IRC-Galleria

Toinen toistaan kantamaan
oppinut ei meistä kumpikaan
Joskus avaruus nyt ahdas hiljaisuus
ja väistettyjä katseet

Vieläkään en unta saa
vuosikymmen tiensä päässä valvottaa
On huono iltaisin ilma kaupungin
mä ikkunoita suljen

Hiutaleita märkään asfalttiin,
me loppuun asti siihen uskottiin
Toiset kaatuu, me ei milloinkaan,
sä olit ainut, olet aina vaan
Puolikuista yötä maataan vieretyksin
ja kumpikin on yksin

Katson selkääs nukkuvaa,
sun ihollasi tuttu kaunis maa
Me emme uudestaan saa kesää palaamaan,
herätys on kohta

Hiutaleita märkään asfalttiin,
me loppuun asti siihen uskottiin
Toiset kaatuu, me ei milloinkaan,
sä olit ainut, olet aina vaan
Puolikuista yötä maataan vieretyksin
ja kumpikin on yksin

Menneet vuodet tulvii huoneisiin,
me loppuun asti siihen uskottiin
Toiset kaatuu, me ei milloinkaan,
sä olit ainut, olet aina vaan
Puolikuista yötä maataan vieretyksin
ja kumpikin on yksin

Puolikuista yötä maataan vieretyksin
ja kumpikin on yksin

Sen illan puistossa me istuttiin
yömyöhään juteltiin
puiston hämärässä suudeltiin
viiniä nautittiin
sä kerroit kuinka mukavaa
ois kantaa sormusta
pieni mökki metsän laitaan laittaa
kukkia kasvattaa

mut hei ei se riitä et on mukavaa
sen täytyy olla paljon parempaa

siinä täytyy olla rakkautta
siinä täytyy olla unelmii
mannapuuroa ja mansikkaa
juuri oikeenlaista kemiaa

alkoi katuvalot sammumaan
ja meitä paleltaa
sä pyysit viereesi nukkumaan
joo mä olin valmiina
aamuyöstä vielä kuuden aikaan
kuuntelin haaveitas
seinän takaa isäs kuorsausta
hmm... mä taisin huokaista

mut hei ei se riitä et on mukavaa
sen täytyy olla paljon parempaa

siinä täytyy olla rakkautta
siinä täytyy olla unelmii
mannapuuroa ja mansikkaa
juuri oikeenlaista kemiaa

ei elämää liikaa suunnitella saa
antaa sen mennä vain painollaan
jos vielä joskus tavataan – hyvä niin
jos ei – lakki päähän ja näkemiin

hei ei se riitä et on mukavaa
sen täytyy olla paljon parempaa

siinä täytyy olla rakkautta
siinä täytyy olla unelmii
mannapuuroa ja mansikkaa
juuri oikeenlaista kemiaa