IRC-Galleria

VGG vahvistuksetKeskiviikko 03.06.2009 01:14

Heidi ja Timo saapuivat suoraan Skotlannin liigasta halvalla tehden vuoden sopimuksen VGG:n kanssa.

Sbutnikin alkulämpöKeskiviikko 03.06.2009 01:12

Futiskausi pyörähti räväkän kankeasti käyntiin ainakin omalta osalta. Papa saa olla tänä vuonna onnekas avausmaalintekijä. Muutenkin hyvän pelin puolustajan tontilla pelannut papa ei osoittanut minkäänlaista väsymystä pelin aikana. Loistavia spurtteja nähtiin hyökkäyksen tueksi.

Illan maalista vastaa kuitenkin Sbutnik, joka saksalaiseen tapaan survoi olkapäällä butzzyn keskityksen voimalla maaliin. Winger pääsi myös puskemaan selkä maalia kohti maalin Sbutnikin arvaamattomasta keskityksestä.

Kohokohtana voitaneen kuitenkin pitää neljän naisen osallistumista illan peliin. Teresa, Johanna, Heidi ja Tiina toivat oman ulottuvuutensa peliin ja ansaitsevat ehdottomasti kolme tähteä tältä illalta. Teresan pystyjuoksut, Heidin peliäly, Johannan kuoletukset ja Tiinan puskut olivat aikaajoin myrkkyä itse kullekkin.

Olli pelasi heti omalla tasollaan. Muutama kepes huuto kajahti, mutta joukkoon mahtui Ibrahimovicmaisia kantapää maaleja sekä varma rankkari yläkulmaan. Olli hyökkäsi myös vaarallisen näköisesti butzzyn kimppuun, joka tallentui Al Jazeera TV yhtiön videonauhalle. Tapausta käsitellään seuraavien harjoitusten yhteydessä.

Uusina naamoina kentällä vilisti myös Timo ja Mika. Mikalta varmaa työskentelyä alakerrassa. Kaveri heitti pari kertaa kroppaa eteen uhrautuvasti. Timo puolestaan yllätti nopeudella. Ketterä kaveri ja peliäly enempi kuin kohdallaan. Ei kaihtanut fyysisiä tilanteita. Mahtavaa futisseuraa kunhan saadaan tosipelejä alle enempi.

Jupe oli liivittömien viimeinen lukko maalilla. Pari vaarallista nousua kulmatilanteissa sekä muutama telomisyritys, jotka kohdistuivat butzzyyn. Liekö valmentaja käskenyt laittamaan jalat poikki Eto'olta?? Pelihuumori oli ehdottomasti tallella.

Oma peli oli kyllä syvemmältä kuin anaalin pohjan seinämä. Ei jaksa edes analysoida. Laskeskelin, että oikeassa jalassa on tällähetkellä kaksi rakkoa ja vasemmassa kolme sekä witun kipeä isovarvas, josta myös kuvakoosteessa todiste.

Liivittömät:(paljon maaleja)
Jupe
Olli
Tiina
Timo
papa
Heidi

Liivit: (vähän maaleja)
Winger
butzzy
Sbutnik
Teresa
Johanna
Mika

tähdet:

*** Teresa,Johanna,Heidi,Tiina
** Liivit
* Olli

lampaat:

### butzzy
## kaksi juniorikokoista liiviä
# tuksin puuttuminen avauksesta

ja homma jatkuu sunnuntaina klo 18...
Perinteiset Cheerleaderimme tähdittivät futiskauden avajaisia Royalin kuumassa illassa. Avauspelit nähdään monitoimiviheriöllä 2.6 tiistaina klo 18 alkaen. Tässä pikainen pohjustus tulevaa kautta silmälläpitäen avauskokoonpanon merkeissä...


|----bobss----|


Sbutnik

Papa
Roope




RO
tuks
Arteta
Winger---

Laku Olli



butzzy
Simo




sub:

Dimp\e
Jossu
Heidi
Juha
Timo

rese:

Pate
Maestro83
Mazza83
Antsikka
Yaakko

Viikonloppu Tampereella feat. RevontuliTiistai 07.04.2009 14:05

Perjantaina kiireisen päivän päätteeksi astelin junaan ja pian edessäni avautuikin Tampere. Mikki pojan luona siinä sitten kupiteltiin ja kuunneltiin vuorotellen paskaa ja vähemmän paskempaa musaa. Tosin aikataulu perjantaina oli hieman kiireinen, koska saavuin selvänä tampereelle vasta 21.30 ja tästä kiitos kuuluu jälleen kerran VR:lle.

Lähdettiin sitten ottamaan yötä vastaan Infernoon, jonka oletin olevan mustan helvetillinen hevimesta, mutta yllätyin täysin kun eteeni avautuikin tyylikkään gootahtava yökerho. Tosi porukkaa oli niukasti, ehkä siksi että kello ei ollut vielä yhtäkään. Heikko puheensorina kumpusi rumpubiittien takaa ja välillä nuoret miehet päästelivät eläimellisiä örähdyksiä. Parin lonkun ja parin vessakäynnin jälkeen matkamme jatkui Emmaan.

Emma!, tuo maanpäällinen teinihelvetti, mutta kuitenkin niin kotoisa paikka, ainakin itselleni. Noh,,,hyvin tuntui Mikillekkin putoavan vodkashotit raakana. Hervantaan olisi tullut kutsu vielä illan aikana, mutta matkan pituuden takia jouin/me skippaamaan tämän tarjouksen.

Lauantai aamu koitti neljän tunnin unen jälkeen. Semidarra päällä lähdimme lompsimaan kaupungille. Ensin tosin odotin, että Mikki sai korjattua oloa tasoittavalla ravintola-annoksella punaviiniä. Kaupungilla olikin hullut päivät. Näin semidarran päivinä keltaiset mainokset ottivat silmiin. Ihmisiä tuli ja meni ja osa työnsi epämääräisesti sivuun. Tämän lisäksi puuroinen miesääni luki taustalla päivän tarjouksia ja olipa stokkalle palkattu jokin eläkeläis soittokuntakin virittämään tunnelmaa. Huoh...

Kebabin kautta uutta nostetta päivään. Katseltiin Mikin kanssa pari huonoa leffaa( The Signal ja Häiriköt). Tämän jälkeen Mikki esitteli ulkoilmakierroksen Tampereen ammattikorkeakoulun taide ja viestintä linjan puolella.Tämän jälkeen olikin aika korkata vodka lime kokiksen kera. Irkkumusaa soimaan taustalle ja taas sitä mentiin. Lauantaina oli vuorossa Love Hotel, joka tarjosi tutusti hienot puitteet hyvälle menolle, mutta valitettavasti ihmiset osasivat pilata tämänkin. Se on JÄNNÄ juttu ku sisälle k-22 ja silti meno on kuin pahimmassa pissislaitoksessa. Vois jengi lähtee siitä, että kunnioittaisivat muita ja pikkasen rennompi vaihde päälle eikä spennata jokaista askelta mitä otetaan.Dorkat! Mikki siinä hävisikin pikkutunneilla ja jäin haisteleen savukoneen sekaista ilmaa kunnes havahduin valomerkkiin. Raikas Tampereen aamuyö virkisti mieleni ja kävellessäni pieniä kujia pitkin olin valmis sukeltamaan patjalle:)

Aamulla koitti sitten lievä darra ja junamatkakin sujui takaisin päin ilman veturin hajoamista.

ps. Bläkärin saldoksi jäi - 15€

päivitys tilastoihinKeskiviikko 11.03.2009 12:44

Tilastot 08-09
nimi pelit maalit syötöt pisteet jäähyminuutit

Winger __23____61 ____63 ____124______59

butzzy ___22 ____52____60 ____112 _____ 128

Antsikka__13____39 ____30 _____69 _____ 2

Yaakko___11____28 ____33 ____ 61 _____ 4

tuks____7____31 ____25 ____56 _______2

RO _____4 ____16 ____17 ____33 ______2

Mazza83____5_____12____14_____26_____12

Arteta ___3 ______8 _____8 ______16 _____0

Sbutnik___6______7______9______16______4

Tero_____3______5_______8_____13_____2

TN _____5_______3 _____10 ______13 _____0

Vesku____1______1______5______6_______12

Pate_____1______2______2______4______0

Papa_____1______2______2______4______0

Dimp\e___2______1______1______2______0

Vörkkäri tutisi kun VGG astui jäälle. Papa ja Sbutnik olivat liittyneet pelaavaan kokoonpanoon. Sbutnik luisteli raskain jaloin, mutta pääsi nakuttamaan hyviä syöttöjä. Kavallushuhujen vuoksi Sbutnik on pitänyt viime aikoina matalaa roolia ja se heijastui myös peliin. Kelpo tunnin suoritus tältä järkälemäiseltä puolustajalta.
Papa kaipasi selvästi hallijäätä alleen, mutta alku hapuilun jälkeen kone käynnistyi ja maaleja alkasi syntyä. Kuin hiipien hän kiersi vastustajan puolustuksen ja näpäytti lähietäisyydeltä varmoja maaleja. Peli jäi tänään tuntiin, mutta ehkä ensi kerralla poijjaat ovat pidempään?
butzzy aloitti terävästi ja pääsi iskemään useita maaleja ensimmäiseen tuntiin, jonka jälkeen vauhti hiipui. Syy seuraus löytyy kosteasta keskiviikko yöstä. Hart sportistakaan ei ollut tässä tilanteessa apua. Lopussa nähtiin mielenkiintoinen tilanne, kun butzzy oli luistelemassa pukukoppiin niin Winger pudotti hanskat ja siinä sitä mentiin. Molemmin puolista iskunvaihtoa ja hyvää vääntöä. Butzzy oli selvästi niskan päällä tässä väännössä, mutta ei tästä nyt seuraaville sukupolville hirveesti kerrottavaa jäänyt. Ensikerralla on luvassa revanssi!
Winger puolestaan pelasi tasaisen hyvin koko pelin. Harmittavan usein hän päätyi kolmanneksi syöttäjäksi:(...kuitenkin plus/miinus tilaston ykkönen tänään.
Antsikka pelasi omalla tasollaan läpi pelin. Hieman pelaamattomuus painoi, mutta maalihanat pysyivät auki entiseen tapaan. Yllättävä loukkaantuminen vei miehen kentältä parikymmentä minuuttia ennen loppua. Tästä lisää varmastikkin huomisessa Pohjalaisessa.

PELIT JATKUU VÖRKKÄRILLÄ SUNNUNTAINA KLO 14.00!!!


toivotaan ettei oo ny mussuttamista näistä tilastoista!

Winger 2__6+11=17__25 pim
Antsikka 2__4+4=8__2 pim
butzzy 2__6+2=8__25 pim
papa 1__2+2=4__0 pim
Sbutnik 1__1+2=3__ 0pim


Tilastot 08-09
nimi pelit maalit syötöt pisteet jäähyminuutit

Winger __22 ____61 ____59 ____120______59

butzzy ___22 ____52____60 ____112 _____ 128

Antsikka__12____36 ____27 _____63 _____ 2

Yaakko___11____28 ____33 ____ 61 _____ 4

tuks____7____31 ____25 ____56 _______2

RO _____4 ____16 ____17 ____33 ______2

Mazza83____5_____12____14_____26_____12

Arteta ___3 ______8 _____8 ______16 _____0

Tero_____3______5_______8_____13_____2

TN _____5_______3 _____10 ______13 _____0

Sbutnik___5______5______5______10______0

Pate_____1______2______2______4______0

Papa_____1______2______2______4______0

Dimp\e___2______1______1______2______0


ajanvietettä...Torstai 12.02.2009 01:00

Moni miettii oliko NHL powerweekin tunnari SE tunnari mikä soi kun VGG astuu jäälle. Vastaus on, että se on kuin maamme laulu! tässä tulevat aidot tunnarit joistakin tämän vuoden pelaajista, jotka soivat jokaisen pelaajan kohdalla henkilökohtaisesti.Nauttikaa näistä;)

tuks: http://www.youtube.com/watch?v=HzeZhCt5PVA

Antsikka: http://www.youtube.com/watch?v=d2j-xR_wSAQ

Yaakko: http://www.youtube.com/watch?v=BwiKFSpyLYM&feature=related

Dimp\e: http://www.youtube.com/watch?v=xyDRbp1ZPp8&feature=related

Mazza83: http://www.youtube.com/watch?v=inQMxyd40GU&feature=related

Red_Ocean: http://www.youtube.com/watch?v=lCKuDDUsB7I&feature=PlayList&p=09820E6BBC2FC995&index=0&playnext=1

Sbutnik: http://www.youtube.com/watch?v=1RLONRQ9gYI

Pate: http://www.youtube.com/watch?v=bXCE3Rqpy1w&feature=related

TomiArteta: http://www.youtube.com/watch?v=NU2NS48yLYA

Winger: http://www.youtube.com/watch?v=w9KnuJZkBjg

butzzy: http://www.youtube.com/watch?v=zm4FxHxCELs

VGG vei ja muut vikisivät; jälleen kerran näin päin. Pelillisesti VGG hallitsi tapahtumia, vaikka peli pyörikin keskialueen tuntumassa. Ratkaiseviksi käännekohdiksi muodostuivat kurinalainen puolustuspelaaminen sekä tekopaikoista onnistuminen vähintäänkin 90% varmuudella.

Yksi illan tähdistä oli Mazza83, joka pelasi uhrautuvaa peliä viimeiseen hikipisaraan asti niin hyökkäys kuin puolustuspäädyssäkin. Vahvan runkonsa ansiosta Mazza83 suojasi kiekkoa hyvin ja ohitti monesti useammankin pelaajan kuin aikoinaan ohitettiin lahden reippaan puolustus. Tehoiksi pläjäytetään 5+5 kahdesta pelistä.

Ehdottoman yllätyksen teki butzzy maalattuaan seitsemän maalia kahdessa pelissä. Kerrankin vastustajan maalinedustalla häärääminen onnistui odotetulla tavalla. Päälle muutamat syötöt Wingerin maaleihin sekä Mazza83 ilmaveivi ohjuriin. Katse oli välillä jossakin tummassa; siis ei kiekossa!, mutta peli sujui butzzylta suht jees ja jalat pysyivät liikkeessä.. Huhu kertoo, että butzzyn kuumat tunteet nousivat illalla kliimaksiin asti ja näin ollen butzzy on day-to-day kipeän ranteen takia. ugh…

Yaakko pelasi jälleen VGG fanien sydämiin muutamalla kovalla taklauksella ja loistavalla puolustuspelillä. Välillä nähtiin onnistuneita nousuja ja mahtavia rännikiekkoja. Pari kovaa ”kaverisyöttöä” lähti lavasta, mutta muuten lähes täydellistä roolipelaamista.4+4 ja seiska lehden kolme silikonirintaa player of the game merkiksi.

TomiArteta teki odotetun paluun kentille. Sisääntulo musiikkina tuttuun tyyliin ”one night in bangkok”. Vanha wishkyn haju leimahti kentällä suorastaan tuleen kun Arteta viiletti päästä toiseen. Loistavia nousuja ja maaleja. Perinteiset löysät ohjurit löysivät tiensä vastustajan verkkoon muutamaan otteeseen. 3+5 on aika lähellä tämän illan tehoja. Huhu kertoo, että Vaasan vastaanottokeskukseen on tulossa ryhmä Bangkokilaisia jalkapallonuoria, joita Arteta värväsi paikallisista slummikortteleista sumuisella matkallaan.

Winger jatkoi tasaisen varmaa led valon siivittämää nousukauttaan. Maaleja/syöttöjä ja välillä turhautuneita lauseita. Pelillisesti Winger oli jälleen sulavalla liikkeellä matkassa ja malttoi ajaa välillä miestä laitaankin. Mielenkiintoisin hetki koettiin minuutti ennen loppua kun vastustajan rannelaukaus uppoutui Wingerin sääriluuhun tehden ihoon 2cm vekin. VERTA!! tästä suivaantuneena butzzy kävi leipomassa hanskalla vastustajan naamaa. Winger puolestaan kävi sanallista sotaa. Kaikille osapuolille pikkukakkoset tilanteesta. Wingerille epäurheilijamaisesta käytöksestä ja butzzylle väkivaltaisuudesta. Winger kärräsi tehot 4+5.



butzzy__2__7+3__2 pim
Mazza83__2__5+5_ 0 pim
Winger__2__4+5__2 pim
Yaakko__2__4+4__0 pim
TomiArteta__2__3+5__0 pim

Tilastot 08-09
nimi pelit maalit syötöt pisteet jäähyminuutit

butzzy ___20 ____46____58 ____104 _____ 103

Winger __20 ____55 ____48 ____103______34

Yaakko___11____28 ____33 ____ 61 _____ 4

tuks____7____31 ____25 ____56 _______2

Antsikka__10____32 ____23 _____55 _____ 0

RO _____4 ____16 ____17 ____33 ______2

Mazza83____5_____12____14_____26_____12

Arteta ___3 ______8 _____8 ______16 _____0

Tero_____3______5_______8_____13_____2

TN _____5_______3 _____10 ______13 _____0

Sbutnik___4______4______3______7______0

Pate_____1______2______2______4______0

Dimp\e___2______1______1______2______0


Aluksi kiitokset Turkuun Jan_neeelle loistavasta bileviikonlopusta.

Ja sitten asiaan. Viime viikolla butzzy ja Wingeri pyörittivät ensimmäistä kertaa hietalahden kuuluisalle hassan kepaapille...tosin apuina toimivat hyvät ulkopuoliset vahvistukset. butzzy pääsi tuikkaamaan Wingerin lämäristä ratkaisevan voittomaalin. Liike oli varsin hyvin kohdallaan molemmilla.

butzzy_1___3+3__0pim
Winger_1___2+4__0pim

Ja sitten tähän viikkoon ja suoraan vörkkärin kuumanliukkaaseen peliin änärityylisessä pikkukaukalossa. Antsikka näytti ilmiömäiset venymisen kyvyt kurkottaen tuloksellisesti miltei jokaiseen tilanteeseen. Personal record kirjataan hänen kohdallaan uusiksi: yhdessä pelissä 7 maalia. Ja tää jätkä on vielä pakki WTF?
Wingeri lämpeni hitaasti, mutta hän nosti oman joukueensa taisteluun mukaan muutamilla loistavilla perättäisillä maalisyötöillä. Pelin puolessavälissä butzzy kävi tuuppaamassa Wingeriä hieman ja tämä riitti totaaliseen hermojen menetykseen. Winger leipoi törkeän näköisesti butzzya hanskalla naamaan, jonka jälkeen huitaisi perään kyynärpäällä. siitä 2+10.
butzzy aloitti oman shown heti alussa muutamalla loistavalla maalilla ja jakoi useita syöttöjä, joista Antsikka viimmeisteli.

Tämän jälkeen butzzy ja Winger eivät olleet valmiit lopettamaan vaan matka jatkui suoraan vieraspeliin hietalahteen, jossa saatiin vielä kunnon hiki päälle. Tehot tosin jäivät hieman vaatimattomiksi. Tulta Wingerille myös 2 poikittaisesta mailasta. butzzyn kova taklaus paikallisesta meni hieman ohi ja tämän vuoksi on nyt ilmennyt ongelmia polvessa, joten day-to-day.

butzzy__2__5+10__0pim
Winger__2__6+8___14 pim
Antsikka__1__7+3__0pim


Tilastot 08-09
nimi pelit maalit syötöt pisteet jäähyminuutit

Winger __18 ____51 ____43 ____94 ______32

butzzy ___18 ____39____55 ____94 _____ 101

tuks____7____31 ____25 ____56 _______2

Antsikka__10____32 ____23 _____55 _____ 0

Yaakko___9____24 ____29 ____ 53 _____ 4

RO _____4 ____16 ____17 ____33 ______2

Mazza83_____3______7______9_____16_____12

Tero_____3______5_______8_____13_____2

TN _____5_______3 _____10 ______13 _____0

Arteta ___1 ______5 _____3 ______8 _____0

Sbutnik___4______4______3______7______0

Pate_____1______2______2______4______0

Dimp\e___2______1______1______2______0