IRC-Galleria

No johan oli taas lauantai!Sunnuntai 01.06.2008 20:11

Kiitokset juhlissa käyneille sekä myöhemmästäkin seurasta :) Tulipa taas jotain uutta muisteltavaa tuleville eläkevuosille pellemukien ja valkkarin lisäksi, heheh Pelattiin sitten muumilaakson onkiretkeä Sallin kanssa aamu viiteen asti, kun muut oli ehtineet sammahtaa x)

Iso kiitos kaikille, mutta luulisin et tää juhlinta nyt kuitenki riitä vähäks aikaa x)

Vihdoin se on ohi!!!Lauantai 31.05.2008 02:10

Eilen sitten päättyi koulutie ja vaikka tiukille otti, niin sainhan mie 2 tutkintoa 4 vuodessa! Nyt siis löytyy merkonomin, että paperiprosessinhoitajan tutkinnot. Huomenna juhlat!

Eiliselle bileseurueelle suuret kiitokset! ja samoin kaikille ketkä on tuuppineet eteenpäin tässä vuosien varrella, kun on meinattu upota suohon.

Erityiskiitos ja rutistus Mepi ja Salli + Heinri, laav juu <3 <3
Interrail-reissut on lälläriä tämän rinnalla. Onnistuu Helsingin suunnalla parhaiten.
Hyvä vinkki kesälomareissuksi... ; )

Tässä onkin ensi kesälle vähän uudenlaista matkailun avartamista, jos on tekemisen puutetta. Kännykkä mukaan, niin voi kertoa kavereille missä mennään tai pyytää hakemaan pois asemalta jos itse ei enää kykene.

Junapelin säännöt:

1) Otetaan korttipakasta 5 korttia (numerot: 1,2,3,4,5)
2) Mennään rautatieasemalle (keskustaan)
3) Vedetään kortti
4) Se mikä numero tulee, mennään sille raiteelle (huom. paikallisjuna)
5) Hypätään seuraavaan lähtevään junaan ja vedetään kortti. Kortin luku kertoo monennellako asemalla jäädään pois
6) Jäädään pois ja mennään ensimmäiseen baariin ja vedetään kortti. Kortin luku kertoo millainen juoma tulee juoda:luvut 1-2 pienituoppi luvut 4-5 isotuoppi luku 3 terävä
7) Juodaan ja vedetään kortti
luku 1-2 lähdetään junalla keskustasta poispäin
luku 4-5 lähdetään junalla keskustaan päin
luku 3 vedetään uusi juomakortti (palaa kohtaan 6)

8) Jos saitte luvut 1-2 tai 3-4 niin mennään asemalle kortin
mukaiselle raiteelle (poispäin keskustasta/keskustaan päin). Jatka kohdasta 5.
Toistakaa tätä kunnes olette palanneet jälleen korttien avulla keskustan rautatieasemalle.

Mikäli junapelin suorittaa 8h sisällä saa maininnan kuten
karatessa, mutta ei Dan-merkkejä vaan esim. jos henkilö on
suoriutunut junapelistä 3 kertaa alle 8 tunnin niin hän on
silloin -> kolmen promillen VR ja jos 4 kertaa -> neljän promillen VR.
Tämän pelin voi myös suorittaa ajanpuutteessa raitsikalla tai bussilla, mutta se on höpöhöpö pelleilyä junapeliin verrattuna.

(Huom! Jos harrastat tätä muissa kaupungeissa, esim. Joensuussa niin varaa passi, viisumi ja
hammasharja mukaan...ja suomi-russia-suomi sanakirja.)

&lt;virne&gt; avot, ei kun testaamaan!!!

NONNI! x)Perjantai 16.05.2008 02:29

Hei, Mepi
Olen lähennellyt sinua ja norsua, tiedäthän sen? Toivon, että muistat syödä lautasen tyhjäksi, mutta eihän minulla pitäisi olla syytä huoleen, sillä tiedän sinun olevan kännissä ja vaarallinen.
Mietin, että jospa joku päivä menisimme yhdessä ajamaan ralliautoa ja näyttäisin sinulle kuinka täällä eletään. Toivon, ettet silloin löisi minua, sillä tämä on todella masentava asia. Enhän minäkään pettänyt luottamustasi, kun söit vihreän sukkani.
Ai niin, muistin juuri, että lupasin olla muistuttamatta sinua äskeisestä, mutta olen silti varma, että voin korjata asian soittamalla äidilleni.
Rakkaudella
-Jeinniäinen
PS. Unohdin ruokkia kultakalasi.
.
.
.
.
.
.
Hei, (kaverisi nimi)
Olen 1._____ sinua ja 2.______, tiedäthän sen? Toivon, että muistat 3.______ , mutta eihän minulla pitäisi olla syytä huoleen, sillä tiedän sinun olevan 4._____ ja 5._____.
Mietin, että jospa joku päivä menisimme yhdessä 6.______ ja näyttäisin sinulle 7.______. Toivon, ettet silloin 8.________, sillä tämä on todella 9.________ asia. Enhän minäkään pettänyt luottamustasi, kun 10.__________.
Ai niin, muistin juuri, että 11._______, mutta olen silti varma, että voin korjata asian 12._______.
Rakkaudella
-(Nimesi)
PS. 13.________

1. Syntymäkuukautesi
TAMMIKUU - ajatellut
HELMIKUU - rakastanut
MAALISKUU - haukkunut
HUHTIKUU - pettänyt
TOUKOKUU - ikävöinyt
KESÄKUU - voinut paremmin ilman
HEINÄKUU - haistellut
ELOKUU - lyönyt
SYYSKUU - kiusannut
LOKAKUU - lähennellyt
MARRASKUU - suudellut
JOULUKUU - häiriköinyt

2. Nimesi alkukirjain
A-B - joulupukkia
C-D - haisevaa koiraasi
E-F - rahojasi
G-H - poikaystävääsi
I-J - norsua
K-L - naapurin Kimmoa
M-N - kauniita hiuksiasi
O-P - housujasi
Q-R - puliukkoa
S-T - pappia
U-V - Venäjän kulkukoiria
W-X - kamalinta opettajaasi
Y-Z - kännykkääsi
Å-Ö - takapuoltasi

3. Minkä värinen paita sinulla on päälläsi?
VALKOINEN - maksaa viiden sentin velkasi takaisin
MUSTA - varastaneesi kaikki vaatteeni
HARMAA - että rakastan sinua kaikesta huolimatta
SININEN - ajaneesi polkupyörällä päin puuta
VIHREÄ - että tulit eilen kännissä kotiin
PUNAINEN - syöneesi koulun kalakeittoa
LILA - hakanneesi viattoman mummon
KELTAINEN - ostaa minulle pilkullisen ponin
ORANSSI - ratsastaa kamelilla
VAALEANPUNAINEN - syödä lautasen tyhjäksi
KIRJAVA - viedä roskat ulos
MUU - lähteä ajoissa bussipysäkille
EI PAITAA - pukeutua lämpimästi

4. Minkä värisiä kenkiä käytit viimeeksi?
MUSTAT - röyhkeä
VALKOISET - sekopää
MUSTAVALKOISET - kännissä
HARMAAT - pelikaani
PUNAISET - jo valmiiksi ongelmissa
SINISET - kylmissäsi
VIHREÄT - intohimoinen
KELTAISET- tarmokas
RUSKEAT - huono puhumaan
MUUT - epätoivoinen tapaus

5. Mikä päivä nyt on?
MAANANTAI - kaipaisit hoitoa
TIISTAI - masentunut
KESKIVIIKKO - pieni
TORSTAI - vaarallinen
PERJANTAI - selviytyvän tästä asiasta
LAUANTAI - unohtavan tämän jo viiden minuutin kuluttua
SUNNUNTAI - huonokuntoinen

6. Lempieläimesi?
KISSA - teollisuusalueelle
KOIRA - ajamaan ralliautoa
HEVONEN - kaatopaikalle
KANI - sillan alle
MARSU - kouluun
PAPUKAIJA - kirkkoon
KILPIKONNA - lenkille
KÄÄRME - Niilin rannalle
ROTTA - pohjoisnavalle
HÄMÄHÄKKI - mansikkamaalle
FRETTI - Big Brotheriin
JOKU MUU - pensaaseen

7. Minkä väriset hiukset sinulla on?
BLONDIT - kotini
VAALEANRUSKEAT - kuinka täällä eletään
TUMMANRUSKEAT - sukulaiseni
MUSTAT - millaiset ovat ruokailutottumukseni
PUNAISET - että olet epäonnistunut elämässäsi
VIHREÄT - kuinka huonosti minulla menee
SINISET - että osaan käyttäytyä huonosti
VAALEANPUNAISET - kuinka täältä pääsee pois
HARMAAT - mitä on olla köyhä
KAKSIVÄRISET - taivaan merkit
MONIVÄRISET - että olet täysin sekaisin
MUU - alastonkuviani

8. Minkä värinen lattia on huoneessa, jossa olet parhaillaan?
HARMAA - pahastuisi
VALKOINEN - löisi minua
PUINEN - nauraisi minulle
MUSTA - soittaisi poliisille
RUSKEA - kompastuisi suuriin jalkoihisi
VAALEANPUNAINEN - hajottaisi paikkoja
VAALEANSININEN - tekisi läksyjä
KELTAINEN - joisi viinaa
MUU - ottaisi vanhempiasi mukaan

9. Monesko päivä olet syntynyt?
1. arkaluontoinen
2. hölmö
3. tuskallinen
4. tunteellinen
5. tärkeä
6. naurettava
7. turha
8. järkyttävä
9. itsestäänselvä
10. itkettävä
11. kaunis
12. epämääräinen
13. kulmikas
14. yksinkertainen
15. ehdoton
16. vaarallinen
17. kauhistuttava
18. pahanlaatuinen
19. monimutkainen
20. korkealentoinen
21. pelottava
22. huomioitava
23. räjähtävä
24. oikukas
25. huomaamaton
26. ajatuksia herättävä
27. karvainen
28. masentava
29. salainen
30. arvaamaton
31. tunteita kuohuttava

10. Viime (peruskoulun) todistuksesi keskiarvo?
4-5 - petit minua setäni kanssa
5-6 - löysin sinut koulun siivouskomerosta
6-7 - leikit eilen batmania
7-8 - söit vihreän sukkani
8-9 - oksensit päälleni
10 - löit pääsi lipputankoon

11. Mielialasi?
ILOINEN - olemme sisaruksia
MASENTUNUT - lupasin olla muistuttamatta sinua äskeisestä
YLIPIRTEÄ - tonttusi puri minua korvasta
SURULLINEN - pitäisi tehdä läksyt
PETTYNYT - olen sinun kaukainen sukulaisesi
STRESSAANTUNUT - olet liian lihava
HUOLESTUNUT - unohdin ottaa kattilan pois liedeltä
NEUTRAALI - jätin rintaliivini K-marketin tiskille
SEURANKIPEÄ - unohdin silitysraudan päälle
TYLSISTYNYT - vihaan sinua

12. Mitä musiikkia et voi sietää?
ROCKIA - syömällä kaikki donitsisi
RÄPPIÄ - varastamalla pinkin kaulaliinasi
POPPIA - lyömällä itseäni pesäpallomailalla
KLASSISTA - soittamalla äidilleni
ISKELMÄÄ - syömällä suklaata
HEAVYA - nukkumalla huomenna pommiin
JOTAIN MUUTA - soittamalla pilapuhelun

13. Monelta heräsit tänään?
ENNEN KLO 4 AAMULLA - Vihaan sinua.
KLO 4-6 - Haluan korvauksen henkisestä kärsimyksestä.
KLO 6-8 - Unohdin ruokkia kultakalasi.
KLO 8-10 - Hyppää kaivoon.
KLO 10-12 - Aion syödä torakan.

:)Tiistai 13.05.2008 01:51

Hei Salli!

Muistatko viime kesän kun vietettiin kesä rannalla ja sinä olit leikannut pääsi kaljuksi partakoneella?
Minä vihasin sitä päivää ja sinua. Olen nyt pirteämpi täällä mielisairaalassa. Käyn säännöllisesti myös
nössöilemässä. Kannattaa kokeilla!Mitä mieltä olisit jos joutuisit mielisairaalaan julkisella paikalla? Minun mielestäni
se olisi rentouttavaa! Oletko myös kokeillut rääkyä keskellä tietä? Aloitin harrastamaan sitä viikko sitten ja
se on minusta oikein mielenkiintoista.
Olen ehkä liian ylimielinen.

Rakkain terveisin Jeinniäinen.
Ps.mennään pikapanolle!
.
.
.
.
.
.
Hei (ystäväsi nimi)!
Muistatko viime kesän kun 1._____ ja sinä 2._______?
Minä 3._____ sitä päivää ja sinua.Olen nyt 4._____ täällä 5._____.Käyn säännöllisesti myös
6._____.Kannattaa kokeilla!Mitä mieltä olisit jos 7._____ 8._____?Minun mielestäni
se olisi 9._______!Oletko myös kokeillut 10.______?Aloitin harrastamaan sitä viikko sitten ja
se on minusta oikein 11._______ .
Olen ehkä 12.______.

13._______ terveisin (oma nimi).
Ps.14.______!

1.Mikä päivä nyt on?
maanantai- vietettiin kesä rannalla
tiistai- käytiin hautausmaalla
keskiviikko- oltiin teidän mökillä
torstai- oltiin bileissä
perjantai- oltiin juhannuskokolla
lauantai- vittuiltiin kirjaston tädille
sunnuntai- leikittiin nukeilla

2.Minä kuukautena olet syntynyt?
tammikuu-pieraisit kuuluvasti
helmikuu-aloit strippaamaan kesken kaiken
maaliskuu-näit näkyjä
huhtikuu-täräytit pääsi
toukokuu-sait kuhmun päähäsi
kesäkuu-rakastuit minuun
heinäkuu-sait sydänkohtauksen
elokuu-kaivoit nenääsi
syyskuu-käytit mummosi vaatteita silloin
lokakuu-olit leikannut pääsi kaljuksi partakoneella
marraskuu-yritit tehdä benjihypyn
joulukuu-painoit yli 100 kiloa silloin

3.Minkä värinen paita sinulla on nyt päällä?
violetti-jumaloin
pinkki-vihasin
punainen-rakastin
sininen-surin
ruskea-inhosin
musta-palvoin
muu-yritän olla muistelematta

4.Mikä on lempiruokasi?
kana-iloisempi
kala-onnellisempi
lasange-pirteämpi
spagetti-masentuneempi
makaronilaatikko-vihaisempi
lihapullat-sairaampi
pizza-hullumpi
hampurilainen-mielipuolisempi
muu-sietämättömämpi

5.Millä kirjaimella nimesi alkaa?
a-b-puskassa
c-d-työmaalla
e-f-poikaystäväni/tyttöystäväni luona
g-h-kaupungissa
i-j-mielisairaalassa
k-l-merellä
m-n-navetassa
o-p-kotona
g-r-kaverilla
s-t-mökillä
u-v-alttarilla
x-y-z-å-ä-ö-vessassa

6.Millä kirjaimella sukunimesi alkaa?
a-b-kirkossa
c-d-ruokakaupassa
e-f-puheterapeutilla
g-h-lääkärillä
i-j-koulussa
k-l-uhrialttarilla
m-n-ilotalossa
o-p-vessassa
g-r-strippaamassa
s-t-nössöilemässä
u-v-hourulassa
x-y-z-å-ä-ö-kaapissa

7.Minkä väriset sukat sinulla nyt on?
violetit-saisit sydänkohtauksen
pinkit-naisit hullun pastorin
punaiset-joutuisit mielisairaalaan
siniset-pyörtyisit
ruskeat-kuolisit
mustat-sinulle naurettaisiin
muu-sinut raiskattaisiin

8.mikä oli viimetodistuksesi keskiarvo?
4-5-keskellä tietä
6-7-koulussa
8-9-julkisella paikalla
10-yleisessä vessassa

9.Mitä juot mieluiten?
maitoa-hauskaa
vettä-naurettavaa
mehua-kivaa
muuta-rentouttavaa

10.Mitä musiikkia et voi sietää?
iskelmää-itsemurhaa
poppia-raiskata ihmisiä
räppiä-vittuilla sukulaisillesi
heavya-rääkyä keskellä tietä
muuta-leikkiä kultakalaa

11.Meikkaatko kouluun?
aina-mielenkiintoista
joskus-kiihottavaa
en koskaan-hauskaa puuhaa

12.Rakkain asia?
perhe-viisas
ystävät-liian ylimielinen
raha-viksumpi kuin sinä
muu-pervompi kuin kukaan muu

13.pidätkö koulusta?
kyllä-pervoin
joskus-mielipuolisin
en-liian rakkain

14.Missä huoneessa nyt olet?
olohuoneessa-hirtä itsesi
keittiössä-raiskaa minut
omassa huoneessasi-mennään pikapanolle
työhuoneessa-kuherrellaan seuraavan täysikuun aikaan
muu-painu vittuun siitä

Hampaita 4 vähemmänMaanantai 05.05.2008 23:39

Nonni tänää jouduin kohtaamaa pelkoni ja menemää hammaslääkärii jossa leikattii 4 hammasta, alkuu oli tarkotus ottaa toiselta puolelta mut siinähän läks kaikki kerralla. Oli muuten turvoksissa ja puutuneena koko nuppi! Ja verta suu täys yyäääkkk!!!! mutta hengissä selvisin kuitenski :) se olis keittopäiviä tiedossa ja paria antibioottia särkylääkkeiden kera mut kyllä se tästä taas!

WappendaaliMaanantai 05.05.2008 23:36

Oli ihana vappu, kiitos kaikille kanssamökkeilijöille, vaikkakin tällee jälkikätee &lt;hymy&gt; seuraaviks juhliks kanssa pellemukit ja valkkaria!!! oli niin huippua. Perhosii ja öttiäisii vois olla vaa vähemmän &lt;virne&gt;

Vastailkaahan jos joku jaksaa :)Tiistai 22.04.2008 00:10

Oletko..
1. (1 p.) nähnyt minun nauravan?
2. (3 p.) nauranut kanssani?
3. (2 p.) nähnyt minun itkevän?
4. (4 p.) itkenyt kanssani?
5. (2 p.) halannut minua?
6. (5 p.) pussannut minua?
7. (1 p.) tavannut minut?
8. (3 p.) käynyt luonani?
9. (2 p.) nähnyt sisarukseni?
10. (4 p.) ollut kanssani lomalla?
11. (5 p.) kertonut minulle salaisuuden?
12. (1 p.) riidellyt kanssani?
13. (4 p.) ollut luonani yötä?
14. (2 p.) kuullut minun laulavan?
15. (4 p.) nähnyt minun nukkuvan?
16. (2 p.) tuntenut minut kauan?
17. (2 p.) nähnyt vanhempani?
18. (3 p.) iloinnut puolestani?
19. (4 p.) itkenyt puolestani?
20. (4 p.) lohduttanut minua?
21. (3 p.) rohkaissut minua?
22. (4 p.) ollut mukanani jossakin tärkeässä jutussa?
23. (2 p.) pitänyt kivaa kanssani?
24. (3 p.) nähnyt kun syön?
25. (6 p.) sanonut että rakastat minua ja tarkoittanut sitä?

kyselyväTiistai 22.04.2008 00:09

Kertooko ihmisen ulkonäkö millainen hän on luonteeltaan?
-> Ei, mutta saattaa se joskus antaa vinkkiä :)

Mahtuvatko kaikki meikkisi yhteen pussiin?
->no ei.. komeen mahtuu :)

Mille nauroit viimeksi KUNNOLLA ja miksi?
-> tänään

Kuinka hauskaa oli?
-> no kun kaveri möläytti jotain hauskaa, ei tarvii kovin ihmeellinen juttu tai teko olla et minuu naurattaa :D

Millainen olet suuttuessasi?
-> mie murhaan katseella, heh no oikeesti minuu ei oo kovin helppo suututtaa, mut en oo pitkävihanen ja lepyn äkkiä

Muuttaako seurustelu ihmistä?
-> riippuu ihmisesti

Eroaako arkimeikkisi juhlameikistäsi?
-> joo

Mitä ostat shoppaillessasi?
-> riippuu missä oon shoppailees ja mitä tarviin, mut vaatteita aika yleisesti

Kuunteletko musiikkia mieluummin kaiuttimista vai kuulokkeilla?
-> kaiuttimista, autos on parasta popittaa!!!

Oletko mustasukkainen?
-> vähän :)

Miten ovat hiuksesi ja millaiset ne ovat?
-> auki ja märät nyt ku pesin ne äsken

Kuka olit viime yönä?
-> tä?

Mikä herätti sinut tänä aamuna?
-> puhelin

Missä olet?
-> kotona

Tuleeko huomisesta hieno päivä?
-> toivottavasti! tänään pumppi, huomen jumppa, tietää jo valmiiks et saaattuuuu :D

Oletko koskaan oksentanut julkisesti?
-> en kai, riippuu mikä lasketaan "julkisesti" tienvarteen kerran kyllä mut muistaakseni ei ollu ketään näkemäs

Oletko kaunis/Komea?
-> riippuu katsojasta, :D kyllä mie itteeni oon oppinu sietämään :)

Mikä on inhottavin ominaisuus ihmisessä?
-> itseriittoisuus, kateus

Jos saisit sisustaa huoneesi uudestaan, miten sisustaisit sen?
-> vaaleeta puuta ja tekstiilit limen värisiä ja tumma violettia :)

Oletko koskaan tappanut eläintä?
-> itikoita heh

Pidätkö enemmän rajuista vai hellistä tytöistä/pojista?
-> molempi parempi

Millaisia naapureita sinulla on?
-> no en oikeestaan edes tunne niitä, osa ihan kivoja mut suurinta osaa varmaan ees kunnolla nähny

Tuletko toimeen heidän kanssaan?
-> enpä oo pahemmin tekemisissä ollu

Kurkku vai tomaatti?
-> tomaatti

Milloin lopetit uskomasta joulupukkiin?
-> no siit on kauan

Oletko itsekeskeinen?
-> en tietääkseni

Onko sinulla vihamiehiä?
-> no niitäkin löytyy

Kuinka hyvä olet koulussa?
-> keskitasoa

Kenen seurassa tulet hyvin toimeen?
-> kavereitten

Ihastutko helposti?
-> en kai

Ärsyttääkö jokin?
->ei suuremmin
Oletko kotona?
- Kyllä vain

Mitä teit ja missä olit eilen klo: 14.30?
- Olin kaupassa

Minkä tv-ohjelman katsoit viimeksi?
- myytinmurtajat

Pidätkö toisesta nimestäsi enemmän kuin etunimestäsi?
- No yäk, en totisesti!! Kolmas nimi parempi nimi :)

Onko sinulla kivat vanhemmat?
- No jaa kai ne ihan kiva on (useimmiten)

Oletko mielestäsi ikäistäsi kypsempi?
- Luulin aikasemmin niin mut voi olla et on tullu ”taantumaa” hahhah x)

Onko huoneesi sekainen?
- Valitettavasti melko usein *nolo*

Ulkona on hieno sää, miksi istut koneella?
- Ei oo yhtää hieno sää, pimee ja kylmä!

Käytätkö farkkuja kotona?
- välillä (nytkin)

Lempi huvipuistolaitteesi koko maailmassa?
- No jaa mie en noista härveleistä nii kovin perusta, miulla tulee heti paha olo. Sanotaan nyt kuiteskin tavis vuoristorata

Onko sinut nimetty jonkun mukaan?
- tavallaan, mut sit vika kirjain muuttu

Minkä värinen postilaatikko teillä on?
- harmaa

Onko siinä "Ei mainoksia" tarra?
- ei

Mitä joit viimeksi?
- vettä

Pidätkö banaaneista?
- en nyt liiemmin tykkään mut kiireessä saatan syyä

Montako tyynyä sängystäsi löytyy?
- 2

Minkä elokuvan katsoit viimeksi?
- hmm.. eipäs nyt tule mieleen, katon enempi tallennettuja sarjoja kuten yli synkänvirran

Minkälaiset sukat sinulla on?
- eipäs nyt oo sukkia, sääli, miu sukat on nii hauskoja :D

Oletko koskaan lyönyt ketään?
- mahtollisesti :D

Katsotko muumeja?
- koulussa heh

Osaatko tehdä sillan?
- niin minkä? O_o

Kärrynpyörän?
- kai se jotenkuten onnistuu

Oletko ollut jälki-istunnossa?
- kyllä vain

Miksi?
- No kun mie aina möläytän jotakii väärään aikaan väärässä paikassa

Oletko laulanut karaokea? Missä?
- en ikinä koskaan millonkaa, enkä laula tulevaisuudessakaan! Mut saatan mie lauleskella noin muuten vaan kavereitten iloks ja inhotukseks x)

Voisitko osallistua idolsiin?
- on miu siihe monta kertaa käsketty osallistuu mut miepäs en tanssikkaa muitten pillin mukaa, en osallistuis, ei oo toi esiintyminen miun vahvuus ja ei laulajan ammatti kiehdo millään tapaa

Käveletkö unissasi?
- kerran kävelly takaovesta pihalle asti! Hui!

Osaatko puhua japania?
- en niin minkään vertaa

Mikä sulla on kuudes viesti saapuneissa ja keneltä se on?
- ”Hups....” Tommilta heh

Kenen kanssa viimeksi puhuit puhelimessa?
- Jannin, piti ihan tarkistaa

Pidätkö puhelinta öisin kiinni?
- en pidä kiinni oikeestaan koskaan

Mitä sänkysi alta löytyy?
- laatikoita

Haluatko miljonääriksi?
- No voishan se toisaalta olla aika kivaa mut oon kyl aika tyytyväinen elämääni näinkin

Lempijäätelösi?
- minttu-suklaa

Millainen sänkysi on?
- tommonen pieni :(

Oletko omassa huoneessasi?
jees

Valvotko koskaan myöhään?
- vähän turhankin usein

Kaksi elokuvaa, jotka kävit viimeksi katsomassa elokuvissa?
- sooloilua ja HP

Oletko iloinen?
- en nyt mitenkään järin iloinen mutta en mitenkään surullinenkaan :)

Mitä sinulle sanottiin viimeksi?
- eipäs tule mieleen

Oletko hyvä uimaan?
- aikas hyvä kun sitä tullut harrastettua yli 10 vuotta joskin lopettanu valmennuksessa jo kauan sitten

Mitä teet huomenna?
- meen kouluun ja pumppiin