IRC-Galleria

Blogi

- Vanhemmat »

[Ei aihetta]Sunnuntai 30.01.2011 15:11

Tytöt viettivät rauhallista koti-iltaa dataamalla, kun isä juopotteli. Tytöt aikoivat valvoa koko yön mm. dataamalla, ottamalla valokuvia kännykällä ja katsoen leffoja. n. klo 2:20 tytöt alkoivat ottaa kuvia ja huomasivat joka kuvassa olevan sama hahmo. aluksi he ajattelivat sen olevan vain jokin heijastu, mutta huomasivatkin, että hahmo tuli joka kuvassa koko ajan lähemmäs ja kasvot selventyivät. yhtäkkiä isä alkoi huutaa omassa huoneessaan jolloin toinen tyttö lähti katsomaan mikä isällä on hätänä. Se olikin vain ollut pahaa unta ja kaikki oli hyvin. Vai oliko?
Kun toinen tytöistä palasi takaisin huoneeseen hän löysi vain kameran lattialta ja huomasi siskonsa kadonneen. Kamerassa oli kuva, missä oli vain se sama hahmo joka oli muissakin kuvissa. Tällä kertaa se oli yksin. Tyttö juoksi hädissään isänsä luokse, mutta huomasi hänenkin olevan kadonnut. Tyttö palasi hädissään huoneeseen ja alkoi ravata ympäri huonetta miettien soittaisiko poliisille, mutta tuli toisiin ajatuksiin ajatellessaan, että poliisit eivät uskoisi häntä. Tyttö kummiskin ajattelee kaiken olevan unta ja menee nukkumaan.
Naapurit huomaavat, että talossa ei ole elonmerkkiäkään vaikka sähkölaitteet ovat päällä. Silloin he päättävät soittaa viranomaisille. Poliisit tulevat. Menevät taloon sisään, mutta talossa ei ole sieluakaan. Vai onko?
Tiesitkö, että juuri sinä olet siinä samassa talossa juuri nytten. (Ei kannata ottaa valokuvia)
HUOM! Jos et kopioi tätä omaan päiväkirjaasi minuutin sisällä sinulle käy samalla tavalla kuin tarinan tytölle, koska tapahtumasta on tasan 18 vuotta

-.-Perjantai 12.11.2010 19:24

USKALLATKO VASTATA :
1. Voisitko halata minua?
2. Voisitko suudella minua?
3. Voisitko nukkua kanssani samassa sängyssä?
4. Voisitko olla hyvä ystäväni?
5. Voisitko itkeä takiani?
6. Voisitko tappaa minut?
7. Voisitko lyödä minua?
8. Voisitko pitää minua kädestä kiinni?
9. Voisitko rakastaa minua?
10. Voisitko olla ihana ja lisätä tämän blogiisi niin pääsen vastaamaan myös sinulle

tää on tottaMaanantai 11.10.2010 22:07

Ruuan matka suusta vatsaan kestää 7 sekuntia.
Ihmisen hius kestää 3 kilon painolastin.
Miehen penis on kolme kertaa pidempi kuin peukalo.
Lonkkaluu on yhtä kovaa kuin sementti.
Naisen sydän lyö nopeammin kuin miehen sydän.
Ihmisen jalkapohjassa on noin sata miljardia bakteeria.
Nainen räpyttää silmiään kaksi kertaa nopeammin kuin mies.
Käytämme 300 lihasta vain pysyäksemme pystyssä.
Naiset ovat jo lukeneet tämän tekstin,
mutta miehet tuijottavat vieläkin peukaloaan

♥en unohda♥Sunnuntai 10.10.2010 23:11

Jos olet saanut tänä vuonna uusia ystäviä, joita et ikinä unohda, laita tämä blogiisi ♥

laulu pojist:(Sunnuntai 26.09.2010 20:57

pojat o ku lautapelei , ne joko voitetaa tai hävitää.
pojat o ku parkkipaikkoi , parhaat on varattui & loput o vammasille.
pojat o ku vessoi , parhaat varattui & loput o täyn paskaa.
pojat o ku uni , joko ne ei oo totta tai aivan painajaisii.
Lisää blogiisi jos haluat kunnon jätkän.

<3Maanantai 23.08.2010 21:33

....ღღღღღღ......................ღღღღღღ
..ღღღღღღღღღ............ღღღღღღღღღ
ღღღღღღღღღღღღ....ღღღღღღღღღღ
ღღღღღღღღღღღღღ.ღღღღღღღღღღ
..ღღღღღღღღღღღღღღღღღღღღღღ
....ღღღღღღღღღღღღღღღღღღღღ
........ღღღღღღღღღღღღღღღღღ
..............ღღღღღღღღღღღღღ
....................ღღღღღღღღღ
........................ღღღღღღ
...........................ღღღღ
............................ღღღ
.............................ღღ
..............................ღ
............................ღ
.........................ღ
......................ღ
..................ღ
.............ღ
.........ღ
......ღ
....ღ
......ღ.......................ღ....ღ
..........ღ..............ღ...............ღ
..............ღ......ღ.....................ღ
...................ღ........................ღ
................ღ.......ღ..............ღ
..............ღ.............ღ....ღ
.............ღ
...........ღ
..........ღ
.........ღ
.........ღ
..........ღ
..............ღ
...................ღ
..........................ღ
...............................ღ
.................................ღ
.................................ღ
..............................ღ
.........................ღ
..................ღ
.............ღ
.........ღ
.....ღ
...ღ
.ღ.............................ღ....ღ
ღ..........................ღ...........ღ
.ღ......................ღ................ღ
..ღ...................ღ..................ღ
...ღ....................................ღ
.....ღ................................ღ
........ღ.........................ღ
...........ღ...................ღ
..............ღ..............ღ
..................ღ.......ღ
.....................ღ..ღ
.......................ღ
Jos kopioit tämän päiväkirjaasi 15 minuutin sisällä, saat suudelman/halin ihastukseltasi perjantaihin mennessä. Jos et kopioi tätä, sinulla on huono rakkausonni koko vuoden 2010. Huom ! Kopioi tämä, sillä tämä todella toimii !

[Ei aihetta]Keskiviikko 14.07.2010 18:39

POJAT, TÄÄ ON TÄRKEET MUISTAAA :
» Tyttö pelkää usein että poika löytää toisen.
» Tyttö pitää pojasta joka ei häpeä suhdetta.
» Tyttö hymyilee jo ajatellessaan sinua tai vain katsoessaan sinua.
» Kun tyttö sanoo ''rakastan sinua'' hän tarkoittaa sitä.
- SÄÄNNÖT POJILLE :
» Ole rehellinen. Rehellisyys palkitaan.
» Älä koskaan valehtele. Se tulee myöhemmin julki.
» Kehuskele tyttöä, mutta älä liikaa.
» Rakasta tyttöä aidosti.
» Halaa takaapäin.
» Älä kehu muita tyttöjä, jos seurustelet.
» Soita tytölle joka ilta kertoaksesi, kuinka paljon välität hänestä.
» Kerro tytölle tunteista.
» Jos tyttö ei vastaa puhelimeen heti ensimmäisellä kerralla, ei
tarkoita sitä etteikö hän odottaisi puhelua.
» Älä sano että rakastat minua, jos et tarkoita sitä.
» Älä valehtele meille.. saamme sinut kyllä kiinni niistä.
» Näin me sen ajattelemme.. Et soita = Et välitä
» Hiljaisuus, olankohautukset, kyyneleet, huutaminen ja vihaiset katseet.. SINÄ TEIT JOTAIN VÄÄRIN.
» Silloin kuin tyttö vastaa parin sekunnin kuluttua että olisi kunnossa ... Hän ei ole.
» Silloin kun tyttö tuijottaa sinua ... Hän ihmettelee miksi valehtelet.
» Silloin kun tyttö sanoo ' Minulla on ikävä ' ... Yksikään ihminen tässä maailmassa ei kaipaisi sinua yhtä paljon.
» Kun tyttö laittaa tämän eteenpäin >> hän haluaa sinun lukevan tämän.

[Ei aihetta]Perjantai 14.05.2010 17:40

1. pidätä hengitystäsi.
2. mene päiväkirjaasi.
3. lisää tämä merkintä.
4. jos sait tehtyä tämän pidättäen hengitystäsi, olet hyvä suutelija.(tai nopee dataaja)
- Vanhemmat »