IRC-Galleria

ajantappaja

ajantappaja

nahkamiesss

Uusimmat blogimerkinnät

Selaa blogimerkintöjä

Blogimerkintä

« Uudempi -

animaliaMaanantai 19.02.2007 04:44


Miksi kasvissyöjäksi?

Kasvissyöjäksi ryhtymiseen on monia syitä, yhtä monta kun on kasvissyöjääkin. Toisella syynä voi olla se, ettei yksinkertaisesti pidä lihasta, kun taas toisella päätös pohjautuu pohdintaan eläinten tietoisuudesta ja oikeuksista.
Muutamia perinteisiä syitä ryhtyä kasvissyöjäksi:

Eettiset syyt
Monet kasvissyöjät ovat päättäneet jättää lihan pois ruokavaliostaan, sillä eläimet kärsivät tehotuotantotiloilla vain ihmisten makutottumuksien takia. Vaikka eläimet eivät kärsisikään, ne joutuvat ennemmin tai myöhemmin tapetuiksi lihansa vuoksi. Usein myös kehitysmaissa elävät ihmiset kärsivät länsimaisesta lihantuotannosta. Kehitysmaissa tuotettu vilja ei menekään nälkää näkevien lapsien suihin, vaan se myydään valtion velan maksamiseksi halvalla lihakarjan ruuaksi.

Ekologiset syyt
Eläinten kasvattaminen ihmisten ravinnoksi kuluttaa huomattavasti enemmän luonnonvaroja kuin kasvisravinto. Eläimille syötetään paljon ihmisravinnoksi soveltuvaa ruokaa ja yhden lihakilon tuottaminen vaatii 10 kiloa rehua. Eläinkunnan tuotteiden valmistus on merkittävin ihmisen aiheuttamien metaanipäästöjen lähde

Karjan laiduntamisen aiheuttama eroosio on yksi polttavimmista kysymyksistä helposti aavikoituvilla alueilla. Valitettavan usein kyseiset alueet sijaitsevat juuri kehitysmaissa, joissa ei ole voimavaroja ratkaista suuria ekologisia ongelmia. Myös sademetsiä tuhoutuu, kun niitä kaadetaan karjan laidunmaiksi.

Terveydelliset syyt
Kasvisruoka oikein koostettuna vähentää riskiä sairastua tiettyihin syöpätyyppeihin sekä sydän- ja verisuonitauteihin. Eläinkunnan tuotteissa oleva tyydyttynyt rasva vastaavasti lisää riskiä sydän- ja verisuonitauteihin, jotka ovat yleisin kuolinsyy Suomessa. Kasvissyöjät kärsivät harvemmin ylipainon liitännäissairauksista.

Uskonnolliset syyt
Monissa uskonnoissa eläinten tappamista pidetään paheksuttavana. Intiassa, kasvissyönti on kuulunut ja kuuluu edelleen kulttuuriin ja uskontoon. Hindut, buddhalaiset ja jainalaiset välttävät eläinkunnan tuotteiden syöntiä. Myös kristinuskoon kuuluu ajoittainen paastoaminen, jolloin pidättäydytään eläinkunnan tuotteiden syömiseltä. Monet uskonnolliset gurut ovat olleet kasvissyöjiä.

Taloudelliset syyt
Kasvisruoka on oikein laitettuna halpaa. Joillekin kasvissyöntiin siirtyminen on taloudellinen kysymys: tulee halvemmaksi kun ei syö lihaa. Myös kasvien itse kasvattaminen on helpompaa kuin lihakarjan pitäminen.
Makuasiat
Jotkut eivät ylipäätään pidä lihasta tai sen valmistamisesta ja ovat alunperin jättäneet lihansyönnin se vuoksi. Myöhemmin kuvioihin voi tulla muitakin syitä jatkaa kasvissyöntiä.
Ketä kasvissyönti auttaa?

Minua, sinua, eläimiä, köyhien maiden ihmisiä: meitä kaikkia pikku hiljaa ja vähitellen. Jos jätät lihansyönnin, voit olla varma, ettei sinun takiasi kuole enää yhtään eläintä teurastamoissa eikä eläimet tehotuotantotiloilla ainakaan kärsi sinun takia.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.