IRC-Galleria

Olen viettänyt kaksi häiriintynyttä iltaa baarissa. Ensimmäinen oli impulsiivinen lähtö suoraan töistä. Terrorisoimme puolia Tampereen seudun känniääliöistä verbaalisesti. Olimme enimmäkseen aggressiivisia, ja istuimme päät vastakkain möyhäämässä kaikesta, minkä pitäisi olla eri tavalla maailmassa, ja julistimme raivokkaasti ärsyyntymistämme niin, ettei kukaan normaalin tilannetajun omaava ihminen tohtinut lähestyä meitä. Muutamat onnettomat, jotka uskalsivat, ruoskittiin henkisesti. Muu asiakaskunta oli epätoivoisen harmaata massaa, jolla ei juuri näyttänyt olevan hauskaa. Vessassa nälvittiin toisille. Baaritiskillä oltiin röyhkeitä. Baarimikot näyttivat masentuneilta. Koko ilta oli rämpimistä sekä sisäisen että ulkoisen negatiivisuuden suossa. Hymyilin niin vilpittömästi, että kaksi kulmahammasta katkesi (Benni, 1998).

Toinen ilta oli ihan toisenlainen. Oli lähdettävä evakkoon kämppiksen läksiäisbileitä, ja päädyimme ravitsevan illallisen ja usean jälkiruokakahviyrityksen jälkeen juottolaan. Juottolassa hymyilimme, ja olimme hurmaavia koko illan. Ihmiset olivat iloisia, ja tanssivat estottomasti hyppien pitkin seiniä ja kattolistoja. Musiikki oli mieltäräjäyttävää. Tanssiminen oli hekumallista. Kaikki, joiden kanssa juttelin olivat ihania ja mielenkiintoisia ihmisiä. Ihastelimme koko illan elämän ihanuutta, ja yksinkertaisia iloja. Rakastimme kaikkia ja kaikkea. Nauroin koko illan niin paljon, että alaosa kasvoistani on tällä hetkellä lähes halvaantunut. Rakastin raivoisasti 600km:n päässä samanlaista iltaa viettävää sisarta. Rakastin ystävää. Juttelimme ja juttelimme ja juttelimme, ja valot välkkyivät, ja musiikki pauhasi, ja ihmiset olivat iloisia.

Ihmeellinen viikonloppu. Olen siis kahlannut käsikynkkää saman ihmisen kanssa viimeisen puolentoista vuorokautta. Sinä aikana olen kokenut kaikki tunneskaalat, käynyt kaikki maailman keskustelut. Ollut raivoissani, ollut liikuttunut, ollut ärsyyntynyt, ollut vittumainen, ollut ruma, hymyillyt, nauranut, ollut rakastunut, ollut kaunis, ollut onnellinen, pysähtynyt hetkeen, vanginnut miljoonia visuaalisia hetkiä, ja käärinyt ne elmukelmuun, pujottanut minigrip-pussiin ja pistänyt pakkaseen, jotta ne säilyisivät ikuisesti.





Lähteet

Benni, S. 1998. Elianto. Feltrinelli: Italia.

Ärrr...Lauantai 18.11.2006 16:18

Kai sitä tosiaan on kylmä vittumainen nainen, kun toistuvasti toivottaa helvettiin ei minkään näköisen känniääliön, joka yrittää nojailla coolisti huojumatta ja melkein kykenee muodostamaan katsekontakstin keskustelukumppaniin, ja jolla ei ole kummempaa sanottavaa kuin "Miten menee?" Olen siis pahoittanut eilen usean henkilön mielen, ja ihan vaan ilkeyttäni. Sitten ne kysyy. että "Miksä vihaat mua?", ja näyttää murtuneilta.

Seurassa ei muuten valittamista. Ja olen silti erään uusi lempihenkilö. Ihanaa, kun ihmiset tykkää!

Joo niinhän siinä kävi...Perjantai 17.11.2006 15:54

Sain syötyä, mutta en nukuttua. Katsoin tv:tä, luin 2 tuntia, ja kun kirja loppui, yritin nukkua tunnin, laskin kahdesti sataan, mutta en nukahtanut. Puoli viideltä aloin ahdistuksissani luonnostelemaan johtopäätöksiä, ja jatkoin tätä kuuteen. Pyörin vielä puoli tuntia sängyssä ennen kuin nukahdin. 5 tuntia myöhemmin heräsin, ja taas jatketaan.

On se vaan kumma kuinka mulla näköjään nämä harjoitustyöt/opinnäytteet
1. Kääntää unirytmin täydellisesti
2. Aiheuttaa epäsosiaalisuutta ja hajamielisyyttä
3. Valtaa koko pään niin, ettei juuri kykene muuta ajattelemaan
4. Vie ruokahalun
5. Aiheuttaa unettomuutta

Näiden perusteella se kirjastonhoitajan unelias ja stressitön homma taitaa siis olla ihan omiaan kriisinsietokyvylleni.

Ja tänäänPerjantai 17.11.2006 02:29

Eilinen sitten menikin enemmän tai vähemmän krapulassa. No sain jokatapauksessa tehtyä muutamia kotitaloudellisia velvollisuuksia kuten siivottua ja pyykättyä. Mitään tämän luovempaa en edes yrittänyt. Kävin myös sivakoimassa tuulen ja rännän läpi kuuntelemassa muiden gradujen edistymistä ja epäedistymistä. Ei ollut hukkareissu ehei, sillä saavutin valaistumisen äkkiarvaamatta alkuviikosta vaivanneeseen analyysiongelmaan. Tästä innostuneena hain myös kirjastosta tutkimusoppaan, josta ei sitten ollutkaan mitään apua. Illan vietin rattoisasti torkkuen ja katsellen telkkarista turhaakin turhempien sarjojen päätösjaksoja. Torkkumisien vuoksi kukuin vielä kolmen aikaan ylhäällä, kun häiriintynyttä unirytmiä elävä kämppis heräsi puuhamaan juttujaan. Käsittämätöntä!

Tämän aamun nukuin sitten pitkäksi, mutta pakollisten aamurutiinien jälkeen kävin töihin reippaasti. Iltasella kävin innosta puhkuen hakemassa unelmieni kengät postista vain todetakseni, että kappas vain ruotsalaisen-halpis-vaate-ketjun imbesilli pakkaaja ihminen olikin korvannut ihanat nyörisaappaani pölkkykoroilla naamioiduilla perusnokialaisilla. Soitin ärsyyntyneen puhelun asiakaspalveluun, jossa omituisesti suomea artikuloiva asiakaspalvelijanainen ei juurikaan hätkähtänyt purkauksestani, vaan kehotti ystävällisesti odottamaan 3,5 viikkoa oikeaa kenkäparia!!! Tästä sydämistyneenä palasin sorvin ääreen ja työstin erinäisiä tiedostoja raivoisasti näihin asti.

Saldo:
-1 sivu tekstiä
-määrättömästi vanhan tuotoksen muokkausta
-muutamia mahdollisesti hyödyllisiä ideoita analyysiä varten
-DM:n UUDET SUOMALAISSIVUT ja siitä inspiroituneena uusi livejournalulkoasu!
-pari mahdollisesti hyödyllistä kirjallisuuslähdettä
-päätöksiä analyysin ja kohdeorganisaatioiden luokittelusta
-Yksi valmis analyysiosio

Huoh!! Kyllä se tästä! Ainiin, vois syödä.

SaautuksetKeskiviikko 15.11.2006 06:21

- 6 sivua analyysiä
- 4,5 tuntia kassatätinä
- yksi mahdollinen kirjallisuuslähde lisää teoriaosuuteen
- n olutta
- monta hyvää ainejärjestötuttua
- yksi hyvä ystävä ja hänen n hyvää fiilistä
- yksi erityisen hyvä ainejärjestötuttu
- yksi onnellinen kotiinpaluu ajoissa (huom. suhteellinen käsite)
- lisää optimistisiä ajatuksia mahdollisesta tulevaisuudesta Manchesterissa
- miljoonia mahdollisia vierailijoita Manchesterissa
- miljoonia hyviä ennustuksia Prahasta ja Bobcatsss 2007:stä

Humalassa, mutta jo kotona!

SaavutuksetTiistai 14.11.2006 01:02

- 2 sivua analyysiä.
- Yksi uusi idea haastattelujen luokittelulle, jonka toimivuudesta täytyy kysyä proffalta.
- Suhteellisen kivutonta työskentelyä tutkijana 2 tuntia
- Neutraalin hyväntuulista työskentelyä kassatätinä 5,3 tuntia.

Fiilis: Hymynaama monistakin syistä, vaikka on maanantai.

Kylä lähtee!!Maanantai 13.11.2006 15:23

Viikonloppuna en tehnyt mitään järkevää. Perjantaina kävin töissä 5 tuntia. Puoli yhdentoista aikaan tuntui oikeinkin hyvältä idealta lähteä parille kaljalle nykyisten ja entisten työkavereiden kanssa. Jostain syystä näytän aina kuvittelevan, että kaljat jäävät todellakin siihen pariin. No loppujen lopuksi pari kaljaa olikin 4-5 kaljaa, ja kotiin asti selvisin vasta seuraavana aamuna puoli yhdeksän. Söin yhdistetyn ilta- ja aamupalan, ja nukuin 3,5 tuntia, kunnes heräsin kämppiksen ällistyneeseen huudahdukseen "Oho! Sä olitki täällä!". Nousin ylös, join puoli pannua kahvia, kävin katumusharjoituksena kaupassa, ja pelasin roolipeliä kuusi tuntia. Illemmalla tarkoitus oli kourottaa kotona ja kirjoittaa gradua. K lähestyi minua ilmoittaen ettei hänellä ollut etkopaikkaa. Siispä pyysin hänet meille. K tuli viskinsä kanssa. Oksensimme parisuhdepaskaa jonkin aikaa, ja keitimme viskitotit. Katselimme musiikki-dvd:tä ja läähätimme. Tulin siihen tulokseen, että Yo-talon indielördag voisi ollakin itseasiassa mukava kokeilu, ja pukeuduin 20 minuuttia, ja lähdimme kaupunkiin. Indielördag oli mukava kokeilu. Musiikki oli hyvää, mutta väsyin pöytäseurueen saippuaoopperaan. Siirryin kotibaariin, jossa istuin hyvässä seurassa pilkkuun asti. Yöllä revin tuskissani silmät päästäni, ja aamulla heräsin hitaasti. Kotona olin vasta kahdelta, ja söin taas yhdistetyn ilta-, ja aamupalan päivälliseksi. Yritin pelata, mutta en jaksanut, joten koteloiduin sänkyyni katselemaan Will Smithiksi itseään kutsuvan ihmisen ja apinan kehityslinjat yhdistävän puuttuvan linkin patsastelua kliseisessä tulevaisuusjännärissä. Mitä järkeä yrittää tehdä enää yhtään robottielokuvaa, kun Saksikäsi Edward on jo kerta tehty?!? Illalla yritin lukea hesaria, mutta en jaksanut keskittyä. Kämppis toi Kummeli-dvd:n. Kahlasimme seuraavat neljä tuntia loputtoman määrän Musavisoja, Satu ja Tuija -sketsejä ja Mauno Ahosta. Myönnettävä on: Heikki Silvennoinen on nero. Muutaman viikon televisiokiintiön viimeisteli Bubba-Hotep, jossa Elvis elää texasilaisessa lepokodissa, kaveraa mustan JFK:n kanssa, sairastaa syöpää ja taistelee egyptiläisiä sielunsyöjiä vastaan. Rattoisaa. Kaiken tämän jälkeen televisio saa hajota taas ihan kaikessa rauhassa joksikin aikaa.

Kaikki tämä edellinen on alustusta sille, että asetan nyt itselleni deadlinen: 13.12 graduni on palautuskunnossa. Sitä on 65-75 sivua. Tavoitteeseen pääsen kirjoittamalla viitenä päivänä viikosta joko vähintään 4 tuntia tai 2 sivua tekstiä.

Tällä hetkellä deadlineen aikaa on 22 työskentelypäivää, ja raakatekstiä on yhteensä 38 sivua. Eli tavoitteesta puuttuu 27-37 sivua. Asiasisältönä puuttuu puolet käsitteistä, puolet kirjallisuuskatsauksesta, analyysin toteutusosio, puolet tuloksista ja koko johtopäätökset-osio. Jos kirjoitan joka jäljellä olevana päivän vähintään 2 sivua, 13.12 tekstiä pitäis teoriassa olla noin 82 sivua.

Raportoin joka päivä, mitä olen kulloinkin saanut aikaiseksi, ja mahdollisesti mitä ajatuksia ja tunnetiloja työskentelyyn liittyy. Pahoittelen jo etukäteen merkintöjen kuivakkuutta seuraavan kuukauden ajan, mutta tämä on välttämätöntä, jotta saan opinnäytteen valmiiksi, ja koko tämän typerän opiskelutouhun valmiiksi.

Ja seki vielä!Maanantai 06.11.2006 12:49

Ihmisen sosiaalisuus ja kulttuuriset taipumuksen on kyllä sitten kummallinen juttu. Sovinnaisuus voisi olla kirosana sen puolesta, minkälaista harmia se on aiheuttanut minulle tämän syksyn aikana. En todellakaan ymmärrä, mistä olen saanut päähäni, että ihminen on vapaa tekemään, mitä sattuu mieleen juolahtamaan esimerkiksi ulkonäölleen. Vaan eipäs vaan ole. Otetaan esimerkkinä tilanne, että A leikkaa yhtäkkiä pitkät hiuksensa pois ja värjää ne. A on ryhtynyt pukeutumaan eri tavalla lähinnä taloudellisesta syistä, mutta myös sen vuoksi, että niin voi tehdä. A meikkaa eri tavalla, ja on ostanut erikoiset piilarit. Toisin sanoen A näyttää ihan erilaiselta kuin mitä puoli vuotta sitten, eikä näytä välittävän siitä, jos herättää huomiota.

Tästä seuranneita kommentteja:
-"Pitikö se nyt nuin valakoseksi laittaa?" (täti)
-"Oho! Mikä muori se sieltä tuli? Eiku sehän onki A, mutta kun oli niin valakonen tukkaki niin minä ihan kattoin, että joku muori sieltä tullee." (perhetuttu)
-"Vähänkö sulla on juttuja!" (entinen kaveri)
-"Näytät ihan pissikseltä! Miksi sun pittää tehä kaikki aina niin täysiä?" (sisko)
-"Näytät ihan joltaki teiniltä, jolla on kauhee kapina" (entinen)
-"Ompa se pystyssä. Onko se ihan laitettu nuin, vai aiotko vielä tehä sille jotai? On se kumma!" (äiti)
-"Mikä tää nyt on tää juttu?" (kaveri)


Nojoo. Olen saanut myös positiivisia kommentteja:
-"Tosi hyvän näkönen! Sopii sulle tosi hyvin." (työkaveri)
-"Tosi h0t!" (mukava ihminen)
-"Hei sullehan sopii lyhytki tukka." (opiskelukaveri)
-"Näytät ihan joltaki menninkäiseltä." (kämppis)


Siitähän on jo valovuosia eli nyt lukija saa ihmetellä, että miksi tästä vieläki jauhetaan. No siksi, kun ihmiset ei näytä pääsevän yli siitä. Olen odottanut kärsivällisesti, että kaikki toipuvat yllättävän muutoksen aiheuttamasta shokista, ja tottuvat asiaan, ja unohtavat koko homman. Vaan ei! Jostain syystä nimenomaan entisen elämäni tuttavuudet ovat sitä mieltä, että heillä on oikeus sanoa ihan mitä vaan ilman, että kukaan pahoittaa mielensä. Olen siis pahoittanut mieleni. Yritän tässä nyt vain löytää itseni jostain parisuhdesuon pohjamudista kaikesta siitä paskasta riisuttuna. Jos sitä leikkii tyttökaveria 6 vuotta, niin kai sitä nyt hukkaa ainakin osan itsestään. Eivät välttämättä kaikki tyttökaverit, mutta minulla nyt on aina ollut taipumuksia siihen missä tahansa ihmissuhteissa. Onko se sitten kumma, että haaveilen ajasta ja paikasta, jossa en tunne ketään, ja jossa kukaan ei tule sanomaan minulle mitä olen, mitä ajattelen ja mistä pidän. Raskastahan siitä tulee, mutta mikä sitten ei ole.

Hmmm....Maanantai 06.11.2006 12:24

Täytyypä tunnustaa, että olen syyllistynyt viikonlopun aikana syytämään tänne humalaisia kommentteja tilanteesta ja fiiliksestä. Taustoista sen verran, että perjantai-yön merkintä oli seurausta erinäisten entiseen elämääni kuuluvien ihmisten tapaamisesta, ja siitä seuranneestä välittömästä pettymyksestä.

Ihmiset tuntuvat kuvittelevan, että heillä on oikeus diagnosoida tilannettani kotipsykologisesti, ja olettaa osuneensa oikeaan. Esimerkkejä.

Havainto 1
"Hei! Sillä on uus tukka ja näyttää muutenki eriltä!"
Diagnoosi: Henkilöllä on selkeästi jostakin henkisestä traumasta johtuva tarve uudistaa itseään, mahdollisesti jopa persoonaansa. Toiminnan syy on mitä todennäköisimmin se, että henkilö ei suostu käsittelemään traumaansa, vaan yrittää selvitä tilanteesta kieltämällä ongelmansa, ja etsimällä pakonomaisesti helpotusta muuttamalla radikaalisti ulkonäköään, ja sitä miten itsensä määrittelee, ja missä ympäristössä toimii.

Havainto 2
"Se puhuu ihan outoja juttuja, ja on vihainen sivullisille."
Diagnoosi: Henkilö onkin oikeasti vihainen traumansa aiheuttajalle, ja sen vuoksi kotipsykologi katsoo tarpeelliseksi säälitellä henkilön tilannetta, ja selitellä asioita trauman aiheuttajan puolesta. Kotipsykologi on myös varma siitä, että henkilö ei ole kuluneen kesän aikana saanut riittävästi keskustella auki traumaansa, ja haluaa edistää henkilön toipumista ohjaamalla keskustelua koko ajan trauman syihin ja seurauksiin.

Tilanne vielä puolueettoman tarkkailija silmin. Henkilö juo rauhassa oluttaan paikallisessa olutravintolassa, ja yrittää vaihtaa kuulumisia entisen kaverinsa kanssa, jota ei ole nähnyt puoleen vuoteen. Entinen kaveri on kuitenkin uskomattomassa humalassa, ja henkilöstä tuntuu, että on ihan sama, mitä tälle yrittää sanoa, niin tämä ei pääse yli henkilön muuttuneesta ulkonäöstä, vaan vatvoo typerää vanhaa juttua, jonka henkilö on keskustellut auki jo tuhat ja sata kertaa eri ihmisten kanssa. Henkilö on turhautunut, ja yrittää ohjata keskustelua nykytilanteeseen, mutta entinen kaveri vaan jankuttaa ja jankuttaa siitä typerästä erosta. Hän laittaa sanoja henkilön suuhun, ja on ihan varma, että tietää tasan tarkkaa, mitä tälle nyt kuuluu, ja mitä tämä nyt ajattelee erosta. Henkilöä alkaa tosissaan suututtamaan siinä vaiheessa, kun entinen kaveri alkaa selitellä hänelle entisen käytöstä ja motiiveja, ja pyytää ettei tämä olisi vihainen entiselleen. No kuka tässä nyt on ollut vihainen yhtään kellekään?!? Tässä vaiheessa onneksi samassa pöydässä istuva humalainen keski-ikäinen mies päättää pitää puheen oman olemassa olonsa merkittävyydestä Suomen ringettepiireissä. Henkilö kuuntelee humalaista kärsimättömästi jonkin aikaa, ja lopulta toivoo tämän hiljenevän tarvetta voimakkaampia laatusanoja käyttäen. Entinen kaveri tuijottaa typertyneenä henkilöä hetken, ja ryhtyy silottelemaan tilannetta aiheuttaen sen, että humalainen keski-ikäinen jatkaa monologiaan toisen mokoman verran. Lopulta henkilö ja entinen kaveri poistuvat olutravintolasta, ja lähtevät eri suuntiin. Toinen humalassa ja toinen pettyneenä. Henkilö toivottaa kaikki tamperelaiset helvettiin, ja on erittäin tyytyväinen päätökseensä lähteä Tampereelta, ja jättää kaikki entinen mätänemään sinne, ja aloittaa alusta.

Ilouutisia!Sunnuntai 05.11.2006 05:20

Minä juoksin tänään n. 2km eikä kipeään jalkaan sattunut YHTÄÄN!!!!!!!! Minä paranen!