IRC-Galleria

viikonloppuleffat ja maanantain taksilupaSunnuntai 28.09.2008 01:45

Viikonloppuna tuli katseltua pari leffaa. Funny games oli omassa omituisuudessaan kiinnostava. Kuulin tuttavilta siitä etukäteen pieniä "spoilereita", vaikka se on liian voimakas sana. Leffa on aika omaperäinen, hieman hiljaisesti etenevä mutta kiinnostava. Melkeinpä parempi oli kuitenkin kotimainen, Dome Karukosken ohjaama Tummien perhosten koti. Leffa kertoo poikakotiin joutuneesta Juhani Johanssonista, joka ensin otettuaan kontaktia muiden asukkien kanssa, alkaa taistella suuremman pahan - oman psyykensä - kanssa. Tummien perhosten koti on taidokkaasti kuvattu, eikä se juhli dialogin määrällä. Silti leffa ei lähentele Kaurismäkeläistä synkkyyttä; henkilökohtaisesti mulle ei oikein ole koskaan kolahtanut Kaurismäet, ne menee jo niin överiksi.
Perhosten henkilöt ovat omalla tavallaan kaikki sympaattisia. Juhanin isä on kaksinaamainen vehkeilijä, jolla on paljon tekemistä pojan syyllisyydentunnon kanssa. Mielenkiintoinen!

Ens maanantaina on ammattiajoluvan lunastaminen, ja siitä eteenpäin luultavimmin alkaa ajoja puskea. Työnantaja on iso talo, josta kuullut paljon hyvää. Luin perehdytysmanuaalia, joka kertoo paljon talon tavoista, ja ajoon liittyvistä käytännön asioista. Autoissa on varustuksena normaalit taksin laitteet plus oman ajokeskuksen radio. Alkuun moni juttu tuntuu paperilla monimutkaisemmalta, kuin sitten luultavasti tulee olemaan.

Ensi alkuun tekee hyvää opetella paikkoja. Taksikokeen läpäisin muilta osin nopeammin, mutta reititys tuotti eniten työtä. Taksikokeen voi suoraan mennä suorittamaan omin nokin, poliisilaitokselle. Toinen tapa on käydä jossakin kurssin järjestävässä koulutuspaikasa. Kävin Helsingin Taksikoulun kurssilla, mikä oli hauska tapa oppia. Huumoria piisasi reippaasti ja päivät menivät nopeasti mielenkiintoisen opetuksen parissa.

Tuosta reitityksestä: Reitityksessä siis pitää ilman karttaa luoda nopein (lyhyin) reitti kahden pisteen välille. Eli ihan käytännöllistä oppia, kun haetaan asiakas jostain paikasta ja lähdetään ajamaan kohteeseen; kukaan ei halua maksaa ylimääräistä matka sen vuoksi, että kuljettaja vahingossa ajelee epäoptimaalista reittiä pitkin.

Aika moni aamu alkoi parin viikon ajan kahvipannullisella ja hartaalla lukemisella. Keksin erilaisia tapoja painaa päähän periaatteessa aika tylsää ulkoa opittavaa tietoa. Ravintoloiden ja hotellien osoitteiden lukemiseen ei kovin paljoa ollut vaihtoehtoja. Katujen sijaintia ja nimiä opettelin piirtämällä erilaisella tarkkuudella näitä paperille. Paperikarttaa ei kannata lähteä monistamaan omin käsin, koska siinä tuntuu että oppimista tapahtuu hyvinkin vähän. Mitä enemmän keksii assosiaatioita ja ominaisuuksia kaduille, sitä paremmin ne painuvat mieleen. Hauki on kala -tyyppinen lukeminen ei muistin kannalta tunnu olevan tehokasta.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.