkia, kolme englanninkielista kirjaa, karkit ja muu mita olin juuri saanut suomesta. Niin ja joululahjapaketit. Hostaiti oli kylla vahan etta mitas jos jatettais ne kotiin ja avettais sitten kun tullaan takasin, autot kun kerran on niin taynna tavaraa. Annoin murhaavan ilmeen ja hostsisko tuli pelastamaan aitinsa helvetinliekeilta. Olettiin siis joululahjapaketit kanssa mukaan. Neljan tunnin ajomatka, 11 ihmista, 11 ihmisen tavarat 12 paivaksi (joihin kuului Joulu ja Uusi Vuosi), joululahjat ja kaksi autoa. 4 tuntia ja kaksi autoa, 11 ihmista. 11 ihmista, 2 autoa ja nelja tuntia. 2 autoa, 11 ihmista, 4 tuntia......

Onneksi mulla oli kirja kadessa, ja onneksi melko pian matkan alettuessa hostpikkuveli (8 v.) ja samanikainen serkku, jotka istuivat mun vieressa, ymmarsivat, ettei mua kannata vaivata turhanpaivasilla kiusoitteluilla ja "kato tuol on lehma!" -faktoilla. Eika 4 tuntia nyt ollu edes pitka aika. Sitten kun paastiin Santiagoon purettiin tavarat ja alettiin elamaan isoaidin talossa. Serkut jai isoaidille kanssa. Eli meita oli pienoinen maara porukkaa pienoisessa talossa. Olin vaan, etta vitsi, mulla on kylla ollu tuuria tassa kuussa.

Jouluaatto tuli siina sitten pian. Ja voi etta Jouluaatto oli vaikea!! Olin masentunut, kaipasin Suomen perhettani todella paljon, olin vaan ja tuijotin tyhjyytta (tai niita kanoja tai lehmia mita sattu naapurin etupihalla olemaan). Syotiin lounasta, ei ollu mitenkaan erikoinen, paitsi etta olivat teurastaneet lehman, kun nyt kerran oli Joulu ja lihat roikku puussa, joka oli poydan vieressa, jossa syotiin. Lihan (ei siis syoty tata puussa roikkuvaa lihaa) kanssa tarjottiin kylmaa riisia ja paraguaylaista perinneruokaa, sopa paraguayo, mika ei ole keittoa vaan maissileipapannukakkua, sita tarjoillaan aina, ympari vuoden, ei ole lempiruokaani. Soin paaruoan. Sen aikaa pystyin olemaan ihmisiksi. Mutta sitten mulla oli liikaa aikaa miettia ja sisko kysyi juuri vaaran kysymyksen: "Kaipaatko sa sun perhetta?". Mun oli pakko haipya, en pystynyt enaa pidattamaan itkua.

Juoksin puistoon ja itkin. Itkin niin kipeasti ja kovasti kun vaan pystyin, enka pystynyt lopettamaan. Sain siina sitten itsekseni itkeskella puolisen tuntia, silla kukaan ei ollu edes huomannu, etta ma olin haipynyt. Hostaiti ja -sisko loysivat mut puistosta ja veivat mut sankyyn, etta saan rauhottua rauhassa. Nukuin monta tuntia. Siiten herasin ja muistin, etta ei HEMMETTI! perhe on varmaan koittanu soitella mulle koko taman ajan mun kannykkaan! Ja Santiago kun on karpasenkakka kartalla, ei siella tietenkaan ollu minkaanlaista signaalia. Hostaiti sano, etta voin soittaa isoaidin puhelimesta antaakseni sen lankapuhelimen numeron kotivaelle ja ne vois sitte soittaa takasin. Ei toiminu. Pienoinen paniikki alko iskea ja aloin taas itkea niin jumalattomasti etta...! En ikina vois selvita Joulusta jos en vois edes puhua perheeni kanssa.

Menin internetkahvilaan ja toivoin, etta joku ois mesessa. Joku on aina mesessa! Sain annettua lankapuhelimen numeron kotiin, silla molemmat veljet oli jattany mesen paalle ja itseasiassa toinen oli jopa paikalla. Annoin numeron ja sanoin etta: "soittakaa!" juoksin takasin isoaidin taloon ja istuin puhelimen vieressa itkemassa 10 minuuttia, etta: "MIKS EI NE SOITA!!!" Menin takasin internetkahvilaan ja just sillon ne sitten soitti. Sisko juoksi mut kiinni ja sano: "Ne soitti, juokse puhelimeen!" Ja ma juoksin ja itkin. Luojan kiitos ne sai mut vihdoinkin kiinni! Olivat kuulemma yrittaneet koko paivan eivatka millaan ollu saanu yhteytta mun kannykkaan ja lankapuhelimeenkin oli vaikeuksia saada yhteytta, siks oli aikaa menny niin kauan. Ma vaan itkin puhelimeen kun vastasin. Sain kuitenkin rauhotettua itteni ja puhuin kaikkien kanssa. Aikaa kului 2 tuntia. Ois varmaan menny enemmanki, mutta kello oli Suomessa jo yks yolla, eika ne jaksanu enaa pysya hereilla.

Jouluillallinen meni sitten paremmissa tunnelmissa mun osaltani. Ja paraguaylaisesta Joulusta sen verran, etta ei minkaanlaisia jouluperinteita tai -tapoja. Me syotiin vaan illallinen, riisia, perunoita, jonkinlaista salaatinpoikasta, naudanlihaa, possunlihaa, kalkkunaa, naudankielta (en enaa ikina syo uudestaan) ja limsaa (aikuisille shampanjaa) ja kaikki tama kylmana, enka tarkota nyt pelkkia juomia ("miks se nyt pitais lammittaa, on kerran kesakin ja niin kuuma?" sisko selitti). Ruoka oli siis... Ei mieluisaa. Koitin ajatella positiivisesti, tama on uusi kokemus, ainutkertainen, ja saan viettaa monta tulevaa Joulua kotisuomessa. Oli mulla yksi ajatus mielessa: joululahjat. Hostaiti sanoi, etta paraguayssa on tapana avata joulut keskiyolla. Noh, keskiyo meni siina sitten illallistellessa, ja kello lahestyi yhta, ja sitten puoli kahta ja ma vain loin paatani seinaan, etta joo kylla ollaan taas niin paraguaylaisia taman ajan kanssa etta!

Kahdelta paastii vihdoinkin avaamaan paketit! Sain kaksi pakettia (kaikkien aikojen vahaisin lahjatulos), mutta en ma enempaa ollukkaan odottanu. Yksi hostperheelta ja yksi kotisuomesta. Avasin hostperheen lahjan ensiksi kohteliaasti ja esitin yllattynytta (sisko oli kertonut jo aijemmin mita saan, ei osaa pitaa suutaan kiinni), sain tereré termoksen! :) Se on oikeesti hieno ja te ette ymmarra mika se on, mutta selitan siten joskus kun on vahemman puheenaihetta. Perheen lahja sisalsi Suomi-paidan, hiustensuoristimen (olin kinunu sita Suomessa en muista kuinka kauan ja nyt kun olen yhden vuoden Paraguayssa niin heti paketissa... :D) ja suklaata! Fazerin sininen ja Pandan suklaakonvehtirasia, klassikkojoululahjat. ^^ Meinin nukkumaan hyvilla mielin.

Joulupaivana ei tapahtunut mitaan, syotiin kylmaa lihapainoitteista ruokaa lounaaksi.

Seuraavana 5 paivana ei tapahtunu mitaan, syotiin kylmaa lihapainoitteista ruokaa lounaaksi. Luin kaikki kolme englanninkielista kirjaani muutamassa paivassa, olin kuunnellut musiikin minka veli oli lahettanyt jo USEAMPAAN otteeseen, kannykassani ei ollut signaalia, kylassa ei ole mitaan paikkaa missa viettaa aikaa, ei mulla kylla ollu rahakaan vaikka olis joku paikka ollu, enka todellakaan ollut sosiaalisella paalla. Pelasin ma pleikkaria sisarusten ja serkkujen kanssa, Crash Nitro Kart. Voitin kaikki, itseasiassa murskasin kaikki ihan kuus-nolla. Eli en siis pelannu enaa pleikkariakaan, kukaan ei halunnu pelata mun kanssa... Olin kuolla tylsyyteen. Nukuin paljon. Ainoa asia mita pystyin siella tekemaan, nukkumaan. Nukuin varmaan kaks kolmennesta 24 tunnista joka paiva.

Uusi Vuosi tuli. Pukeuduttiin vahan fiinimpaan ja SYOTIIN KYLMAA LIHAPAINOITTEISTA RUOKAA illalliseksi. Ei minkaanlaisia uudenvuodentapoja tai -perinteita. Oli niilla kissanpieruja ja roomalaisia kynttiloita (opetin, etta niita voi pitaa kadessa ja ammuskella minne lystaa, niin me niilla leikitaan Suomessa kun ollaan humalassa ja halutaan vammauttaa itsemme rakettionnettomuuksilla. Ei olis pitany, nyt ymmarran miks se on kiellettya...). Yhdelta yolla mentiin siskon ja serkun kanssa Santiagon Suureen Uuden Vuoden Juhlaan. Oltiin jalkapallokentalla ja DJ soitti tanssimusaa ja ihmiset tanssi, taas riveissa, pareittain, niinkuin aina. Mutta hehe, ma tanssinkin argentiinalaisen pojan kanssa. ^^ En tuntenu hanta, enka itse asiassa koskaan kuullu hanen nimeaankaan koko illan aikana, mutta ei se mitaan, han oli hyva tanssimaan ja hyvannakoinen! ;) En sitten koskaan vaivautunut selvitamaan kuka han on. Uskon, etta nain hanet seuraavana paivana, mutta en ollut varma oliko se han...

1. paivana tammikuuta ei tapahtunut mitaan, syotiin kylmaa lihapainoitteista ruokaa lounaaksi.

2. paivana lahdettiin takaisin Santa Ritaan, LUOJAN KIITOS! Olin kuolla tylsyyteen.

Nyt olen taalla, ja olen joka paiva tavannut Jannekea, Nickia ja Ceferia. VOI ETTA MA KAIPASIN NIITA!

Hyvia asioita Santiagosta:
- kylman lihapainoitteisen ruoan, ja muun ruoan puuttumisen johdosta laihduin. :)
- ymmarsin kuinka tarkeita juhlaperinteet ovat (ilman niita ei ole tunnelmaa)
- olen erittain kiitollinen Jannekesta, Nickista ja Ceferista, ystavistani
- pidan Santa Ritasta

Kiitos, jos luit taman kaiken. Tiedan etta se oli PALJON, mutta mulla ei ollut missaan valissa aikaa kirjoittaa naita asioita tanne, joten nyt kaikki tuli yhdessa.

Lahitulevaisuudesta viela sen verran, etta lauantaina, sunnuntaina tai maanantaina ollaan menossa Asuncióniin. Kaikki vaihtarit, jotka tulivat tanne helmikuussa 2007 lahtevat ensiviikon aikana ja mennaan sanomaan niille: "Hei hei ja hyvaa matkaa!" Ja vietetaan tietysti laatuaikaa Paraguayn paakaupungissa. Siita sitten myohemmin lisaa.

"Hei hei ja hyvaa matkaa!"