IRC-Galleria

[Ei aihetta]Keskiviikko 20.02.2008 22:49

Kymmenen vuotta sitten, vuonna 1998:
1. Joona ja Linnéa synty.
2. uitiin melissankaa fuluträskissä.
3. Olin vielä ala-asteella.

Viisi vuotta sitten, vuonna 2003:
1. Olin kihloissa.
2. Asuin uudessa kaarlepyyssä.
3. oli joku vaihe ja helkkarin mukava kesä :) pakko toisto tapahtuu kun täytän 30. eli enää 9 vuotta.

Kolme vuotta sitten, vuonna 2005:
1. Asuin uudessakaalrepyysä alkoholistin narsistin kanssa.
2. Oli aika rankkaa ja seuraamuksista kärsitään yhä. olin hirveä ihminen toisille ja toisille olin liian mukava.
3. otin tatskan ja minusta tuli täti:)

Vuosi sitten, vuonna 2007:
1. olin koditon ja pahasti velkaantunut.
2. kriisistä kriisiin biisistä tuli sielun biisini.jouduin novacallille töihin.
3. vuotta aijemmin oli löytynyt elämäni mies jonka kanssa meinas mennä poikki monta kertaa mutta jotenkin asiat kursittiin kokoon.

Tähän asti tänä vuonna:
1. olen jälleen saanut tädin tittelin sekä viimeinkin olen päässyt kummiksi! jee!
2. olen oppinut että kaikki pitää tehdä ite ja mistään ei saa valittaa.
3. haaveilen kotiäidin työstä. kyllä, se on työtä. ala arvostettua, rankkaa työtä josta kuuluisi saada palkkaa.

Eilen:
1. olin töissä iltavuorossa ja kaikki mikä vaan voi mennä vikaan myös meni vikaan. ite sain korjattu no problem!
2. masensi ja nauratti. samaa aikaa....
3. skrapasin auton ikkunoita ja kuvittelin kummia asioita.

Tänään:
1. olen ollut saamaton vätys. and i like it!
2. no sain minä tehtyä yhet vaipat. metsän vihreet jossa oranssin nauhat! jee!
3. teljin kissan kylppäriin ja kun se alko riehumaan heitin lasillisen vettä sen päälle.

Huomenna:
1. kysyn plussalta miks kaikilla jotka omistaa muumi mukeja on myös marimekko vaaseja? pick one!
2. aijon selvittää miks on niin monta nikkiä maailmassa joka on tyyliin "pikkumyy" "muumimamma"
3. menen saattajaksi kaverille... hammaslääkäriin.

Ensi vuonna:
1. toivottavasti oon äitiyslomalla. bahamalla :)
2. aijon muokata olkkaria. sellaseks niinkun minä sen haluan!
3. aijon selvittää mitä mä painoin kun näyttö meni tällaseks..

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.