IRC-Galleria

-.-Keskiviikko 28.01.2009 18:57

Olipa kerran tyttö.
Tyttö rakastui poikaan.
Poika rakastui tyttöön.
Poika ja tyttö menivät yhteen ja seurustelivat pitkään.
Poika petti tyttöä.
Tyttö itki monta kuukautta, kipu oli sietämätön.
Tytön luokalle tuli uusi poika, sika söpö.
Tyttö ihastui uuteen poikaan.
Ensimmäinen poika jätti tytön kenen kanssa oli pettänyt.
Tyttö oli saanut tietää että poika oli yhdessä myös toisen kanssa kun he olivat yhdessä.
Poika palasi ensimmäisen tytön luo kertoen tunteensa joita oli vielä.
Tyttö huokasi ja kertoi että hänellä oli toinen.
Poika raivostui ja lähti, hänen mielestään tyttö petti häntä.
Tyttö rakastui uuteen poikaan ja he olivat pian yhdessä.
Tytön olo oli onnellisempi kuin ikinä.
Ensimmäinen poika palasi tytön ovelle puukko kädessään.
Poika ryntäsi sisään ja puukotti kuoliaaksi tytön uuden pojan.
Tyttö parkui ja hakkasi ensimmäisen pojan kuoliaaksi.
Tyttö oli yksin, molemmat rakastettavansa vierellä, mutta ilman elon merkkejä.
Tyttö löi puukon sydämeensä ja luhistui lattialle.
Ensimmäinen poika oli virhe, hän totesi ja veti viimeisen hengähdyksensä.
Sinun rakkauselämäsi tulee olemaan samanlainen ellet lisää tätä 40sekunnin sisällä päivikseesi !
Aika alkaa nyt !

O.OSunnuntai 04.01.2009 16:58

Se, kenet toivot olevan vierelläsi lopun elämäsi ajan, pidä siitä kiinni, äläkä päästä irti. Kopioi tämä päiväkirjaasi minuutin sisällä, tai se ketä ajattelit tätä lukiessasi löytää toisen, jonka kanssa haluaa viettää loppu elämän !

UUTTAVUOTTA!!Torstai 01.01.2009 18:55

Tänään ei sitte ryypätä! Tai josryypätään ni ihan vähän vaan! Jos kuitenkin ryypätään paljon,ni ei sitte aleta laulamaan! Jos kännisä kuitenki lauletaan niin ei mitään härskejä värssyjä! Jos kuitenki lauletaan härskejä,ei lauleta niin kovaa et joku valittaa. Jos kuitenkin jokuvalittaa ei aleta tappelemaan. Jos kuitenkin tapellaan niin ihan vähän vaan ettei jouduta putkaan! Jos joudutaan putkaan niin ens uutenavuotena ei sit ryypätä yhtään!:-)HYVÄÄ UUTTAVUOTTA!!

[Ei aihetta]Torstai 01.01.2009 02:20

uuusiivuosii!!ja uuret kujeet!!mopokortti2kk:)
1. pidätä hengitystäsi.
2. kopioi tämä merkintä.
3. mene päiväkirjaasi.
4. lisää tämä merkintä.
5. jos sait tehtyä tämän pidättäen hengitystäsi, olet hyvä suutelija, tai nopea dataa

tylsäää(kö)Perjantai 28.11.2008 23:24

1. Ensimmäinen sana, joka minusta tulee mieleen.
2. Väri, joka minua muistuttaa.
3. Kappale, joka muistuttaa minusta.
4. Millainen ruoka olisin?
5. Millainen ihmistyyppi minulle sopii parhaiten?
6. Mikä minussa on parasta?
7. Mikä minussa tekee sinut hulluksi?
8. Jos eläisin vuoden autiolla saarella, miten luulet, että selviytyisin?
9. Mitkä kuvittelet olevan viimeiset sanani?
10. Mitä mieltä olet luonteestani?
11. Mikä yhdistää meitä?/Mikä on meidän juttu?
12. Olemmeko koskaan riidelleet, miksi?
13. Luotatko minuun?
14. Mitä haluaisit tehdä kanssani?
15. Mitä haluaisit sanoa minulle?
16. Mikä on paras yhteinen muistomme?
17. Huonoin puoli minussa?
18. Kopiothan tämän itsellesi, että pääsen kostamaan.

POPEDATiistai 18.11.2008 21:33

POPEDA se olla ja pitää
Popeda

mitäs helvettiäTorstai 13.11.2008 20:19

A: Tykkää juomisesta
B: Tykkää ihmisistä
C: On villi ja hullu
D: Hän on yksi parhaimmista persoonista
E: Hyvä suutelija
F: Sinua palvotaan
G: Toiset eivät määrää sinua
H: Hyvä persoona ja vielä paremman näköne
I:Rakastaa kaikkea hauskaa
J: Pitää tupakasta
K: Todella tyhmä
L: Kaikkien rakastama
M: Tekee seurustelusta hauskaa
N: Todella seksikäs
O: Paras panemaan
P: Tulee toimeen kaikkien kanssa
Q: Tekopyhä
R: Paras nuolemaan
S: Helposti rakastettavissa
T: Uskollinen rakkailleen
U: Tykkää rentoutua
V: Ei tuomitse
W: Erittäin avarakatseinen
X: Muut eivät määrää minua
Y: Yksi parhaimmista Tyttö/poika ystävistä, mitä voi olla
Z: Aina valmis


E: Hyvä suutelija
E: Hyvä suutelija
R: Paras nuolemaan
O: Paras panemaan

[Ei aihetta]Maanantai 10.11.2008 20:48

ahihi, mä oon sannalla feat. krista & jarno <3

Haistakaa paskaKeskiviikko 15.10.2008 00:08



Koska luit tämän viestin,sinä kuolet perjantaina rakkaimpiesi edessä,

ellet jatka tätä viestiä laittamalla sitä päiväkirjaasi 50 sekunnin aikana,

mikään muu sinulle luvattu asia ei voi pelastaa sinua!