IRC-Galleria

cottonberry

cottonberry

Chemistry like Apple and Cinnamon

Vol. 1 : Bakabakalaikka.Maanantai 19.04.2010 16:35

Lalalaa.
Kuten monet on jo todenneet, Baka tuli ja meni.
Sain tosiaan cossini aloitettua vasta perjantaina klo 15:30 minkä takia meni tosi tiukalle. Anteeksi muille siitä, että jouduitte odottelemaan minua paljon.
24h ei jätä paljoa failausvaraa. >.> No mutta, tykkäsin kuitenkin hihoistani ainakin, plus että muusta puvusta modaan Valkoisen Alicen normipuvun sitten viimeistään ensi vuodelle.

Kaiken kaikkiaan con meni sekalaisissa fiiliksissä. Hurjasta univelasta, stressistä ja sen purkautumisesta ja lievästä vitutuksesta johtuen aluksi lauantaina en kyllä tahtonut mennä muuta kuin kotiin.
Onneksi fiilis meni pois sitten autolla kurvaillessa ja ihmisten kanssa ollessa. Sunnuntai meni ihan tasaisesti, oli kivaa ja ei ollut kivaa. FFFight oli ihan hienoa katseltavaa. ja ilmaset croissantit sekä pitsakiekot nam.
Ja kotimatka taas ihan hervotonta!
Conin ehdottomiksi kohokohdiksi muodostuivat seuraavat:

1. Ajomatka Turusta Espooseen @BiTTerBasTArd :in kanssa! <3

Navigaattori: "Käänny oikealle. 80m päästä käänny oikealle." *inttää*
Bitte: "Öööö siin on kallioo?" 8'DD
Navi: "Käänny vasemmalle. 50m päästä käänny vasemmalle. Kaarra vasemmalle." *inttää inttää*
Minä: "Ööööh siin on tunnelin seinä?" 8'DD
Navi: "...Aja suoraan."
Molemmat: "Nooooooou shit?!" xDD


Lea: "Bittee~ on siististi cool~"

+ tietty loppumatka med @Condraama ja @Weenyah . <3 Ootte ihanimpia.

2. Se, että motellihuone oli ihan hiton cool.

3. Iltabileet! ;;u;; (Ois kyl ehkä ollut vielä mukavempaa jos ei ois ollut niin väsynyt mut ihanaa oli kummiskin.

4. Tilasin ihan hiton hyvää pitsaa kotipitsasta.

Ja tietty se, että näki ihmisiä. Siniä oli aivan superihanapihana nähdä, samaten kaikkia muita. (@Lotwen <-- enkeli, @Ibilintu <-- <3, @air <- btw kiitos Neji paidasta! <3 , @Fich <-- oot mun lempilapsitytär, aina ja ikuisesti, mussu, @|[-windy-]| <-- oli superihana nähdä sua, nähdään ihmeessä pian toistekkin! Oikeesti, oot ihana ihminen , @Sininenäporo <-- oot oikeesti ihan tajuttoman sulonen ihminen , sekä oli kiva tavata ensimmäisiä kertoja Ilona, Ewwu <---koulujuorut <3 sekä AG (joiden nikkeihin en osaa yhdistää. :''D).

5. Kyllä niitä varmasti muitakin huippukohtia oli, mutta nää oli ehdottomimmat. :D

Ps. Bitte, ei sit vaihdettu Zeroa niihin polkupyöriin. xD

Kiitos ja Kumarrus.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.