IRC-Galleria

annakaro

annakaro

moi oon kersantti annakaroliina ja oon vähä ihastunu

ripariii 107 8)Maanantai 27.10.2008 23:09

[Ei aihetta]Sunnuntai 26.10.2008 21:25

"Käydessäni ensimmäistä vuotta lukiota näin kerran erään luokallani olevan
pojan kävelevän kotiinsa koulun jälkeen. Hän oli Kalle.
Näytti siltä, että hän kantoi kaikkia oppikirjoja mukanaan. Ajattelin
itsekseni: "Miksi kukaan kantaa kaikki kirjat kotiinsa perjantaipäivänä?
Taitaa olla varsinainen nynny."
Minulla itselläni oli paljon suunnitelmia viikonlopun varalle,
pippaloita ja jalkapalloa kavereitten kanssa seuraavana päivänä.
Niinpä kohautin olkapäitäni ja jatkoin matkaani. Hetken
päästä näin, kuinka poikalauma juoksi Kallea kohti.
He törmäsivät häneen tahallaan, sysäsivät kaikki hänen kirjansa
maahan ja kampittivat hänet niin, että hän kaatui kuraan. Hänen
silmälasinsa lensivät noin kolmen metrin päähän ruohikkoon. Hän nosti
päänsä, ja hänen silmänsä olivat hirvittävän surulliset.

Sydämeeni koski. Juoksin Kallen luokse.
Hän ryömi ympäriinsä etsien lasejaan, kyynel silmissään.
Ojentaessani hänelle hänen lasejaan sanoin:
"Nuo ovat pölkkypäitä. Niille pitäisi antaa elinkautinen."
Hän katsoi minuun ja sanoi "kiitos", hymyillen leveästi.
Siitä hymystä paistoi todellinen kiitollisuus.

Autoin Kallea keräämään kirjat maasta ja kysyin, missä hän asui.
Kävi ilmi, että hän asui lähellä minua, joten kysyin
häneltä, miksen ollut nähnyt häntä niillä kulmilla aiemmin. Hän
sanoi käyneensä yksityiskoulua ennen kuin tuli meidän luokallemme.
Ennen en ollut ollut missään tekemisissä yksityiskoulun oppilaan kanssa.
Juttelimme koko kotimatkan ajan ja kannoin osan Kallen
kirjoista. Hän osoittautui mukavaksi pojaksi.
Kysyin, halusiko hän pelata jalkapalloa kavereitteni kanssa. Hän
vastasi myöntävästi. Pyörimme samoissa porukoissa koko
viikonlopun ajan, ja mitä paremmin opin Kallea tuntemaan, sitä
enemmän pidin hänestä. Kaverinikin olivat samaa mieltä.

Tuli maanantaiaamu, ja näin Kallen taas valtavan kirjapinonsa
kanssa. Pysäytin hänet ja sanoin hänelle, että jos hän kantaa noin
paljon kirjoja mukanaan joka päivä, hän kehittää itselleen mahtavat
muskelit. Hän vain nauroi ja antoi minulle osan kirjoista.

Seuraavien vuosien aikana Kallesta ja minusta tuli parhaat kaverit.
Lukion lopulla aloimme suunnitella jatko-opintoja. Kalle päätti mennä
lukemaan lääketiedettä ja minä valitsin liiketalouden opinnot
jalkapallostipendin turvin. Opiskelisimme eri paikkakunnilla,
mutta olin varma, ettei välimatka vaikuttaisi ystävyyteemme mitenkään.

Kalle oli luokkamme priimus. Kiusasin häntä siitä jatkuvasti ja
nimittelin häntä nynnyksi. Kallen piti pitää puhe koulun päättäjäisissä.
Olin todella iloinen, ettei Minun tarvinnut nousta korokkeelle puhumaan.

Päättäjäispäivänä näin Kallen, joka näytti komealta. Hän
oli todellakin päässyt sinuksi itsensä kanssa kouluvuosinaan.
Hän oli hyvännäköinen silmälaseissaan, ja hänellä oli paljon enemmän
tyttökavereita kuin minulla. Kaikki tytöt olivat pihkassa häneen.
Olin joskus kateellinen.

Tuli se suuri päivä. Saatoin nähdä, että Kalle oli hermostunut, joten
läimäytin häntä selkään ja sanoin: "Kuule, hyvin se menee!"
Hän katsoi minuun kasvoillaan se hänelle ominainen, todellista
kiitollisuutta osoittava ilme ja sanoi: "Kiitos."

Hän ryki hieman ja aloitti puheensa.
"Koulun päättäjäisissä on aika kiittää kaikkia niitä, jotka
ovat auttaneet oppilaita selviämään Vaikeistakin vuosista.
Vanhempia, opettajia, sisaruksia, valmentajiakin kenties...
mutta ennen kaikkea ystäviä. Seison tässä sanomassa teille,
että paras lahja, minkä voi toiselle antaa, on olla hänen
ystävänsä. Aion nyt kertoa teille erään tarinan."
Katsoin epäuskoisena ystävääni, kun hän alkoi kertoa siitä päivästä,
jolloin ensi kertaa tapasimme.
Hän oli aikonut tappaa itsenä sinä viikonloppuna.
Hän kertoi, kuinka oli siivonnut pulpettinsa ja ottanut kaikki tavarat mukaansa,
ettei hänen äitinsä olisi tarvinnut mennä
keräämään niitä koulusta jälkeen päin.

Hän katsoi minuun kiinteästi ja hymyili.
"Olen kiitollinen siitä, että minut pelastettiin. Ystäväni
pelasti minut tekemästä jotain kamalaa."
Kuulin yleisön haukkovan henkeään, kun tämä komea, suosittu poika
kertoi meille kaiken hetkestä, jolloin hän oli ollut elämässään
heikoimmillaan.

Näin hänen isänsä ja äitinsä katsovan minua kasvoillaan Kallen
kiitollinen hymy. En ollut ennen tajunnut tämän kiitollisuuden
syvyyttä."

Älä koskaan aliarvioi tekojesi voimaa. Yhdellä pienellä
eleellä voit muuttaa toisen elämän, parempaan tai huonompaan
suuntaan.


Sinulla on nyt kaksi vaihtoehtoa:
1) Voit kopioida tämän omaan päiväkirjaasi
2) tai voit olla kopioimatta viestiä ja toimia ikään kuin
se ei olisi vaikuttanut sinuun mitenkään

[Ei aihetta]Torstai 23.10.2008 23:55

Poika istuutui tytön viereen. Tyttö ei kiinnittänyt häneen minkäänlaista huomiota ensin. "Anteeksi, mutta oletko uusi täällä?" Hän kysyi. Tyttö käänsi katseensa poikaan kummastuneena ja upotti kristallin siniset silmänsä pojan omiin. "Niinkin voisi sanoa? Nimeni on Ellie Stewarts." Tyttö vastasi räpläten pitkiä vaaleita hiuksiaan. Tyttö oli kaunis kuin enkeli. Pojan kännykkä soi. "Niin? Ai hei äiti. Jo 17.53? olen tulossa. Joo.Moimoi." Hän sanoi ja sulki puhelimen. "Haluaisitko tulla kanssani vaikka kahville tänään?" Tyttö kysyi ujosti. "En tänään... Huomenna on uusi päivä. Jos annan numeroni soitatko minulle?" Poika vastasi ja kaivoi repustaan kynää ja paperia alkaen kirjoittaa sille numeroaan. "Niin huomenna on todellakin uusi päivä..." Tyttö mumisi hiljaa surullisesti ja otti pojan numeron. Hän kiitti ja jäi bussista pois. Muut bussissa olevat katsoivat poikaa kulmat kurtussa.
Seuraavana päivänä tyttö soitti pojalle ja sopi tapaamisen ravintolan takana.
Pojan mennessä paikalle ei siellä kuitenkaan näkynyt ketään. Hän alkoi kuulla surullista laulua ympäriltään. Kylmä henkäys hänen korvansa juuressa, johon oli sekoittunut hiljainen kuiskaus: "En kuole yksin."
Seuraavana aamuna lehdessä:
3.7.08 Noin 13 vuotias blondi tyttö Ellie stewarts murhattiin. Seuraavana päivänä poliisi sai tiedoituksen saman ikäisen pojan katoamisesta.

Kummaa oli se, että poika tapasi Ellien vasta murhan jälkeisenä päivänä. Nyt kun olet lukenut tämän, kopioi tämä päiväkirjaasi, tai ollessasi yksin kuulet laulua ja kaipuullisen kuiskauksen

[Ei aihetta]Torstai 23.10.2008 00:17

Katsokaa tämä video http://www.peta.org/feat/ChineseFurFarms/index.asp jos teidän mielestä niitä idiootteja ketkä kiduttavat eläimiä pitäisi kiduttaa, lisää tämä omaan päiväkirjaan ja pistäkää oma nimi perään : SamBo, Salla, Janina,Jasmin,Julkku,Halwest-hau,uttnaS,Miia,miggo],jake-o-matic, Lavimo, adasd,osqumo`,-Quits, AnniwEli``^Ki-ä^ , KKKia`, TTTiiä`, Jennny^^ katjac , juliäs -vi , mii-aa, NOHENS, -SYMMETRY, --nitsku--,-jenn^, piritaa-,jessicaa], aNnAkaro`

[Ei aihetta]Sunnuntai 19.10.2008 23:38

Ainiin VOI VITTU!!

kuka hankkii mul sisäpelikengät huamiseks? :(
Seksin jälkeen:

OINAS:
"Uudestaan!"

HÄRKÄ:
"Ruokaa..."

KAKSONEN:
"Missä kaukosäädin on?"

LEIJONA:
"Enkö ollutkin
fantastinen?!"

RAPU:
"Milloin pidetään häät?"

NEITSYT:
"Ylös, lakanat
on vaihdettava!"

VAAKA:
"Pidin äskeisestä jos
sinäkin pidit"

SKORPIONI:
"Hetki, etsin avaimen ja
avaan käsirautasi.."

JOUSIMIES:
"Soitellaan..."

KAURIS:
"Oiskos sulla
käyntikorttia?"

VESIMIES:
"Nyt uusiks, mut ilman
vaatteita!"

KALAT:
"Mikäs sun nimes olikaan?"

tää on nii täyttä totta !Tiistai 07.10.2008 00:18

Miehet ovat kuin banaaneja:
mitä vanhemmaksi ne tulevat, sen vähemmän kiinteitä ne ovat.

Miehet ovat kuin sää:
et voi tehdä mitään muuttaaksesi sitä.

Miehet ovat kuin sekoittimia:
tarvitset yhden, muttet ole aivan varma, miksi.

Miehet ovat kuin suklaapatukoita:
makeita, pehmeitä ja yleensä menossa suoraan lantiollesi.

Miehet ovat kuin ripsiväri:
juoksevat yleensä karkuun ensimmäisen tunteenpurkauksen jälkeen.

Miehet ovat kuin parkkipaikat:
kaikki hyvät on varattu ja loput ovat vammaisia varten.

Miehet ovat kuin lumimyrsky:
et koskaan tiedä, milloin ne ovat tulossa, kuinka monta senttiä saat, tai kuinka kauan se kestää

[Ei aihetta]Sunnuntai 05.10.2008 23:01

Otat sen suuhusi kovana.
Imet, puret ja lutkutat sitä,
kunnes se on antanut mehunsa.
Otat sen pois velttona ja kurttuisena.

Kyllä purkka on hyvää!

Jos sait päähäsi jotain muuta kuin purkkaa, lisää päiväkirjaasi !
repeen tol aina vaiks tos ei oo mitää hauskaa :'DDD