IRC-Galleria

devil_doll

devil_doll

pienen pojan äiti <3

[Ei aihetta]Perjantai 19.12.2008 15:24

Nyt alkaa olo pikkuhiljaa helpottamaan ja kuumekin on jo laskenut. Mulla on vielä tää päivä saigonia ja ihan hyvä niin, kun eilen oli kuitenki vielä kuumetta.

Meille on tullut ihan kauheesti joulukortteja ja oon ihastellut niitä tänään :)

Oon jaksanut jonkun verran myös siivota tänään, hyvä minä!

Hitsit, kun en malta oottaa, että Antti tulee töistä kotiin. Pomo oli käynyt tuomassa Antille jonkun lahjan, mikä kuuluu mulle hyvin tehdystä työstä. Tai siis yks yritys palkitsi minut. Jänskättää, että mitähän siellä on :D

[Ei aihetta]Keskiviikko 17.12.2008 13:40

Mittasin äsken kuumeen, 38.1 astetta. En siis taida päästä vielä huomennakaan töihin. Ahistaa. Melkein kaikki joululahjatkin on ostamatta.
Mä taidan kohta alkaa jo houria, kuuntelen nimittäin Joel Hallikaista. Kohta Antti vie mut varmaan jonnekkin hoitoon. Ei tää meinaan enää kovin tervettä voi olla, jos mä jotain Jokkea kuuntelen.. mutta puolustukseksi voin sanoa, että tää on joululaulu eikä mikään kuurankukka.

Voihan yrjöKeskiviikko 17.12.2008 00:25

Olin tänään sitten saikulla. Rupesin tuossa aamuyöstä oksentamaan ja sitä jatku sitten melkein koko tän päivän. Välillä nukuin, mutta syödä ei kauheesti pystyny.
Huominen vielä vapaata ja toivotaan, että olo paranisi. Ei tunnu hyvältä ei.

14.12.2008Sunnuntai 14.12.2008 14:08

Tänään on tasan puoli vuotta elämäni jännittävimmästä ja ihanimmasta päivästä. Ollaan siis oltu puoli vuotta naimisissa <3 Erittäin ihanasti on mennyt ja menee varmasti jatkossakin.

Huomenia Perjantai 12.12.2008 12:05

Nyt ois sit taas perjantai. Kivakiva. Essi tulee tänään meille yöks. Mennään huomenna jouluostoksille sitten kahdestaan :) En oo saanut hankittua kun vasta kaksi lahjaa, Essille molemmat. Toisen ostin eilen ja toisen tilasin netistä.

On kyllä mukavaa, kun ulkona on lunta, vaikka se vähän hankaloittaakin pyöräilyä.

Tänään on toiseks viimenen työpäivä ennen joululomaa. Ens viikolla sitten vois tehdä joulusiivouksen ja puuhailla muutakin sellasta mitä ei yleensä töitten takia kerkee.

Mukavaa viikonloppua!

KengätKeskiviikko 10.12.2008 22:48

Menin tänään töiden jälkeen kaupungille katselemaan joululahjoja, mitään en kylläkään vielä ostanut. Mennään launtaina Essin kanssa ostoksille niin sitten vasta :)

Mutta ah, mitä löysinkään. Biancosta aivan mahtavat upeat punaiset saappaat! Oon jo pitkään etsiskellyt tälläsiä ja nyt ne löysin. Ne oli ihan pakko ostaa, hintaa oli 79 eur. Nyt niillä on rakastava koti <3

Ostin kyllä myös Antille talvitakin, joten en ihan itsekäs ollut.

KylppäriTiistai 09.12.2008 23:21

Saatiin vihdoin kylppäriin valot. Antin isä kävi ne meille asentamassa. Nyt löytyy katonrajasta 24 pientä led valoa. On oikein hienot ainakin meidän mielestä.

Pääsin tänään pitkästä aikaa saunaan ja oli ihanaa <3

HuomentaTiistai 09.12.2008 11:26

Olipa mukava työmatka :D En tajunnut aamulla katsoa ulos, mikä kyllä jälkikäteen vähän harmitti. Heti, kun astuin pihalle, niin tajusin, että täällähän on satanut lunta ja melko paljonki vielä.
No ei siinä oikein muu auttanut, kun lähtee hakemaan pyörää. Enimmät lumet siitä puhdistelin ja eikun menoksi. Tuuli, lumisade, liukas maa ja siinä päällä vielä reilu lumikerros, voin kertoo ettei ollut mikään paras yhdistelmä. Ainakaan mun Nopsalle ;D

Yks vanhempi nainen matkalla kyselikin, että miten mä uskallan ajaa :D No eikai mulla oo vaihtoehtoja, jos haluun suht ajoissa ehtiä vielä töihin. ( en muuten ees myöhästynyt kun 3 min)

Mutta mukavaahan se on, että lunta tulee! Antti jäi kotiin, kun se on tän päivän saikulla ( sillä on jalassa joku juttu). Antin isä rupes eilen laittamaan mein kylppäriin niitä led valoja, tänään tulee vielä jatkamaan hommaa. Kivaa, ettei tarvii sitten enää kuunvalossa käydä suihkussa :)

Toivottavasti noi tiet on aurattu viiteen mennessä, että on parempi ajaa. Tänään on viimenen bailatino tältä vuodelta, ja sinnekkin pitäs vielä pyöräillä se n. 3km.

Mutta, jos sitä alkais taas tekemään töitä.

TESTI: olenko aikuinen?Lauantai 06.12.2008 13:13

Saat tai menetät pisteitä suluissa olevan määrän jos kyseinen asia kuuluu elämääsi. Pisteiden yhteenlaskettu summa kertoo aikuisuutesi todellisen asteen.

>Aalto-maljakko- kyllä (1)
> Oiva Toikan lintu- ei (1)
>Arabia-astiasto- kyllä (1)
>Marimekko-verhot- ei löydy enää (1)
>Tiffanylasityöt- ei! (1), itse tehty (2)
>Stenvallin ankkataulu/-juliste- kyllä (-1)
>Bonus-kortti/-kortit- kyllä (1)
>Lauantaisauna- ei (1)
>Tukisukkahousut- ei (1)
>Kestopermanentti naisella- ei (1)
>Blondattu/värjätty tukka miehellä- ei (-1)
>Kalossit- ei (1)
>Lentosukat- ei (1)
>Selluliittihousut- ei (2)
>Yöpaita: - no ei noista mikään, mutta eniten kai sit mammapaita :D [ pyjama (2), mammapaita (1), en käytä (-1) ]

>Sääty: - naimisissa [avoliitossa (1), naimisissa (2), eronnut (3), toista kertaa naimisissa (3), kaukorakkaus (-1)]
>Asuminen: - asuntolaina [asuntoremontti (2), asuntolaina (1), soluasuminen (-1), kommuuni (-2), vanhempien luona (-3) ]
>Lapset: - ei ole (jokaisesta lapsesta 1 piste)

>Jyrsijä kotieläimenä - ei (-1)
>Kissalla kiipeilypuu - ei (-1)
>Vene -ei (1)
>Mökki - ei(2)
>Asuntovaunu- ei (1)
>Auto: - ei oo [farmari (2), tuunattu (-1) ]
>Skeitti-/lumilauta - ei oo (-1)
>Kaasugrilli - ei (1)
>Ompelukone - kyllä (1)
>Mehumaija tai kuivuri - ei (1)
>Tuliterä imuri - kyllä (1)
>Tietokone - kyllä (-1), vain pelaamiseen/surffailuun (-2)
>Polkupyörä - käyttökunnossa [käyttökunnossa (-1), varastossa (1) ]
>Painepesuri - ei ole (1)
>Lehtipuhallin - ei ole (1)
>Tiedän mikä biisi on listaykkösenä - ei aavistustakaan (-1)
>Kävelysauvat - löytyy(1)
>Käyntikortti - ei (1)
>Hassu kännykkälogo- ei (-1)
<Jakkupuku/poplari - ei (1)
>Kirppiskuteet - kyllä(-1)
>Solmuvärjätty vaate- ei (-1)
>Käsineet: - nahkakäsineet [villatumput (-1), nahkakäsineet (1) ]
>Superkalliit lenkkarit (-1), kengännauhat auki (-2) - superkalliit
>Hintava merkki-T-paita (-1) - joo
>Taiteilijan signeeraama grafiikanlehti (1) - ei
>Savonlinnan Oopperajuhlat - ei (1)
>Yrityslipulla edellisessä - ei (2)
>Oopperamusiikin kuuntelu - ei (1)
>Pori Jazz -ei (1)
>Rock-festarit viimeisen kahden vuoden sisällä -kyllä (-1)
>Luottokortti - kyllä(1)
>Opiskelijakortti - ei (-1)
>Sakkomaksuja kirjastoon - ei (-1)
>Talvella joulukuusi/jouluvalot pihapensaassa - ikkunassa (1)
>Jouluvalot yhä ikkunassa- on (-1)
>Tupakoin salaa - en polta(-1)
>Työpalaverit - joo(1)
>Pariskuntaillalliset - ei (1)
>Pyöräilykypärä - ei (1)
>Käytän pipoa sisällä - en (-1)
>Valmistan ruokaa pakastimeen - en (1)
>Sienestys/marjastus/pilkkiminen/verkkokalastus - ei (1)
>Likkojen Lenkki -ei (1)
>Tanssitunnit (-1), paritanssi (1) - tanssitunti
>Marjastan omasta pensaasta ja keitän marjoista mehua (2) - en
>Kotiviini - ei (-1)
>Pidän heavy-musiikista- kyllä (-1)
>Heijastin - kyllä (1)
>Tatuointi/lävistys - kyllä (-1)
>Niska-selkäjumppa - ei (1)
>Barhopping (-1)
>En tiennyt edellisen merkitystä vaikka käynkin baarissa- jep (1)
>Yritän luoda toimivaa ihmissuhdetta anoppiini- kyllä (1)
>Osallistun mielenosoituksiin - en (-2)
>Eläkevakuutus -ei (1)
>Testamentti -ei (2)
>Playstation tms.- ei (-1)
>Ylelliset elintarvikkeet - ei (1)
>Irtokarkit itselle - kyllä! (-1)
>Pummaaminen - ei (-1)
>Yli 10 euron viinit - kyllä (1)
>Maito ruokajuomana - kyllä (-1)
>Vitamiinit - kyllä (1)
>Olen vegaani - en (-1)
>Haaveilen omasta puutarhasta - kyllä (1)
>Istutan kukkasipuleita - en (2)
>Asioin automarketeissa (1), aina samassa (2) - aina
>Äiti ostaa ruoat - ei (-1)
>Ilta ilman seksiä voi olla onnistunut - kyllä (1)
>Minulta on kysytty papereita viimeisen vuoden sisällä- kyllä (-1)
>Muistan rippikouluisosteni nimet- en (-1)

Ja sitten lasketaan... YHT. 6 pistettä ,jollen ihan väärin laskenut :D

PISTEET:

Alle 0:

Olet syntynyt eilen tai korkeintaan toissapäivänä.
Aikuisuus häämöttää vielä kaukana: tylsänä, harmaana ja epätodellisena.

1-9:

Olet nuoruutesi kukoistuksessa, mutta älä huoli; idealismi ja
skeittilauta vaihtuvat tuota pikaa selluliittiin ja eläkevakuutukseen.

10-19:

Olet paatunut aikuinen, mutta vaalit nuorekkuutesi rippeitä kuin
kalleinta aarrettasi - mikä se onkin. Pysy juuri tuollaisena,
älä ikinä muutu!

20 tai yli:

Olet aikuisuuden ruumiillistuma - kannattaisiko joskus
vähän löysätä kravattia/helminauhaa?
Eilen oltiin yhden työkaverin luona viettämässä iltaa ja sitten mentiin vielä Anneliin hetkeksi, mutta mua alkoi väsyttää niin paljon että lähdetiin melkein heti kotia. Tänään vietetäänkin sitten mukava koti-ilta. Vähänkö mä jo odotan linnan juhlia, niin pääsee arvostelemaan ihmisten asuja.
Antti just tuossa muisteli mun viime vuotisia kommentteja :D Tuli aika tiukkaa kritiikkiä, heh.

Meinasin imuroida tänään ,mut en varmaan kehtaa näin itsenäisyyspäivänä ettei naapurit saa hepulia.
Tuntuu vaan ettei oo mitään tekemistä.

Mutta tosiaan, mukavaa itsenäisyyspäivää. Pukukritiikkiä luvassa sitten myöhemmin ;)