IRC-Galleria

unia...Tiistai 07.10.2008 12:24

Näin viime yönä todella inhottavaa unta.

Unessa paistoin isolla pannulla ihmisten kasvoja. Ne oli leikattu niin että oli mukana osa kalloa, joten ne siinä pannulla piti muotonsa. Niinkuin sivuprofiilin. Mukana pannulla oli myös papan naama. Papan naama lähti helposti irti ja siinä samalla kun puhuttiin leikkasin ensin veitsellä otsasta leukaan viillon ja sitten vaan revin nahan irti, alla oli paljon rasvaa ja se lähti hyvin irti. Sitten leikkasin pään irti kaulasta ja nostin sen pöydälle. Mietin siinä että toivottavasti ei pappaa haittaa, jos sillä on vaikka kiire jonnekkin. Sitten laitoin ne naamat vaan pannulle. Paljon rasvaa ja ne oikein tirisi.. sitten kääntelin niitä, yks meinas palaa... Sitten papan kanssa katettiin pöytä ja ruvettiin syömään. Unessa meinattiin jäädä vielä kiinni mummille että syödään ihmis lihaa, mutta kerettiin paloitella se liha naamoista irti sellaiseksi risotoksi. Sitten heitettiin jämät jätesäkkiin. Olipa muuten inhottava uni. Mulla oli unessa pelottava tunnelma koko ajan... siis hyi että kun menee vieläkin kylmiä väreitä... Sitä lihaa oli siinä pöydässä monessa eri muodossa, oli paistia ja sitä risottoa ja kastiketta yms..

että ihania unia taas vaihteeks.. toivottavasti en ole unissaa riehunut kovin..

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.