IRC-Galleria

aivonkalvo

aivonkalvo

blev biten av en pingvin.

Blogi

- Vanhemmat »

[Ei aihetta]Torstai 09.08.2007 01:17

tehääks jotai radicaalia mun hiuksille
Milla palasi kuolleista maailmaan eräänä rakeisena yönä. Hetken päästä näki että hänestä tuli mies. Perhe oli köyhä ja he söivät vain kerran viikossa. Koulussa hän ei kyennyt mihinkään, siellä häntä ihailtiin.

Jo opiskeluaikoina häntä alkoi kiinnostamaan doorikset, niinpä huviksi tuli paperiarkit.

Milla kehittyi viidennelläkymmenellä varsin lupsakaksi. Päähänsä hän sai valkoiset hiukset, sekä ruudulliset silmät.
Epäonnistumisista päätellen hän oli erittäin himottava. Lempiruokaansa makkarapizzaa hän sai työskennellen viulistina.

Milla ei tupakoi eikä nuuskaa koska on järkevä ihminen. Alkoholia hän juo liian usein.

Hän vaihtoi itselleen puolison jonka kanssa ei kuitenkaan mennyt naimisiin.

Sen pituinen se.
- Vanhemmat »