IRC-Galleria

addictionary

addictionary

lovely bitch <3
1) PYSYT VIREÄNÄ
Aivosi saavat kaivattua liikuntaa, koska tavarat eivät milloinkaan ole siellä, minne ne laitoit, vaan haastavasti hyvinkin luovissa piilopaikoissa. Lehtiroskista ei kannata tyhjentää ennen kuin on ottanut lompakkonsa sieltä pois. Kenkä on potentiaalinen paikka etsiä kadonneita aurinkolaseja ja jääkaapin alahyllyltä voit löytää uusimman levysi.

2) TAJUNTASI LAAJENEE
Koskaan aiemmin ei mieleesi olisi tullut katsoa tai puolella korvalla kuunnella 1457 kertaa samaa elokuvaa tai teeveeohjelmaa, mutta Muumilaakson tarinoiden kohdalla se ei tuota ongelmia.

3) OPIT ERIKOISTAITOJA
Esimerkiksi pizzan tekeminen yhdellä kädellä ei ole pikkuvauvan vanhemmalle temppu eikä mikään. Erityisen hienoa on oppia bravuuri, kuinka juusto raastetaan lapsi sylissä.

4) OPIT SOSIAALISEKSI
Sinun ei tarvitse käydä yksin edes vessassa.

5) SAAT UUDEN SISUSTUKSEN
Kun ennen keittiösi pöydän alla ei ollut mitään, nykyään siellä on kolmesta viiteen kiloa erilaisia ruuantähteitä, eikä auta, vaikka imuroisit kaksi kertaa tunnissa. Pöytä erittää murusia. Sitä mukaa kun siivoat kaksiosi länsisiipeä, itäsiipi alkaa täyttyä erilaisista traktoreista, kaulahuiveista, kattiloista, lehdistä, kirjoista ja ylipäätään kaikesta, mitä ei ole ruuvattu kiinni.

6) OLET AINA SEN NÄKÖINEN KUIN OLISIT LÄHDÖSSÄ LOMALLE
Vauvan kanssa tarvitset tunnin kyläreissulle kutakuinkin yhtä paljon tavaroita kuin normaalille kahden viikon etelänlomalle. Kylässä käyminen on myös matkana yhtä rasittava.

7) ELÄMÄ MUUTTUU SEIKKAILUKSI
On jännää huomata, kuinka tyynesti pystyt suhtautumaan siihen, että heräät keskellä yötä jalkopäähän piilotetun leikkipaloauton sireenin ääneen.

8) OPIT KOMMANDOKSI
Pystyt toimimaan niin hiljaa ja taitavasti, että onnistut riisumaan nukkuvan ihmisen ja vaihtamaan hänelle vaipat, pukemaan hanskat, haalarit, sukat ja kengät sekä siirtämään hänet paikasta A paikkaan B - ilman että hän herää.

9) SAAT EXTREME-ELÄMYKSIÄ HALVALLA
Base -hyppy ei ole mitään verrattuna siihen, että saat juoda kokonaisen kahvikupillisen rauhassa.
Et kylläkään saa.

10) ELÄMÄ TUNTUU PITKÄLTÄ
Yksinkertaisiinkiin asioihin, kuten lähtemiseen, saat helposti menemään hyvin piiitkän tunnin.

11) MAAILMA MUUTTUU JÄNNITTÄVÄKSI
Samastut James Bondiin, sillä sinunkin elinympäristösi on täynnä kuolemanvaaroja: tuoleja, joille voi kiivetä, legoja ja peukalonpään kokoisia ruoka-aineita, joihin voi tukehtua sekä ylisummaan kaikkea mahdollista, mihin ylettyy - ja kaikkeen ylettyy.

12) KOET ENEMMÄN IHMEITÄ KUIN OPETUSLAPSET
Kuten, että on täysin mahdollista tunkea molemmat jalat tuolin selkänojapinnojen välistä, vaikka jalka on puolet paksumpi kuin pinnojen väli; tai ettei ole temppu eikä mikään tunkea nenään herne, vaikka sierain on niin pieni, ettei sieltä pääse edes räkä valumaan esteettä, mikä estää nukkumisen. Siis vanhempien nukkumisen.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.