IRC-Galleria

Itkeminen ei tarkoita että on nössö, vaan sitä et välittää jostain. ♥
Lisää blogiisi jos olet itkenyt jonkun sinulle tärkeän ihmisen takia♥

]

Kysy joltain mesessä seuraavat kysymykset ja katso miten hän vastaa:
Hei auta mua ! - Missä?
Mun maksa katkes - Mitäs juot niin paljon?
Nyt hyppään katolta alas - Mikä sulla on hätänä?
Sä oot kusettanu mua kokoajan ! - Missä asiassa?

:D

VASTAA REAKTIOSI MUKAAN.
Kaverisi värjää hiuksensa pinkeiksi.
- kiva
Äitisi ostaa sinulle joululahjaksi ravihevosen.
- äiti oon allerginen
Tiputat koulussa vahingossa telkkarin lattialle.
- oho, hups.
Saat suuret valitukset opettajaltasi.
- Voi vittu
Äitisi menee naimisiin maailman rumimman miehen kanssa.
- Aijaa, ei kiva
Äitisi haluaa muuttaa maalle pieneen taloon.
- ihan sama
Tietokoneesi tipahtaa lattialle ja menee rikki.
- Kirosana kirosana kirosana...
Et saa käyttää puhelinta viikkoon.
- Miksen? no voi paska
Oletko oikeesti noin tyhmä?
- en
Äitisi sanoo, että oikeasti sinut on adoptoitu Ruotsista.
- ei sitte aikasemmin kertonu

Ystävyyden voimaa

Käydessäni ensimmäistä vuotta lukiota näin kerran erään luokallani olevan pojan kävelevän kotiinsa koulun jälkeen. Hän oli Kalle. Näytti siltä, että hän kantoi kaikkia oppikirjoja mukanaan. Ajattelin itsekseni: "Miksi kukaan kantaa kaikki kirjat kotiinsa perjantaipäivänä? Taitaa olla varsinainen nynny."

Minulla itselläni oli paljon suunnitelmia viikonlopun varalle (pippaloita ja jalkapalloa kavereitten kanssa seuraavana päivänä). Niinpä kohautin olkapäitäni ja jatkoin matkaani.

Hetken päästä näin, kuinka poikalauma juoksi Kallea kohti. He törmäsivät häneen tahallaan, sysäsivät kaikki hänen kirjansa maahan ja kampittivat hänet niin, että hän kaatui kuraan. Hänen silmälasinsa lensivät noin kolmen metrin päähän ruohikkoon. Hän nosti päänsä, ja hänen silmänsä olivat hirvittävän surulliset.

Sydämeeni koski. Juoksin Kallen luokse. Hän ryömi ympäriinsä etsien lasejaan, kyynel silmissään. Ojentaessani hänelle hänen lasejaan sanoin: "Nuo ovat pölkkypäitä. Niille pitäisi antaa elinkautinen." Hän katsoi minuun ja sanoi "kiitos", hymyillen leveästi. Siitä hymystä paistoi todellinen kiitollisuus.

Autoin Kallea kerämään kirjat maasta ja kysyin, missä hän asui. Kävi ilmi,että hän asui lähellä minua, joten kysyin häneltä, miksen ollut nähnyt häntä niillä kulmilla aiemmin. Hän sanoi käyneensä yksityiskoulua ennen kuin tuli meidän luokallemme.

Ennen en ollut ollut missään tekemisissä yksityiskoulun oppilaan kanssa. Juttelimme koko kotimatkan ajan ja kannoin osan Kallen kirjoista. Hän osoittautui mukavaksi pojaksi. Kysyin, halusiko hän pelata jalkapalloa kavereitteni kanssa. Hän vastasi myöntävästi. Pyörimme samoissa porukoissa koko viikonlopun ajan, ja mitä paremmin opin Kallea tuntemaan, sitä enemmän pidin hänestä. Kaverinikin olivat samaa mieltä.

Tuli maanantaiaamu, ja näin Kallen taas valtavan kirjapinonsa kanssa. Pysäytin hänet ja sanoin hänelle, että jos hän kantaa noin paljon kirjoja mukanaan joka päivä, hän kehittää itselleen mahtavat muskelit. Hän vain nauroi ja antoi minulle osan kirjoista.

Seuraavien vuosien aikana Kallesta ja minusta tuli parhaat kaverit. Lukion lopulla aloimme suunnitella jatko-opintoja. Kalle päätti mennä lukemaan lääketiedettä ja minä valitsin liiketalouden opinnot. Opiskelisimme eri paikkakunnilla, mutta olin varma, ettei välimatka vaikuttaisi ystävyyteemme mitenkään.

Kalle oli luokkamme priimus. Kiusasin häntä siitä jatkuvasti ja nimittelin häntä nynnyksi. Kallen piti pitää puhe koulun päättäjäisissä. Olin todella iloinen, ettei minun tarvinnut nousta korokkeelle puhumaan. Päättäjäispäivänä näin Kallen, joka näytti komealta. Hän oli todellakin päässyt sinuiksi itsenä kanssa kouluvuosinaan. Hän oli hyvännäköinen silmälaseissaan, ja hänellä oli paljon enemmän tyttökavereita kuin minulla. Kaikki tytöt olivat pihkassa häneen. Olin joskus kateellinen.

Tuli se suuri päivä. Saatoin nähdä, että Kalle oli hermostunut, joten läimäytin häntä selkään ja sanoin: "Kuule, hyvin se menee!" Hän katsoi minuun kasvoillaan se hänelle ominainen, todellista kiitollisuutta osoittava ilme ja sanoi: "Kiitos."

Hän ryki hieman ja aloitti puheensa. "Koulun päättäjäisissä on aika kiittää kaikkia niitä, jotka ovat auttaneet oppilaita selviämään vaikeistakin vuosista. Vanhempia, opettajia, sisaruksia, valmentajiakin kenties... mutta ennen kaikkea ystäviä. Seison tässä sanomassa teille, että paras lahja, minkä voi toiselle antaa, on olla hänen ystävänsä. Aion nyt kertoa teille erään tarinan."

Katsoin epäuskoisena ystävääni, kun hän alkoi kertoa siitä päivästä, jolloin ensi kertaa tapasimme. Hän oli aikonut tappaa itsenä sinä viikonloppuna. Hän kertoi, kuinka oli siivonnut pulpettinsa ja ottanut kaikki tavarat mukaansa, ettei hänen äitinsä olisi tarvinnut mennä keräämään niitä koulusta jälkeen päin. Hän katsoi minuun kiinteästi ja hymyili. "Olen kiitollinen siitä, että minut pelastettiin. Ystäväni pelasti minut tekemästä jotain kamalaa."

Kuulin yleisön haukkovan henkeään, kun tämä komea, suosittu poika kertoi meille kaiken hetkestä, jolloin hän oli ollut elämässään heikoimmillaan. Näin hänen isänsä ja äitinsä katsovan minua kasvoillaan Kallen kiitollinen hymy. En ollut ennen tajunnut tämän kiitollisuuden syvyyttä.

Älä koskaan aliarvioi tekojesi voimaa. Yhdellä pienellä eleellä voit muuttaa toisen elämän, parempaan tai huonompaan suuntaan. Jumala asettaa meidät toistemme elämään vaikuttamaan toisiimme jollain tavoin. Etsi Jumalaa toisessa ihmisessä.

"Ystävät ovat enkeleitä, jotka nostavat meidät takaisin jaloillemme silloin, kun siipemme eivät enää pysty muistamaan, miten lennetään."

Ei ole alkua eikä loppua... Eilinen on mennyt, tämä päivä on arvoitus, huominen on lahja.

Olethan, ystäväni, kantamassa kirjojani sinä päivänä, kun tarvitsen sinua.

Olipa kerran nuori mies, joka syntyi sairaana. Sairaus, josta ei voinut parantua.
17-vuotias ja hän voisi kuolla milloin tahansa. Hän aina eli kotona äitinsä hoidossa.
Hän oli todella väsynyt/kyllästynyt ja päätti lähteä edes yhdeksi kerraksi ulos ja pyysi
lupaa äidiltään. Äiti suostui. Kun hän käveli kortteliansa pitkin, hän näki paljon kauppoja.
Hän käveli musiikkiliikkeen ohitse ja tuijottaessa ikkunaa, hän huomasi samanikäisen,
sievän ja herttaisen tytön. Hän koki rakkautta ensisilmäyksellä. Hän avasi oven ja astui
kauppaan katsomatta mitään muuta kuin tyttöä. Lähestyessä vähitellen hän saapui
näyteikkunaan jossa tyttö oli. Tyttö katsoi häntä ja hymyillen kysyi: 'Voinko olla avuksi'?
Samalla poika ajatteli, että tytön hymy oli kaunein näkemänsä hymy, minkä oli koskaan elämässään nähnyt. Hän tunsi halun suudella tyttöä heti. Änkyttäen hän sanoi:
'Haluaisin ostaa CD-levyn'. Miettimättä mitään hän otti ensimmäisen CD:n, joka osui
käteen ja ojensi tytölle rahaa. 'Haluatko, että paketoin sen',kysyi tyttö. 'Kyllä', vastasi poika
ja käänsi ujosti päänsä pois. Tyttö meni, paketoi CD:n ja ojensi sen pojalle.
Poika otti sen ja lähti kaupasta. Hän meni kotiinsa ja kävi siitä päivästä lähtien musiikkikaupassa päivittäin ostaakseen CD:n. Sen paketoi aina sama tyttö. Poika vei CD:t kotiinsa ja työnsi ne vaatekaappiinsa. Poika oli liian ujo kutsuakseen tyttöä ulos, vaikka hän yritti. HÄN EI
KYENNYT. Äiti sai tietää tästä ja yritti auttaa poikaansa, että hän uskaltautuisi. Seuraavana päivänä hän laittautui ja lähti kohti kauppaa ostamaan uutta CD:tä ja kuten aina, tyttö meni paketoimaan sen. Kun tyttö ei katsonut häntä, hän kirjoitti pikaisesti puhelinnumeronsa,
jätti sen tytölle pöytään ja juoksi pois.
RINGGGG!!!!!!!! Hänen äitinsä vastasi puhelimeen. No? Se oli kaupan tyttö, joka kysyi
poikaa. Äiti surullisena rupesi itkemään ja kysyi tytöltä: 'Etkö tiennyt, että hän kuoli eilen?
Syntyi pitkä hiljaisuus, jonka rikkoi vaan äidin itku. Myöhemmin äiti astui poikansa
huoneeseen muistaakseen poikaansa. Hän aloitti vaatteista, joten hän avasi vaatekaapin.
Hänen yllätyksekseen hän törmäsi suureen kasaan CD:tä, jotka oli edelleen paketeissa.
YHTÄKÄÄN NIISTÄ EI OLLUT AVATTU. Hän yllättyi nähdessään, että niitä oli niin paljon. Hän
istuutui sänkyyn katsoakseen niitä. Näitä tutkiessaan huomasi hän, että CD-kannen sisällä
oli pikku lappu, jossa luki: 'Hei, olet todella söpö.Haluaisitko lähteä kanssani ulos?T. Sofia.' Äiti oli
niin yllättynyt, että avasi seuraavan ja seuraavan CD:n ja löysi aina toisensa jälkeen samanlaisen kirjeen.
TÄSSÄ SIIS OPETUS: Tälläistä on elämä, älä odota liian pitkään
sanoaksesi sille erikoiselle/tärkeälle ihmiselle mitä tunnet ja ajattelet häntä kohtaan.
HUOMENNA SE VOI OLLA LIIAN MYÖHÄISTÄ. Tämä sanoma on tehty, jotta ihmiset
reagoisivat ja näin vähitellen muuttaisimme maailmaa parempaan suuntaan.
Jos uskot, että on tärkeää, että maailma muuttuisi, lisää tämä päiväkirjaasi!
Lisää tämä NYT, ei hetken kuluttua. Ei huomenna, koska muista, että se voi
olla myöhäistä..