IRC-Galleria

elämäni pilleriMaanantai 28.05.2007 18:14

kaikenmoista roskaa sitä on tullut suuhun tungettua, mutta viime viikolla kurkusta alas huljahti kymmennien kaljojen lisäksi myös eräs mielenkiintoisia efektejä aiheuttanut pilleri. kyseessä oli vain smundo, mutta voi herran jumala mitkä vaikutukset sillä oli. pääni sisällä tapahtui oudompia asioita kuin hurjimmissakaan lukemissani fantasiakirjoissa.
alku vaikutti lupaavalta kun rentoutunut olo valtasi mielen kun pohjalla vaikutti sentään noin tvelpäkin verran kaljaa. pian kuitenkin alkoi varsinainen painajainen.. tuntui kuin musiikki olisi vallannut kehoni (yritin mennä mankan taakse mutta sekään ei auttanut), näkökenttä pätki ja kuolonhiki valui pitkin mäkkihiuksiani. ainoa järkevä ratkaisu tuntui olevan kuusen juureen tuupertuminen.. tuskaa kesti pitkään, mutta lopulta esson vaikutus lakkasi ja ensimmäistä kertaa elämässäni ajattelin että onneksi loppui.

Mutta tässä sitä ollaan ja vapaapäivä töistä = aivot jengalle

mmm näää on hyvii..Sunnuntai 15.04.2007 19:34

moro taas, tulin juuri tasottelemasta ostarilta eilistä. kalja kieltämättä maistui eilen liiankin hyvin ja tulihan niitä ekstaasi pillereitäkin popsittua. ensimmäinen pisti vain lähinnä nukuttamaan niin piti käydä ostamassa toinenkin.

vitun linnutLauantai 14.04.2007 15:04

eipä tähä elämään kuosausta kummepaa kuulu joten kerron hieman eilisestäni, jonka piti mennä ihan vain pajarin ja kaljan merkeissä mutta lopulta julle ehdotti että maisteltaisiin hieman amfetamiinia ja itse innokkaana kemikaalejen käyttäjänä olin tietenkin mukana ja saattoihan sen arvata että yö meni sitten yksin kotona erittäin sekavissa tunnelmissa, linnut pitivät valveilla ja muuta kivaa onneksi laskut tuli ja meni ja tuossa kymmenen aikoihin aamulla sitten uni vei voiton narsusta. kohta pää taas kunnolla jengalle

elossaSunnuntai 01.04.2007 19:55

ensiksi tahdon antaa palautetta irc-gallerialle joka pilasi aamupäiväni näillä siansaksa kirjoituksilla. kun tulin sivustolle luulin tietenkin pienessä jurrissa että olen unohtanut lukutaitoni.. onneksi koneen vieressä ollut xanori resepti näytti samalta kuin ennenkin joten tulin siihen tulokseen että kyseessä on aprillipila. joka tapauksessa kesti hetki ennenkuin pääsin kirjoittelemaan ja senkin jälkeen olin hetken aikaa pihalla lukiessani omia vanhempia kirjoituksiani. Esimerkiksi viimeisimmästä en muista mitään.. tulipas pitkä kirjoitus pitää hakea kalja

noniin jatketaan, talvi on takana sillä nyt huhtikuun 1. päivä ihme kyllä tästäkin talvesta selvittiin hengissä, vaikka elimöstö onkin joutunut melkoiseen myllytykseen. terassikausi alkaa joten voi olla että syksyllä olen jo pilven reunalla kuosaamassa, mutta se on sen ajan ongelma

Ipod vaihtui mp3 soittimeen.. elton johnin lisäksi omia suosikkejani ovat elephant man ja queen! green day oli aikoinaan hyvä, mutta ne ajat ovat takana päin, enkä kyllä muistakkaan pahemmin yli kahden päivän takaisia tapahtumia.

huhu.. paljon tekstiä. Olen ansainnut taas yhden pillerin

elossaSunnuntai 01.04.2007 19:54

ensiksi tahdon antaa palautetta irc-gallerialle joka pilasi aamupäiväni näillä siansaksa kirjoituksilla. kun tulin sivustolle luulin tietenkin pienessä jurrissa että olen unohtanut lukutaitoni.. onneksi koneen vieressä ollut xanori resepti näytti samalta kuin ennenkin joten tulin siihen tulokseen että kyseessä on aprillipila. joka tapauksessa kesti hetki ennenkuin pääsin kirjoittelemaan ja senkin jälkeen olin hetken aikaa pihalla lukiessani omia vanhempia kirjoituksiani. Esimerkiksi viimeisimmästä en muista mitään.. tulipas pitkä kirjoitus pitää hakea kalja

noniin jatketaan, talvi on takana sillä nyt huhtikuun 1. päivä ihme kyllä tästäkin talvesta selvittiin hengissä, vaikka elimöstö onkin joutunut melkoiseen myllytykseen. terassikausi alkaa joten voi olla että syksyllä olen jo pilven reunalla kuosaamassa, mutta se on sen ajan ongelma

Ipod vaihtui mp3 soittimeen.. elton johnin lisäksi omia suosikkejani ovat elephant man ja queen! green day oli aikoinaan hyvä, mutta ne ajat ovat takana päin, enkä kyllä muistakkaan pahemmin yli kahden päivän takaisia tapahtumia.

huhu.. paljon tekstiä. Olen ansainnut taas yhden pillerin

Viikon paras hetkiPerjantai 23.03.2007 13:06

Noniin on taas viikon parhaat hetket käsillä. Eli se kohta viikosta kun vkl on edessä ja tietää että kohta aivot ovat taas semmoisessa kondiksessa ettei paljoa kehtaa yleisillä paikoilla liikkua. Tietenkin heräsin itselleni tyypilliseen aikaan ja monta tuntia sitten ja heti alkajaiseksi siirsin säästötilitä (jäljellä enää 100e, mutta kyllä se tästä ) rahaa että sain ostettua tvelpäkin, josta ikävä kyllä on enää kolme jäljellä. Kohta viinaa.
nähdään luultavasti maanantaina moro
Toissapäivänä otin itseäni niskasta kiinni ja päätin pitää yhden selvän päivän ja sen ajankohdaksi tuli sitten eilinen. Selväksi päiväksi määrittelin, että juo enintään 6 kaljaa ja polttaa korkeintaan nolla fergusonin hatsia. Nuo rajat osoittautuivat tietenkin vaikeaksi pitää. reflat yltyivät ilta yhdeksän aikoihin niin pahaksi että oli vielä pakko ottaa 7. ja 8. kalja. Mutta muuten päivästä selvittiin yllättävän helposti ja nyt olenkin pää aivan jengalla kirjoittelemassa tässä.

Sen kuitenkin päätin ettei noita selviä päiviä enää hirveän montaa uskalla pitää
viikonloppuun mahtui paljon hyviä mutta myös huonoja hetkiä. perjantaina otin ihan rauhassa ja katsoin everwoodin 3 tuotantokauden ryynejen ja viinan voimalla. lauantai kuitenkin alkoi heti pitkin vittua, herättyäni huomasin että smundot jotka olin säästänyt la aamuksi olivat kadonneet eikä syyllistä tarvinnut kaukaa etsiä sillä itsehän olin ne sitten lopulta yön hämärinä tunteina naamaani popsinut. ei pitäisi juoda viinaa. juon kuitenkin joka päivä :(

no vastoinkäymisen yritin kuitata muutaman xanorin ja kaljan voimalla, mutta siitäkin huolimatta töihin lähteminen tuntui vittumaiselta, vaikka hyvä kuosi olikin päällä. töissä sitten muutama pilleri ja yhteensä reilut 30 nugettia naamaan, olo alkoi olemaan jo kohtalainen ja aloin jo odotella lauantai illan sekavia tunnelmia. Mutta eihän vittu mikään voi mennä putkeen, kun lähdin pyöräilemään mäkiltä kotiin jaska soitti ja kertoi, että piriä ei sitten olekkaan tulossa. vitutti niin paljon että hakkasin jonkun esitteitä jakaneen pikkupojan matkalla kotiin. kotiin päästyäni ryntäsin heti ensimmäisenä herska jemmoille, mutta mitäs vittua eihän siellä mitään ollut. vainot alkoivat jo pikku hiljaa puskea eikä hatsikaan enää auttanut. turha varmaan mainita että illasta ja yöstä tuli tuli tuskallinen taival josta yritin selvitä ryynejen ja alkoholin avulla.. aamulla olin juuri niin paskana kuin loppuunajettu narkki voi olla. kymmenen aikoihin sain vihdoin sitä vitun amfetamiinia ja loppupäivä menikin hyvillä mielin.

ekat herska vedotLauantai 10.02.2007 13:28

nyt se on sitten ylitetty se niin sanottu viimeinen raja eli oon nyt vetänyt viikon putken herskaa suoneen pakko sanoa että siitä tulee helvetin hyvä fiilis ainut ongelma on ettei tahdo oikein fyrkat riittää. poliisitkin alkaa pyöriä perässä kun on tullut potkittua vähän turhan moni mummo levyiks huumeiden kiilto silmissä, mutta kyllä tästä selvitään paitsi ettei pää selviä koskaan

ja sitten tämmönen kisa juttu. haastan kolme irk kalleria käyttäjää pistämään omat top5 huumeensa mulla ne on

1) herska (ainakin tällä hetkellä)
2) piri (laskut miinusta)
3) hatsi
4) viina
5) lsd (jos ei ois tullut kaks kertaa vitun paska trippi niin ois kolmas)

ryynit kateissaSunnuntai 21.01.2007 14:59

joo mul perjantaina sillain että olin kadottanut mun ryynit olin vitun paskana piti vaan juoda viinaa mutta eihän se pahimpia refloja poista. onneksi kävi kuitenkin tuuri ja lauantai aamupäivänä ne vitun pillerit löyty samasta jemmasta mihin olin piilottanut pirivärkit. piriä ei tietenkään ollut mutta sitäkin sain sitten myöhemmin illalla :)

tänään sitten muutama smundo ja ehkä jotain sieniäkin