IRC-Galleria

äidinkielen puheTorstai 12.03.2009 01:19

Rakkaat kansalaiset!

nyt on tuulettumisen aika¨! JOKAISEN on joskus päästävä tuulettamaan pääkoppaansa, joka johtaa sivistyneempään ajatteluun. Pienimuotoinen tuulettuminen saa ajatukset hyrräämään, äänikurkun toimimaan, korvat hölisemään, ja saat enemmän kivoja yöjuttuja. Tilastollisesti ihmiset jotka tuulettuvat silloin tällöin jostain ruumiinosistaan kokevat sen erittäin mieltä sykähdyttäväksi kokemukseksi, ja 77% heistä toteaa ettei jopa päivittäinen tuulettuminen ole pahitteeksi.
Ernoarnolds Freuid sanoo: '' tuulettuminen lisää ihmisen pää(n)muotoista ajattelua, ja silloin ajattelee niitä hikisiä pumppaamisia, jotka johtavat iloiseen mieleen''
Esimerkiksi poikaystävälleen tuulettaminen on sallittua, siinä voi pää muuttua punaiseksi, ja silmät vetistyä. Harvoissa tapauksissa on havaittavissa muitakin sivuoireita.
Mutta älä, RAKAS kansalainen, älä tuuletu esimerkiksi opettajallesi, siitä ei synny kovin sivistynyttä ajattelua, vaan se voi synnyttää riitatilanteita. Nyt seuraakin pieni kysymys? kuinka moni teistä tuulettuu silloin tällöin? Tuulettumista on monen laisia, millaisia teillä on?
Itse tuuletun maailmalle. Tämän jälkeen kurkkuääneni on kipeä, eikä minusta lähde tuulettumista tässä mudossa enää. Sen jälkeen voi tuulettua esimerkiksi saamalla päänsä todella tyhjäksi, mikä on oiva stressin purku vaihtoehto. Sitä suosittelen kaikille, jopa opettajille. Kannattaa siis kokeilla, kuinka moni kiinnostui ja tuo ruhonsa yhteiseen stressin purku tuulettumiseen! KANSalaiset KÄDET YLÖS: tÄMÄ ON VALLANKUMOUS

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.