IRC-Galleria

Ennen virallista peliä höntsäiltiin kovilla tehoilla. Jäähallin kostea ilma kertoi, että pojat olivat tulleet hikoilemaan ja tekemään armotonta työtä joukkueensa puolesta.
Antsikka haki loistavasti paikkoja keskikentän tuntumasta ja oli hyvässä avaajan roolissa. Loppupuoliskolla työn kuva muuttui ja hänet siirrettiin vastustajan maalin eteen tekemään likaista työtä, joka tuottikin aika ajoin tulosta. Peruspeli hyökkäyspäätyyn on erittäin hyvissä kuosissa tällä meidän omalla "Hanssonin" veljellä. Agre ylilyönnit olivat jääneet siviilin puolelle ja malttia oli tänään matkassa, jonka ansiosta avautui hyviä maalinteko paikkoja pelikavereille.
Toinen "Hanssoni", eli Yaakko oli mukana puolestaan hyvässä ja pahassa. Suht hitaasta liikkeestä huolimatta hän tuntui etsivän loistavasti maalinteko paikkoja. Taklauspeli oli rajumpaa kuin edellisellä kerralla. Yaakko leipoi törkeällä tavalla Wingerin naamaa, johon poliisin oli vastattava. Yaakko otti myllyn butzzya vastaan. Muutaman oikean suoran Yaakko pääsi upottamaan ennenkuin butzzy nykäisi knock out lyönnin hennosti vasurilla. Totuuden nimissä kuitenkin Yaakon polvessa tapahtui jotain. Lääkärit tutkivat tilannetta ja jatkotietoa tulossa viikon sisään joudutaanko polvi operoimaan.
tuks pelasi tutulla tavalla viileäpäisenä koko ottelun läpi. Mieleenpainuvia jalkakikkoja nähtiin useampiakin sekä Crosbymaista mailataituruutta oli havaittavissa. Tilastot puhuvat puolestaan; jos tuksilla oli kiekko niin lavasta lähti joko maali tai maalisyöttö. Selkeästi yksi VGG:n vaarallisempia hyökkäyspään pelaajia. Tänään tuks väläytti myös puolustamisen osaamista. No muutama hasardi mahtuu aina joukkoon, mutta taistelu oman maalin takana oli ihailtavaa.
butzzy jatkoi puolustus-keskikentän blockaus peliään. Alku oli erittäin kankeaa, mutta muutaman kunnon taklauksen jälkeen lihakset suorastaan rentoutuivat. Maali paikkoja siunaantui kiitettävästi, mutta nyt mies kyllä jäätyi liian usein. Kaksinkamppailu tilanteissa kuitenkin kiekko pysyi lavassa ja vastustaja jään pinnassa. Muutama ilmiömäinen maalisyöttö ja muutama Laraquemaisesti tehty maali. Plus/miinus tilastot jopa plussan puolelle!
Winger oli aivan liekeissä. Syöttö-maali-syöttö-syöttö tahdilla mentiin koko kolmituntinen. Pientä nokkapokkaa muutaman vastustajan kanssa, mutta suht hyvin hän pysyi jäähyboxista pois verrattuna edellisiin kertoihin. Tänään oli Red_Oceanin kanssa ehdoton tutkapari. Winger on löytämässä takavuosien sulavan "Nummelin" liikkeensä. Alhaalta ylös loistavia nousuja ja oivallisia ratkaisuja josta pelikaverit eivät voi enää epäonnistua.
Red_Ocean. Nimi kertoo jo kaiken. Tänään hän teki seurahistoriaa takomalla 19 maalia. Joku voisi sanoa, että "ahne paska". Totuus on kuitenkin, että laukaisuprosentti oli lähes täydellistä ja ei sitä enää tyhjästä paikasta aleta säätämään. Vaikea löytää sanoja tämän pelaajan kohdalla tänään. Peli oli täydellistä. korkeintaan joku olisi voinut käydä kuvaamassa Red_Oceanin peliä ja kasetti voitu sitten lähettää Juhani Tammiselle.

Vaasan Sport juniors 4-9 VGG (3-1,0-4,1-4)

Sitten historialliseen hetkeen. Voiton lisäksi tästä historiallisen teklee se, että jokainen VGG pelaaja täräytti vähintäänkin sen yhden maalin.( Red_Ocean 3+2, butzzy 2+1, Winger 1+2, tuks 1+2, Yaakko 1+1, Antsikka 1+1).
Alku näytti kankealta koko VGG porukan kannalta, mutta jälleen kerran fyysinen peli nousi avainasemaan. butzzy teki kovaa työtä kaksinkappailuissa ja taklauspelissä. Winger ja tuks alkoivat lisäämään hiljalleen luistelunopeutta, Red_ocean laukaisutarkkuuttaan. Antsikka ja Yaakko pitivät vastustajat kaukana omasta maalistaan ja puristivat itsensä hyökkäyspäähän tukemaa tutkapariamme.
Mielenkiintoinen episodi nähtiin kun Sporttilainen yllättävästi haastoi butzzyn tappeluun; "nyt mennään? butzzy: "ota kypärä pois niin pääsen kiskoon sua". Pienen tunnustelun jälkeen nyrkkiä alkoi paukkua butzzyn leukaperiin. Hieman odotettuaan butzzy nosti pelaajan ilmaan ja kiskaisi hänet jään pintaan.

tässä legendaariset tilastot tältä päivältä:

Red_Ocean_______19+5=24___0 pim___+4

Winger___________8+12=20___4pim___+4

tuks______________8+8=16___0pim___+1

butzzy____________5+8=13___50pim__+2

Yaakko____________5+5=10___25pim___0

Antsikka___________3+7=10____0pim___0


ps. Kiitos kaikille pelaajille, otetaan pian uusiksi!!
Olipas taas kovat pelit, jos ajatellaan montako kilometriä tuli luisteltua. VGG:n edustus oli jäänyt hyvin suppeaksi tänä aamuna. Muutama takinkääntäjä mahtui joukkoon, mutta pelaamista se ei estänyt. Korkeintaan hidasti, koska puolustuksessa ja hyökkäyksessä yhtä aikainen pelaaminen ei aina ole niin helppoa.
Antsikka ja Yaakko olivat varsinainen tutkapari. He kuljettivat kiekkoa paljolti Teresan kautta ja rakensivat yhdessä loistavia maalitilanteita. Välillä kiekko löytyikin maalista;välillä kiekko olisi ollut maalissa, mutta maali oli jossakin muualla. Fyysistä peliä ei tänään nähty, joka on harvinaista VGG:n peleissä. Winger lähinnä nosteli veljeksiä laitaan ja Yaakko antoi butzzylle muutaman kelpo pusun. Voidaan todeta, että peli oli juuri sellaista mitä aamujää sanan varsinaisessa merkityksessä tarkoittaa.
Teresalta ei tänään hirmutehoja nähty, mutta juuri täydellisen peruspelin takia hänet on avauskokoonpanoon nostettukin. butzzy puolestaan kämmäsi alimpana pelaajana muutamaan otteeseen perinteisesti antamalla vastustajalle ilmasen maalin. Wingerin kova puristus toi huikean määrän maaleja.
Tilastointi petti 10 maalin jälkeen; varsinkin +/-. Tässä kuitenkin epävirallisiin kansioihin lisättävät tehot:

___________maalit____syötöt____pisteet____jäähyt____+/-____

Winger______7________4_________11________0_______0_____

butzzy_______2_______7__________9_________0______0______

Yaakko_______4_______4__________8_________0______0______

Antsikka______3_______5__________8_________0______0______

Teresa_______1_______3__________4_________0______0______

VGG:n tunnuskipale!Maanantai 22.10.2007 19:09

Äänestysfinaali...


Mötörhead - The Game...5 (yaakko, Maestro83, Red_Ocean, antsikka,papa)

NHL Powerweek - Intro...4 (butzzy, Winger, maituli, Tomi Arteta)


mahdollisen tasapelin ratkaisee miinusäänet:

(2x - Mötörhead, tuks,Casti)

butzzy feat. [rappe] -Unohdettu-Keskiviikko 17.10.2007 23:46

Mä sinut kaupungilla näin taas, olit kuin haamu lapsuuden.
Sinua, nainen en pelkää, tiedän harhaluuloksi sen.
Silloin kun äidin käsi ojentui kohti lasta itkevää,
vailla vaatimusta pyysi lapsi rakkaudesta kiinni pitämään.
Ei osannut hän sitä oikein kertoa. Vasta opetteli puhumaan, ja äidillä

Kipupisteitä ranteissa, lempivärinä vain punaista.
Ahdistuksen tunne pysyttävä nollatoleranssina.

Jumalallista kauneutta, minäkuva peilissä samea.
Haaveet epätodellisia, esteet tieltä poistettava.

Ilmatilassa mikrobeja, äidin silmissä kuolleita.
Psykiatriset hoitojaksot kaukana takana päin,
myös lapsen unohdetun.

Mä painajaisesta taas herään, kylmyys minut kahlitsee
taivaan alla katson tähtiin ja jäljet lumienkelin teen.
Puhalsit mut liian kevyesti reunalta kuiluun pohjattomaan
Olen tyhjän päällä vieläkin odottamassa jotain vastaan tulevaa.
Kaksi maailmaa jakaa saman tunteen, kumpikin nauraa olemattomuudellaan,
ja lapsella

Kipupisteitä ranteissa, lempivärinä vain punaista.
Ahdistuksen tunne pysyttävä nollatoleranssina.

Jumalallista kauneutta, minäkuva peilissä samea.
Haaveet epätodellisia, esteet tieltä poistettava.

Ilmatilassa mikrobeja, lapsen silmissä kuolleita.
Psykiatriset hoitojaksot kaukana takana päin,
myös äidin unohdetun.


Vielä kun joku tajuis tehdä sävelen niin ei muutaku sinkkulistan kärkeen!

VGG vei,muut vikisi!Keskiviikko 17.10.2007 17:58

VGG oli edustettuna tänään Vaasa Areenassa neljällä jäsenellään. Antisikka teki debyyttinsä tänään, tuks oli liekeissä, Tomi Arteta hiipi maalipaikkoihin tutulla tavalla ja butzzy pyrki siivoamaan vastustajien pelaajia syrjään.
VGG:n edustama porukka oli hätää kärsimässä alussa näitä vikkeläjalkaisia junnareita vastaan. Fyysisellä pelillä VGG pääsi paremmin mukaan pelin edetessä. Myös kärjessä häärinyt tutkapari Arteta/tuks löysivät toisensa paremmin. Antsikka debytoi hyvällä pelisilmällä ja rauhallisella pelillä puolustuspäässä. Ilmiömäisesti hän liukui välillä vastustajan maalille ja siinä töniessään sai survottua muutaman kerran kiekon sisään. VGG värväsi puolelleen myös ristikkopäisen junnarin, joka pienen kokonsa ansiosta jäi välillä pimentoon, mutta oli ratkaisevassa roolissa kun puhe oli maalinteosta. Arteta ja tuks jaksoivat siirrellä kiekkoa vielä ratkaisuhetkilläkin ja naatiskelivat oikein kunnolla. Mitään emämunauksia tänään ei nähty lukuunottamatta butzzyn ja Antsikan avointa maalinteko tilannetta.
Uskaltaisin väittää, että veimme tuon ottelun parilla maalilla, mutta tilastointi pettää nyt tältä osin...

Toiseen, lyhyempään peliin joukkueet olivat sekoitettu erittäin värikkäiksi.Siinä kun vielä pyöri kauniita taitoluistelija tyttöjä niin sekavuuden maksimointi oli saavutettu. Arteta toimi syöttökoneena junnareille ja tuks dominoi jälleen keskikenttää ja hyökkäykseen lähtöjä. Antsikka pelasi vahvaa puolustuspeliä, vaikka junnarit kamppasivatkin häntä aika ajoin. Ajassa 53.48 yleisö sai vastinetta rahalle kun butzzy pudotti hanskat ja sieppasi Antsikasta kiinni. Pari ensimmäistä lyöntiä upposivat Antsikan leukaperiin, mutta sitten tärähti kunnon pallea isku Antsikalta. butzzy kumartui ja näin Antsikka kiskaisi pelipaidan hänen pään ylitsensä. Täytyy sanoa, että on vittumaista kun kädet jää sumppuun ja näkyvyys on nolla. Siinä tunnet sitten iskujen lentävän ympäriinsä. butzzy kuitenkin vastasi tilanteeseen pommittamalla oikeaa suoraa summittain ja jokunen isku menikin perille. Iskut tasan, mylly tasan.

G
A
PTS
+/-
PIM----SOG

tuks
4
8
12
+2
0
16

butzzy
3
5
8
+1
25
9

Tomi Arteta----4
4
8
+2
0
12

Antsikka
3
2
5
+1
25
8


VGG tähdet:

*** taitoluistelijat
** viereisen kentän curling harjoitukset
* Antsikan debyytti
KUKA TAPPOI AARON?

1. Paula...................1.85
2. Jenni....................2.10
3. Eero "sönkkö"......4.55
4. Oona....................7.20
5 Laura....................8.50
6. Niko......................9.30
7. Lasse...................15.60
8. Kari.......................23.40
9. Ami.....................35.60
10. Seppo.................54.30
11. Ismo...................58.40
12. Aki Nikkinen........480.70
13. Ulla.....................790.30
14. joku muu.............17.20

Pelaajakortti: Papa ja Red_OceanTiistai 09.10.2007 19:04

Papa:

Kolmen edellisen kauden, sisäisen pistepörssin voittaja Papa on vaatimaton ja ahkera työmyyrä. Laidallaan hän ei anna tuumaakaan periksi vaan on valmis ottamaan taklauksia vastaan ja välillä myös jakelemaan niitä. Vahvuudet ovat ehdottomasti laukaus ja luistelunopeus. Puolustuspäätyyn pelattaessa ei niin vahvoilla kuin muuten. Takavuosina paljon myllyä butzzyn kanssa harrastanut hyökkääjä on viime vuosina rauhoittunut ja keskittyykin nyt vain ja ainoastaan olennaiseen, eli maalintekoon.

Red_Ocean:

Ehkä yksi vittumaisimmista pelaajista. Hän omaa ns. herrasmiespelaajan roolin, mutta kyllä sitä keppiäkin tulee aina välillä. Loistava pelaaja tietenkin välttyy jäähyiltä. Red_Oceanin syöttöpeli on Raimo Helmisen luokkaa ja nopeuttakin löytyy tarvittaessa. Vahvuutena myös loistava sijoittuminen kaukalossa. Ehdottomasti ehdolla tulevana kautena myös parhaaksi puolustavaksi hyökkääjäksi.

VGG ja kauden aloitusSunnuntai 07.10.2007 17:19

Ilma oli suht kolea Vaasa Areenan pihassa tänä aamuna klo 08.40. Sisällä pukukopissa saattoi haistaa vanhan viinan hajun, mutta iloisinta oli nähdä, että pelimiehet olivat saapuneet paikalle ja todelliset juopot jääneet parantelemaan itseään kotiin.

Papa pudotti kiekon jäähän kun Red_Ocean ja Maesto83 kyyristyivät aloitukseen. Pienestä alkukankeudesta huolimatta pelin tempo alkoi nousta hiljalleen. VGG valkoiset (Winger, tuks, Red_Ocean ja Teresa) pyörittivät alusta asti VGG tummia (Maestro83, butzzy, Papa ja Marja).

Erityisesti Red_Oceanin pelinluku hyökkäyspäädyssä oli ensiluokkaista. Hän pääsikin useasti maalintekoon ja antoi jopa maalintekopaikasta vielä syöttöjäkin, joten varsinainen herrasmiespelaaja! Kuitenkin, yksi aamun hienoimmista pommeista syntyi Red_Oceanin persetaklauksesta, jonka kohteena oli kukapas muukaan kuin Maestro83.

Teresan hankinta yhden ottelun pelisopimuksella VGG valkoisiin oli myös onnistunut. Paitsion rajamailta hän purjehti kiekon kanssa ja löysi ylämummon useampaankin otteeseen. Hienointa oli kuitenkin nähdä, että hän uskalsi haastaa konkaripelaajia hyvällä onnistumisprosentilla.

tuks pelasi laiturina ja keskushyökkääjänä, missä milloinkin ja dominoi sulavalla liikkeellään tilannetta. Hän esitti perusvarmaa peliä ja kiekkoa oli turha kuvitella ottaa häneltä pois. Erittäin mieluinen tuttavuus tulevalle VGG kaudelle. Hän ei kaihtanut kovia taklauksia ja muisti pitää hyvin pään pystyssä tilanteessa kuin tilanteessa. Syötöt olivat kohdallaan. Aamun yksi hienoimmista maaleista oli Red_oceanin lähettämä kiekko, jonka tuks ohjasi ilmasta maaliin hölmistyneen puolustuksen yllätykseksi.

Winger oli myös vahvassa vireessä. Vauhti oli sama kuin takavuosinakin ja liike erinomaista. Hän haisteli hyvin maalintekopaikkoja hiipimällä puolustuksen taakse ja iskemällä salaman nopeasti. Keskialueen peli oli tänään Wingerin osalta silmiä hivelevää. Nopeilla seinäsyötöillä tuksin ja Red_oceanin kanssa he sahasivat puolustuksen kuuluisalle kebapkioskille. Odotettu tappelu butzzyn kanssa toteutui noin vartin pelin jälkeen. Kaikki alkoi pienestä käsirysystä VGG vaaleiden maalin edustalla. Hanskat putosivat ja mylly oli valmis. Winger sai hyvän alun nyrkkitappeluun vetämällä butzzyn pelipaidan näköesteeksi. Irtaannuttuaan omasta paidastaan butzzy tempaisi sarjan iskuja ja homma näytti selvältä. Hyvä matsi kuitenkin kummaltakin.

butzzy pyrki pelaamaan keskikentän alapuolella estäen vastustajan hyökkäyksiä, mutta se ei ollut ihan niin yksinkertaista. Hyökkäyspäässä butzzyä käytettiin maskimiehenä ja hän survoikin muutamaan otteeseen kiekon lähietäisyydeltä maaliin. Voimahyökkääjänä tunnettu pelaaja teki töitä paljon kulmaväännöissä ja pelasi näin maalintekopaikkoja Maestro83:lle ja Papalle.

Papa syttyi tuttuun liekkiin pienen alkukankeuden jälkeen. Maalinteko muistui mieleen ja verkot helisivät useaan otteeseen Papan ranneliikkeen ansiosta. Tänään näkemämme Papan pelityyli oli lähes täydellisyyttä hipovaa. Laitojen vaihdot ja nopeat vastaiskut olivat ominaista tämän päivän VGG kiekolle.

Maestro83 pelasi tuttuun tyyliin pitkillä rännikiekoilla ja seinäsyöttöjä hyväksi käyttäen. Hän ajautui muutamaan vaaralliseen taklaustilanteeseen, mutta selvisi loukkaantumisilta. Hän toimi Papan kanssa loistavana tutkaparina ja oli suuressa roolissa maalinteko tilanteissa. Muutama hasardi alimpana miehenä kuitenkin kostautui, mutta jos kaveri syöttää 8 maalia niin so what...Maestrolta myös loistavaa kulmavääntöä tänään!

Marja oli VGG tummien villi hankinta aamun peliin. Puoleenväliin peliä meno näytti kankealta. Vaihdettuaan pelityyliä VGG tummat sijoittivat hänet vastustajan maalin eteen, josta tehoja alkoi myös löytyä. Marjalta nähtiin myös muutama hyvä taklaus.


VGG vaaleat 19-16 VGG tummat

...................G...A...PTS...SOG...PIM...+/-

Maestro83......3+8....11....12......0.....-3
butzzy............4+4......8......8......31....-3
Papa...............7+3....10.....18......0.....-3
Marja..............2+0......2.......5.......0.....-3

Winger............5+4......9....15......29....+3
tuks.................5+5.....10...13.......0.....+3
Red_Ocean......6+4.....10...19......2......+3
Teresa.............3+1.......4......9......0......+3

VGG tähdet:

Teresa ***
Marja**
Red_Ocean*

kyl mun mielestä jos muijat uskaltaa hullujen joukkoon:)
ps. erityis kiitos Sbutnikille...pelikuvia odotellessa.

Pelaajakortti: Winger ja butzzyLauantai 06.10.2007 18:57

Winger:

Liukasliikkeinen sutteri viilettää laidalla kuin laidalla; joskus jopa laidan väärälläkin puolella. Winger omaa napakan laukauksen, mutta entisajan hyvä liike on kysymysmerkki? Sunnuntaina nähdään viekö krapula voiton vai pääseekö ykkösvitjan tehomies kaukaloon asti esittämään kuntoutunutta polveaan. Winger on sisukas mies, joka uskaltaa haastaa isompiaan

butzzy:

Vauhti hiipunut vuosien varrella ja lämäri ei ikinä ole ollut kunnossa. Pakollinen löysä ranne lähtee, mutta syöttöpelillä korvataan monta puutetta. Rooli on selvä kun puhutaan fyysisestä pelistä, vaikka massaa miehellä ei olekkaan. Hanskat putoaa herkästi, jotta huippupelaajat saavat tehdä omaa työtään rauhassa.

Pelaajakortti: Maestro83 ja Tomi ArtetaTorstai 04.10.2007 01:50

Maestro83:

Erittäin ketterä ja taidokas ykkös sentterimme, josta olemme ylpeitä. Jakaa kiekkoa samaan tyyliin kuin itseään eikä pidä maalintekoa tärkeimpänä vaan voittoa. Heikkoutena nähtävä liiallinen säntäily ja taklaavien pelaajien ehdoton silmätikku. Laukaus ei mikään maailman paras, mut hei...ei lämäreillä VGG:ssä teekkään mitään.

Tomi Arteta:

Honkkeli kaveri joka suorastaan vaappuu eteen päin, mutta syöttöpeli toimii aina. Arteta on parhaimmillaan vastustajan maalin edessä, josta hän pystyy tekemään maagisia ohjauksiaan. Ehdottoman tärkeä ylivoimapelaaja. Arteta on myös voittanut kaksi kertaa VGG:n herrasmies palkinnon.