IRC-Galleria

UniaTiistai 23.09.2008 17:01

Mä näin viime yönä todella kiehtovaa unta, joka selitettynä kuulostaa melko lattealta. Koko unessa oli koko ajan sellainen satumainen hohto ja uni tuntui kamalan merkitykselliseltä. Unessa tärkeintä oli kivet. Mulla oli paljon itse keräämiäni kiviä, jotka oli kaikki erilaisia, mutta uskomattoman kauniita ja tärkeitä minulle. Jotenkin tuli mieleen että nämä kivet ovat tunteita.. Kaikki kivet oli sileitä ja yhdessä oli kirkkaan lasi pinnan alla kultaa. Yksi kivi oli harvinainen kivi, mutta sinänsä arvoton.

Mulla oli laatikossa myös oikeita jalokiviä, jotka oli rahallisesti arvokkaita. Ne mä olin saanut lahjana ystävältä joka oli luullut niiden olevan arvottomia ja oli siksi ne antanut mulle. Sitten kun niiden oikea arvo kävi ilmi, mä jouduin antamaan ne sille takaisin (pitääkö jostain tunteista luopua?). Eniten kuitenkin pelkäsin että joudun antamaan myös ne minun omat itsekeräämäni "tunteet" arvokkaiden jalokivien mukana pois.

Uni jatkoi niin että mä koitin suojella niitä kiviä koko ajan, ja silti ne meinas hukkua.. esim unessa oli myös exäni, joka sanoi syöneensä minun kivet... (?)

Ei kuulosta kovin hohdokkaalta unelta, mutta ne kivet oli niin tärkeitä ja uskomattoman kauniita. Mä olin todella ylpeä niistä ja pelkäsin niiden puolesta..

Se oli ainakin mulle jotenkin päähän painuva uni...

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.